Aurinkoinen mango-currybroileri

Arkiruoka on yleensä milloin mitäkin liha-kasvissotkua, johon maan tusteita ja kasviksia menee ihan tuurilla, tai mitä kaapista löytyy-periaatteella. Nyt keittiössä syntyi kuitenkin niin hyvä kanakastike, että sen resepti piti oikein kirjoittaa ylös. Normaalista poiketen intouduin lisäämään keittiössämme tyypilliseen intialaishenkiseen kanakastikekeseen mangoa (tuoreet mangot ovat nyt parhaimmillaan), ja sehän toimi. 🙂 Lisäksi ruoan aurinkoisen keltainen väri on omiaan piristämään talvipäiviä. 😉

15mangokana

MANGO-CURRYBROILERIKASTIKE

500 g maustamattomia broilerinfileesuikaleita
Voita, gheetä tai kookosöljyä paistamiseen
2 sipulia
4-5 valkosipulinkynttä
1 rkl currya
1 tl jauhettua inkivääriä
1 tl kurkumaa
½-1 tl chilihiutaleita
1 iso punainen paprika (+halutessasi muista kasviksia)
Hieman limenmehua
½-1 kypsä mango soseutettuna
2 dl kookosmaitoa tai -kermaa
Suolaa
Mustapippuria
(Tuoretta korianteria silputtuna)

Ruskista broileri pannulla, mausta currylla,  suolalla ja pippurilla. Lisää joukkoon murskatut valkosipulinkynnet ja hienonnettu sipuli, anna kuullottua. Lisää inkivääri, kurkuma ja chili. Pilko paprika ja lisää se pannulle (lisää muut kasvisket kypsymisjärjestyksessä). Kun paprika alkaa pehmentä, lisää kookosmaito, mangosose ja limemehu. Anna kastikkeen muhia jonkun aikaa, tarkista maut. Kastikkeen voi viimeistellä silputulla tuoreella korianterilla ennen tarjoilua, mutta minulla sitä ei valitettavasti ollut – sopisi varmasti erinomaisesti! 😉 Tarjoa haluamasi kasvislisukkeen kanssa.

Vinkki: Jos puolikkaalla mangolla saa riittävän hedelmäisyyden omaan makuun, voi loput käyttää vaikka raakaan mangopuuroon tai mango-kardemummalassiin. 😉

Samankaltaisia reseptejä:
Broileria comté-rakuunakastikkeessa
Butter Chicken Masala pekonilla
Butter Chicken Tandoori
Harvinaisen hyvin paistettu kananpoika
Kermainen kanakastike dijonilla ja timjamilla
Sitruuna-valkoviinibroileri

(function(i,s,o,g,r,a,m){i[’GoogleAnalyticsObject’]=r;i[r]=i[r]||function(){
(i[r].q=i[r].q||[]).push(arguments)},i[r].l=1*new Date();a=s.createElement(o),
m=s.getElementsByTagName(o)[0];a.async=1;a.src=g;m.parentNode.insertBefore(a,m)
})(window,document,’script’,’//www.google-analytics.com/analytics.js’,’ga’);

ga(’create’, ’UA-66125539-1’, ’auto’);
ga(’send’, ’pageview’);

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Liha-kasviskastikkeet ja -wokit "mitä kaapista löytyy"-periaatteella ovat täälläkin hyvin tyypillistä arkiruokaa, nopeaa ja hyvää. Hyvä idis tuo mango, pitääpä ostaa niitäkin jääkaappiin kohta muutamia.

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *