Harhaluuloja hävittävä Aktivoi aineenvaihduntasi-kirja

Sain vähän aikaa sitten Otavalta arvosteltavaksi viime vuoden lopussa ilmestyneen Anu Marinin Aktivoi Aineenvaihduntasi-kirjan. Luen työssäni yleensä niin paljon, etten valitettavasti jaksa lukea juuri muita kuin Hesaria vapaa-ajallani, mutta Aktivoi aineenvaihduntasi tuli luettua poikkeuksellisen nopeasti. Syitä on varmasti monia. Ensinnäkin, kirja kiinnosti, sillä kirjassa käsitellään itsellenikin ongelmaista aineenvaihduntaa ja kirjan kirjoittajalla on vielä lisäksi kilpirauhasen vajaatoiminta itseni tavoin (ks. Stressi voi tuntua samalta kuin kilpirauhasen vajaatoiminta). Tulee vähän sellainen fiilis että vihdoinkin joku tietää mistä puhuu. Lisäksi kirja on kivasti kirjoitettu ja selkeästi rakennettu. Se aloitetaan kertomalla perusasioita muun muassa aineenvaihdunnasta, unesta ja stressistä sekä ravinnosta, ja loppua kohden mukaan tulee yksityiskohtaisempia ohjeita. Lukeminen käy siis melkein kuin itsestään. 😉

aktivoi-aineenvaihduntasi

Kirjan alussa Anu kertoo kamppailleensa itsekin painonsa kanssa ja löytäneensä syyksi lopulta liian vähäisen syömisen ja liian treenaamisen yhdessä stressin ja huonojen unien kanssa – ei siis liiallisen energiansaannin ja treenin puutteen kuten yleensä kuvitellaan. Voiko näinkin siis käydä? Laihduttaminen ei olekaan enää vain ”syö vähemmän kuin kulutat”, vaan siihen vaikuttavat tekijät kuten hormonitoiminta ja stressi käydään läpi niiden itsestään selvien ravinnon ja liikunnan lisäksi. Vaikka kirja käsitteleekin painonhallintaa, sen ensisijainen tarkoitus on viedä lukijat kohti terveempää ja paremmin toimivaa kroppaa.

hiilihydraatit-aineenvaihduntaKookosmaitoon tehty riisiuunipuuro on yksi hiilihydraattiherkuistani

Kirjassa on virkistävä back to basics-meininki. Kunnossa pysymiseen ei vaadita ihmeellisiä ravintolisiä, tiukkaa ruokavaliota ja rankkaa treeniä. Yksityiskohtien ja hifistelyn sijaan yksinkertaisia, mutta laaja-alaisesti vaikuttavia muutoksia. Riittävästi perusruokaa ja enemmän hiilihydraatteja aineenvaihduntaa kiihdyttävien superfoodien sijaan. Kirjassa opastetaan myös hahmottaan sopivat ruokamäärät ja mukana on fiksuja reseptejä. Esimerkiksi minun kokoiseni istumatyötä tekevän, mutta säännöllisesti liikkuvan pitäisi syödä laskukaavasta riippuen 2200-2500 kcal päivässä. Miksi niin moni vastaavilla mitoilla elää kuitenkin siinä kuvassa että 1200-1500 kcal on ihan ookoo määrä? Tästä päädytäänkin sitten siihen että kroppa ajautuu säästöliekille, kilot kertyvät vähitellen ja painon pudottaminen tuntuu mahdottomalta.

proteiiniletutProteiiniletut Aktivoi aineenvaihduntasi kirjasta, lautasesta lisää täällä 😉

Yhtä lailla tärkeitä ja kiinnostavia ovat kirjan muut kappaleet unesta ja stressinhallinnasta sekä liikunta. Jos haluat kroppasi toimivan mahdollisimman hyvin ja aineenvaihdunnan rullaavan tehokkaasti, ei pelkkä hyvin syöminen riitä. Muun muassa stressiosiosta jäi mieleen Anun asiakkaan kommentti: ”Se ylimääräinen raha, minkä olen tienannut stressaamalla, ei riitä lähellekään stressin aiheuttamien vahinkojen korjaamiseen.”. Kirjaan sisältyy myös muutama ja treeniohjelma, johon on koottu oikeasti tehokkaita ja hyödyllisiä liikkeitä sen iän ikuisen lähentäjä-loitontaja-koneen vispaamisen sijaan. Oma treeniohjelma löytyy myös kotitreeniä varten. 😉

Jos epäilet kärsiväsi säästöliekistä, kammoat hiilihydraatteja, et tunne kehittyväsi salilla tai olo on nuutunut vaikka tekisit mitä, kannattaa lukaista Anun kirja. 😉

Aiemmin blogissa olleita kirja-arvosteluja:
Arvostelussa Lohturuokaa-kirja ja bataattimutakakkutesti
Paleokeittokirja arvostelussa – pellavansiemenlimppu ja muita testejä

Seuraavaksi lukulistalla talouden personal trainer – Kukkaron kuningatar! 😉

kukkaron-kuningatar

Kommentit
  1. 1

    Saara sanoo

    Hei minua kiinnostaisi katsaus esim viikon ajalta syömiseesi ja liikuntaasi päiväkirjan muodossa! Kun olet kilpirauhasen vajaatoiminnasta kertonut, ja miten ilmeisesti et juuri rankkaa liikuntaa pysty tekemään? Kuulostaa että olet oppinut tuntemaan kehosi ja elät hyvässä tasapainossa tämän sairauden kanssa? Itse olen vasta saanut diagnoosin ja oireet edelleen melko voimakkaat, mutta eihän suomessa peruslääkärit oikein osaa tätä sairautta hoitaa. Kun väittävät vielä ettei ruokavaliolla ole väliä.
    Olisi kiva saada esimerkkiä siitä mikä sinulla toimii syömisen ja liikunnan puitteissa hyvin.

    • 1.1

      siiri sanoo

      Hei Saara,
      Sinulla kävikin tuuri – olin juuri valmistellut tuolaista kirjoitusta ja se tuli tänään ulos. 😉
      http://blogit.kauneusjaterveys.fi/pilketta/viikon-ruoka-treenipaivakirja-helmikuulta/

      Kirjoitin sinne myös taustaa omasta ruokavaliostani, liikunnasta ja kilpirauhasesta. Olen tosiaan tehnyt vajaatoiminnan myötä aika suuriakin muutoksia; vähähiilihydraattinen ruokavalio sai jäädä ja nykyään katson että hiilareita tulee tarpeeksi, ja jumppaaminen yms. aerobinen liikunta vaihtui salitreeniin, sillä pitkäkestoinen aerobinen oli sekaisin olevalle kropalle liian rankkaa. Koen että siitä on ollut suuri apu lääketasapainon löytämisen lisäksi, mutta ei tuo tasapaino ollut minullakaan helppo homma. Vielä näin kolme vuotta diagnoosinkin jälkeen tasapainoa pitää aina silloin tällöin rukata, eikä homma tykkää stressistä sitten yhtään…

      Toivottavasti tuosta kirjoituksesta on apua, otan vastaisuudessakin mieluusti kirjoitustoiveita ja kommentteja vastaan! 🙂

Trackbacks

  1. […] Ajattelin tähän alkuun vähän avata omaa ruokafilosofiaani, taustoja sen syntymiselle käsittelin aiemmin Parempi olo ruokavaliolla-kirjoituksessa, johon kannattaa tutustua. Kuten kerroin siinä, olin ennen melko pitkään vähähiilihydraattisella ja sitten paleoruokavaliolla, mutta nykyään en kokemuksista viisastuneena noudata mitään tiettyä ruokavaliota, vaan juuri sitä omaani. Elin useamman vuoden runsasrasvaisella ruokavaliolla, enkä edelleenkään pelkää rasvaa, mutta olen joutunut raivaamaan ruokavaliooni tilaa vähentämällä rasvaa menneistä vuosista. Mitenkään vähän sitä ei silti kulu. 😉 Gluteenittomuus on ja pysyy, ja kiinnitän huomiota siihen että hiilihydraatteja ja energiaa tulee tarpeeksi. Kituuttelu ei ole hyväksi kilpirauhaselle, etenkin kun harrastaa säännöllisesti liikuntaa (ks. Harhaluuloja hävittävä Aktivoi aineenvaihduntasi-kirja). […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *