Herkkulakko – terveellisempi syksy

En ole koskaan kovasti makean perään, mutta kummasti siinäkin asiassa on meinannut käydä niin että antaa pikkusormen – ja se vei koko käden. Pohdin jo keväällä onko sokeri saanut minusta otteen, ks. Sokerikoukussa, minäkö?!, mutta silloin en kuitenkaan tehnyt asian suhteen mitään sen suurempia muutoksia. Poikaystävälläkin oli silloin kova stressikausi gradun ja viimeisten kurssien takia, eikä hänenkään stressikuormaansa ollut mitään järkeä lisätä tuomalla mukaan elämäntapamuutoksia siinä kohdassa – hyvä jos muisti ja ehti jotain edes syömään. Nyt kumpikin meistä on kuitenkin saanut kiinni arkirutiineista ja elämäntilanne on rauhoittunut. Nyt on taas aikaa ja energiaa muuttaa elämää, ja tuntuu siltä että jotain pitäisi tehdä. Niinpä meillä alkoikin nyt yhteinen herkkulakko.

galaxy-heraklion-breakfast

Herkkulakko – terveellisempi syksy

Jokaisella voi tietenkin olla omakin herkkulakko, mutta ainakin omalla kohdallani vertaistuella on suuri merkitys, sillä oma herkutteluni lähtee helposti siitä kun toinenkin herkuttelee. En itse osta juuri koskaan karkkia tai herkkuja, mutta poikaystävän kotiin tuomat keksit ja maitosuklaa ovat kadonneet myös minunkin suuhuni. Ja jos toisen tekee mieli pitsaa, niin sellaisen ottaa itselleenkin. Se että toinen pyrkii myös tekemään terveellisempiä valintoja auttaa jo paljon.

herkkulakko

Sokerin kanssa minuun pätee yksinkertaisesti yksi asia:

Mitä enemmän sokeria syö, sitä enemmän sitä tekee mieli.

Ja niinpä mitä vähemmän sokeria syö, sitä vähemmän sitä tekee mieli.

galaxy-iraklion

Ei sokeria, eikä pikaruokaa. Pannaan joutuvat muun muassa:

  • Keksit, suklaat ja karkit
  • Jälkiruoat – oli se sitten kermainen rahka tai gluteeniton leivonnainen tai joku muu, ei jälkkäreitä lounasbuffetin yhteydessä
  • Sipsejä yms. (näitä en ikinä osta itse, mutta muiden ostaessa saattaa mennä…)
  • Sokeriset jugurtit, vanukkaat ja rahkat
  • Sokerijuomat (limsat, mehut ja runsassokeriset alkoholijuomat)

Ja koska totaalikieltäytyminen ei mielestäni ole ratkaisu, poikkeukset sääntöihin:

  • Itsetehty pitsa fiksuilla täytteillä (esimerkiksi kukkakaalipohja on todella kevyt ja kookosjauhopohja runsaskuituinen)
  • Itsetehdyt burgerit fiksuilla täytteillä
  • Gourmetburgerit ilman ranskalaisia harvoin syötynä
  • Vähintään 70 % kaakaota sisältävä tumma suklaa
  • Proteiinivanukkaat ja Lohilo-proteiinijäätelöt
  • Itse tehdyt sokerittomat leivonnaiset (esimerkiksi maidoton ja viljaton marjapiirakkareseptini sisältää vain vähän hiilihydraatteja, mutta runsaasti proteiinia)
  • Ravintolan menukokonaisuuteen kuuluva jälkiruoka on ok (tällaisia ravintolareissuja tulee alle kerran kuukaudessa, toisin kuin lounasbuffassa käyntiä)

valkosuklaa-lakritsi-kardemummaJälkiruoat sallitaan osana ravintolan menukokonaisuutta – kuva Mustion linnan Linnankrouvin illalliselta

Jälkiruoat sallitaan osan ravintolamenua (näitä kertoja tulee alle kerran kuukaudessa) sekä tyttöjen rapujuhlille varaan myös mahdollisuuden pienelle jälkiruoalle, mutta lounasateriaan usein kuuluva jälkiruoka saa jäädä. Ja pieni täsmennys ennen kuin rupean kuulostamaan lusmulta: tämä on vain yksi kolmesta kalenterissa olevasta rapujuhlasta. Buffetteja pyrin myös välttämään, sillä haluan aina maistaa kaikkea enkä ole nirso. Lounasbuffeteissa valikoima on sen verran rajattu että siellä riskiä ei ole samalla tavalla kuin esimerkiksi laivan buffetissa.

viking-grace-aurora-buffet-kalatviking-grace-aurora-buffet-jalkiruokaBuffetit ovat riski kun haluaa maistaa kaikkea….

Lisäksi tämä herkkulakko sallii sokerittomat leivonnaiset. Itse makeutan leivonnaiseni yleensä steviatipoilla, ja esimerkiksi bataattimutakakku ja kesäkurpitsa-tuplasuklaabrownie menevät melkeinpä terveysruoista. 😉

Projektin edessä aion kirjoittaa blogiin vinkit kuinka tehdä kevyempi ja terveellisempi pitsa ja hampurilaisateria kotona.

Miltä kuulostaa? 😉 Suunnittelen myös kevennettyä versiota superherkullisesta kasvismätöstä, perunanachoista, ja vielä tässä viikon sisään teen blogiin kirjoituksen johon kokoan listan terveellisistä herkuista resepteineen – niin suolaisista kuin makeistakin. Muistathan esimerkiksi kukkakaalipohjaisen pitsan? 😉

Edellinen kirjoitukseni: XXX

Syksy ilman herkkuja

Terveellisempi syksy ilman herkkuja

Herkkulakko – terveellisempi syksy

 

Kommentit (8)
  1. Kevyt mangojuustokakku sisältää runsaasti proteiineja - Pilkettä
    21.10.2017, 10:08

    […] syyskuussa herkkulakon alkaneeksi, sokeriset herkut saisivat jäädä (ks. Herkkulakko – terveellisempi syksy). Koska olen intohimoinen foodie ja ruokabloggaaja, tarkoitti se minun tapauksessani sitä että […]

  2. Kevyt mangojuustokakku sisältää runsaasti proteiineja - Pilkettä
    21.10.2017, 10:08

    […] syyskuussa herkkulakon alkaneeksi, sokeriset herkut saisivat jäädä (ks. Herkkulakko – terveellisempi syksy). Koska olen intohimoinen foodie ja ruokabloggaaja, tarkoitti se minun tapauksessani sitä että […]

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *