Kun muutin pois kotoa – opiskelijakämppiä, aikuistumista ja ihan oma koti

Nyt on taas se aika vuodesta kun linnut lentävät pesästä, nuoret aikuisen alut jättävät vanhempiensa kodin muuttaakseen opiskelun alun myötä omaan kotiin – yleensä säätiöomisteiseen tai yksityisten markkinoiden vuokra-asuntoon. Media on pukannut silmien eteen jatkuvasti juttuja aiheesta, joten rupesin vähän itsekin miettimään miten tähän ollaan päädytty. 😉
Valmistuin itse ylioppilaaksi keväällä 2009. En viipynyt kotona sen jälkeen enää kauaa, sillä elokuussa aloitin opinnot toisella paikkakunnalla olevassa kansanopistossa. Kansanopistolla oli asuntola, jossa asuin neljän muun tytön kanssa. Tunnelma oli tiivis, ja jaoin jopa huoneenikin toisen tytön kanssa. Viikonlopuiksi tulin kuitenkin usein vielä Helsinkiin, junamatkaa oli kuitenkin vain tunti. 2010 aloitin sitten yliopisto-opintoni Åbo Akademilla Turussa ja silloin koitti oikeasti se itsenäistymisen paikka. Virallinen osoitteeni ei enää ollut Helsinki, vaan kirjat siirtyivät Turkuun. Muutin Turun ylioppilaskyläsäätiön (TYS) omistamaan soluasuntoon keskelle peltoja Halisiin. Muistan kuinka kävin ensimmäisen kerran katsomassa asuntoani. Kansanopistoajan lähin kämppikseni lähti seurakseni ja teimme tyttöjen roadtripin Turkuun. Mukaan pakattiin patja kummallekin ja nukuimme tyhjän huoneen lattialla kassien ja parin laatikon kanssa. Lähipitseriasta sai possutonta kinkkupitsaa. Tämän ensimmäinsen “tiedustelureissun” jälkeen muistaakseni isäni lähti hoitamaan varsinaisen muuttokeikan kanssani. Muuton yhteydessä ei tullut hankittua juuri mitään uutta. Mukaan lähti serkkuni vanha 80-senttinen runkopatja ja kodin tarpeettomat Lundia-palat, jotka toimivat sekä hyllynä että kirjoituspöytänä. Lisäksi sain vanhan mikron kokoisen kuvaputki TV:n mökiltä. Ikeasta tuli ehkä ostettua paistinpannu ja pannunalusia. Pyyhkeitä ja lakanoita sain kotoa ja mummilta – ne vanhat käytetyt, tottakai. Juuri muuta ei ensimmäiseen “omaan kotiini” tarvittu.

kukkia.jpg
Kukkamyyntiä Turun kauppatorilla

Paras ja (välillä) pahin apu omaan kotiin muuttamisessa on ehdottomasti ollut äiti. Äiti on aina halunnut pitää huolta siitä että meillä lapsilla olisi kaikki tarpeellinen, eikä meidän tarvitsisi elää puutteessa (ainakaan pahemmassa kuin missä hän on itse elänyt). Hän on auttanut hankkimaan välttämättömyydet, mutta esimerkiksi kahvinkeittimen lahjoittamisen sijaan ostettiin muovinen suodatinpaperin pidike, jonka läpi voi sitten kaataa keitettyä vettä niin että kahvi valmistuu suoraan termariin. Mummi on Karjalasta, mikä näkyy välillä äidin tavasta (ja minun omasta tavastanikin) tehdä asioita. Täytyy kyllä sanoa että äiti itsekin vetää edelleen 11-vuotiaalla MoccaMasterilla, jonka tippalukko on ollut rikki viimeiset kuusi vuotta. Joku voisi harkita varaosan hankkimista – tai jopa uuden kahvinkeittimen hankkimista. Äidin tarjoamaan apuun on aina kuulunut myös turhasta tavarasta ja roinasta eroon hankkiutuminen. Äiti ei ole mikään paras heittämään asioita pois – etenkään jos laite/vipstaaki toimii vielä kun painaa laitteen x nappia koko toimituksen ajan kuun ollessa oikeassa asennossa tai joku vuoka on täydellinen ruokaan, jota hänen isänsä teki aina hänen lapsuudessaan, mutta hän ei ole itse kertaakaan tehnyt sitä sen liki 40-vuoden aikana minkä hän on asunut omassa kodissa (mutta sehän on toki tunneasia). Sen sijaan äiti on hyvin innokas lahjoittamaan kaikkea tällaista eteenpäin. Nytkin sain makeat naurut kun maalasimme äidin kanssa keväällä ostettua ensiasuntoani, ja maalin sekoitukseen päätyi äidin antama tosi hyvä puukapusta, joka oli vähän kuin lusikka, muttei kuitenkaan niin syvä että sillä olisi voinut lusikoida mitään. Neste ei pysynyt siinä, eikä siinä ollut tarpeeksi pinta-alaa päässä etä sitä olisi voinut käyttää lastana. Äiti ei itsekään osannut keksiä mitään esimerkkiä mihin kapusta olisi sopinut, ja hän sai yhtyä nauruuni. Maalin sekoittamiseen tuo puulusikka kyllä sopi. 😀 Muistan kuinka opiskelija-asuntoon muuttaessani ihmettelin sitä äidin kaapeista kaivamaa läjää astioita, joita en ollut ikinä nähnyt perheemme käytössä. Hyvin jemmattu. Monista jutuista olen sittemmin hankkiutunut vaivihkaa eroon, mutta on sieltä paljastunut jotain helmiäkin, kuten lasinen leipävuoka, jota ilman en nykyään pärjäisi. 😉

En viihtynyt Halisten soluasunnossani kovinkaan pitkään. Kämppikset olivat outoja ja epäsosiaalisia. Kansanopistossa meillä oli ollut hirveän kiva porukka ja viiden tytön kimppakämppö toimi hyvin, mutta nyt koin vielä kuukausienkin päästä asuvani ventovieraiden kanssa enkä halunnut kutsua kavereitakaan kylään. Lisäksi kaipasin kotiin jonne saisin opintojen tilanteen salliessa ottaa koiranikin, joka oli jäänyt Helsinkiin. Kävin töissä opintojen ohella (ne juustonmyyjävuodet), ja minulla oli varaa muuttaa yksiöön Turun Itäiseen keskustaan. Siitä elämäni alkoi. Kaikki oli lähellä – yliopisto, keskusta, työt, juna-asema, kuntosali ja kaverit. 34-neliöiseen yksiööni kokoontui usein kavereita. Tänne tuli hankettua kaverin perheeltä ylimääräiseksi jäänyt sohva, sekä ihan upouusi runkopatja Ikeasta – peräti 120 senttiä leveä. Asunnossa oli myös keittiö, joten äitini (muistaakseni) sponssasi minulle hyvän perusruokapöydän Ikeasta. Tuoleiksi sain isän äidin vanhat tuolit – tai ne ainoat kaksi siitä sarjasta, joilla uskalsi vielä istua. Jossain kohdassa sain myös isältäni synttärilahjaksi litteän TV:n! Tämä yksiö tuntui oikeasti kodilta.

2007ruokailutila1.jpg

2007ruokailutila2.jpg
Äidin ostama ruokapöytä ja mummin vanhat tuolit

Kun kandidaatin tutkinto alkoi lähestyä koin tarvitsevani enemmän aikaa opiskeluille ja jättäydyin myyjän töistäni. Sen lisäksi yksiöni vuokraa nostettiin joka vuosi, ja se alkoi tuntua kalliilta. Aloin suunnitella halvempaan vaihtoa, jolloin poikaystäväni, jonka kanssa olimme silloin tapailleet suht vähän aikaa, ehdotti että jos sittenkin etsisimme yhteisen asunnon. Uusiin vuokrasopimuksiin kuuluu lähes poikkeuksetta vuoden minimiaika tai suolainen sopimussakko, ja hänellä oli niin hyvä fiilis suhteestamme, että toivoi että asuisimme yhdessä alle vuodessa. Nyt heti oli ehkä nopeammin kuin mitä olisi muuten tehnyt, mutta mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Sitä ratkaisua ei tarvinnut katua. Kaksi yksiötä muuttui 60-neliöiseksi kaksioksi Itäisessä keskustassa. Välimatkat kaikkealle olivat edelleen lyhyet, ja uuden uutukaisessa keittiössä oli induktioliesi ja tiskikone. Ruoanlaitto lisääntyi dramaattisesti – osittain keittiön resurssien takia, osittain sen takia että halusin näyttää poikaystävälleni ettei gluteeniton elämä oikeasti ole rajoittavaa – syödä voi vaikka mitä hyvää! Elämä oli auvoista – asuinkustannukset laskivat huomattavasti ja toisen kanssa oli kiva elää. Koirakin muutti meille jossain kohdassa pysyvästi ja kahden voimin se oli helppo hoitaa.

1204kupittaa.jpg

kupittaa.jpg
Kupittaa lintupuistoineen olivat hoodejani pitkään

Tämän tähän mennessä tilavimman oman kotini myötä päästiinkin yhteen kitkaa aiheuttaneeseen seikkaan.Yksi asia mikä itseäni on aina välillä riipinyt omassa kodissa vs vanhempien kodissa on ollut lapsuuden tavaroiden ja muistojen säilytys. Useimmilla kavereillani vauvakirjat, ala-astepiirustukset ja pehmolelut ovat visussa tallessa vanhempien nurkissa, mutta minun tapauksessani homma on ollut “nyt kun sinulla on oma koti niin voit otta nämä”. Vanhempani päättivät erota Karjaa-vuoteni aikana ja perheemme koti myytiin kun siskoni oli saanut valkolakkinsa eli sen jälkeen kun olin asunut ensimäisen vuoden Turussa. Siitä se lähti. Isääni ei kiinnostanut pitää mitään minun tavaroitani (hänen asunnostaan ei kyllä arvaisi että hänellä on nykyisen elämänsä lisäksi kaksi aikuista tytärtä), mutta äiti on onneksi sentimentaalisempi (eikä erityisen kärkäs heittämään tavaroita pois). Äidin kellarista löytyy vielä muistoja lapsuudesta, vaikka kyllä hänkin aina vihjailee “täällä olisi sulle pari laatikkoa näitä sun tavaroita…”. Anteeksi nyt vaan, mutta mielestäni tällaisten asioiden säilyttäminen kuuluu vanhempien velvollisuuksiin. Mitä sitten kun minä muutan parin vuoden päästä ulkomaille ja joudun myymään/hävittämään/tunkemaan vuokravarastoon omaisuuteni? Vanhemmat ovat luopuneet yksinoikeudesta asuntoonsa ja ottaneet vastuun muistojen vaalimisesta päättäessään hankkia lapsia. Piste. 😀

0106muutto12.jpg
Muuttaminen on työlästä…


0606koti1.jpg
…mutta on ihanaa kun tavarat alkaa löytää paikkojaan.

Tänä syksynä olisi tullut täyteen neljä vuotta yhdessä asumista, mutta päädyimme poikaystävän kanssa eroamaan viime keväänä. Samalla opiskelijan oma koti muuttui “aikuisen” omaksi kodiksi. Valmistuin maisteriksi keväällä 2015, ja sitä myötä päättyi opiskelijaelämäni. Eron kohdalla olin ollut vuoden työelämässäoltuani ja vuokra-asunnon sijaan päätinkin ostaa asunnon – ihan yksin. Kuulostaa ehkä hurjalta, etenkin kun työskentelen tohtorikoulutettana ja ura väitöskirjan jälkeen on täysin avoinna, mutta lainanlyhennys on loppupeleissä pienempi menoerä kuin mitä maksaisin haluamanilaisesta vuokra-asunnosta. Lisäksi maksan summaa itselleni, siinä missä vuokra-asunnossa lahjottaisin suuren osan palkastani joka kuukausi jollekin toiselle. Järkiratkaisu siis. Tämä on nyt vihdoin se asunto, jonka haluan olevan nätti ja kunnossa, jota haluan laittaa paremmaksi, siinä missä edelliset “omat kodit” ovat olleet enemmän tai vähemmän väliaikaisratkaisuja. On täysin mahdollista että muutan tästä pois tai myyn asuntoni parin vuoden päästä, mutta silti – tämä on nyt minun ja saan tehdä siitä juur sellaisen kuin haluan.  Niissä rajoissa mihin niukalla budjetillani pystyy. Rahaa voisi sijoittaa niin moneen juttuun, mutta minusta on kiva kun voin sijoittaa osan siitä ihan omaan kotiini. 🙂

0607sysma10.jpg
Sisustuslehdet inspiroivat


0106muutto8.jpg
Itsekin voi tehdä kaikenlaista pikkuremonttia


3006martti1.jpg
Ei ole huonot hoodsit Martissakaan


2807juliste6.jpg
Kivat kuvat omille seinille – hymyilyttääkin kuin tuota Freixenet-neitiä 😉

Lisää ensiasunnon innoittamia koti- ja muuttoaiheisia kirjoituksia:
Kehyskompromissejä?
Julisteita ja tauluja olohuoneeseen
Kurkkaus kotiin – yksiö 20-luvun kerrostalossa
Ihastuttava Turun Martti
Kurkkaus kotiin – kaksio Eskilstunassa
Pitkä viikonloppu Ruotsissa ja sisustusinsipiraatiota
Projekti koti etenee
Maalaus- ja muuttohommia (ja muuttosuklaata)
Asunto löytynyt, aineenvaihdusta haussa
Ystävät tukevat, vaikka pärjäisitkin itse
Ensiasunnon hankinta mielessä ja hullarishoppailua
Kuvausrekvisiittaa kirppikseltä ja mitä astioita haluaisin ostaa

PS. Minulla on myynnissä hyväkuntoinen ja siisti kirjoituspöytä, joka on tullut nykyisessä asunnossa tarpeettomaksi. Kurkkaa lisätiedot ja -kuvat Tori.fi-sivuilta. 😉ikea-tyopoyta1.jpg

 

Kommentit (2)
  1. 10 kuvaa pääsiäiseltä 2018 - Pilkettä
    5.4.2018, 19:32

    […] mutta muutin lukion jälkeen ensiksi Karjaalle ja sitten Turkuun, jossa asunkin edelleen (ks. Kun muutin pois kotoa – opiskelijakämppiä, aikuistumista ja ihan oma koti). Vanhempani ja monet kaverini asuvat edelleen Helsingissä, mutta käyn siellä aina aika […]

  2. Vahvankaan naisen ei tarvitse pärjätä yksin - Pilkettä
    13.3.2018, 20:08

    […] muuttamisen jälkeen olen tukeutunut heihin huomattavasti vähemmän kuin monet ystäväni (ks. Kun muutin pois kotoa – opiskelijakämppiä, aikuistumista ja ihan oma koti). Ostin ensiasuntonikin kohta kaksi vuotta sitten (ks. Vuosi omassa kodissa – ensiasunto […]

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *