Kilpirauhasen vajaatoiminta neljättä vuotta

Reilut kolme vuotta sitten oloni oli jo pidempään ollut niin huono että hakeuduin lääkäriin. Olin aina aivan jäässä ja palelin, väsymys oli jatkuvaa unen määrästä riippumatta, hymy tuli vain pakottamalla ja päätä oli vaikea saada toimimaan – muisti ja päätöksentekokyky eivät olleet entisellään ja kaikki tuntui sumuiselta. Vältin ylimääräisiä sosiaalisia tilanteita ja näin kavereitani vain vähän – en vain jaksanut, päivä kului helposti sängyssä maaten. Ravasin lääkärillä pitkin kevättä ja kävin verikokeissa monta kertaa. Oireisiin olisi sopinut kilpirauhasen vajaatoiminta, ja kilpirauhasarvoni paukuttelivat viitearvojen rajoja. Lääkäri nyökytteli että olihan arvot poikkeavat, etenkin nuorelle naiselle, mutta siinä missä kilpirauhasen vajaatoiminta yleensä aiheuttaa painonnousua, minä olin hyvin hoikka.

kahvia

Kilpirauhaseni ultrannut lääkäri ihmetteli että enkö ollut vielä saanut koelääkitystä veriarvoillani ja oireillani. Puolen vuoden lääkärillä ravaamisen jälkeen diagnoosi tuli: kilpirauhasen vajaatoiminta, Hashimoton tyreoidiitti eli autoimmuuniperäinen kilpirauhasen vajaatoiminta, jossa elimistön puolustusjärjestelmä tuhoaa itse kilpirauhaskudosta. Lääkitys kestää loppuelämän.

Diagnoosin varmistamisen jälkeen alkoikin vuorostaan oikean lääkityksen hakeminen. Oikean lääkityksen ja sopivan annoksen löytämiseen verrattuna diagnoosi tuli nopeasti. Olen ollut viimeisten vuosien aikana eri lääkkeillä, lääkeyhdistelmillä ja annoksilla. Pisimmillään olen ollut samalla lääkityksellä ja lääkeannoksella noin 9 kuukautta putkeen. Säätämistä on siis riittänyt, mutta useimmilla sopiva annos löytyy helpommin.

kilpirauhasen vajaatoimintaTerveellinen ruokavalio on myös kilpirauhasen etu – ks. Lomakeittiössä kokattua

Vuosien varrella myös se painoa on tullut lisää, kuten kilpirauhasen vajaatoimintassa monesti käykin. Itse en kuitenkaan pistä kaikkia kilojani kilpirauhasen syyksi, vaikka sillä onkin varmaan osansa. 😉 Tärkeintä on terveys ja hyvä olo – silloin on helppo pitää itsestäänkin. 🙂 Lue lisää Uskalla olla sen kokoinen kuin olet-kirjoituksesta.

Yleisesti voin nykyään hyvin, olo on aivan erilainen kuin 3-4 vuotta sitten. Minulla on energiaa ja intoa niin liikuntaan kuin työhönkin, jaksan nähdä kavereitani, hymyilen herkästi ja pääni toimii. Kilpirauhasen vajaatoiminta tulee kulkemaan mukanani loppuelämän, mutta sen ei tarvitse olla esteenä kun hoitotasapaino on kunnossa. Minun elämäni on ihanaa.

salsakädetVoin hyvin ja nautin liikuntaharrastuksistani, kuten salsasta, täysillä (ks. Salsa – muutakin kuin tanssia) – kuvan ottanut Riina Rinne

Lisää aiheesta kilpirauhasen vajaatoiminta?

Tämän kuun Voi hyvin-lehdessä on minusta lyhyt haastattelu (ks. Päiväni kansikuvatyttönä), jossa mainitsen muutamia elämäntapamuutoksia, jotka ovat auttaneet minua kilpirauhasen vajaatoiminnan kanssa – haluaisitteko kuulla niistä täälläkin?
Jos lukijoita kiinnostaa kuulla lisää lääkityksestä, laittakaa viestiä kommenttikenttään tai sähköpostiin (iloa.blogi(at)gmail.com). Voin kiinnostuksesta riippuen kertoa lisää omasta tarinastani ja mikä on toiminut minulla, mutta en ole lääkäri enkä voi kommentoida muiden hoitoa.

IMG_4132

Edellinen kirjoitukseni: Puuron uusi aika – puuron ei tarvitse olla tylsää

gluteeniton-puuro

Kommentit
  1. 1

    Anssi sanoo

    Moi,

    Minua kiinnostaisi kaikki se mitä olet tehnyt saadaksesi elimistön toimimaan ja olon tasapainoiseksi.
    Ja mitä lääkkeitä/kilpirauhashormonia olet saanut. Thyroxin on itsellä käytössä, onko muitakin ja miten niitä voi saada.
    Ravinto ja liikunta on ensiarvoisen tärkeitä, mutta oikean urheilun määrä ja rasittavuus on vaikea löytää. Etenkin kun harjoittelee tavoitteellisesti ja kilpailumielessä.
    Kerro lisää jos haluat jakaa onnistumistasi ja voit suositella mitä vain tapoja.

    • 1.1

      siiri sanoo

      Hei Anssi,
      Kiitos palautteesta! Pitääkin miettiä uusia kirjoituksia, sillä aihe tuntui kiinnostavan. Itsellä tuo lääkitys ei ole aina ollut mikään menestystarina, mutta sinnikkyydellä ja kiitos perusteellisen lääkärin huonoon tasapainoon ei ole tarvinnut tyytyä. Haastetta tuo myös se, että kun on kyse hormoneista, pitää uutta annosta malttaa aina testata tarpeeksi pitkään että kroppa ehtii tasoittua. Thyroxin on kultainen standardi ja tutkituin valmiste, ja käyttäisin sitä jos se suinkin toimii.
      Liikunnan suhteen jouduin itse tekemään radikaaleja muutoksia – aerobinen väheni ja tilalle tuli lihaskuntoa ja salitreeniä. Tärkeitä tekijöitä ovat siinä ohella olleet riittävä syöminen, riittävät hiilihydraatit, kehon stressin vähentäminen ja unen priorisointi. Tavoitteellisuus ja kilpailut tuovat tietty oman haasteensa, mutta vajaatoiminnassa kannattaa kuunnella ensisijaisesti kroppaa ettei tilanne hajoa käsiin totaalisesti. Tsemppiä!

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *