Ankanrasvaa leipätaikinaan

Tein vähän aikaa sitten herkullista nyhtöankkaa. Ankkaresepteissä muistutetaan yleensä aina keräämään ankanrasva talteen ja käyttämään sitä esimerkiksi leipätaikinan tai paahdettujen juuresten maustamiseen. Maukkaiden (eläin-)rasvojen ystävänä päätin ryhtyä kokeiluun. Muualla Euroopassa ankanrasvan (ja esimerkiksi laardin tai hanhenrasvan) käyttö ruoanvalmistuksessa on tavanomaista (se on muuten nimenomaan se rasva joka saa kaalilaatikon kylkisiivuillakin maistumaan niin herkulliselta), mutta Suomessa sitä joutuu metsästämään pienistä herkkuputiikeista tai keräämään sivutuotteena talteen, kuten minä. Siivilöin nyhtöankasta irronneen rasvan ja säilöin sen jääkaappiin. Mukailin helpon, vaalean kookospaahtoleivän reseptiä korvaamalla sen voin siivilöimälläni ankanrasvalla ja tekemällä siitä entistä kuitupitoisemman korvaamalla osan sen kookosjauhoista sokerijuurikaskuidulla (fibrex, saa ihan cittareista yms. isommista marketeista). Leipäresepti ei siltikään vaadi onnistuakseen juuri ankanrasvaa, vaan esimerkiksi voi, ghee toimivat kookosöljy toimivat yhtä hyvin.

Leivästä tulikin sitten hyvää – niin hyvää että pyöräytin heti perään toisen samanlaisen! 😀 Leipä sopii hyvin pakastettavaksi, ja minulla onkin tapana aina siivuttaa tuore leipä ja pakastaa siitä osa. Maukkaan ankanrasvan hyödyntämiseen sopivat myös muut reseptihakemistosta löytyvät leipäreseptit. 😉

18ankkaleipa1

18ankkaleipa2

PAAHTOLEIPÄ FIBREXILLÄ

10 kananmunaa
½ dl ankanrasvaa (tai voita tai kookosöljyä)
1 dl kookosjauhoa
½ dl fibrexiä
2 rkl psylliumia
2 tl leivinjauhetta
Suolaa

Vatkaa munat kuohkeaksi vaahdoksi niin, että niiden tilavuus ainakin kaksinkertaistuu. Sulata rasva ja lisää se munavaahtoon. Sekoita kuivat ainekset keskenään. Fibrexiä voi halutessaan hienontaa tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella, mutta se ei ole välttämätöntä (itse en vaivautunut). Lisää suolaa ankanrasvan suolaisuuden mukaan, tarkista maistamalla. Lisää kuiva-aineet munavaahtoon samalla sekoittaen. Anna taikinan turvota noin 15 minuuttia ja kumoa se sitten voideltuun leipävuokaan. Paista uunissa 175 ⁰C asteessa noin 45 minuuttia, kunnes leipä on saanut kauniin värin. Tarkista kypsyys tikun avulla.

18ankkaleipa3
Paahdettua leipää routapaistin ja avokadon kera 🙂

Lisää ”hävikistä herkuksi”-reseptejä ja tähteiden kierrätystä:
Cake pops – kakkutikkarit
Chicken Salami Pot Pie (nurinkurinen kana-salamipiirakka)
Joulukinkku ja lisukkeet seruaavina päivinä
Viikuna-suklaaganachetorttu

(function(i,s,o,g,r,a,m){i[’GoogleAnalyticsObject’]=r;i[r]=i[r]||function(){
(i[r].q=i[r].q||[]).push(arguments)},i[r].l=1*new Date();a=s.createElement(o),
m=s.getElementsByTagName(o)[0];a.async=1;a.src=g;m.parentNode.insertBefore(a,m)
})(window,document,’script’,’//www.google-analytics.com/analytics.js’,’ga’);

ga(’create’, ’UA-66125539-1’, ’auto’);
ga(’send’, ’pageview’);

Ei kommentteja.

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *