Karitsan paahtopaistia ja kermaista kanttarelli-pinaattimuhennosta

Viime viikonloppuna söimme päivitetyn toisinnon yhdestä viime kesän herkkuateriasta: karitsanpaahtopaistia ja kanttarellimuhennosta. Aterian kuninkaaksi kohosi mökiltä kerätyistä sienistä tehty kanttarelli-pinaattimuhennos. Lanttutikut maistuvat aina, karitsakin on hyvää, mutta kanttarelli-pinaattimuhennos kruunasi kaiken. Kun katselin satsia paistinpannulla, ajattelin tehneeni neljän hengen annoksen, mutta se oli niin herkullista että söimme sen kahteen pekkaan kokonaan. 😀 Tätä pitää tehdä useamminkin. Tällä aterialla meillä oli poikkeuksellisesti myös jälkiruokaa, mausteista kurpitsapannacottaa hunajapaahdetuilla pekaanipähkinöillä, jonka reseptin ehdinkin jo julkaisemaan. 🙂


Karitsan paahtopaistia, kermaista kanttarelli-pinaattimuhennosta ja lanttutikkuja

KARITSAN PAAHTOPAISTI

2 karitsan paahtopaistia (n. 150-200 g kappale)

Marinadi:
Tuppo tuoretta timjamia
4 valkosipulinkynttä
2 rkl punaviinietikkaa
Suolaa
Mustapippuria

Voita ja oliiviöljyä paistamiseen

HUOM: Marinoi liha mieluusti jo edellisenä päivänä. Murskaa valkosipulinkynnet ja pätki timjaminoksat noin kolmeen osaan. Sekoita valkosipulimurska, timjami ja etikka keskenään. Rouhi lihan pintaan myllystä suolaa ja mustapippuria, hiero ne lihan pintaan. Valele paahtopaisti marinadilla ja pistä tiiviiseen astiaan jääkaappiin marinoitumaan.
Ota liha huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen ruoan valmistusta. Pyyhi paahtopaistit kuiviksi marinadista talouspaperilla. Ruskista lihojen pinta kauttaaltaan voin ja oliiviöljyn seoksessa. Nosta paahtopaistit uunivuokaan ja aseta paistomittari suurimpaan paahtopaistiin niin että sen kärki osuu lihan paksuimpaan kohtaan. Kypsennä paahtopaisteja uunissa 150 ⁰C asteessa kunnes ne ovat haluamasi kypsyisiä. Karitsa on mukavan punaista 54-58 ⁰C asteisena. Olin jostain syystä kirjoittanut aiemmin muistiin tähtäimeksi 60-65 ⁰C ja sehän menikin sitten jo varsin kypsän puolelle. Punaisempi olisi ollut mieleen, mutta oli se silti hyvää. 😉 Anna lihojen vetäytyä folioon käärittynä tai ilman 10-15 minuuttia ennen lihan leikkaamista. Tarjoa lanttutikkujen ja kanttarelli-pinaattimuhennoksen kanssa.

Vinkki: Säästä lihasta vetäytymisen aikana irronnut neste kanttarelli-pinaattimuhennosta varten!

 KANTTARELLI-PINAATTIMUHENNOS

1-2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
n. 3 dl esipaistettuja kanttarelleja (n. ½-3/4 tuoreita, käsittelemättömiä)
Muutama oksa tuoretta timjamia
140 g (2 rs) tuoretta babypinaattia
1-2 rkl dijon-sinappia
Ripaus jauhettua muskottipähkinää
2 dl kookoskermaa
Suolaa
Mustapippuria
Voita

Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuullottele niitä (lihojen paisto-)pannulla voissa kunnes ne ovat pehmenneet. Lisää tuoreet timjaminoksat koko pituisina, näin niiden puiset varret on helpompi erottaa valmiista kastikkeesta. Vaihtoehtoisesti voit myös riipiä lehdet irti. 😉 Lisää sienet ja mausteet. Kun sienet ovat lämmenneet, silppua/revi pinaattia pienemmäksi ja lisää se pannulle. Silpun ei tarvitse olla kovin hienoa, pinaatti kutistuu pannulla reilusti. Kun pinaatin nesteet ovat irronneet ja haihtuneet, lisää kookoskerma ja anna muhennoksen kiehahtaa. Anna sen jälkeen muhennoksen keittyä hieman kasaan. Tarkista maut ja lisää dijon-sinappia tai muita mausteita tarvittaessa. Tarjoa karitsan paahtopaistin aknssa.

Vinkki: Voit lisätä karitsan paahtopaisteista vetäytymisen aikana irronneet nesteet muhennokseen, siitä saa lisää hyvää makua!

(function(i,s,o,g,r,a,m){i[’GoogleAnalyticsObject’]=r;i[r]=i[r]||function(){
(i[r].q=i[r].q||[]).push(arguments)},i[r].l=1*new Date();a=s.createElement(o),
m=s.getElementsByTagName(o)[0];a.async=1;a.src=g;m.parentNode.insertBefore(a,m)
})(window,document,’script’,’//www.google-analytics.com/analytics.js’,’ga’);

ga(’create’, ’UA-66125539-1’, ’auto’);
ga(’send’, ’pageview’);

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *