Leikkauksesta toipuminen, osa 2: Toipilaan ruokapäiviä ja parantavapuuro

Innostuin näin leikkauksesta (kts. Terveisiä sairaalasta) seuranneella sairaslomalla kirjoittelemaan  sarjan parantumisen vaiheista ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Haavojen parantelun lisäksi suolistolla ja sen hyvinvoinnilla on tässä keskeinen rooli. Ensimmäinen osa käsitteli antibiootteja, probiootteja ja lisäravinteita, ja nyt käsittelen sitä, mitä ruokaa tuli syötyä ja kuinka ruokailu (ruokailun aiheuttamat kivut, ruokahalut, ruoansulatus) sitten normalisoituivat. Kirjoitus keskittyy ensimmäiseen viikkoon, sillä silloin tapahtuivat suurimmat muutokset.

Terveisiä sairaalasta
Osa 1: Antibiootit, probiootit ja lisäravinteet
Osa 2: Toipilaan ruokapäiviä ja parantava puuro
Osa 3: Liikuntastoppi ja neljä seinää

Ensimmäisinä päivinä leikkauksen jälkeen ruokahalut olivat heikkoja. Nälkä oli varmastikin oikeasti kova (olin puolitoista vuorokautta aika lailla ravinnotta), mutta elimistö oli niin uuvuksissa, ettei sitä osannut tulkita edes omia signaalejaan. Syöminen oli hankalaa ja siitä seurasi erilaisia kipuja. Pienensin aluksi hieman kaikkia annoksia ja söin ruoan hyvin hitaasti. Harrastan normaalisti aktiivisesti liikuntaa, ja sairaslomailu pienensi proteiinintarvettani melkoisesti. Olen myös tottunut mättämään itseeni melkoiset määrät kasviksia, ja sitä piti nyt vähän kohtuullistaa vatsaparan tikkeineen venyessä ja vääntelehtiessä. Lisäksi huomasin melko nestemäisen aterian sopivan iltaan parhaiten, sillä sen jälkeen oli mukavinta käydä sänkyyn makaamaan, eikä mikään jäänyt mahaan painamaan.

Kerroin viime osassa aloittaneeni oitis suoliston hyvinvointiin tähtäävien probioottivalmisteiden ja lisäravinteiden syönnin (katso tarkemmat kikat edellisestä osasta), ja itse suolisto tuntuikin rauhoittuvan alun sotatilasta joidenkin päivien jälkeen. Nälkäni tuntui kuitenkin palaavan nopeaa vauhtia normaalille tasolle, etenkin kun syömisestä ei tullut enää huono olo ruoka vatsassa ei enää sattunut. Liikunnanpuutteesta huolimatta normaalit annokset rupesivat taas maistumaan eikä suuretkaan annokset aiheuttaneet loppuviikosta enää vatsakipuja. Leikkauksen jälkeinen turvonnut raskausmaha lähti kutistumaan sitä mukaa kuin olokin parani. 🙂

28paiva1 
Kolme isoa, keitettyä kananmunaa ruususuolalla ja superfoodkaakao kookosmaitoon
Kana-herkkusienipaistosta, parsakaalimuussia ja hapankaalia
Proteiinipulla, Gefilus-piimää ja kaakao-kookoscookieta

28paiva2 
Kookospuuro liha-luuliemeen (resepti lopussa), kurpitsansiemeniä ja kahvia
Raejuustolaatikkoa (ilman kermaa) ja hapankaalia
Mustikka-chia-piimävanukas heraproteiinijauheella, paraapähkinöitä ja piimää

28paiva3
Parsakaali-aurajuustoleipä ja kahvia
Routapaistia, oliiviöljymajoneesia, muutama paraapähkinä, juuresmuussia ja hapankaalia
Routapaistia, kookosjogurttia ja kuivattu luumu, tuoretta kookosta

28paiva4 
Routapaistia, vadelma-kookosjogurttivispipuuroa ja tuoretta kookosta
Raejuustolaatikkoa, kukkakaalimuussia ja salaattia, muutama paraapähkinä
Heraproteiinia, kookosjogurttia, tuoretta kookosta ja kuivattu luumu

28paiva5 
Routapaistia, mokka-chiavanukas, kaakaonibsejä, tuoretta kookosta ja kahvia Lihakeittoa luuliemeen ja kourallinen paraapähkinöitäKookosjogurtti-kukkakaaliriisiä heraproteiinillä

28paiva6
Sämpylä, rakuunamajoneesia, routapaistia ja muutama paraapähkinä
Paistettua lohta, keitettyä parsaa, sitruunaa ja hapankaalia
Heraproteiiniä, kookosjogurttia, tuoretta kookosta ja omenaa

28paiva7 
Kookospuuro luuliemeen, tuoretta kookosta ja muutama paraapähkinä Paistettua lohta, hapankaalia ja salaattiaLeipäjuustoa, tomaatti-mozzarellasalaattia oliiviöljyllä, sinihomejuusto-creme fraichea ja marjoja (kts. Nyyttäriläksiäiset)

Näillä ruoilla ja edellisessä osassa läpikäymilläni lisäravinteilla vatsani rauhoittui nopeasti ja rupesi toimimaan normaalisti. Myös kivut lähtivät lievittymään, kuume laski ja liikkuvuus rupesi loppuviikosta paranemaan melko nopeasti. Särkylääkkeet pois muutamassa päivässä. Olen täysin sitä mieltä että suurin osa oloni parantumisesta on kiitosta hyvästä ravinnosta, oikeista lisäravinteista ja suolistoflooran huomioimisesta (maitohappobakteerikapselit, hapatettu kookosjogurtti, hapankaali). En minä vielä terve ole, paranneltavaa riittää, mutta olo alkaa taas olla kuin ihmisellä. 🙂 Sairaalassa sanottiin että älä nyt rupea heti mitään pihviä syömään, mutta kyllä siellä tarjotun aneemisen aamiastarjottimen perusteella pystyi päättelemään ettei siellä tiedetä hyvästä ruoasta mitään. 😛 Kunnon ravinnolla lähtee paraneminenkin ihan eri tavalla käyntiin. 😉

Ihastuin tämän viikon aikana eritoten luuliemeen tehtävään kookospuuroon, joka maustetaan herkulliseksi terveyttä edistävin maustein. Luuliemen ja mausteiden ominaisuuksista voi lukea edellisestä kirjoituksesta, mutta tätä parantavan kookospuuron reseptiä suosittelen lämpimästi. Resepti on muokattu kookospuuron ohjeesta. Itse aion syödä sitä tästä lähin aina kun jokin (mikä tahansa) vaiva iskee. 😉

28parantavapuuro

PARANTAVA KOOKOSPUURO
1 annos

3 kananmunaa
1,5-2 dl luulientä
2 rkl kookosjauhoa
Suolaa
¼-½ tl kurkumaa
Mustapippuria
Hieman jauhettua inkivääriä
(Ripaus kanelia tai tuoreita yrttejä silputtuna)
Voita tai kookosöljyä
(Kurpitsansiemeniä päälle)

Lämmitä luuliemi kattilassa niin että mahdolliset rasvahiput sulavat, älä keitä. Lisää kananmunat ja vatkaa rakenne rikki. Rupea kuumentamaan seosta ja lisää kookosjauho samalla sekoittaen. Jatka puuron keittelyä ja lisää mausteet, sekoita samalla. Voit halutessasi silputa puuron sekaan tuoreita yrttejä. Jatka keittelyä kunnes puuro on tarpeeksi paksua. Lisää valmiiseen puuroon monta reilua voisilmää ja nauti. Voit halutessasi ripotella puuron päälle vielä esimerkiksi kurpitsansiemeniä.
(function(i,s,o,g,r,a,m){i[’GoogleAnalyticsObject’]=r;i[r]=i[r]||function(){
(i[r].q=i[r].q||[]).push(arguments)},i[r].l=1*new Date();a=s.createElement(o),
m=s.getElementsByTagName(o)[0];a.async=1;a.src=g;m.parentNode.insertBefore(a,m)
})(window,document,’script’,’//www.google-analytics.com/analytics.js’,’ga’);

ga(’create’, ’UA-66125539-1’, ’auto’);
ga(’send’, ’pageview’);

Kommentit
  1. 4

    sanoo

    […] ja terveydestä: Salsaa ja SIGG Leikkauksesta toipuminen, osa 3: Liikuntastoppi ja neljä seinää Leikkauksesta toipuminen, osa 2: Toipilaan ruokapäiviä ja parantava puuro Leikkauksesta toipuminen, osa 1: Antibiootit, probiootit ja lisäravinteet Ystävät ovat ihania […]

  2. 9

    sanoo

    […] sixpack MSM, olitko se sinä? Leikkauksesta toipumista, osa 3: Liikuntastoppi ja neljä seinää Leikkauksesta toipumista, osa 2: Toipilaan ruokapäiviä ja parantava puuro Leikkauksesta toipumista, osa 1: Antibiootit, prebiootit ja lisäravinteet Verkkokauppaihastus ja […]

  3. 11

    sanoo

    […] Samankaltaisia kirjoituksia: Itse hapatettu kookosjogurtti (paleo) Kefiiriä vatsan hyvinvointiin Kimchi (korealainen hapankaali) Leikkauksesta toipuminen, osa 1: Antibiootit, probiootit ja lisäravinteet Leikkauksesta toipuminen, osa 2: Toipilaan ruokapäiviä ja parantava puuro […]

  4. 12

    sanoo

    […] Nivelkivun taltuttaminen Leikkauksesta toipuminen, osa 1: Antibiootit, probiootit ja lisäravinteet Leikkauksesta toipuminen, osa 2: Toipilaan ruokapäiviä ja parantava puuro Leikkauksesta toipuninen, osa 3: Liikuntastoppi ja neljä […]

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *