Kenen vaatteissa treenaankaan?

Jumpan jälkeinen pyörähdykseni Stockmannilla johti yllättävään havaintoon. Viimeisistä kevätmalliston vaatteista haluttiin ilmeisesti eroon – joka osastolla tuntui näkyvän -60% rekkejä ja nurkkia. Treenivaatteita ei ole tullut päiviteltyä vähään aikaan, joten pitihän sitä sitten käydä katsomassa olisiko urheiluosastolla mitään kivaa – ja olihan siellä.  Mukaan tarttui Niken toppi, ainoa jäljellä ollut kappale. Topin kuviointi ja materiaali oli mieleen, ja se vaikutti muutenkin laadukkaalta. Samalla tajusin että itse asiassa tähän astinen lempitreenitoppini on myös Nikeltä. Eihän siinä muuten mitään outoa, mutta miellän yleensä että lähestulkoon kaikki treenivaatteeni ovat H&M:ltä tai Gina Tricotilta. Hinta laatu-suhde on ihan hyvä, ja etenkin Ginan urheiluvaatteet ovat yllättäneet positiivisesti. Tajusin samalla että niin olallani heiluva treenikassini, että siellä olevat kengätkin olivat Nikeltä. Rupesin siis laskemaan faktoja – olenko sittenkin Nike-tyttö?

toppi1kamat

Nike Gina Tricot
2 x toppi
2 x urheiluliivit
2 x jumppakengät
1 x treenilaukku
2 x toppi
2 x urheiluliivit
1 x jumppacaprit
1 x treenishortsit
1 x lämmittelyfleece

Tadaa – tasoissa mennään, kappas. Toisaalta vertailisin nyt enemmän vaatteiden määrää, Niken tuotteista kaksi olivat kenkiä ja kolmas laukku, ja nehän taas toisaalta ovat käytössä aina. Nämä kaksi Niken toppia ovat lempparini – ne ovat mielestäni kivannäköisiä ja toimivia malliltaan. Ja Niken laukku on aika lähellä täydellisyyttä – se on juuri oikean kokoinen – sinne mahtuu kaikki mitä tarvitsen, muttei ole liian iso, ja lisäksi se on sen verran neutraali ettei sitä tai sen värejä tarvitse juuri huomioida vaatteita valitessa. Todetaan nyt sitten että tykkään Nikestä vaikken koekaan merkkiä välttämättömäksi laatutakeeksi. Ostan sitä kuitenkin mieluusti sopivan tilaisuuden tullen – äkkiseltään muisteltuna kaikki Niken tuotteeni on ostettu kanta-asiakastarjouksesta, kausialesta tms. Ja kummallista kyllä – mitään muita merkkitreenivaatteita minulle ei ole kertynyt – kaikki ovat Nikeltä.
Kai se jotain kertoo.

toppi2

Uuden Niken toppini materiaali on miellyttävän pehmeää. Lähempi tarkastelu paljasti että se on myös kauttaaltaan pienten ilmareikien peittämä – sitä ei huomaa jos ei ota kangasta käteen, mutta parantaa varmaan hengittävyyttä mukavasti! Toisessa topissani selkäpuoli on myös tätä materiaalia, ja harvoin olen kärsinyt sen kanssa litimärästä selästä. Toppien yläosa on myös hyvin tuettu.

Ehkä rupean vielä joskus (opiskeluaikojen jälkeen) full-time Nike-tytöksi. 😉

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *