Karvaista perheenlisäystä

Meille tuli eilen karvaista perheenlisäystä. 🙂 Vanha koiramme kuoli elokuun lopulla (syöpä), eikä se sen jättämä ikävä ja tyhjä tila vain kadonnut. Niinpä olin yhteydessä edellisen koiran kasvattajaan, ja selvittelin heidän pentusuunnitelmiaan. Ensi vuoden alku tai kesä olisivat kuullostaneet omaan korvaan sopivalta ajankohdalta koiran ottamiselle, mutta kaikki heidän narttunsa olivat sen ikäisiä että pentuja olisi luvassa aikaisintaan reilun vuoden päästä. He tarjosivat meille kuitenkin Australiasta tuotua nuorta, aikuista narttua sijoitukseen, mikä tarkoittaa sitä, että kasvattajat saavat teettää koiralla pentueen tai pari. Olimme eilen katsomassa tätä hurmaavaa neitiä, ja kyllähän se sitten mukaan lähti. 😛


Päivä oli sen verran pitkä että poikkesimme Hesellä tankkaamassa. Minä söin kanacaesarin siemensekoituksella ja chilimajoneesillä. Salaatti oli tuoretta, mutta kanavalmiste ei kyllä ollut mitään kummoista. 😛 Kyllä se polttoaineena toimi. 😉 Kun ruoat oli syöty, oli hyvä käydä päiväunille loppumatkaksi. 

Välipysähdys tehtiin myös Mustiin ja Mirriin. Sieltä ostettiin puuhakkaalle tytölle aktivointilelu, ja liila pehmokengurukin tarttui mukaan ihan vaan siksi että koira on lähtöisin Australiasta…ei iske koti-ikävä. 😉

Tyttö on hyvin energinen ja todella iloinen. Se haluaa olla mukana kaikessa mitä tapahtuu, ja keksii itselleen leluista ja luista (ja löytämistään sukista) tekemistä jos muuten on tylsää. Se on hyvin miellyttämisen haluinen ja seurallinen, joten nyt aluksi meidän pitää varmasti olla hyvin määrätietoisia, jotta se sopeutuu hyvin yksinoloon. Kerrostaloasunnossa on muutenkin sille selvästi paljon uutta ja vierasta opittavana. Aamulla se ihmetteli pääkallellaan tiskikoneen ääntä, ja kovat, yllättävät äänet säpsäyttävät sen herkästi. Tyttö on kuitenkin tosi reipas ja utelias, ja säikähdettyäänkin se on heti selvittämässä mikä se juttu oikeasti oli. Hissi on kuitenkin se pahin kauhistus – ahdas koppi, joka tutisee ja tömähtää. Hissitreeniä varten ruvetaankin nyt selvittelemään mikä on se kaikista suurin herkku. Juusto, joka oli edellisen koiran ykkössuosikki, ei tällä riittänyt harhautukseksi. 😛 Koira on viimeisen kuukauden aikana matkannut mantereelta toiselle ja vaihtanut kotia, joten se saa nyt pitkän koeajan, jotta se oikeasti ehtii kotiutua asuntoomme ja luottamaan meihin. Toivon todella että kaikki sujuu hyvin ja typykkä jää meille. 🙂

(function(i,s,o,g,r,a,m){i[’GoogleAnalyticsObject’]=r;i[r]=i[r]||function(){
(i[r].q=i[r].q||[]).push(arguments)},i[r].l=1*new Date();a=s.createElement(o),
m=s.getElementsByTagName(o)[0];a.async=1;a.src=g;m.parentNode.insertBefore(a,m)
})(window,document,’script’,’//www.google-analytics.com/analytics.js’,’ga’);

ga(’create’, ’UA-66125539-1’, ’auto’);
ga(’send’, ’pageview’);

Ei kommentteja.

Trackbacks

  1. […] Kun Faith tuli minulle vajaa 1,5 vuotta sitten ajattelin että onpa minulla käynyt tuuri: niin helppo ja miellyttämisenhaluinen verrattuna edelliseen koiraani Vinskiin. Vinskillä riitti tahtoa ja tarmoa, kun taas Faith halusi vain miellyttää ja olla mukana. Kumpikin ovat rodultaan mittelspitzejä, keskikokoisia saksanpystykorvia, joiden pääasialliset tehtävät ovat olleet olla seura- ja vahtikoirina. Niin, vahtikoirina. Rotu on tunnettu haukkuherkkyydestään, mutta esimerkiksi Vinskin kanssa kerrostaloelämä olikin yllättäen rivitaloelämää helpompaa – kerrostaloasuntoon kun kuului vähemmän outoja ääniä kuin rivitaloon, jonka takapihan ohi kirmasi jatkuvasti kiljuvia lapsia. Faith ei vahtinut senkään vertaa, mietin joskus jopa osaako se haukkua. Rupesin varmaan nauramaan ensimmäisen kerran kun se päästi suustaan murahduksen, niin huvittavalta se kuulosti. […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *