Hyvän fiiliksen viikonvaihde

14junakahvi 
Minulle jäi viime viikosta todella hyvä fiilis. Olen nyt ollut töissä uudessa työpaikassani toista viikkoa, ja perjantain työpäivä oli oikein kiva. Melkein en olisi malttanut lähteä kotiinkaan, mutta pitihän sitä, kun tiesin koiran odottavan päivälenkkiä. Iltaisin olen tällä viikolla työstänyt vielä gradua, joka on parin kuukauden tulosten odottelu-tauon jälkeen lähtenyt vihdoin etenemään. Perjantaina sain alustavista analyyseistä johtopäätökset kasaan juuri sopivasti niin että ehdin rentoutua kullan kainalossa Housea katsellen ennen nukkumaan menoa – vapaa-aika on ollut tällä viikolla minimissä ”kahden työn” takia. Lauantaiaamuna lähdinkin sitten jo aamuseitsemän junalla Helsinkiin. Yleensä matkustan Turku-Helsinki-väliä bussilla, mutta tällä kertaa junalippu oli ajoissa ostettuna halvin vaihtoehto. Liki puolen tunnin myöhästyminen meinasi vähän kiristää pinnaa, mutta onneksi kärrymyynnistä ostetulla kahvikupilla sentään oli positiivinen sanoma. 😉

14iltapuku
Helsingissä suuntasin nokkani ennen töitä Wanhalle ylioppilastalolle, jossa järjestettiin mainitsemani maahantuojien mekko-outlet. Kuten aiemmin pohdin, monenlaiset mekot olisivat himottaneet minua, mutta päädyin lopulta käytännölliseen ratkaisuun. Tein hyvin pikaisen iskun iltapukuosastolle (skippasin lyhyet mekot täysin, ettei tulisi yhtään enempää valinnan vaikeutta). Mukaan tarttui monikäyttöinen (ainakin näin uskottelin itselleni), musta iltapuku. Se on kapealinjainen, mutta siinä on helppo liikkua, eikä se ole yhtä juhlava kuin vakioiltapukuni (roosa, merenneitomallinen, sydänmiehuistainen ja paljeteilla koristeltu satiini-iltapuku). Se sopii kuitenkin niin akateemisiin iltajuhliin kuin vähemmän muodollisiinkin tilaisuuksiin. Kuva ei tee mekolle oikeutta, mutta laitoinpa sen nyt tänne kuitenkin. Mekoa koristi maltillinen määrä paljetteja, ja sen jujuna oli avoin selkä – aikasta hieno minun mielestäni! Kuvassa paljettien päällä on tylliharsoa – se on vain paljettien suojana, eikä kuulu varsinaiseen mekkoon. 😉 Lisäksi mekkoon hyvin ”anteeksi antava” tarkoittaen että se tulee kestämään kehon muutokset, kuen esimerkiksi lihomisen tai muunlaisen koon kasvun hyvin. 😉 Rintsikkaratkaisuja pitää vaan pohtia hyvissä ajoin ennen käyttötarvetta… Olkaimia pitää lyhentää jonkin verran, ja lisäksi mekon miehustaa voisi hieman kuroa ”moraalitikillä”, kuten sovituksessa auttamassa ollut ompelijatar vinkkasi. Niistä voisi selvitä itsekin, mutta helman lyhentämisen meinasin joka tapauksessa teettää ammattilaisella, joten enköhän jätä kaikki pikkukorjaukset ammattilaisen käsiin. 😉 Korjauspalveluita oltaisiin tarjottu tapahuman järjestäjienkin puolesta varsin edullisin hinnoin, ja tarvittaessa mekkoja oltaisiin postiteltukin sitten valmiina perille (mielestäni loistava vaihtoehto/palvelukokonaisuus), mutta koska olin niin kovassa kiireessä päästä töihin päätin selvittää asian ja tarvittavat muutokset Turussa. Sain vähän vihiä että tapahtuma saattaisi tulla vielä tämän vuoden aikana Turkuunkin, pitää pitää silmät ja korvat auki. 😉

Kirjoituksia vuosijuhlista ja cocktailkekkereistä:
Viimeistä kertaa edustustehtävillä vuosijuhlilla
Jeejee, vuosijuhlat!
Highlanderin routapaistia viileänä vappuna
Vuosijuhlat ja kampausharjoittelua
Pitkästä aikaa akateemisilla vuosijuhlilla
Pitkä päivä, pitkä iltaVappuaatto
Juhlatuulella
Edustamista vuosijuhlilla

Töissä kävimme ensiksi läpi gradun nykytilan, mikä oli hyvä. Sitten asettelimme huolella hypoteesejä, mietimme aineiston rakennetta ja sille sopivia tilastollisia testejä. Sen jälkeen pyörittelimme analyysejä huolella ja monelta kantilta. Tuloksissa ja niiden merkityksissä riitti pohdittavaa, ja päivän päätteeksi kokosimme kaikki olennaiset löydökset ja havainnot vielä listaksi, sekä joitain ajatuksia diskussiota varten. Päivä oli p i t k ä (hommia tuli tehtyä liki 12 h), mutta olin asiasta niin innoissani etten oikeastaan osannut edes väsähtää missään vaiheessa. 😀 Mukaan pakattu lounas tietty auttoi asiaa – en koskaan skippaa aterioita. 😉 Sunnuntaina tartuinkin sitten innolla kirjoitustoimeen. Jaksoin tehdä hommia aamusta iltaan, mutta jostain syystä en silti saanut kaikkea valmiiksi, vaan pelkän tulososion pohjan. 😀 Sitten pitäisi vielä työstää diskussiota, muokata kuvaajia ja täsmentää paria muuta pikkujuttua.

Muita kirjoituksia opintojen lopputaipaleesta:
Tarina kahdesta sudesta ja intialaista noutoruokaa
Pänttäämistä kulissien takana ja vinkkejä tentti-/pääsykoelukemiseen
Uusia tuulia ja tulevaisuus Turussa
Graduseminaari – check!

Eilen pääsin taas labrassa vihdoin itse pipetin varteen, kun ensimmäiset, pääsiäisen takia vajaat, viikot ovat menneet käytännön asioita hoitaessa, kirjallisuuteen perehtyssä ja muiden kokeita seuratessa. Siellä ne minunkin soluni (ei siis minun oikeasti ;)) nyt kasvavat. Lisäksi meillä aloitti tänään ryhmässä uusi, mukavanoloinen belgialainen tyttö, joka on tullut tänne kolmeksi kuukaudeksi harjoitteluun ja englantia oppimaan. Hän on ilmeisesti ensimmäistä kertaa ulkomailla, joten on tämä varmasti aika jännää hänelle. Toivottavasti kokemuksesta tulee kiva, uskon kyllä niin. 🙂

14lammaspullatOpiskelijaruokalan lammaspullia minttukastikkeessa

Yleensä tuon töihin omat eväät mukaan, mutta eilen gluteenittomat lammaspullat minttukastikkeessa houkuttelivat minut ruokalaan. Opiskelijaruokaloissa minua vain ärsyttävät rajoitukset (viisi lihapullaa, kaksi siivua paistia, jne). Tällä kertaa pullia sai peräti kuusi. Pullat olivat ihan hyviä, mutta minttukastike oli pienoinen pettymys. Epämääräistä, mautonta ruokakermasotkua. Salaatti sai päälleen balsamicoa ja sitruunaoliiviöjyä. 🙂 Kannattaa muuten kurkata myös LCHF ruokaloissa-kirjoitukseni, siinä on paljon vinkkejä mitä lautaselle kerätä lautasalle ja mitkä skipata. 😉

(function(i,s,o,g,r,a,m){i[’GoogleAnalyticsObject’]=r;i[r]=i[r]||function(){
(i[r].q=i[r].q||[]).push(arguments)},i[r].l=1*new Date();a=s.createElement(o),
m=s.getElementsByTagName(o)[0];a.async=1;a.src=g;m.parentNode.insertBefore(a,m)
})(window,document,’script’,’//www.google-analytics.com/analytics.js’,’ga’);

ga(’create’, ’UA-66125539-1’, ’auto’);
ga(’send’, ’pageview’);

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *