Kotibrunssi tytöille

Tytöt olivat siis viettämässä viikonloppua luonani Turussa. Vietimme nautinnollisen illan herkutellen kinkku-kanttarellipiirakalla, mustikkapiirakalla ja viskitryffeleillä. Ilta jatkui vauhdikkaasti ja päätyi pikkupyörähdykseen Turun yöhön. Railakkaan illan jälkeen minä tarvitsen  R U O K A A – pitkien iltojenkin jälkeen herään usein tunteja muita ennen ihan vain nälkääni. Parhaiten nälän sammuttaa tietenkin runsas brunssi. Tarkoitus oli tarjota muiden herkkujen lisäksi myös edellisen illan kinkku-kanttarellipiirakkaa, mutta se upposikin niin hyvin ettei sitä ollut enää jäljellä kuin yhden ihmisen iltapala. 😀

Brunssin saisi helposti kasaan ihan kaupan antimista, mutta ajattelin että on kiva tarjota jotain itse tehtyä, joten leivoin pellillisen siemennäkkäriä. 😉 Siemennäkkärihän on todella yksinkertaista tehdä – nytkin pyöräytin sen perjantai-iltana kotiin saavuttuani. Edelliseltä illalta pöytään pääsivät vielä mustikkapiirakka ja viskitryffelitkin. Siemennäkkäri maistui tytöille hyvin. 🙂 Muutenkin viljattomat leivonnaiseni (piirakat) tekivät viikonlopun aikana vaikutuksen. 🙂

07brunssi

Brunssimenu:

Siemennäkkäriä
Keitettyjä kananmunia
Pekonia
Juustoa
Ruohosipulituorejuustoa
Voita
Turkkilaista jogurttia
Avomaankurkkua
Paprikaa
Vesimelonia
Mustikkapiirakkaa
Viskitryffeleitä

Juomana tietenkin kahvia sekä appelsiinimehua. Pekoni ja juusto olivat ihania pienessä dagen efterissä, ja kaikki vesimelonia syöneet kehuivat sitä about täydelliseksi (kyseessä oli sellainen kokonainen minivesimeloni, alkuperämaata en muista). Kyllä tytöt saivat hyvin syödäkseen viikonlopun aikana. 😉

07nakkari1 07nakkari2
SIEMENNÄKKÄRI
(kts. alkuperäinen postaus)
Pellillinen

1 dl auringonkukansiemeniä
1 dl pellavansiemeniä
1 dl seesaminsiemeniä
1 rkl psylliumia
0,5 dl kookosöljyä
2,5 dl kuumaa vettä
Kurpitsansiemeniä koristeluun
(Hiutalesuolaa)

Laita uuni kuumenemaan, pistä vesi ja öljy kattilaan lämpenemään, sekoita kuivat aineet keskenään ja kippaa ne kattilaan kun öljy on sulanut. Sekoita taikina tasaiseksi ja levitä leivinpaperilla peitetylle pellille. Ripottele päälle kurpitsansiemeniä ja painele niitä kevyesti, jotta ne tarttuvat näkkäriin. Paista uunissa 150 ˚C asteessa tunti, leikkaa näkkäri palaksi ja siirrä palat ritilälle kuivumaan. Jätä näkkärit uuniin jälkilämpöön kuivumaan pariksi tunniksi tai yön yli. Kiilaa uuninluukku auki, jotta ylimääräinen kosteus haihtuu pois.

Aikaisempia spesiaaliaamiaisia:
Raikas jogurttipöytä
Vohveliaamiainen

Muita hyviä brunssitarjottavia:
Kts. kaikki leivät
Tomaatti-rosmariinifocaccia
Uunipannari
Vispipuuro

(function(i,s,o,g,r,a,m){i[’GoogleAnalyticsObject’]=r;i[r]=i[r]||function(){
(i[r].q=i[r].q||[]).push(arguments)},i[r].l=1*new Date();a=s.createElement(o),
m=s.getElementsByTagName(o)[0];a.async=1;a.src=g;m.parentNode.insertBefore(a,m)
})(window,document,’script’,’//www.google-analytics.com/analytics.js’,’ga’);

ga(’create’, ’UA-66125539-1’, ’auto’);
ga(’send’, ’pageview’);

Kommentit

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *