Kuka blogia kirjoittaa

Hei kaikki uudet ja vanhat lukijat!

Tätä blogia kirjoittaa Siiri, joka haluaa iloita elämän pienistä asioista ja tehdä kivoja asioita. Ruoka – sen syöminen ja valmistaminen – on minulle tärkeä harrastus, mutta sen lisäksi elämääni mahtuu myös monia muita ilonaiheita. Rakastan liikuntaa, ja se on ehkä tärkein henkireikäni. Lajit ovat vaihdelleet vuosien varrella, ja tämän hetkisiä suosikkejani ovat tanssi (etenkin lattarit niin parilla kuin ilmankin) ja kuntosali.

faith

Elämääni kuuluu myös pieni, pörröinen pystykorva, joka on iloinen jopa silloinkin kuin minulla on huono päivä. Eihän sitä voi murjottaa, kun jonkun mielestä olet maailman paras ihminen. 😉 Myös puuhastelu kodin ja sisutuksen parissa on ruvennut kiinnostamaan sen jälkeen kun ostin ensiasuntoni keväällä 2016. Välillä tulee kirjoiteltua myös matkustamisesta ja siitä mitä teen ystävieni ja muiden läheisteni kanssa koska hei – he ovat elämän suola. 😉 Alkujani olen Helsingistä, mutta sittemmin olen löytänyt kodin Turusta.

1012riemukaari1Pariisi 2016

berliini5Berliini 2016

Gluteenin ja viljat jätin pois ruokavaliostani jo reilut kuusi vuotta sitten, ja sen jälkeen olen keskittynyt siihen, mitä kaikkea muuta herkullista voi syödä. 😉 Blogissa on julkaistu tähän lukuisten viljattomien leivonnaisten reseptejä (paahtoleipää, piirakoita, kakkuja, pitsaa…), mutta myös arkiruokia ja herkkuillallisia. Arvostan aitoa ruokaa ja puhtaita raaka-aineita, ja keittiöstäni löytyy aina runsaasti kasviksia, juureksia ja marjoja. Pidän myös uusista haasteista, reseptien kehittelystä ja uusiin raaka-aineisiin ja ruhonosiin tutustumista. Jauhelihalla ja intialaishenkisillä kana- ja kasviskastikkeilla kasvanut tyttö on hakenut omaan keittiöönsä paistit, potkathäränhännät, maksan ja kielenkin.

11marjapiirakka2”Luolamamman” marjapiirakka menee täydestä kenelle tahansa

2609vaniljakastike1Maidoton vaniljakastike syntyy cashewpähkinöistä

1808marjatKotimaiset marjat ovat parhautta <3

Uskon vahvasti ruokavalion merkitykseen terveyden ja hyvinvoinnin rakentamisessa. Olen itse käynyt sitä läpi yrityksen ja erehdyksen kautta, ja päätynyt muun muassa kasvissyönnin ja vähähiilihydraattisen ruokavalion sekä muiden vaiheiden kautta nykyiseen – eli itseni kuunteluun. Olen itse kokenut saavani ruokavaliosta apua muun muassa kilpirauhasen vajaatoiminnan kanssa elämiseen. Olen biokemisti ja tutkija, ja seuraan myös paljon terveyteen liittyvää tutkimusta. Sillä on vaikutus siihen mitä pidän terveellisenä, mutta teen luonnollisesti myös inhimillisiä, fiilis- ja mieltymyspohjaisia valintoja. Ruoan kuuluu olla helppo ja nautinnollinen asia. 😉

0809hiili1Kirjoitan myös ravintolakokemuksista – esimerkiksi kuvan gluteeniton ja viljaton burgeri ilahdutti kovasti

2806juhannus3Juhannus Hangossa ystävien kanssa

Perustin Pilkettä-blogin jo vuoden 2013 alussa omaksi reseptiarkistokseni ja fiiliksen mukaan muistakin asioista kirjoittamiseen, ja sisältö on pysynyt aika lailla samanlaisena vuosien varrella eläen toki hieman elämäni mukaan. Nyt syksyllä 2016 tapahtui kuitenkin jotain, mistä en osannut edes haaveilla kun aloitin blogin kirjoittamisen – blogi siirtyi Kauneus & Terveys-sivustolle monen muun hienon blogin joukkoon. Minulle on aivan uskomattoman kannustavaa ja ilahduttavaa huomata että käsittelemäni aiheet todella kiinnostavat lukijoita ja kirjoitustyylini tuntuu toimivan.

Kyseessä on kuitenkin jatkuva kehitysprosessi ja blogin sisältö elää myös lukijoiden ja heidän kiinnostuksen kohteidensa mukaan. Niinpä kuulisin mielelläni niin uusilta kuin vanhoiltakin lukijoilta mistä he haluaisivat kuulla ja mitkä aihepiirit kiinnostavat eniten. Yhdessä kohti loistavaa blogia. 😉

PS. Muista seurata blogia myös Facebookissa ja Instagramissa (pilketta). 

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *