Kuntoutusta pitkällä tähtäimellä

Hyvän ruoan lisäksi rakastan liikuntaa, vaikkei se olekaan viime aikoina näkynyt sisällössä juurikaan. Syynä ovat moninaiset ongelmat, joiden paranteluprosessista kirjoitan nyt toivoen, että siitä voisi olla apua tai tukea jollekin vastaavanlaisten ongelmien kanssa kamppailevalle.

Kirjoittelin syksyllä Hollannin vaihtoaikanani palanneista polviongelmista. Kävin Hollannissa fysioterapiassa, ja hakeuduin nyt täällä Suomessakin ensimmäistä kertaa varmaan kymmeneen vuoteen fysioterapeutille, ensiksi YTHS:lle ja sieltä vielä jalkaspesialistille. Vikaa löytyi vaikka muille jakaa. Monen eri kohdan virheasentoa, lihasepätasapainoa, niistä johtuvaa jännitystä ja vääränlaista kulutusta…  Nyt kolmen fysioterapeutin jälkeen luulisin että kuva ongelmistani alkaa olla aika kattava, ainakin ajantasainen. Nyt uusimpana käänteenä minä sain lähetteen persoonallisiin tukipohjallisiin, jotka tehdään siis minun jalkojeni mallin mukaan. Niiden on tarkoitus korjata myös moninaisia ongelmiani, parantaa jalkojen ja kropan asentoa ja käyttöä. Kalliiksi ne tulevat, mutta ovat varmasti sen arvoiset.

Olen nyt päässyt syksyn liikuntakielloista, ja minua on kannustettu liikkumaan niin kuin mieli tekee ja mikä kropassa tuntuu hyvältä – järkeä käyttäen siis. Syksyllä minulta kiellettiin kaikki vauhdikas, polveen tärähtelyä aiheuttava liikunta. Olen nyt siis ollut varsin riemuissani siitä että saan käydä taas tanssitunneilla, etenikin kun kuntosalini on ottanut ohjelmaansa pari tanssituntia lisää. Aluksi liikkeelle lähteminen oli todella vaikeaa. En meinannut uskaltaa liikkua – jo sivu- ja ristiaskeleet saivat polven hälytyskellot soimaan. Ensimmäisten tuntien jälkeen minulla tuntui pala kurkussa liikunnan vaikeuden ja omien pelkojen takia, mutta samalla tuntui ihanalta että oli taas päässyt käyttämään kroppaa aivan eri tavalla kuin pitkiin aikoihin. Rakastan ylä- ja keskikropan laajoja ja vaativia liikeratoja tanssitunneilla. Hankin polvituen vääntöä pienentämään, ja lähdin totuttelemaan liikuntaan hyvin varovaisesti. Hankin myös uudet jumppakengät joiden piti sopia paremmin tanssiin. Niissä oli edelleen polvieni kaipaamaa vaimennusta, mutta niissä oli hieman vähemmän pitoa, joka helpottaa pyörähtelyissä ja nopeissa suunnanvaihdoksissa. Kaikista eniten vääntöä ja kiertoa sisältäviä tanssitunteja varten hankin Pirutetista tanssitossut, jotka menevät ainoastaan päkiän alta. Muistan sanoneeni poikaystävälleni että lintsasin tunneilla enemmän kuin tein ohjaajan koreografian mukaan. Nyt parin kuukauden asteittaisen totuttelun jälkeen uskallan taas antaa mennä tunneilla – se on ihanaa. Hyppyihin en vielä lähde, mutta uskallan taas pyörähdellä kevyesti ja otta chasse-askelia. 🙂 Joinain päivinä kaikki ei tunnu hyvältä, joten silloin otan rauhallisemmin. Omaa kroppaa pitää kuunnella.

21nivelet2

Tärkeää on pitää huolta lihaskunnosta. Minua ei ole ehkä tarkoitettu työskentelemään kovinkaan suurten painojen kanssa, mutta jo pienemmistäkin painoista on iloa. Tärkeintä minulle on kuitenkin nyt tekniikka ja jalkojen asennon korjaaminen. Kaksi suomalaista fysioterapeuttiani ovat todenneet että kyykkään aivan väärin. Jalkapohjissa paino menee väärille kohdille, nilkat eivät pysy suorassa ja polvet kääntyvät keskelle. On muuten älyttömän vaikeaa keskittyä kyykkäysasentoon (joka menisi minulta siis luonnostaan väärin monesta eri kohdasta) ja tunnin koreografiaan. Olenkin siis päätynyt soveltamaan tuntien kyykkypätkät itselleni sopiviksi. 😉 Syksyllä en saanut tehdä muita kuin minikyykkyjä ilman painoa, mutta nyt saan taas kyykätä syväänkin ja mahdollisesti kohtuullisilla painoillakin – kunhan tekniikka on oikea!

Lihasten kireys on edelleenkin ongelma. Olen kyllä yrittänyt venytellä päivittäin, mutta pitänee näköjään koittaa vielä parantaa. Lisäksi hankin fysioterapeutin suosituksesta foam rollerin (body roller, pilatesrulla), joka paljastuikin varsinaiseksi itsekidutusvälineeksi. Kyseessä on vajaan metrin pituinen vaahtomuovilla päällystetty pötkylä, jota vasten lihaksia on tarkoitus hieroa omaa ruumiin painoa apunaan käyttäen. Minä ostin kertaheitolla vähän paremman mallin, jossa on eri kovuisia raitoja. Netissä monet suosittelivat myös hankkimaan juuri tällaisen pitkän mallin lyhyen sijaan, jos rullaa tulee lähinnä kotikäyttöön eikä sitä tarvitse raahata mukana. Hintaa tällä promallilla oli 50 €. Parilla ensimmäisellä kerralla kuului kyllä kovasti ähkimistä ja kirosanoja, hyvä ettei tullut kyyneliä silmistä parilla – niin kipeitä jotkut paikat (etenkin oikea etu- ja sivureisi) olivat. Seuraavana päivänä olikin sellainen olo että oli käynyt hierojalla runnottavana. 😉 Fitlandiasta löytyy lisää tietoa foam rollerista, ja täältä hyvät ohjeet eri ruumiin osien käsittelyyn. Erityisen paha paikka lihasjännityksen suhteen minulta löytyy myös oikean lonkan ja pienen pakaralihaksen alueelta. Sen alueen hieromiseen foam roller on kuulemma liian lempeä, joten sitä varten minun piti hankkia tennispallo. Lempeä vaihtoehto olisi asettaa pallo kireälle alueelle ja nojata sitten seinää vasten niin että painaa ja pyörittelee pallolla kireää aluetta. Minulle sekin olisi kuulemma liian kevyttä käsittelyä, joten minun pitää maata lattialla pallon päällä. Kyllä tuntuu, mutta tämä on sellaista kivaa kipua. 😉

21nivelet

Näillä siis mennään, ja nyt on taas ihan optimistinen olo. Tukipohjallisia odottelen vielä innolla. Tämä on hyvin kliseistä, mutta oma asenne on hyvin tärkeä, toivosta ei kannata luopua missään kohdassa ja kuntoutusta pitää vaan jaksaa jatkaa, vaikka kuinka turhauttaisi eikä edistystä tuntuisi tapahtuvan. Itseäni ilahduttaa nyt äärettömästi lupa tanssia. 🙂 Aion noudattaa saamiani ohjeita, nauttia liikunnasta ja pitää järjen päässä omien rajojen suhteen. 🙂

Aiemmin aiheesta:
Fysioterapeutin viimeinen sana ja nivelten hoitokikat
Bodybalance – kehonhuoltoa kärsimättömille
Kefiiriä vatsan hyvinvointiin (lääkekuurin aikana)

Kommentit
  1. 2

    sanoo

    […] Heraproteiinia on löytynyt kaapistani reilut vuoden päivät. Se oli pitkään varsin vähäisellä käytöllä, mutta nyt viime aikoina olen tosiaan ruvennut käyttämään sitä enemmän. Nyt tulin hankkineeksi kolmannen herani. Aloitin Iherbistä tilaamallani Country Life Biochem Sports-heraproteiinilla (kts. Makeuttamatonta proteiinijauhetta Iherbistä). Se oli ihan hyvä lähtövalinta. Siinä oli heraisolaatin lisäksi vain hiven vaniljaa ja lesitiiniä, ei makeutusaineita tai mitään outoja täyteaineita. Se oli hyvää smoothieihin, ja leivonnassakin (kts. vaniljainen mustikkajuustokakku ja laskiaispullat) sitä tuli käytettyä. Sen jälkeen tilasin Iherbistä samankaltaista Natural Factors Whey Factors-heraproteiinia, joka oli maustamatontakin. Tuote oli sekoitus herakonsentraattia ja –isolaattia, lesitiiniäkään siinä ei oltu käytetty. Siinä oli mukana ruoansulatusta helpottavia entsyymejä (lipaasi, proteaasi, papaiini).  Tätä purkkia kuluttaessani päätin syrjäyttää rakastamani rahkan ruokavaliostani (kts. So long, rahka!) mikä tarkoittaisi kasvavaa heran kulutusta. Iherbistä tilaamani herat olivat olleet noin 300 g-pakkauksia (yllättävän isoja nekin), mutta rahkan jättämisen myötä arvioin käytön nousevan. Halusin myös tilata herakonsentraattia puhtaampaa heraisolaattia. Tutkailin vähän vaihtoehtoja ja maustamaton SELF Omninutrition Micro Whey Active-heraisolaatti vaikutti sopivalta tuotteelta. Vertailin vähän eri verkkokauppojen hintoja ja valikoimia. Aika monesta kaupasta löytyi joko 1 kg tai 4 kg pakkauksia. Muutamasta löytyi myös 2 kg vaihtoehto. Se tuntui turhan suurelta, mutta kun EBN:n verkkokaupasta (kts. Verkkokauppaihastus ja kuntopäivitystä) sai yli 40 € ostoksilla ilmaisen toimituksen, päädyinkin äkkiä tilaamaan kahden kilon sangon. Sillä oli hintaa 39,90 €, joten lisäksi tilasin vielä parilla eurolla urheiluteippiä. Saan sillä korjattu ajalkapöytieni virheellistä asentoa ja vähennettyä vääriin paikkoihin asettuvaa, kipua-aiheuttavaa kuormitusta (kts. Kuntoutusta pitkällä tähtäimellä). […]

  2. 4

    sanoo

    […] jotka eivät ennen ottaneet luonnistuakseen – nyt nekin menivät! Osa kunniasta meneen varmaan mallini mukaan tehdyille tukipohjallisille, mutta ajoitus pistää miettimään. Glutamiinistäkin on voinut olla hyötyä, mutta erityisesti […]

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *