Hedelmäinen vaniljapannacottapiirakka

Pääsiäisenä tuli karitsan kareen lisäksi nautittua myös makeista herkuista. Kaava oli kaiken kaikkiaan aika sama kuin viime vuonna. Silloun jälkiruokia edustivat sitruuna-mascarponejuustokakku sekä perinteikäs pasha, ja tänä vuonna mentiin paleommilla ja maidottomilla vaihtoehdoilla, cashewpashalla ja hedelmäisellä vanilja-pannacottapiirakalla. Ennen pääsiäistä kehittelin lisäksi myös ihanan raikkaan mango-sitruunaraakakakun. Jostain syystä kevääseen ja pääsiäisjälkiruokaan kuuluvat mielestäni sitruuna ja vanilja, mahdollisuuksien mukaan myös keltainen. 😉 Hedelmäistä vaniljapannacottapiirakkaa tuli tarjottua niin kyläilemässä käyneelle äidille, kuin vietyä tuliaisina poikaystävän perheellekin. Äitini tunnisti heti idean piirakan takana, meillä kun pääsiäiseen kuului aina sitruuna-rahkapiirakka. 😉

08vaniljapannacottapiirakka2vaniljapannacottapiirakkaAidon vanilja mustat pisteet…niin ihanaa!

MANGO-VANILJAPANNACOTTAPIIRAKKA

Pohja:
1 rkl pellavansiemenrouhetta + 3 rkl vettä (tai 1 kananmuna)
75 g huoneenlämpöistä suolatonta voita (tai sulaa kookosöljyä)
1 dl kookosjauhoa
½ dl jauhettuja auringonkukansiemeniä (tai mantelijauhoa)
½ dl erytritolia (tai maun mukaan muuta makeutusta)
1 tl psylliumia
½ tl leivinjauhetta
½ tl vaniljauutetta
Hieman suolaa

Täyte:
1 tlk (400 g) kookosmaitoa tai -kermaa
1 vaniljatanko
½ kypsä mango
Nestemäistä (vanilja- tai sitruuna-)steviaa maun mukaan
1 rkl liivatejauhetta tai 5 liivatelehteä
½ dl kiehuvan kuumaa vettä (jos käytät liivatelehtiä)

Sekoita pohjan ainekset keskenään tasaiseksi massaksi. Painele taikina voideltuun vuokaan ja paista pohjaa uunissa 175 ⁰C asteessa noin 20 minuuttia, kunnes pohja on keskeltäkin kypsä, muttei kuiva. Anna pohjan jäähtyä.
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Kaada kookosmaito kattilaan. Halkaise vaniljatanko, ja kaaputa siitä siemenet kookosmaidon sekaan. Lisää myös tanko kattilaan ja kiehauta kookosmaito. Keittele (ei kiehuen) kookosmaitoa joitain minuutteja niin että se maustuu hyvin. Soseuta mustaherukat sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa. Lisää mustaherukkasose kookosmaidon sekaan, anna seoksen jäähtyä. Lisää makeutusta suuhusi sopiva määrä. Kiehauta vesi. Puristele liivatelehdistä ylimääräiset vedet ja liuota ne kuumaan veteen. Lisää liivatevesi kookosmaitoon samalla voimakkaasti sekoittaen. (Jos käytät liivatejauhetta, lisää se kuumaan kookosmaitoon samalla voimakkaasti sekoittaen.) Kumoa täyte jäähtyneen pohjan päälle. Anna piirakan jähmettyä jääkaapissa pari tuntia ennen tarjoamista.

Samankaltaisia reseptejä:
Aprikoosi-kookosvanukaspiirakka
Coconut custard pudding – vanukas uunissa
Kaakaovanukas
Mangocurdpiirakka
Mustaherukkapannacottapiirakka
Vaniljapannacotta mustaherukoilla

Kommentit (2)
  1. Pinã coladaa piirakkaan | Pilkettä
    22.4.2015, 10:34

    […] suklaa- ja pipariversiot) Chocolate Chip Cookie Dough Cookies (taikinaiset suklaahippukeksit) Hedelmäinen vaniljapannacottapiirakka Itse hapatettu kookosjogurtti Karitsaa kardemumma-kookoskastikkeessa Kookoskeot (myös […]

  2. Gluteenitonta mämmiä, raikasta korianterilohta ynnä muuta – pääsiäinen 2015 | Pilkettä
    11.4.2015, 14:23

    […] ← Hedelmäinen vaniljapannacottapiirakka April 11, 2015 · 2:22 pm ↓ Jump to Comments […]

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *