Juhlat ja erikoisruokavalioiden huomioon ottaminen

Toissa viikolla juhlittiin ainejärjestömme joulujuhlia, ja se toi taas muistutuksen erikoisruokavalioiden huomioon ottamisesta menun suunnittelussa. Tämänkertainen juhlabuffet kasattiin hallituksen voimin, johon siis itsekin kuulun. Osallistun mielelläni itse ruoanlaittoon (kuten esimerkiksi purjehdusreissullamme) sillä näin saan syödä sitä mistä itse tykkään, eikä minun tarvitse vaivata muiden päätä viljattomilla vaihtoehdoilla. Niiden keksiminenhän ei todellisuudessa ole mitenkään vaikeaa, mutta ihmiset ovat vain jokseenkin fiksaantuneita siihen pullaansa. 😛 Minulle osui tällä kertaa jälkiruokavastuu. Haastetta hommaan toi se, että jälkkärin piti olla viljattoman ja gluteenittoman lisäksi myös pähkinätöntä ja suklaatonta.  Se pisti minutkin hetkeksi aika mietteliääksi, sillä viljaton leivonta on usein varsin pähkinäpohjaista ja suklaatakin kuluu. 😛 Homma ratkesi mitä parhain päin, ja jälkkärinä syötiin piparimutakakkua cointreaukermalla ja mausteista puolukkapiirakkaa. Tämän menusuunnittelun reseptikehittelyn innoittamana päätin sitten koota yhteen muutamia seikkoja erikoisruokavalioiden huomioonottamisesta. Ne perustuvat siihen kokemukseen, minkä olen saanut oman ruokavalioni kautta ja siitä mitä olen muille kokannut. 😉

13joulujuhlat
Piparimutakakku, cointreaukerma ja puolukkapiirakka – ei esillepanolla niin väliä. 😉

ERIKOISRUOKAVALIOIDEN HUOMIOON OTTAMINEN

Pyydä mainitsemaan erityisruokavaliosta etukäteen ja tarkista tarvittaessa rajoitukset. Esim. käykö laktoosittoman dieetin noudattajalle sittenkin tarvittaessa myös HYLA, ja käykö kalaa syövälle vegelle myös maitotuotteet ja munat. Joulujuhlillamme oli mukana pähkinä- ja manteliallergikko, joka ei pähkinäjäämien takia halunnut syödä suklaatakaan vaikka se olisi muuten pähkinätöntä. Tarkistamisella selvisi että kookos kuitenkin käy, eikä muskottipähkinääkään tarvitse varoa.

Kysy neuvoa kyseiseltä henkilöltä. Minä ainakin annan mieluusti vinkkejä mitä syön kotona, mitä kastikkeita tai jälkiruokia minulle voi helposti tarjota, ja tarvitsenko sitä gluteenitonta leipää (en todellakaan). Kesäjuhlilla minua varten on aivan turha hankkia gluteenitonta kermakakkua, jota en halua syödä. Anteeksi epäkiitollisuuteni, mutta korostan aina kaikille etukäteen ettei tarvitse hankkia – kunpa ihmiset vain uskoisivat. Esimerkiksi mansikat (ja kermavaahto) olisivat paljon mieluisampi yllätys. Eräillä vuosijuhlilla sain myös hyvin kuivan sairaala-annoksen ilman kastiketta. Majoneesikin siinä sivussa olisi auttanut, mutta heiltä oli loppunut mielikuvitus maidottomuuteen. 😛

11vuosijuhla4
Minun annokseni eräillä vuosijuhlilla, kun muut söivät jokseenkin erinäköistä porsasta dijon-kermakastikkeessa ja valkosipulikermaperunoita.

Jos vieraita tulee sen verran monta, ettei emäntä/isäntä kykene ohjaamaan jokaista kädestä pitäen tai ei halua tehdä asiasta sen suurempaa, voi yleiset allergisoivat aineet kirjoittaa lapulle tarjoiluastian viereen tai sitten laatia nätin menu-kortin, jossa tiedot lukevat. Yleisiä ongelmallisia aineita ovat gluteeni, viljat, kananmuna ja maito. Maidossa ongelmaa aiheuttavat toisille proteiinit, toisille laktoosi. Siksi onkin mielestäni hyvä merkata maidoton ja laktoositon/hyla erikseen. Näistä kertominen on ehkä makuasia, mutta itse ottaisin sen positiivisena vastaan. 😉

Kiva, jos kaikille sopii sama vaihtoehto, mutta jos on pakko tehdä useampaa sorttia, niin kannattaa tehdä sitten useampi vaihtoehto, josta riittää kaikille. Ei niin, että muille on kakku ja sille gluteenittomalle on yksi leivos tai pieni kakku. Minusta on kiva että muutkin, joita ruokavalio ei rajoita, pääsevät maistamaan tätä ”erikoistuotetta”. Kyllä gluteenittomat, munattomat ja pähkinättömät versiot ovat ihan sellaisia, joita kaikki ”normaalitkin” voivat syödä. 😀

12paketointi2

Joulujuhliimme kuului myös lahjojen jako. Siinäkin minä noudatin kotitekoista linjaa, ja tein eräälle onnelliselle satsin konjakkitryffeleitä. Niitä on tullut tarjottua tutuille jo monta vuotta, ja aina ne vain toimivat. Kuten ruokalahjojen paketointi-postauksessani jo mainitsinkin, on ihan ystävällistä kirjoittaa pakettikorttiin myös ruokalahjojen ainesosat jos ei tiedä kenelle paketti päätyy. 😉

Muutamia esimerkkejä:
Kaikille maistuva kasvisruoka: melanzane alla parmagiana (todistettu yleisöä miellyttäväksi täällä ;))
Jauhoton kermakastike: mallia esim. täältä tai täältä tai vaikkapa avokadohollandaise
Maidoton kastike: kookosmaitopohjainen ”kermakastike” (mallia löytyy esim. täältä ja täältä) tai majoneesi (esim. aioli)
Viljattomat leivonnaiset: ks. Leivät ja leivonnaiset-reseptihakemisto
Jauhoton piirakka: gruyérepiirakka
Tortilloiden tai tacojen asemasta: pulled porkia ja herkkusalsoja salaattitacoista
Maidoton/paleo marja- tai hedelmäpiirakka: aprikoosi-kookosvanukaspiirakka
Pähkinätön piirakkapohja: mausteisen puolukkapiirakan pohja
Munaton makea piirakka: mustaherukkapannacottapiirakka
Jälkiruoka vegaanille: mustaherukkapannacottapiirakka, käytä liivatteen sijaan kasvipohjaista hyytelöintiainetta

17joulujuhla
Joulujuhlissa lautaselleni päätyi kinkkua, pateeta, erilaisia kaloja, mätiä ja salaatteja – gluteenilliset maidolliset ja siirappiset laatikot ja korppujauholihapulat saivat suosiolla jäädä. Erikoisversioille ei minun puolestani ollut tarvetta – ei jäänyt nälkä! 😉

(function(i,s,o,g,r,a,m){i[’GoogleAnalyticsObject’]=r;i[r]=i[r]||function(){
(i[r].q=i[r].q||[]).push(arguments)},i[r].l=1*new Date();a=s.createElement(o),
m=s.getElementsByTagName(o)[0];a.async=1;a.src=g;m.parentNode.insertBefore(a,m)
})(window,document,’script’,’//www.google-analytics.com/analytics.js’,’ga’);

ga(’create’, ’UA-66125539-1’, ’auto’);
ga(’send’, ’pageview’);

Kommentit
  1. 1

    Marika sanoo

    Tässä on niin paljon totuutta. Minulle ei tarvitse tehdä joka sortin ruoasta omaa versiota, vaan minulle riittää vallan mainiosti että on paria sorttia joka sopii. Olen menossa jouluksi anoppilaan ja siellä häärätään täyttä päätä niitä tuttuja jouluruokia sekä minulle sopivia versioita. Lanttulaatikkoa en voi suolistosairauden takia syödä ja perunalaatikko en halua syödä, niin nyt siellä väsätään gluteeneitonta sekä maidotonta porkkanalaatikkoa sekä kun "eihän yksi laatikko riitä" niin vielä bataattilaatikkoa. Tuntuu niin hassulta että minulle tehdän omat laatikot, josta sitten syön varmaan sen ruokalusikallisen tai kaksi… Minäkin voin kaiken kaikkiaan parhaiten kun panostan proteiineihin 🙂

  2. 2

    sanoo

    Jep… Minullekin yritettiin anoppilassa aluksi sinnikkäästi ostaa gluteenittomia joulutorttuja ja pipareita, mutta onneksi sittemmin uskottiin että pärjään hyvin ilman. 🙂 Viime jouluna veimme mukanamme itse tehtyä lanttulaatikkoa ja pärjäsin paremmin kuin hyvin sillä ja pöydän salaateilla. Tarvittaessa voin syödä juhlat itsekin hyvin proteiinivoittoisesti, mutta kasvikset ovat minulla avainasemassa hyvän olon ylläpidossa. 🙂

  3. 3

    Marika sanoo

    Minulla on niin hyvin rajoitettu valikoima kasviksia mitä voin syödä ja vatsa kestää sen 1 dl kasviksia kerralla, niin niillä en voi oikein herkutella. Aikaisemmin herkuttelin rosollilla, mutta punajuuri, omena eikä sipuli enää sovi niin saa muut syödä rosollin.

  4. 4

    sanoo

    Jep, oman kropan rajoja kannattaa kuunnella. Liha on kyllä siitä hyvä vatsan kannalta, että se ei ole kehitellyt juuri myrkkyjä suojakseen, vaan tarkoitus on ollut paeta koipien avulla. 😉

  5. 5

    sanoo

    […] Pähkinäallergia: Viljattomissa leivonnaisissa on monesti pähkinöitä ja manteleita, joille melko monet ovat allergisia. Ne voi paikoitellen korvata mm. auringonkukansiemenillä ja kookosjauhoilla tai -hiutaleilla. Kookospähkinä on nimestään huolimatta hedelmä. Yhdistelä haluamasi piirakan täyte tähän pähkinättömään pohjaan. Raakakakuista mango-sitruunakakku on pähkinätön, ja sitruuna-lakritsikakusta saa sellaisen käyttämällä siinä mango-sitruunakakun pohjaa. 😉 Jos joku suunnittelee suurempia kekkereitä, niin lisää erikoisruokavalioiden huomioon ottamisesta täällä. […]

Trackbacks

  1. […] Pähkinäallergia: Viljattomissa leivonnaisissa on monesti pähkinöitä ja manteleita, joille melko monet ovat allergisia. Ne voi paikoitellen korvata mm. auringonkukansiemenillä ja kookosjauhoilla tai -hiutaleilla. Kookospähkinä on nimestään huolimatta hedelmä. Yhdistelä haluamasi piirakan täyte tähän pähkinättömään pohjaan. Raakakakuista mango-sitruunakakku on pähkinätön, ja sitruuna-lakritsikakusta saa sellaisen käyttämällä siinä mango-sitruunakakun pohjaa. 😉 Jos joku suunnittelee suurempia kekkereitä, niin lisää erikoisruokavalioiden huomioon ottamisesta täällä. […]

  2. […] OMENA-ROSMARIINIKASTIKE KINKULLE 3 dl kinkun paistolientä 2 hapanta omenaa (esim. granny smith) 1 sipuli 1 rkl dijon-sinappia 2 tuoretta rosmariininoksaa Hieman jauhettua valkopippuria Mittaa paistoliemi kattilaan. Kuori ja pilko omenat ja sipuli, lisää ne kattilaan. Lisää myös rosmariininoksat ja kiehauta kastike. Keittele sitten kastiketta miedolla lämmöllä 15-20 minuuttia, kunnes omenat ja sipulit ovat pehmeitä ja kypsiä. Nosta rosmariininoksat pois kattilasta ja soseuta kastike sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa. Lisää dijon-sinappi ja valkopippuri. Tarkista maut, suolaa tuskin tarvitsee lisätä sillä kinkun paistoliemi on melko suolaista. Tarjoa kinkun kanssa. PS. Kinkulle sopii myös luumu-konjakkikastike ja sinappinen kermakastike. 😉 Mielessäni pyöri alunperin jälkkäriksi jouluisempi luumuversio britakakusta, mutta jätin sen sikseen sillä mieheni ja hänen veljensä eivät ole luumun ystäviä. Mokomat nirsoilevat puolukastakin, mutta puolukka-kinuskiraakakakussa sen maku on niin hyvin balanssissa, että tiesin sen maistuvan ainakin miehelle. Ja sitäpaitsi halusin itse juuri sitä. Sen lisäksi mieleeni tuli viime vuonna joulujuhliin kehittelemäni piparimutakakku, joka on hyvä ja neutraali vaihtoehto, joka maistuu kaikille. Tein siitä tosin tänä vuonna vielä vähän isomman ja ilmavamman version, joka oli myös hyvä. Jos rakastaa tryffelimäisen tuhtia koostumusta, suosittelen tekemään viime vuoden version. 😉 Piparikakun lisänä oli viime vuoden tapaan cointreaukermaa. Kummatkin kakut olivat menestys. Poikaystävän veli tunnusti olevansa avoimen epäluulloinen raakakakkuja kohtaan, mutta hän päätyi ottamaan puolukkakakusta jopa santsipalan. 😉 PIPARIKAKKUKuohkeampi ja isompi versio piparimutakakusta 150 g voita 300 g creamed coconutia (kookosmanna/ kookoskermatiiviste) 7 kananmunaa, keltuaiset ja valkuaiset eroteltuna 2-3 rkl piparkakkumaustetta 1 tl jauhettua kardemummaa (Maun mukaan lisää kanelia, jauhettua neilikkaa, inkivääriä tai muita piparkakkumausteen komponentteja) Hieman suolaa Steviatippoja (esim. English toffee) tai muuta haluamaasi makeutusta maun mukaan Sulata voi ja creamed coconut. Erottele kananmunista keltuaiset ja valkuaiset. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Vatkaa toisessa kulhossa kananmunan keltuaiset voiseokseen. Lisää voi-keltuaisseokseen myös mausteet ja makeutus, tarkista maku. Kääntele valkuaisvaahto varovasti seoksen joukkoon. Kumoa taikina voideltuun irtopohjavuokaan (halkaisija 24 cm) ja paista uunissa 200 ⁰C asteessa noin 20-30 minuuttia, kunnes kakku on juuri ja juuri asettunut keskeltä. Anna jäähtyä ja tarjoa sellaisenaan tai cointreaukerman kera. Cointreaukermasta voi tehdä myös paleomman version maustamalla kookoskermavaahtoa. HUOM: Piparkakkumausteiden koostumuksissa on sen verran eroja missä suhteessa ne mitäkin mausteita sisältävät (ks. kirjoitus viime vuodelta), että suosittelen aloitamaan kakun maustamisen piparkakkumausteella ja säätämään loppuun lisäämällä mausteita erikseen, esim. Kanelia ja jauhettua neilikkaa. Itse tykkään myös kovasti kardemummasta, joten lisään aina sitä. Puolukka-kinuskiraakakakku Muita jouluaiheisia kirjoituksia: Jouluruokavinkit 2015 Joulun jälkimaininkeja ja tapaamisia Joulu 2014 Koska meillä on joulu? Ideoita joulupöytään! (vuosittain päivittyvä reseptilista) Munakoiso-artisokkapitsa ja vaniljapannacotta mustaherukoilla Lanttulaatikko, jäädytetty suklaamoussekakku ja muut joulupöydän herkut Aiempia emännöintijuttuja: Valmistujaiset ja vinkit niiden järjestämiseen Juhlat ja erikoisruokavalioiden huomioon ottaminen […]

  3. […] Mietitkö sinäkin mitä itsenäisyyspäivänä kattaisi pöytään juhlan kunniaksi? Tulen itse viettämään tulevan itsenäisyyspäivän risteilyllä, mutta keräsin tähän listan, mitä minä laittaisin jos olisin kotona. 😉 Valitsin omasta mielestäni hyvin suomalaisuuteen sopivia raaka-aineita kuten riistaa, leipäjuustoa, juureksia ja marjoja. Kaikki reseptit ovat viljattomia ja gluteenittomia, jopa vähähiilihydraattisiakin. 😉 Katso tarvittaessa lisää vinkkejä  erikoisruokavalioiden ja allergioiden huomioon ottamisee Juhlat ja erikoisruokavalioiden huomioon ottaminen-kirjoituksesta. […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *