Elämää tiedenaisena

Olen pohjakoulutukseltani biokemisti, ja olen nyt työskennellyt kaksi vuotta tohtorikoulutettavana (ks. Uusia tuulia ja tulevaisuus Turussa ja Tutkijaelämää, eiintymisiä, illallisia ja cocktaileja). Työskentelen paljon soluviljemien kanssa (eläviä ihmis- ja eläinsoluja muovisissa kasvatusastioissa), ja teen niiden avulla erilaisia kokeita esimerkiksi solubiologian mekanismien selvittämiseksi – miksi solu toimii niin kuin toimii, ja miten se viestii sisällään ja muiden solujen kanssa. On ihan supermielenkiintoista selvittää asioita, joista kukaan ei vielä tiedä oikeastaan mitään! Samalla saattaa löytää uusia syy-seuraussuhteita, jotka vaikuttavat esimerkiksi syövän leviämiseen tai hermosolujen kehittymiseen. 🙂

soluviljelmäSoluviljelmä

Vaikka ammattinimikkeeni onkin tohtorikoulutettava ja sitä kautta jatko-opiskelija, on kyse työnteosta eikä opiskelusta. Siksi tykkäänkin ehkä eniten sanasta väitöskirjatutkija ammattinimikkeenä, sillä päiväni kuluvat tutkimuslaboratoriossa. Väitöskirjan teko tarkoittaa biotieteiden alalla useasti 3-5 vertaisarvioidun tiedeartikkelin julkaisemista 4-5 vuoden sisällä. Sen jälkeen artikkeleiden pohjalta ja muusta alan tutkimuksesta kootaan väitöskirja ja järjestetään väitöstilaisuus, jossa omaa työtä puolustetaan julkisessa tilaisuudessa vastaväittäjää vastaan. Mutta niitä artikkeleita ei julkaistakaan ihan niin vaan. Vaadittava työmäärä ja siihen kuluva aika vaihtelevat, mutta realistinen tavoite monille minun alani tutkimusprojekteille on 2-3 vuotta. Tutkimusartikkeleita ei myöskään biotieteissä tehdä yleensä yksin, vaan artikkelille tulee tyypillisesti 5-15 kirjoittajaa. Julkaisuprosessi onkin sitten ihan oma sirkuksensa, mutta siitä kirjoitan ehkä myöhemmin erikseen. 😉

tutkija-apurahaTutkija saa olla tyytyväinen, jos työlle myönnetään apuraha

Tutkijuus on tavallaan elämäntapa. Työ on harvoin täysin poissa tutkijan mielestä, ja hommista riippuen tutkimuksiin kuuluvat laboratoriokokeet rytmittävät arkea. Välillä se tarkoittaa töiden tekoa viikonloppuisin, ja jos viikonloppusin ei tarvitse lähteä fyysisesti työpaikalle, saatetaan kotona lukea artikkeleita joita viikolla ei ole ehtinyt lukemaa. On tärkeä pysyä ajan hermolla maailmalla tapahtuvasta tutkimuksesta. Itse pyöritän monesti tutkimusanalyysejä kotona. Työhön kuuluu myös niin sanottu akateeminen vapaus. Työtä ei tehdä kellokortilla, vaan tavoitteena on tietty määrä tunteja vuodessa. Yleensä jokainen vastaa itse tehtyjen tuntien määrästä, mutta käytännössä useimmat tekevät enemmän. Olen itsekin ollut viimeisen parin vuoden aikana töissä vappuna, juhannuksena, pääsiäisenä, jouluna, uuden vuoden aattona, loppiaisena ja helatorstaina – en siksi että joku pakottaisi, vaan siksi koska itse haluan – se on ollut kokonaiskuvan kannalta fiksuin ja käytännöllisin ratkaisu, ja se on edistänyt minun omia projektejani parhaiten ja säästänyt aikaa jostain toisesta kohdasta. Tohtorin väitöskirjaa tehdäänkin osittain itselleen.

tutkija-kotonaAkateemisena tutkijana näen paljon älykkäitä ihmisiä, jotka todella palavat työlleen. He inspiroivat minuakin. Tutkimuksen tekeminen eri aloilla on koko yhteiskunnalle tärkeää, ja tiede on minulle jotain käsittämättömän hienoa. Olen iloinen ja ylpeä kun saan työskennellä sen parissa.

Edellinen kirjoitukseni: Suolaiset piirakat ja smoothiekakku vapuksi

15mustikkasmoothiekakku2Seuraa blogia:

Facebook / Instagram Bloglovin

tyo-ja-raha tyo
Kommentit (14)
  1. Olenko unelmahommissa tutkijana yliopistolla? - Pilkettä
    4.3.2018, 14:24

    […] saa innostumaan Tiedeartikkelin julkaiseminen – pitkä ja kivinen tie Elämää tiedenaisena Saako naisella olla […]

  2. Olenko unelmahommissa tutkijana yliopistolla? - Pilkettä
    4.3.2018, 14:24

    […] saa innostumaan Tiedeartikkelin julkaiseminen – pitkä ja kivinen tie Elämää tiedenaisena Saako naisella olla […]

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *