LCHF ruokaloissa

Opiskelijana turvaudun aina silloin tällöin myös opiskelijaruokaloiden lounastarjontaan. Minulla lähellä on kätevästi useampia ruokalavaihtoehtoja, joten voin aina valita sen päivän parhaan. Vähähiilihydraattisen ruokavalion mielletään yleensä sisältävän valtavasti lihaa, mutta minusta on turhaa lisätä proteiinia yli oman päivittäisen perustarpeen. Kylläisyys kannattaa ennemmin hakea kasviksilla ja rasvaa lisäämällä.

Lautasmallini: 
Reilusti kasviksia (n. 2/3 lautasesta)
Riittävä määrä proteiiniä
Riittävä määrä rasvaa

Peruna-, riisi- ja pastaruoat sekä -lisukkeet jätän väliin. Jos annoksessa itsessään ei ole juurikaan rasvaa (esim. broilerinfilee ilman kastiketta), lorauta salaattipöydästä annokseesi reilusti oliiviöljyä. Rasvatäydennystä voi hakea myös helposti kuljettamalla laukussaan pientä pähkinäpussia, josta syö jälkkärin tarpeen vaatiessa. 😉

Kastikkeet – suhtaudu varauksella:

  • Monissa “kirkkaissa” (maitotuotteettomissa) kastikkeissa saattaa olla yllättävän runsaasti piilosokeria. Hapanimelä- ja sweet chili-kastikkeet ovat varmoja sokeripommeja.
  • Kermapohjaisissa kastikkeissa lienee usein käytetty ruokakermaa/kermaketta oikean kerman sijaan – niitä en tahtoisi käyttää lainkaan. Tiskin toisella puolella työskentelevän ystäväni mukaan perusvaihtoehdot tehdään “kasvirasvavalmisteeseen”, mutta kalliimmissa deli-annoksissa saatetaan käyttää kermaa.
  • Suurusteet – itse tyydyn gluteenittomuuteen, jonka näkee ruokien merkinnöistä. Gluteenittoman kastikkeen suurustamiseen on saatettu käyttää esim. maissitärkkelystä tai ehkäpä perunajauhoa, mutta jos lasket annoksen hiilihydraatteja, pieni määrä jauhoa kastikkeessa tuskin pilaa hommaa. Vehnää vältän viimeiseen asti.
  • Salaattikastikkeissa on yleensä melko runsaasti sokeria, mutta toisaalta niitä käytetään monesti suht pieniä määriä, joten voit itse miettiä onko se sinun itsesi kannalta merkittävää. Minä suosin oliiviöljyä ja balsamicoa.

Tässä joitain esimerkkejä, kuinka koota ruokalassa LCHF-lounas:

15ruokala4

Seesamipaneroitu broilerinfilee, tsatsikia, parsakaalia ja salaattipöytä

  • Ei epämääräisiä kastikkeita (tsatsiki jees)
  • Ilman tsatsikia annos olisi ollut paleokin
  • Kalliimpi annosvaihtoehto (3,85 €)
  • Pakasteparsakaali oli aika lötköä ja mautonta

15ruokala3

Sinappisilakat ja salaattipöytä

  • Kastikkeessa ainoastaan vähän makeutta
  • Mitäköhän “kerma” mahtoi olla?

15ruokala2

Marokkolainen lammaspata ja salaattipöytä

  • Rajoitus yksi kauhallinen, mutta kastikkeessa oli kerrankin runsaasti lihaa ja määrä riitti!
  • Vaihtoehto oli myös maidoton ja paleo
  • Kastike ei ollut makea, plussaa!
  • Salaattipöytä oli kyseisessä ruokalassa hieman aneeminen

15ruokala1

Vietnamilainen broilericurry ja salaattipöytä

  • Maidoton & paleo
  • Ruoassa paljon kasviksia, mutta lihaa ei meinannut löytyä seasta lainkaan – siksi moinen mättöannos (joskin sekin on kipattu hämäävästi salaattivuoren päälle)
  • Kastikkeessa hieman makeutta
  • Maustepöydästä löytynyt seesamiöljy sopi hyvin makumailmaltaan rasvalisäksi

LCHF arjessa ja reissussa:
Leffailta arkea piristämään
LCHF-lounas symposiumissa
Reissupäivän ruokailut ja perusruokavarasto
Synttärijuhlintaa ja hierontakäynti
Hyvää junamatkaa!
Pampas Nationaldag
Reissupäivä
Lunchbox luennolle
Lounas linja-autossa
Lounassalaatti mukaan
LCHF ulkona-tag
Ulkona syömässä-tag

 

Kommentit (5)
  1. Melkein ilmaista possupataa - Pilkettä
    30.5.2017, 08:56

    […] myös (opiskelijoiden) ruokalasyömiseen: LCHF ruokaloissa Kasvisravintolassa […]

  2. Huhtikuun kuvamuistio | Pilkettä
    30.4.2015, 08:24

    […] Välillä on tullut syötyä opiskelijaruokaloissakin kun en ole illalla enää kyennyt/jaksanut kokkaamaan eväitä seuraavaksi päiväksi. Kannattaa muuten katsoa vinkkini LCHF/paleo-ruokalaruokailuun. […]

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *