Brie-parsapiirakka pinjansiemenillä

Kyllä. Vaikka blogi onkin viimeisen vuoden ajan mennyt pitkästi mennyt hyvin vähän maitotuotteita sisältävällä paleolinjalla, niin nyt on luvassa juustoa ja kermaa. 😉 Blogia säännöllisesti seuraavat ovatkin varmasti mm. silloin tällöin ilmestyvien juustoesittelyjen johdosta päätelleet, että vaikka yleensä kokkaankin milloin mitäkin maidotta (esim. tacopiirakka), en ole asian suhteen absolutisti. Minulla on useamman vuoden työhistoria juustotiskillä, ja juustoilla on vankka paikka sydämessäni. Ovat ne vaan niiin hyviä. 😉 Yritän aina ottaa myös ilon irti kauden raaka-aineista, ja nyt vuorossa on parsa. Parsan ystävän kannattaa kurkata myös kirjoitukset Entrecote, béarnaisekastiketta ja vihreää parsaa sekä Parsakauden avajaiset ja vohveliaamiainen.
Tässä reseptissä (ja tacopiirakassa) käyttämäni Foodinin kurpitsansiemenjauho on tilattu Fitnessfirstistä, ja se on osoittautunut varsin toimivaksi ja maukkaaksi tuotteeksi. Sen voi kuitenkin korvata esimerkiksi itse jauhetuilla auringonkukansiemenillä tai mantelijauholla. 😉

09brie-parsapiirakka1

BRIE-PARSAPIIRAKKA

Pohja:
75 g huoneenlämpöistä voita
1,5 dl kurpitsansiemenjauhoa (tai mantelijauhoa/jauhettuja auringonkukansiemeniä)
¾ dl kookosjauhoa
1 tl psylliumia
½ tl leivinjauhetta
Hyppysellinen suolaa

Täyte:
4 kevätsipulinvartta
½ nippua (250 g) vihreää parsaa
200 g brietä
2 dl kermaa
3 kananmunaa
2 rkl dijon-sinappia
1 tl kuivattua timjamia
Hieman jauhettua muskottipähkinää
Rouhittua mustapippuria
1/4-½ tl suolaa
2 rkl pinjansiemeniä

Tee piirakkapohja. Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi massaksi. Painele taikina voidellun piirakkavuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle ja reunoille. Esipaista pohjaa uunissa 175 ⁰C asteessa noin 10 minuuttia, kunnes reunat rupeavat saamaan hieman väriä. Silppua kevätsipuli ja levitä tasaiseksi kerrokseksi esipaistetulle piirakkapohjalle. Katkaise parsoista puinen tyvi ja kuori tarvittaessa muutama sentti alaosasta. Asettele parsat haluamallasi tavalla kevätsipulin päälle (voit esim. pätkiä parsan lyhyemmiksi pätkiksi tai asetella kokonaisena). Sekoita kerma, munat, ja mausteet tasaiseksi massaksi. Kumoa seos parsojen päälle. Leikkaa brie ohuiksi siivuiksi ja levitä siivut parsojen päälle. Ripottele pinjansiemenet piirakan pinnalle ja paista piirakkaa uunissa vielä noin 30-35 minuuttia, kunnes pinta saa kauniin värin. Anna vetäytyä hieman ennen tarjoilua. Piirakka on erinomaista myös kylmänä. 😉

 

Ei kommentteja.

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *