Gluteeniton ruokavalio aiheuttaa syöpää

Gluteeniton ruokavalio on ainoa hoito keliakiaan, ja gluteeniherkkyydestäkin on alettu puhua muuten kuin vain korvien välissä syntyvänä (ks. Gluteenista oireita ilman keliakiaa?). Lisäksi gluteeniton ruokavalio on ollut terveysintoilijoiden suosiossa jo joitain vuosia. Viime aikoina somessa on pyörinyt pari järisyttävää uutta tutkimustietoa gluteenittomaan ruokavalioon liittyen: ensiksi sen kerrottiin lisäävän syöpäriskiä, ja sen jälkeen diabetestä. Olen itse biokemisti ja väitöskirjatutkija, ja olen ennenkin avannut täällä blogissa tiedeuutisointia (ks. Maito tappaa – ja opetus lähdekritiikistä). Niin monesti se kahvipöytien keskustelunaiheeksi päätyvä uusi ”totuus” on mutkat suoriksi-tulkinta siitä mitä oikeasti tutkittiin, jos ei peräti täysin väärin. Tässä esimerkki:

”Gluteeniton ruokavalio voi lisätä syöpäriskiä”

Illinoisilaisen tutkimusryhmän (Bulka ja muut, 2017) artikkeli julkaistiin Epidemiology-tiedejulkaisussa otsikolla The Unintended Consequences of a Gluten-Free Diet, eli vapaasti suomennettuna gluteenittoman ruokavalion tahattomat seuraukset. Tutkimuksessa seurattiin 7471 osallistujan ruokavaliota. 73 heistä, eli 1,2 % koko ryhmästä, noudatti oman ilmoituksensa perusteella gluteenitonta ruokavaliota. Tutkimuksessa havaittiin, että näillä gluteenitonta ruokavaliota noudattavilla oli enemmän haitallisten metallien aineenvaihduntatuotteita veressä ja virtsassa. Tietyt riisipohjaiset tuotteet sisältävät välillä korkeitakin määriä haitallisia metalleja, arseenia ja elohopeaa. Huonolaatuinen riisi lisää sisältämiensä metallien takia riskiä syövälle, ei siis että gluteenin puuttuminen ruokavaliosta lisää syöpäriskiä. On totta, että moni gluteenitonta ruokavaliota noudattava korvaa viljatuotteita ruokavaliossaan riisituotteilla, ja siten gluteenittoman ruokavalion voi yhdistää kohonneeseen syöpäriskiin. Kukaan ei kuitenkaan ole sanonut että gluteenitonta ruokavaliota noudattavan on pakko syödä jyvääkään riisiä, vaikka se monilla sitä tarkoittaisikin. Mikään ei myöskään sano, että gluteeni tekisi tässä mitään, vaan että lisääntynyt riisituotteiden käyttö on yhteydessä kasvaneeseen syöpäriskiin. Otsikonhan voisi halutessaan tulkita niinkin että gluteeni suojaisi syövältä.

0407kiinanmuuri

Näette varmaan tästä kuinka tärkeää on tulkita tiedeartikkelin johtopäätökset oikein?

Helsingin sanomat kirjoitti aiheesta helmikuussa, ja siitä se levisi sitten muuallekin. Monesti tiedeuutisia tuntuu kaiken välittävän rikkinäinen puhelin. Lehdet ja uutissivustot käyttävät lähteenä toisia lehtiä ja uutissivustoja – eivät suinkaan alkuperäistä tutkimusartikkelia. Tässä prosessissa alkuperäisen tutkimusartikkelin viesti hämärtyy joskus hyvin epäselväksi, jopa virheelliseksi. Esimerkiksi Helsingin uutiset kertoi gluteenittoman ruokavalion ja kasvaneen syöpäriskin yhteydestä seuraavasti: ”Helsingin sanomien mukaan tuore yhdysvaltalaistutkimus kertoo, että –”. Minun mielestäni tässä kohdassa uutiselta katoaa helposti pohja ja luotettavuus. Mikä on tuo ”yhdysvaltalaistutkimus”? Kuka sen on tehnyt, missä se on julkaistu ja onko sitä oikeasti edes olemassa? Vaikka uutinen olisikin ollut alun perin jossain luotettavana pidetyssä lehdessä, voi toimittajan tulkinta olla virheellinen. Helsingin sanomien jutussa kerrotaan ”Tutkimuksen tulokset julkaistiin Epidemiology-lehdessä ja niistä kertoo Medical News Today”. Minä ainakin päättelen tästä että Hesarin toimittaja on kirjoittanut oman juttunsa Medical News Todayn artikkelin perusteella, ei Epidemiologyssa julkaistun tutkimusartikkelin pohjalta. Rikkinäinen puhelin.

Toinen hyvä (tai pikemminkin surullinen) esimerkki tästä oli Kauppalehden Maito tappaa-uutinen. Olkaa tarkkoina tänä klikkiotsikoiden aikakautena. 🙂

sekahedelmasoppa-riisipuuro

Edellinen kirjoitukseni: Pehmistä aamiaiseksi – marjaisa smoothiebowl

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Ikävää on, että oikeasti osa uskoo niihin juttuihin. Minä olen ottanut riisin sijaan reippaasti kvinoaa ruokavalioon. Riisi saa verensokerini kattoon ja joudun siksi välttelemään sitä, mutta kvinoa toimii paremmin.
    Taas loistoartikkeli sinulta, toivottavasti olet jakanut tämän myös gluteenittomiin faceryhmiin?

    • 1.1

      siiri sanoo

      Jep, minuakin riipii aina kun huomaan jonkun ottaneen klikkiotsikon tosissaan katsomatta sisältöä. Siksi tämän jutun kirjoitinkin. Ja tosiaan siihenkin kannattaa kiinnittää huomiota miten toimittajat ovat tehneet työnsä…

      Jaoin Gluteenitonta elämää ja Gluteenittomat reseptit ryhmissä – tuleeko vielä mieleen jotain muuta isompaa johon kannattaisi pistää?

    • 2.1

      siiri sanoo

      Kiitos palautteesta, Sari! Tuo rikkinäinen puhelin tuskastuttaa itseä aina kovasti, mutta ei perusjampalla ole toisaalta juurikaan työkaluja uutisen luotettavuuden arvioitniin. Suomessa mediaa pidetään yleisesti luotettavana, mutta sen kustannuksella tällaiset uutisesta tehdyt uutiset ja klikkiotsikot otetaan myös turhan helposti totena. Onneksi kouluissa kiinnitetään huomiota lähdekritiikkiin!

      • 2.1.1

        sanoo

        Totta! Jonkunlaista lähdekritiikkiä ja maalaisjärjen käyttöä soisi kyllä useammalla olevan. Ja tuo lehtien vastuu, sitäkin voisi kyllä peräänkuuluttaa.

        • 2.1.1.1

          siiri sanoo

          Olen täysin samaa mieltä! Toivottavasti edes joku heräsi tämän kirjoituksen luettuaan. 😉

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *