Kookoskeot

Alan epäillä olevani sokerikoukussa. Tumma suklaa kuuluu satunnaisiin perusmielitekoihini, ja yleensä en jää pohtimaan asiaa mieliteon iskiessä ja syön suklaani, mutta nyt tästä on tullut jo kovin säännönmukaista. Viime viikolla tulin ostaneeksi kuusi levyä suklaata, ja tämä trendi on jo jatkunut koko Hollannissa oloni ajan (kts. Kuinka paljon suklaata pieni ihminen tarvitsee?). Kaapistani löytyy varmaan noin se 12 levyä, määrä pysyy suurena, sillä ostan tosiaan lisää samaa tahtia kuin syön sitä. 😛 Päätin koittaa keksiä jonkin sokerittoman ja makeutusaineettoman korvikkeen suklaakierteeni katkaisuun, ja päädyin kokeilemaan kookoskekoja.

Minulla oli TAAS vaikeuksia löytää tälle herkulle suomenkielistä käännöstä (kuten myös chicken salami pot pien kanssa). Ruotsiksi kyseessä ovat ”kokostoppar” ja englanniksi  coconut macaroons, mutta ei kookoshuiput eiväktä kookosmakaronit kuullostaneet suomeksi aivan oikeilta. Kesti pitkään ennen kuin mieleeni pälkähti ”kookoskeot”. Googlasin löytyykö sillä mitään, ja sehän se oli. 🙂

kookoskeot2HUOM: Suosittelen ehdottomasti käyttämään aitoa vaniljajauhetta – se erottui näistä ihanasti. Makeutusta (esim. erytritoli tai stevia) voi lisätä halutessaan, minä en kaivannut – vanilja ja kookos riittivät. Jo nuo mustat pisteet kookoskeossa antavat lupauksen siitä oikean vaniljan lempästä mausta. 😉

Nämä kookoskeot pysyivät oikein mehevinä, ja ne ovat kaukana niistä kuivista, ylimakeista kikkareista, joita olen joskus lapsuudessani saanut.

kookoskeot1

KOOKOSKEOT
8 – 10 kappaletta

25 g voita
1 kananmuna
100 g kookoshiutaleita
Hyppysellinen vaniljajauhetta (ei vaniljasokeria)

Sekoita ainekset keskenään tasaiseksi massaksi, muotoile massasta kekoja ja paista uunissa 175 ˚C 10-15 minuuttia – kunnes keot saavat hieman väriä.

Kts. myös piparkakku- ja lakritsi-kookoskekojen resepti. 😉

Muita pikkuherkkuja:
Cake pops – kakkutikkarit
Chocolate Chip Cookie Dough Cookies – taikinaiset suklaahippukeksit
Doughy Mint Chocolate Chip Cookies
Hedelmäbrandytryffelit
Kermalikööritryffelit
Kookoskeot
Lakritsikookoskeot
Paahdetut kanelimantelit
Piparkakkutryffelit
Punaviinitryffelit
Raakasuklaa
Rouheiset kaakao-kookoskeksit (ilman uunia)
Viskitryffelit

(function(i,s,o,g,r,a,m){i[’GoogleAnalyticsObject’]=r;i[r]=i[r]||function(){
(i[r].q=i[r].q||[]).push(arguments)},i[r].l=1*new Date();a=s.createElement(o),
m=s.getElementsByTagName(o)[0];a.async=1;a.src=g;m.parentNode.insertBefore(a,m)
})(window,document,’script’,’//www.google-analytics.com/analytics.js’,’ga’);

ga(’create’, ’UA-66125539-1’, ’auto’);
ga(’send’, ’pageview’);

Kommentit
  1. 2

    eire sanoo

    Kiitos ihanista resepteistä. Yhdistin kaksi pikkulisällä ja sain aikaiseksi ihanan kookos-puolukkapiirakan.

  2. 3

    sanoo

    Kiva kuulla! Kookos-puolukkapiirakka kuullostaa todella herkulliselta, kiitos että jaoit sen täällä! 🙂

  3. 4

    eire sanoo

    Kookos-puolukkapiirakkaan yhdistin kookoskeot ja kanelisen kookosvanukkaan ilman sitä kanelia tilalle vain 150g puolukoita. Mitään makeutusta en lisännyt kookoksen makeus riitti minun mielestä.
    Kookoskekojen taikinan tein tuplana ja taputtelin sen piirakkavuokaan esipaistoin sen, jonka jälkeen lisäsin kookosvanukkaan puolukoilla ja paistoin kypsäksi.

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *