Berliinin reissu ja päivä Potsdamissa

Olin juuri työmatkalla Saksassa (ks. Viehättävä Heidelberg ja konferenssifiiliksiä sekä Mannheim, eväillä elämistä ja lähes täydellinen hotelli). Työosuuden päätyttyä vietin vielä kaverin kanssa pikaloman Berliinissä. Yleisesti voi sanoa että Berliinissä on paljon todella kauniita, vanhoja rakennuksia, mutta myös aivan uskomattoman hirveitä kerrostalon rumiluksia – vähän niin kuin nykyisessä kotikaupungissani Turussa. 😀 Myös graffitteja on joka paikassa. Itse olen sitä mieltä että vaivalla tehty graffittimaalaus oikeassa paikassa voi olla ihan hieno, mutta sellainen yleinen joka paikkaan söhriminen on vähän turhaa. Mutta se kai kuuluu Berliinin henkeen – mene ja tiedä miten kaupungin asukkaat siihen itse suhtautuvat. Ihan kiva fiilis kaupungista kyllä jäi. Jalankulkijat ovat selkeästi kakkosena autoilijoiden jälkeen – tämän huomaa aika nopeasti kun saa jatkuvasti seisoa liikennevaloissa. 😀 Joukkoliikenne toimii hyvin. 🙂
Kokonaisia päiviä Berliinissä oli vain kolme enkä halua loman menevän suorittamiseksi, mutta aika paljon kaikkea ehtintekemään tuollaisessakin ajassa! Kaiken lisäksi kelit suosivat – lämpötila oli koko loman 26-30 C asteen tienoilla.


Berliiniläismaisemia



Alexanderplatzilla sijaitseva TV-torni

Yksi päivä meni kaupunkia katsellessa, nähtävyyksiä tutkiessa, kauppoja katsellessa ja terasseilla istuen. Kävimme muun muassa Brandenburgerin portilla, jolla pyöri myös ehkä oikea/ehkä ei Justin Bieber henkivartijoineen. 😛 Myös holokaustimuistomerkki ja Checkpoint Charlie tuli nähtyä. Vaikka gluteenittomien burgerien saanti osoittautui Saksassa helpoksi, oli gluteenittoman lounaan löytäminen aina haastavampaa. Jouduin vetämään päivät salaattilinjalla, ja ne olivat aika kevyitä annoksia etenkin kun kävelimme joka päivä noin 15 kilometriä. Myös riittävä hiilihydraattien saanti vaati huomiota. Niinpä lähdinkin suosiolla välipalalinjalle. Hauskinpana pikkuateriana mieleen jäi aivan Checkpoint Charlien lähellä sijaitseva Little Green Rabbit (Jägerstraße 27, 10117 Berlin), joka myi luomusalaattien ja terveysmehujen yms. lisäksi perunamuussia lisukkeilla. Täytetystä uuniperunasta olen toki kuullut, mutta että perunamuussia päällisillä?! Itse söin perunamuussikulhoni tonnikalalla, kapriksilla ja fetalla.


Little Green Rabbitin perunamuussiannos tonnikalalla, kapriksilla ja fetalla



Holokaustimuistomerkki


Branderburger Tor

Yhden päivän vietimme junassa tapaamamme berliiniläisherran vinkkaamana Potsdamissa, joka sijaitsee noin 30 kilometrin päässä Berliinistä. Sinne pääsee 20-40 minuutissa junalla, päivälippu kustantaa vähän päälle seitsemän euroa, ja kertaliput vajaat kolme euroa. Potsdam on hyvin nätti kaupunki, jossa on paljon kauniita rakennuksia ja kivoja pikkukatuja kahviloineen ja pikkuliikkeineen. Lisäksi siellä sijaitsee myös hieno, rokokooaikainen, Preussin Versailles’ksikin kutsuttu Sanssoucin palatsi- ja puistoalue, joka kuuluu UNESCO-maailmanperintökohteiden listaan. Sieltä löytyy useampi linna ja palatsi, sekä mm. kiinalainen teesalonki. Puistot ja tiluksetkin ovat jo itsessään hienot. Kannattaa käydä, etenkin jos olet vähääkään epookkien ystävä.

Lisää tietoa:
Wikipedia suomeksi
Wikipedia englanniksi (huomattavasti kattavampi)
Sanssouci Potsdamin turistisivuilla


Huolettomien palatsi Potsdamissa – Sanssouci, sans souci = ilman huolia

Kävelyä ekana turistipäivänä tuli Polar Loop-aktiivisuusrannekkeeni mittaamana sekä Potsdam-päivänä se 15 kilometriä. Sen jälkeen jalat alkoivatkin olla aika hellinä ja käytimmekin tyytyväisinä junaa. 😀 Kiertelimme Zoologischer Gartenin (eläintarhan) lähistön kaupoissa ja ostoskeskuksissa, ja kävimme blogin lukijan vinkkaamana (kiitos!) Bikini Berlin-ostoskeskuksen kupeessa olevan 25Hours hotellin katolla olevassa Monkey Barissa. Sieltä olikin melkoiset näkymät eläintarhan yli! Monkey Barin lisäksi katolta löytyy Neni-ravintola, jonka menu kyllä houkutteli, mutta sinne on aivan turha yrittää ilman päytävarausta – ja nyt puhutaan perjantai alkuiltapäivästä. Monkeynkin puolelta löytyy kuitenkin pieni ruokalista, joten söimme siellä lounasta gin & toniceja maistellen. Paikan cocktail-lista oli kyllä melkoinen ja mielikuvituksekas. Paikan hintataso on kyllä melkoinen (heittämällä kallein ravintolalasku loman ajalta – salaatti, burgeri ja kaksi GT:tä 60 €, siinä missä aiemmin mainitsemassani Lilyssä 45 € riitti megahamppareihin bataatti- ja tavisranskiksiin ja cocktaileihin), mutta paikka on hauska jo ihan kokemuksena. 😉 Zoologischer Gartenin aseman vieressä sijaitsee myös Helmut Newton Foundationin valokuvamuseo, jossa on esillä mm. alastonkuvistaan tunnetun Newtonin ja hänen vaimonsa ottamia kuvia.
Valokuvamuseot kiinnostavat minua yleensä taiteesta eniten, aiemmin olen kirjoittanut mm. käynneistäni Tukholman Fotografiskassa (täällä ja täällä) ja Turun kaupunginmuseossa olleesta Jaqcues Henri Lartiguen näyttelyssä.


Näkymiä Monkey Barin kattoterassilta


Monkeyn kanacaesarissa oli ainakin kunnolla lihaa!


Valokuvamuseon näyttelyt

Yleisesti ostoksista:
Berliinistä löytyy paljon ostoskeskuksia ja tavarataloja. Itäisestä keskustasta Alexanderplatzin vierestä löytyy mm. Alexa-ostoskeskus ja Galeria Kaufhof-tavaratalo, myös LP12 – ”The mall of Berlin” on kävelymatkan päässä. Zoologischer Gartenin aseman läheltä löytyy vähän hipsterimpi Bikini Berlin ja paikallinen Harrodsin vastine KaDeWe. Itsellä tarttui tällä reissulla mukaan alessa 50€ maksaneet uudenmalliset, Lunarlon-pohjallisilla varustetut converset (löytö!) ja syksyyn sopiva ohut neulemekko Mangolta. Tavoistani poiketen juustot jäivät tällä kertaa kauppaan, mutta muutama viinipullo lähti mukaan itselle ja tuliaisiksi. Koiravahtitiimi koostui tällä kertaa eksästä, hänen äidistään ja omasta äidistäni – ei heitä sovi unohtaa. Työkavereitakin on tapana muistaa. 😉

Kuten burgerikirjoituksestani kävi ilmi, myös luomuvalikoimat ovat täällä Suomea edellä. Kannattaa poiketa Anatura- ja BIOCOMPANY-luomukauppoihin. Niistä löytyy vaikka mitä hedelmistä ja vihanneksista, vuohenmaitorahkaan, lihaan, leipään, juustoihin, kuivatuotteisiin ja kosmetiikkaan. Tällaiset kaupat olivat suuri rakkauteni kun asuin Hollannissa, ks. Banaani-kookosmuffinsseja luomuaarreaitan löydöistä. Nyt ostin mukaan mm. gluteenitonta kastanjaleipää.

Mitä jäi ensi kertaan:

PS.Täytyy sanoa, että Saksan junaliikenne ja sen toimimattomuus tulivat yllätyksenä. Saksalaisista puhutaan aina täsmällisenä ja järjestelmällisenä kansana, mutta tällä matkalla junat olivat lähes poikkeuksetta myöhässä. Meillä oloisen verran tuuria että kuvamme olivat vain 15-25 minuuttia myöhässä, mutta esimerkiksi meitä edeltänyt Berliinin juna oli 90 minuuttia myöhässä. Myöhästymisen takia emme olisi ehtineet tehdä junan vaihtoa ajoissa, mutta onneksi konduktööri tajusi tämän ja heitti meidät ulos heti seuraavalla asemalla, josta meidät otti kyytiin seuraava ja vieläpä suora Berliinin juna. Olimme loppupeleissä perillä noin puoli tuntia alkuperäistä suunnitelmaa myöhemmin. Lisäksi junalippujen hinnat yllättivät. Päädyimme ottamaan halvimman mahdollisen junan Frankfurtista Berliiniin, ja hintaa sillä oli vain 30€/henki – siis todella halpa noin 500 km matkasta. Junassa meille seuraa pitänyt berliiniläisherra oli sen sijaan maksanut samaisesta lipusta 120€. Liput kannattaa siis ostaa ajoissa, ja suosittelen lämpimästi myös istumapaikkojen varausta etenkin pidemmillä matkoilla! Berliinin sisäinenliikenne toimii kyllä pitkänmatkanjunia paremmin.
Suomessa sen sijaan ilahdutti Onnibus.com, joka on ruvennut liikennöimään Turun ja Helsinki-Vantaan lentokentän välillä. 😉

Ei kommentteja.

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *