Vuosi omassa kodissa – ensiasunto ASP-lainalla

Pohdin vastikään koska kannattaa muuttaa yhteen, mutta nyt on vuorostaan aika juhlistaa toisenlaista merkkipäivää – vuosi sitten ostin oman asunnon, ensimmäisen sellaisen. 25-vuotiaana ja yksin – ei, se ei siis ole mahdotonta. Etenkin kun on ASP-tili (asuntosäästöpalkkiojörjestelmä), josta kerron lisää myöhemmin tässä kirjoituksessa. Moni ajattelee ettei ole varaa ostaa asuntoa ja pysyy sen takia vuokralla, mutta etenkin kaupunkien keskustoissa kuukausittain maksettava vuokra voi olla suurempi kuin asuntolainan lyhennys!

Lisäksi asuntolainaa maksaa itselleen, siinä missä vuokra menee täysin jonkun toisen taskuun. Itse päädyin ostamaan asunnon juuri tästä syystä. Kriteerini olivat että halusin asua vähintään kaksiossa, mutta lähellä keskustaa. Nopeasti kävi ilmi että haluamanilaisen asunnon vuokra söisi suuren osan kuukausituloistani, ja haluttuun hintahaarukkaan osuivat alle 30-neliöiset yksiöt. Ne eivät olleet vaihtoehto, minulla kun on koirakin – asunnon ei kuitenkaan ole tarkoitus olla koirankoppi. Kävin parinkymmenen asunnon näytössä, kunnes löysin omani – viihtyisän ja valoisan kaksion ihanasta Martista (vähän kuin Turun versio Kumpulasta). Työpaikka ja keskusta on parin kilometrin päässä, ja pyörällä pääsee kaikkialle kymmenessä minuutissa. Aika luksusta!

3006martti13 aspMartti on ihana asuinalue – lue lisää Ihastuttava Turun Martti-kirjoituksesta

Asuntojen hinnat vaihtelevat paikkakunnittain, ja Helsingissä tilanne olisi jo ihan eri, mutta Turussa pystyin hankkimaan haluamanilaisen asunnon. Jos olisin joustanut työmatkasta ja etäisyydestä keskustaan pari kilometriä, olisin voinut asustaa isossa kolmiossa, mutta sijainti, sijainti sijainti. Tiedän, että passivoidun sosiaalisesti ja rupean laiskaksi lähtemään mihinkään jos asun kaukana keskustasta missä kaikki yleensä tapahtuu. Lisäksi koiran yh-äitinä halusin että ehtisin tekemään muutakin kuin olemaan töissä ja lenkittämään koiraa. Helsingissä työmatkoihin kuluu helposti 1,5 tuntia päivässä, siinä missä minä käytän siihen 15 minuuttia päivässä – siis edes takaisin. Ja sitten jos pitäisi lähteä täistä lenkittämään koiraa, ja sitten keskustaan näkemään kavereita, ja sitten taas kotiin, kasvaisi matkoihin käytetty aika entisestään – nyt pääsen 10 minuutissa kaikkialle, eikä koiran tarvitse olla liikaa yksin. Koira on laumaeläin, ja tarvitsee lenkittämisen lisäksi myös seuraa

turku-marttiFaith on ylpeä marttilainen

ASP-laina auttaa ensiasunnon hankinnassa

Suuri kunnia siitä että sain ostettua asunnon tässä vaiheessa menee ASP-lainalle ja valtiontakaukselle. Asunnon arvo kattaa vain osan otetusta lainasta, joten tarvitaan takaus myös sille siitä jäävälle osalle. Osa pistää siinä kohdassa pantiksi nurkan vanhempien asunnosta, mutta kaikille se ei ollut mahdollista. Ja ainakin näin suomalaisena sitä arvostaa myös itsenäisyyttä. 😀 ASP-lainan etuihin kuuluu myös korkoturva ensimmäiseksi 10 vuodeksi. Korot ovat nykyisessä taloustilanteessa lähellä nollaa, mutta kyllä ne sieltä nousevat ennemmin tai myöhemmin. 90-luvun alun lamassa korot olivat yli 15 %. Korkotuki pitää ASP-lainan koron maksimissaan neljässä prosentissa. ASP-laina on tarkoitettu 18-39-vuotialle ensiasunnon ostajille. Lainan saadaksesi sinun täytyy olla säästänyt kahdeksalla vuosineljänneksellä vähintään 150 €, eli vähintään 50 € kuussa kahden vuoden ajan. Oikein kiva tapa saada mahdollisuus pästä mukaan ”asuntohissiin”! Kannattaa käydä pankissa kyselemässä, jos ensiasunto on vielä ostamatta. 😉

Lisää asunto- ja asumisaiheisia kirjoituksia:

Koska kannattaa muuttaa yhteen?
Kun muutin pois kotoa – opiskelijakämppiä, aikuistumista ja ihan oma koti
Itsenäinen nainen tilaa isän laittamaan tavarat paikoilleen
Kehyskompromissejä?
Julisteita ja tauluja olohuoneeseen
Kurkkaus kotiin – yksiö 20-luvun kerrostalossa
Ihastuttava Turun Martti
Kurkkaus kotiin – kaksio Eskilstunassa
Projekti koti etenee
Maalaus- ja muuttohommia (ja muuttosuklaata)
Asunto löytynyt, aineenvaihdusta haussa

Edellinen kirjoitukseni: Kreeta ja sen värikäs historia

linnoitus-kreetaKreetan pääkaupungista Heraklionista löytyy venetsialainen linnoitus

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *