You’ve been mangoed

Se eilen mainitsemani Garnierin Intensive 7 Days Ultra-Softening Lotionin mangoöljyä sisältävä kuivan ja karhean ihon versio tosiaan kului myös sitten vihdoin loppuun (kun sitä oli tarpeeksi monesti raahattu edestakaisin kodin ja työn välillä…).

Siihen nähden, että voide oli nimenomaan tosiaan tarkoitettu kuivalle ja karhealle iholle, oli tämä minusta yllättävän kevyttä ja ohutta koostumuksensa puolesta. Kevyt koostumus sai tämän kuitenkin imeytymään melko nopeasti iholle eikä pinta jäänyt kovin rasvaisen oloiseksi.

Itsehän olen kuitenkin enemmän täyteläisten koostumusten ystävä, joten tämä tuntui kaikessa keveydessään olevan minulle liiankin kevyt tuote. Normaalista hieman kuivahkolle iholle tämä voisi riittää, mutta itse jäin kaipaamaan hieman tehokkaammin kosteuttavaa ja pehmittävää tunnetta. Jotenkin minulle tuli jopa sellainen mielikuva, että kaksi aiemmin kokeilemaani versioita olisivat ehkä olleet näissä asioissa jopa tätä tehokkaampia…? Vai kultaako aika vaan muistot, kenties?

Hieman kevyempää kosteuttajaa hakeville ja ohuehkojen (muttei litkumaisten) koostumusten ystäville voisin tätä kuitenkin mielelläni suositella.

Tämän tuoksu oli kevyen mangoinen, muttei mielestäni mikään superherkku käytän-tätä-ihan-vaan-tuoksun-vuoksi -mango, kuten esimerkiksi The Body Shopin Mango-tuotteet voisivat jonkun mielestä olla.

Nyt olisi jäljellä vielä neljäs ja samalla viimeinen tämän linjan vartalovoide. Katsotaan, mitä ihoni siitä tykkää!

Mitä teidän ihonne on tästä mango-versiosta tykännyt?

Kommentit
  1. 1

    Maruzella sanoo

    Normal skin (aloe veraa) versio on huippu (tällaiselle rasvanahalle, joka harvemmin tykkää roppaansa voidella), kiitos vinkistä.

    Aiemmasa postauksessa pohdit (Mitä tarkoittaa 7-päivää kosteutettu iho), mulle tää tarkoittaa, et voitelen sääreni ja käsivarret tuolla lauantaisin saunan jälkeen ja sillä voitelulla iho on bueno koko viikon (vaikka käyn suihkussa ja harjalla ja palasaippualla hinkkaan hien pois ainakin kerran vuorokaudessa, tosin näillähelteillä parikertaa vuorokaudessa).

    Suosittelen kokeilemaan Doven palasaippuaa (lentomatkoilla jees käsimatkatavaroissakin ja hätätilassa pesee hiuksetkin sillä). Toivon palasaippuapostaukisia (lentomatkailun varjolla).

    Ehdoton suosikkini deona on Rexonan sininen shower fresh-versio.

    Suosituksestasi myös xs niiskuneitishamppoo on pääsyt in-listalleni.

    Rasvainen, halkeileville kantapäille ja laiskalle rasvaajalle sopivista kantapäiden putslaaki tuotteista kaipaan postauksia.

  2. 2

    sanoo

    Ootko kokeillu Dermosilin tuotteita? Yleisesti hinta-laatusuhteeltaan melko hyviä, ja oma suosikkini, suklaantuoksuinen bodybutter vois olla sunkin mieleen.

  3. 3

    sanoo

    Hei ja kiitos näiden voiteiden arvioinneista, on tehnyt mieli kokeilla. Täytyy odottaa viimeisen arvio ja vertailujen kera painella voidehyllyjä kohti. 🙂

    Onko sinulle yhtään tuttu sellainen hiustuote kuin Alternan Styling Coctail maximum volume? (hinta 29,30e)

    Viime viikon MeNaisissa esiteltiin lyhykäisesti kiinnostavalta vaikuttava muotoilutuote, josta kerrottiin, että "Samaan puteliin on pakattu kaksi eri muotoilutuotetta. Korkkia kiertämällä voi aineista miksata haluamansa coctailin."

    Topakalta kuulostaa, pitäis ehkä kokeilla.. 😉

    Ida / 2M

  4. 4

    Anonyymi sanoo

    Mä tykkään näin kesällä "lutrata" eli käyttää reilummin voidetta, niin tää on ollu ihan jees siihen hommaan (itelläni on kuiva atooppinen iho, joka kesäsin sietää myös näitä hajustettuja ja muita markettituotteita, talvisin kun mennään apteekin tuotteilla).

    Mutta mielestäni kanssa tän sarjan shea-butter versio oli parempi,täyteläisistä kun tykkään.

  5. 5

    Anonyymi sanoo

    Moi Virve!

    Olen ottamassa perjantaina ripsipidennykset, ja nyt haluaisinkin kysyä että voisitko suositella mulle halpaa ja hyvää meikinpoistoainetta? 🙂 Ja minkälaisia naamanpuhdistustuotteita tulee välttää, ja mistä tiedän onko tuotteessa sitä kysymättä keltään? Mulla olis käytössä Cliniquen naamasaippua (palasaippua siis), voinko käyttää sitä? Toivon todella että vastaat tähän viestiin, olisi tosi tärkeä tietää ettei ripset lähde päivän jälkeen vain oman tyhmyyteni takia. 🙂

    -Krista

  6. 6

    Lulu sanoo

    Mun kuivalle iholleni tota pitää lutrata joka päivä, koska koostumus on vähän liian lurua. Tavallaan aikamoinen pettymys 🙁

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *