Kesäloman yli 3000 kilometriä

Alkuvuosi oli töissä todella työn täyteinen. Olen koulutukseltani biokemisti ja työskentelen väitöskirjatutkijana. Työhöni kuuluu olennaisena osana tutkimustulosten julkaiseminen tiedelehdissä (ks. Elämää tiedenaisena), ja kyseisen projektin loppurutistus on usein hyvin intensiivinen – ja tänä keväänä viimeistelin kahta artikkelia samaa aikaan. Lisää tuosta prosessista voi lukea Tiedeartikkelin julkaiseminen – pitkä ja kivinen tie-kirjoituksesta.

manuscript acceptedTutkimustulokset eivät synny tosta noin vaan, ks. Tiedeartikkelin julkaiseminen – pitkä ja kivinen tie

Kiireisen kevään ja alkukesän takia olenkin pysynyt lähinnä Turussa ja monet sukulaiset ovat odottaneet tapaamista ja monta juttua on jäänyt to do-listalle. Niinpä kesälomani menikin pitkälti noita juttuja hoitaessa. Kolmen viikon kesälomani aikana en ollut montaakaan yötä samassa paikassa, vaan reissulista näytti tältä:

hääkoristeHienoin hääkoriste vähään aikaan!

Kulkuneuvoina oli niin lentokone, juna, bussi kuin autokin, ja mukaan mahtui vielä kahdet valmistujaiset, yhdet häät ja yhdet sadonkorjuut, ja oikeastaan kaksi Ahvenanmaalla vietettyä päivää olivat työryhmän retriittiä, eli varinaista lomailua ei juurikaan tullut tehtyä muuta kuin Puolassa (joka oli kyllä tosi kiva).

sofitel-grand-sopot puolan rivieraPuolan Rivierana tunnettu Sopot on oiva paikka rentoutumiseen

Melkoisen ohjelmoitu loma siis! Pelkäsin etukäteen hieman tarvitsisinko uuden loman lomasta toipumiseen, mutta yllättäen minulla oli melkeinpä levännyt olo loman päätyttyä kaikesta reissaamisesta ja liikkeellä olosta huolimatta. Sitä se arkirutiineista irrottautuminen tekee – välillä erilainen tekeminen riittää lataamaan akkuja. En voi muuta kuin suositella! 😉

Tähän loppuun pistän vielä parhaat kuvat siltä lomaviikolta, jolla reissasin eniten ympäri Suomea:

old-jerusalem-vantaaPäivä 1 – Turusta Helsinkiin ja Vantaalle, illallinen serkun & companyn kera vantaalaisessa Old Jerusalemissa

cafe rooster riistakäristysPäivä 2: Helsingistä lento Ouluun siskoa moikkaamaan. Ihastuin Cafe Roosteriin, ks. Ravintolavinkki Ouluun  Cafe Rooster!

sandron-lounasPäivä 3: Paluulento Oulusta Helsinkiin, treffit entisen kämppiksen kanssa Sandrossa (ks. Makumatka Sandroon)

kasvisnacho perunanachotPäivä 4: Tyttöjen ilta, jossa testattiin superherkulliset perunanachot!

nipsumukiPäivä 6: Aamukahvit kotona omasta Muumimukista – vihdoin!

Edellinen kirjoitukseni: Ruokapäiväkirja elokuulta – kuinka pitää rutiinit reissussa?

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *