Gluteenittomat laskiaispullat pelastavat parisuhteen

Viime aikoina parisuhdettamme on koetellut ehkä pieni, mutta merkittävä asia: laskiaispullat. Olen seurannut kateellisena viimeiset pari viikkoa kun poikaystävä on tuonut kaupasta kotiin laskiaispullia – vieläpä sellaisia joissa on mantelimassaa ja aitoa kermaa. Gluteenittomat laskiaispullat loistavat kuitenkin lähikaupassa poissa olollaan – pakastealtaastakin löytyy korkeintaan gluteenittomia korvapuusteja, hyvä jos niitäkään. Cittaristakin on toistaiseksi saanut vain gluteenittomia runebergejä.

gluteeniton laskiaispulla

Tänä viikonloppuna sain vihdoin tartuttua pimein ja leivottua itse omat gluteenittomat laskiaispullat. Blogissa on ollut vuosien varrella pari vähähiilihydrattista pullareseptiä ja mikrossa syntyvä pikalaskiaispulla, mutta tällä kertaa päädyin varioimaan hieman tällä viikolla Helsingin sanomissa ollutta reseptiä, jonka raaka-aineet lupailivat pehmeää pullaa – ja pehmeää siitä tulikin.

gluteeniton pulla

Voi sitä onnea! Gluteenittomat laskiaispullat onnistuivat tällä reseptillä erinomaisesti. Pullaresepti eroaa perinteisestä taikinan koostumukselta: siinä ei käytetä hiivaa ja taikina on melko juoksevaa, joten pullien pyörittelyn sijaan taikina paistetaan muffinssivuoissa. Käytin itse matalia perusmuffinssivuokia. Suositteleekin etsimään ennemmin laakeita muffinssivuokia kuin korkeita amerikanmuffinasivuokia – näin saat pullaasi enemmän täytettä. 😉 Parasta tässä reseptissä on että pullat valmistivat puolessa tunnissa – ei muuta kuin leipomaan! Näihin pulliin loppui minunkin annoskateuteni. 😉

gluteenittomat laskiaispullat

Gluteenittomat laskiaispullat

12 pikkupullaa, 6 isompaa

  • 40 g voita
  • 200 g maustamatonta jogurttia tai kermaviiliä
  • 2 kananmunaa
  • 1,5 dl riisijauhoa
  • 0,5 dl perunajauhoa
  • 0,5 tl ksantaania
  • 2 tl jauhettua kardemummaa
  • 1/2-1 dl sokeria (maun mukaan)
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1/2 tl ruokasoodaa

Täytteeksi:

Sulata voi ja anna sen jäähtyä sivussa ettei se olisi kuumaa. Sekoita kananmunat jogurtin joukkoon. Sekoita kuivat ainekset keskenään ja sekoita ne muna-jogurttiseokseen. Sekoita lopuksi joukkoon voi sula. Jaa taikina muffinssivuokiin (mielellään voideltuihin – näin valmiit pullat irtoavat vuoista paremmin) – taikina kohoaa aika paljon, joten älä täytä vuokia piripintaan. Paista pullia uunissa 225 C asteessa 10-20 minuuttia pullien koosta riippuen – kunnes ne ovat kauniin värisiä. Anna pullien jäähtyä töysin ennen täyttämistä. Irrota gluteenittomat laskiaispullat varovasti muffinssivuoista ja täytä haluamillasi täytteillä – oma suosikkini on mantelimassa ja kermarahka. Jos pitää olla hilloa niin mieluummin vadelma kuin mansikka. 😉

TÄÄLTÄ löytyy lisää täyteideoita laskiaispulliin. Maistuisiko vaikkapa nutella-pulla? 😉

Seuraa blogia:

Facebook / Instagram Bloglovin

hyvinvointi ruoka-ja-juoma
Kommentit (2)
  1. Blogi huijaa, vaikka pysyisinkin todessa - Pilkettä
    19.2.2018, 08:56

    […] kirjoituksiini kerrontatavalla ja korostamalla tiettyjä juttuja – kuten vaikkapa sitä kuinka keliaakikon ja taviksen parisuhteessa voi välillä esiintyä annoskateutta. Se ei tee jutuista epätosia, mutta aiheuttaa välillä pieniä väärinkäsityksiä. Haastavaa […]

  2. Laskiaispullan täytteet - vaihtoehdot hillolle ja mantelille - Pilkettä
    8.2.2018, 07:16

    […] Gluteenittomat laskiaispullat (ihanan pehmeä koostumus!) Laskiaispullakakku (gluteeniton, VHH) Kardemummapullat (gluteeniton, vähähiilihydraattinen eli HH) Minuutin mikropulla (gluteeniton, VHH) Proteiinipullat (gluteeniton, VHH) […]

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *