Culebran paratiisisaari

Kahden viikon Puerto Ricon loma päättyi viime viikolla, mutta kerrottavaa jäi vielä sen verran että kirjoituksia aiheesta tulee muutama vielä tulevien viikkojen aikana. Yksi ehdottomasti kertomisen arvoinen asia oli Culebran saari. Culebran saaren rannat ovat kuulemma maailman hienoimpien joukossa. Yksi sanoi sen olleen jonain vuonna paras, toisten mukaan se on ollut monta vuotta kakkonen ja kolmannen mukaan se on aina ollut top vitosessa. Selvää lienee ainakin se että paikan pitäisi olla hieno.

culebra-flamenco-beachCulebraan pääsee lautalla Fajardon kaupungista, jonne on noin tunnin ajomatka pääkaupunki San Juanista. Saarelle pääsee myös lentäen pikkukoneilla ja jossain hinnan sanottiin pyörivän 60 dollarissa, mutta kun me katsoimme, oli hinta noin 125 dollaria per naama per suunta. Päädyimme siis vuokraamaan auton 84 dollarin päivähintaan (sisältäen täyden vakuutuksen ja tietullin). Lauttasysteemi on kaikkien lähteiden mukaan huono, ja nettisivuilla neuvotaan saapumaan paikalle kolme tuntia ennen lautan lähtöä, erityisen paha tilanne on viikonloppuisin. Ennakkolippujen osto on mahdollisesta netin tai puhelimen välityksellä (googlaa “culebra tickets”, mutta nekin on parempi ostaa useampia päiviä aikaisemmin eivätkä nekään takaa pääsyä lautalle. Ehkä Viikkari tai Silja voisivat tarjota konsultaatiopalveluita?

fajardo-satamaNäkymä Fajardon satamasta

Niinpä me sitten starttasimme San Juanista 5.30 päästäksemme 9.00 lähtevään lauttaan, ja päädyimme jonon jatkeeksi 6.30. Vuokra-autoa ei saanut viedä saaren ulkopuolelle, joten se jäi parkkiin Fajardoon (5 dollaria päivä). Jonoon kannattaa muuten ottaa pitkät housut mukaan! Muuten emme olleet nähneet saarella hyttysen hyttystä, mutta jonossa kimppuumme kävi parvi hyvin aggressiivisia, purevia pikkuöttiäisiä, varmaan jotain täkäläisiä mäkäräisiä. Zika-virusta odotellessa…
Jälkilisäys: kutiavien näppyjen täyttämät jalat eivät myöskään olleet kivat seuraavan päivän lentomatkalla Suomeen. Antihistamiinit olisivat kelvanneet. Lauttamatka kestää 1-1,5 tuntia, ja kuten arvata saattoi, minua hieman väsytti siinä kohtaa kun yöunet olivat jääneet siihen 5-6 tuntiin. Niinpä torkuinkin koko matkan kaksinkerroin pää poikaystävän sylissä. 😉 Ei siellä ollut tilaa eikä se ollut mukavaa, mutta minä olin tarpeeksi väsynyt.

puerto-rico-siideriJonottaminen voi olla kevyempää jos sinulla on hyvää seuraa ja jonojuomia, mutta kannattaa ottaa huomioon että siideri ja olut pisattavat. :p Jonosta pääsee kyllä vessaan, kun uskaltaa tunkea aitojen yli tai ali. Kannattaa tosin jättää joku pitämään paikkaa jonossa.

Culebran satamasta voi napata viidellä dollarilla kyydin kuuluisalle Flamenco-rannalle pikkubussilla. Kuski hakee halukkaat myös ajoissa viideltä lähtevää paluulauttaa silmällä pitäen. Rannan tuntumasta löytyy myös pieni kioskialue, jolta saa katuruokaa. Pienen kyselyn jälkeen minäkin onnistuin löytämään itselleni sopivaa, gluteenitonta ruokaa: grillikanaa ja riisiä. Aina ei Puerto Ricossa ollut tällaista onnea, ks. Mikään ei ole siis ja kaikessa on gluteenia. Yksinkertaista ja toimivaa – ja oli muuten reissun halvin ateria. Poikaystävä söi possuvartaan ruokabanaanilla. Kävimme hakemassa kioskeista myös kookospähkinän juotavaksi sekä piña colada-smoothien. 😉

puertoricolainen-ruokakookospähkinä-rannallaFlamenco-rannan hiekka oli valkoista ja vesi turkoosia – aivan kuten kuvissakin. Rannan päästä löytyy myös vedenrajassa ruostuva panssarivaunu, jota näkee välillä postikorteissa. Aika moni näytti myös telttailevan rantakasvuston suojissa. Saaren satamasta saa myös vuokrattua jeeppejä. Eräs tuttava pariskunta kertoi yöpyneensä jollain saaren rannoista jeepissä. Flamenco ei suinkaan ole saaren ainoa ranta, jolla kannattaa vierailla! Rannalta löytyy myös suihku ja vessa, mutta ota oma vessapaperi mukaan.

culebra-panssarivaunuculebra-tankki-rannallaPäivä Culebrassa oli kaikin puolin kiva reissu ja suosittelen lämpimästi jos sattuu Puerto Ricon suunnalle. Ranta sopii hyvin myös lapsiperheille, sillä se on matala ja aallokko on rauhallisempaa kuin San Juanin Ocean Park Beachilla. Vesi on myös kirkasta, joten paikka soveltuu myös snorklaamiseen

Puerto Ricon-loman kirjoitukset:
Ruokakulttuuria ja ravintolakokemuksia San Juanissa
Lomakeittiössä kokattua
Drinkkikoulu Casa Bacardilla
Mikään ei ole aitoa ja kaikessa on gluteenia
Reissaavan bloggaajan kannettava
Pitkä matka Turusta Karibialle
Perjantaina Puerto Ricoon
Viikonloppu, joka hymyilyttää vieläkin

PS. Rannalla liikkuu myös varsin kesy kanapopulaatio, jolta kannattaa suojata eväät uinnin ajaksi…

falemnco-beach-puerto-ricoflamenco-beach-culebra

Kommentit (6)
  1. San Juanin suloinen vanhakaupunki - Pilkettä
    3.3.2017, 15:57

    […] San Juan Culebran paratiisisaari Ruokakulttuuria ja ravintolakokemuksia San Juanissa Lomakeittiössä kokattua Drinkkikoulu Casa […]

  2. San Juanin suloinen vanhakaupunki - Pilkettä
    3.3.2017, 15:57

    […] San Juan Culebran paratiisisaari Ruokakulttuuria ja ravintolakokemuksia San Juanissa Lomakeittiössä kokattua Drinkkikoulu Casa […]

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *