Kardemummalla maustettu mustikkapiirakka

Blogiani pidempään seuranneet ovat saattaneetkin huomata että kardemumma kuuluu ehdottomasti lempimausteisiini, ja tykkään kovasti kardemumman ja mustikan yhdistelmästä – se löytyy muun muassa gluteenittomasta mustikka-kardemummavispipuurostamustikka-kardemummacurdista ja mustikkaskonsseista. Keski- ja loppukesään kuuluu mielestäni ehdottomasti mustikkapiirakka, ja kardemummahimoissani menin maustamaan mustikkapiirakankin kardemummalla – ihanasti se toimi siinäkin!

Äitini on aina ollut hoitanut kasvimaata ja ollut innokas marjastaja, joten lapsuuteeni on kuulunut paljon marjapiirakoita. Marjoja ollaan vaihdeltu sesongin mukaan ja talvella pakastimen aarteet ovat huolehtineet siitä ettei marjapiirakasta pääse syntymään vajetta. Viljaton ja gluteeniton piirakkapohjani on saanut kehut jopa äidiltäni, jonka marjapiirakat ovat asettaneet riman korkealle kenen vaan marjapiirakoille. 😉

mustikkapiirakka kardemummalla mustikkapiirakka

Kardemummalla maustettu mustikkapiirakka

Pohja:
75 g huoneenlämpöistä, suolatonta voita tai 3/4 dl sulaa kookosöljyä
½ dl mantelijauhoa, muuta pähkinäjauhoa tai jauhettuja auringonkukansiemeniä
1 dl kookosjauhoa
1 tl psylliumia
½ dl kidemäistä makeutusta kuten sokeria tai erytritolia (myös juokseva hunaja, vaahterasiirappi ja steviatipat sopivat – valitse suosikkisi)
1 kananmuna
½ tl leivinjauhetta
1 tl jauhettua kardemummaa
Hyppysellinen suolaa

Väliin:
200 g mustikoita

Täyte:
1 prk (200 g) kermaviiliä (maidottomaan versioon kookoskermaa)
2 kananmunaa
1 tl vaniljauutetta
1 tl jauhettua kardemummaa
Aavistus suolaa
Makeutusta maun, esim. sokeria, erytritolia, juoksevaa hunajaa, vaahterasiirappia tai steviatippoja

Aloita valmistamalla pohja. Sekoita pohjan ainekset keskenään kulhossa ja nypi taikina tasaiseksi. Tarkista sopiva makeus ja kardemummaisuus. Painele ne voideltuun piirakkavuokaan (halkaisija 24 cm). Esipaista pohjaa uunissa 175 ˚C asteessa 5-7 minuuttia. Sekoita täyte pohjan ollessa uunissa. Sekotia kermaviili, kananmunat, kardemumma, vaniljauute ja haluamasi makeutus kulhossa, tarkista lopuksi makeus ja maut. Levitä mustikat tasaiseksi kerrokseksi esipaistetulle pohjalle. Kumoa päälle kermaviiliseos ja paista uunissa noin 30 minuuttia – kunnes kermaviiliseos on hyytynyt. Tarjoa piirakka sellaisenaan tai esimerkiksi vaniljakastikkeen a vaikkapa (kookos-)kermavaahdon kanssa.

Sokerista ja muista makeutusvaihtoehdoista:

Itse teen leivonnaiseni yleensä vähän vähemmän makeina kuin mitä monet ovat tottuneet syömään. Vältän turhaa sokerin käyttöä, mutta en demonisoi sitä. Tämänkertaisessa piirakassa käytin pohjaan hunajaa ja täytteeseen steviatippoja, eli vähän tuurilla mennään mitä milloinkin käytän. Sen takia pyrinkin antamaan resepteissäni lukijalle/leipojalle valinnan vapauden – kukin saa valita mitä makeutusta itse haluaa käyttää, ja oma suu tietää parhaiten kuinka makeasta tykkää. Peruskokki käyttäköön sokeria, paleoruokavaliota noudattava hunajaa tai vaahterasiirappia ja vähähiilihydraattista halajava erytritolia tai karppisokeria. 😉

Blogin parhaisiin piirakoihin kuuluvat ehdottomasti:

11marjapiirakka2Luolamamman marjapiirakka

suklaaganacheKirsikka-suklaaganachetorttu

maidoton-sitruunapiirakkaHelppo sitruunapiirakka

chili-suklaatorttuChili-suklaatorttu

Lisäksi kaikki edellä mainitut piirakat ovat gluteenittomia, viljattomia, vähähiilihydraatisia ja vieläpä maidottomia tai sellaiseksi sovellettavia. 🙂

Edellellinen kirjoitukseni: Juustoilta ja Cluedo – meidän ensimmäiset vieraat

juustoilta

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *