Kinkku- ja sipulipiirakat juhliin (paleo & LCHF)

Juhlin toissa viikolla valmistujaisiani, ja tarjoilut syntyivät tee-se-itse-meiningillä. Valmistujaisresepteistä olen ehtinyt jo julkaisemaan mustikkasmoothiekakun, paahdetut paprikat sekä antipastosalaatin, ja nyt ovat vuorossa suolaiset piirakat. Halusin siis toteuttaa juhlat kokonaan viljattomassa hengessä, ja mietin ensiksi olisinko tarjonnut koko porukalle ehkäpä pulled porkia tai routapaistia, mutta kuten Hesarikin taannoin otsikoi, ovat piirakat sopivaa juhlatarjottavaa. 😉

2506piirakka8

Niinpä tacopiirakasta tuttu piirakkapohja saikin vain uudet täytteet. Kahdeksasta piirakasta neljä oli paleoruokavalioonkin sopivia yrtti-kinkkupiirakoita, joiden lisäksi tein yhden “tavallisen” kinkkupiirakan” ja kolme sipulipiirakkaa. Kinkkupiirakan paleoversiossa munamaitoon käytettiin kookosmaitoa (joka ei muuten maistu läpi kinkusta ja yrteistä, täydestä meni vieraille! :D), mutta tavalliseen, eli nirsojen ja lasten versioon, käytin ihan kermaa ja jätin sipulit ja yrtit pois. Kaikki piirakat tekivät hyvin kauppansa, ja etenkin sipulipiirakka keräsi runsaasti kehuja. 🙂 Juustona käytin Virosta tuotua savujuustoa, joka sopi piirakkaan erinomaisesti. Muita hyviä vaihtoehtoja olisivat kyllä olleet esimerkiksi voimakkaammat emmental tai gruyére, mutta juhlissa pitää vähän varautua miellyttämään monia. 😉 Pohjaton juustopiirakka olisi sekin ollut oiva vaihtoehto (oli hitti rapujuhlissakin), mutta nyt tuli kokeiltua muuta. 😉

2506piirakka2Savujuuston sijaan sipulipiirakkaan sopivat esimerkiksi emmental tai gruyére 😉

Olihan se aika rupeama vääntää kaikki tarjoilut itse, mutta hyvällä suunnittelulla ja realistisilla vaihtoehdoilla sekin sujui. Tein kaikkien piirakoiden taikinan kerralla valmiiksi, pistin foliovuoat jonoon ja täytin aina kolme kerrallaan (uuniin mahtui kolme piirakkaa kerralla), sen jälkeen tein kulhollisen kinkkupiirakan täytettä ja kannullisen yrtti-munamaitoa, ja täytin esipaistetut pohjat sitä mukaa kun edelliset valmistuivat. Sipulipiirakoihin tein sipulitäytteen ja juusto-kermaseoksen kerralla ja jaoin vain tasan kolmen piirakan kesken. Sillä aikaa kun edelliset kolme piirakkaa olivat uunissa, taputtelin pohjat valmiiksi seuraaviin. Sitten vaan uusien piirakoiden esipaisto, täytteet paikoilleen ja puoleksi tunniksi muihin hommiin, kuten viihdesurffaamaan. 😉

2506piirakka1Muutama käytännönvinkki kokkausurakkaan:

  • Raivaa jääkaappiin tilaa (meillä on onneksi kylmäkellari…)
  • Osta foliovuokia
  • Tee “liukuhihna”, sen sijaan että valmistaisit jokaisen piirakan erikseen – sen sijaan että tekisit jokaisen piirakan erikseen, tee yksi iso taikina, yksi iso munamaito, kulhollinen kinkkusilppua ja sipulia jne.

PS. Tämän postauksen jälkeen luvassa on vielä yksi valmistujaisaiheinen kirjoitus, jossa kokoan vinkkejä menua, ruokavalioita ja budjettia silmällä pitäen. 😉

2506piirakka7Valitettavasti kokatessa oli sen verran muuta mielessä, että kuvaaminen pääsi unohtumaan. Tässä on kuva kun piirakat matkaavat hissillä kylmäkellariin 😛

2506piirakka3Sipulipiirakka ennen paistamista 

SIPULIPIIRAKKA

Pohja:
75 g huoneenlämpöistä voita tai 3/4 dl sulaa kookosöljyä
1,5 dl kurpitsansiemenjauhoa (tai mantelijauhoa/jauhettuja auringonkukansiemeniä)
¾ dl kookosjauhoa
1 tl psylliumia
½ tl leivinjauhetta
Hyppysellinen suolaa

Täyte:
400 g sipulia
Voita
1 tl kuivattua timjamia
2-3 rkl valkoviinietikkaa tai balsamicoa
¼ tl jauhettua muskottipähkinää
Hieman valkopippuria
2 dl crème fraichea
200 g savujuustoa, emmentalia tai esim. gruyéreä raastettuna

Tee piirakkapohja. Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi massaksi. Painele taikina voidellun piirakkavuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle ja reunoille. Esipaista pohjaa uunissa 175 ⁰C asteessa noin 10 minuuttia, kunnes reunat rupeavat saamaan hieman väriä. Levitä sipuliseos esipaistetulle pohjalle. Sekoita creme fraiche ja juustoraaste keskenään. Levitä seos sipulikerroksen päälle. Paista piirakkaa uunissa vielä noin 30 minuuttia, kunnes juusto on saanut kauniin värin. Anna piirakan vetäytyä ennen tarjoilua. Piirakan voi tarjota myös kylmänä, mutta mielestäni se oli lämpimänä vielä parempaa. 😉

2506piirakka5YRTTINEN KINKKUPIIRAKKA (paleo)

Pohja:
75 g huoneenlämpöistä voita tai 3/4 dl sulaa kookosöljyä
1,5 dl kurpitsansiemenjauhoa (tai mantelijauhoa/jauhettuja auringonkukansiemeniä)
¾ dl kookosjauhoa
1 tl psylliumia
½ tl leivinjauhetta
Hyppysellinen suolaa

Täyte:
200 g hyvää kinkkua
2 kevätsipulin vartta
½-1 tl valkosipulijauhetta
Mustapippuria
(Suolaa tarvittaessa, omasta mielestäni kinkun suola riitti)
1 dl tuoreita yrttejä silputtuna (basilikaa, ruohosipulia ja persiljaa)
2 dl kookosmaitoa (tai kermaa)
3 kananmunaa

Tee piirakkapohja. Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi massaksi. Painele taikina voidellun piirakkavuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle ja reunoille. Esipaista pohjaa uunissa 175 ⁰C asteessa noin 10 minuuttia, kunnes reunat rupeavat saamaan hieman väriä. Kuutioi kinkku ja pilko kevätsipuli. Levitä kinkkukuutiot ja kevätsipuli tasaiseksi kerrokseksi esipaistetulle pohjalle. Vatkaa munat ja kookosmaito sekaisin, lisää joukkoon yrttisilppu ja muut mausteet. Kumoa munamaito täytteiden päälle. Paista piirakkaa uunissa vielä noin 30 minuuttia, kunnes pinta saa kauniin värin. Anna vetäytyä hieman ennen tarjoilua. Piirakka on erinomaista myös kylmänä. 😉

2506piirakka42506piirakka6KINKKUPIIRAKKA (ilman”roskia” ;))

Pohja:
75 g huoneenlämpöistä voita tai 3/4 dl sulaa kookosöljyä
1,5 dl kurpitsansiemenjauhoa (tai mantelijauhoa/jauhettuja auringonkukansiemeniä)
¾ dl kookosjauhoa
1 tl psylliumia
½ tl leivinjauhetta
Hyppysellinen suolaa

Täyte:
200 g hyvää kinkkua
1 rkl dijon-sinappia
Mustapippuria
(Suolaa tarvittaessa, omasta mielestäni kinkun suola riitti)
2 dl kermaa
3 kananmunaa

Tee piirakkapohja. Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi massaksi. Painele taikina voidellun piirakkavuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle ja reunoille. Esipaista pohjaa uunissa 175 ⁰C asteessa noin 10 minuuttia, kunnes reunat rupeavat saamaan hieman väriä. Kuutioi kinkku ja pilko kevätsipuli. Levitä kinkkukuutiot ja kevätsipuli tasaiseksi kerrokseksi esipaistetulle pohjalle. Vatkaa munat ja kookosmaito sekaisin, lisää joukkoon yrttisilppu ja muut mausteet. Kumoa munamaito täytteiden päälle. Paista piirakkaa uunissa vielä noin 30 minuuttia, kunnes pinta saa kauniin värin. Anna vetäytyä hieman ennen tarjoilua. Piirakka on erinomaista myös kylmänä. 😉

 

Kommentit (6)
  1. Suussa sulava lakritsimutakakku - Pilkettä
    29.10.2017, 09:08

    […] Kinkkupiirakka Sipulipiirakka Kasviksia ja dippiä Kurpitsajuustokakku Lakritsimutakakku ja kermavaahtoa […]

  2. Laatuaikaa tyttöjen kesken & eka vieras uudessa kodissa - Pilkettä
    7.7.2017, 20:32

    […] valmistujaisistani ja juhlien järjestämisestä: Valmistujaiset ja vinkit niiden järjestämiseen Kinkku- ja sipulipiirakat juhliin (LCHF/paleo)Paahdetut paprikat ja antipastosalaattiMuikea mustikkasmoothiekakku […]

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *