Brebirousse d'Argental ja italialainen mysteerivalkohomejuusto

Kevään ja syksyn ajan blogissa taisi olla vähän hiljaisempaa juustoesittelyiden osalta, mutta viime aikoina juustoista on taas riittänyt juttua. Olen yrittänyt tosin pitää pääpainon lampaan- ja vuohenjuustoissa, sillä koitan vähän välttää ylenmääräistä lehmänmaitoa, mutta yleissivistyksen ja uteliaisuuden nimissä niitäkin on tullut maisteltua. 😛 Tällä kertaa vuorossa on erinomainen lampaanjuusto, ja kuriositeettinä hankittu lehmänvalkohomejuusto. 😉

21brebirousse3

Brebirousse d’Argental on ranskalainen, punakittipintainen, pastöroidusta lampaanmaidosta tehty valkohomejuusto. Brebirousse on houkuttelevan näköinen: punertava, paksu kuori ja kermaisen vaalea, tasainen sisus. Kuori on maukas, eikä ammoniakkinen tai tympeä, niin kuin joissain juustoissa tuppaa kypsyessä käymään. Tuoreena brebirousse on vielä varsin kiinteää, mutta kypsyessään se pehmenee ja voi kehittyä jopa valuvaiseksi saakka. Pehmeän kiinteä brebirousse on mielestäni varsin oivallista.  Juusto on maultaan runsas, täyteläinen, kermainen/voinen ja keskivoimakas. Siinä voi jopa aistia hieman herkkusientä ja lihaisuutta. Koostumus on kermaisen, silkkinen ja tasainen. Brebiroussea ei ihan joka kaupasta löydy, mutta ainakin täältä Turusta sitä saa Stockmannilta. Nauti hedelmien ja hillojen kanssa, myös pipareita kannattaa kokeilla. Tämä on yksi niistä minun hemmottelujuustoistani. 😉

21brebirousse1

21brebirousse2
Brebirousse d’Argentalissa on näyttävä kittipinta 

21dilatte2Brebirousse d’Argentalia on yleensä saatavilla (kun tietää mistä hakea), mutta lähicittarista löyty sellainen juustoerikoisuus, johon en ollut aiemmin törmännyt. Kyseessä oli italialainen valkohomejuusto Fiocci di Latte – tai niin se pakkaus siis ainakin väitti. Googlettamalla Fiocci/Fiocchi di lattea löytyi vain raejuustoa. Lisätietoja paketista irtoaa maan ja tyypin jälkeen vain rasvaprosentin verran, ja kilohinta 20 € kg on alle Yritin tutkailla muita italialaisia valkohomejuustoja, jos sieltä löytyisi vastinetta. Juustossani on ohut, valkoinen kuori ja sen sisukseen on muodostunut runsaasti pieniä kuplia kypsytyksen aikana. Ohut kuori on sen verran kuiva (voi johtua pakkauskesta), että sen kyllä ihan huomaa syödessä. Juuston sisusta on maukasta ja keskivoimasta, mieleen tulee sekä koostumukselta että maulta Chaumesin kaltainen port salut. Mikäköhän juusto lienee siis kyseessä? Brinata olisi sopinut ulkonäöltään ja kuvaukseltaan hyvin, mutta se on tehty lampaanmaitoon. Alpino Osella oli toinen löytämäni kandidaatti. Se on teollisuuden tuote ja tehty lehmänmaitoon, rasvaprosenttikin täsmäisi. Kuvauskin kuullostaa sopivalta, mutta juustosta on vaikeata löytää kuvaa, jossa sen rakenne näkyisi kunnolla. Lisäksi kaikki löytämäni kuvat viittasivat siihen että Alpino Osella olisi kiekko, kun taas minulle sattui juustosta kantapala (kuva oikealla), joka viittaisi malliltaan siihen että juusto olisi neliskanttinen, niin kuin taleggiot tuppaavat olemaan… Tunnistus jää siis epävarmaksi, jos joku keksii mistä on kyse tai tietää että kyseessä on ihan paketin mukaisesti Fiocci di Latte, niin saa vinkata. 😉

21dilatte1

21dilatte3

Lisää lampaanmaitojuustoja ja italalialaisia juustoja löytyy juustoesittelyistä. 😉 Lampaanjuustojen ystävän kannattaa tutustua myös Le Brebiouhun. Se on myöskin lampaan valkohomejuusto, mutta tyypiltään hyvin erilainen kuin brebirousse – mieto ja kermainen. Punahomejuustoista olen aiemmin maininnut Metsurin ja PunaHeidin. 😉

Juustoiltoja ja -valikoimia:
Onnistunut juusto- ja maisteluilta
Joulun jälkimaininkeja ja tapaamisia
Juustot – parasta juhlatarjottavaa

 

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *