Ylläri kaksikko

Tämän postauksen aiheena on tuotepari, johon ihastuin tässä eräänä päivänä.

Kokeilin nimittäin töissä Cutrinin Repairism-linjan shampoon ja hoitoaineen ja voin kertoa, että vakuutuin täysin.

Repairism-linja on tarkoitettu kuivalle ja käsitellylle tukalle, joka saattaa yleensä olla karhea ja takkuuntuva. Tuotteet siloittavat ja pehmentävät tukkaa tuoden pientä helpotusta tukan olotilaan.

Jo pelkkä sarjan shampoo jätti tukan todella ihanan tuntuiseksi! Shampoo oli todella hellävarainen eikä tehnyt tukasta natisevan puhdasta, vaan jo pelkän shampoopesun jälkeen tukka oli sileä ja pehmeä. Shampoo ei liiemmin vaahdonnut, kuten tämän tyyppiset miedommat shampoot eivät yleensäkään tee, mutta minulle itselleni on oikeastaan se ja sama, vaahtoaako shampoo vai ei. Tiedän kuitenkin, että monille vaahtoamattomuus on pelkkää miinusta, joten ajattelin mainita asiasta.

Hoitoaine viimeisteli siloituksen mukavasti ja tukka jäi pesun jäljiltä sileäksi, mutta ilmavaksi.

Tämä hämmensi kovasti, sillä inci ei kuitenkaan ole mikään erityisen vakuuttava enkä itseasiassa olisi ostanut itse kumpaakaan, jos olisin kurkistanut pelkän incin.

Voin ehdottomasti suositella tätä tuoteparia kuivemmalle ja karheammalle tukalle, mutta ottaisin näiden kaveriksi kuitenkin käyttöön vielä jonkun mukavan kosteuttavan tehohoidon sekä tarvittaessa jätettävän hoitoaineen.

Ovatko nämä tai muut Cutrinin shampoot ja hoitoaineet jollekin muulle tutuksi tulleita?

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Itse olen käyttänyt joulusta lähtien sarjan Curlism shampoota ja hoitoainetta ja ero on huomattava siihen aikaan kun käytin marketti hoitoaineita karhean kihartuvan tukkani kanssa.

    Tuo repairism voisi myös olla ihan kokeilemisen arvoinen vaikka hiukseni eivät ole käsitellyt (pelkästään itse kuivat).

  2. 2

    sanoo

    Mä oon puolisentoista vuotta käyttänyt tuota hoitsikkaa, ja on kyllä tosi hyvää tavaraa! Hiukseni ovat lyhyet, ohuet, kihartuvat ja rasvoittuvat, mutta vaalennuksien ja hopeashampoon jäljiltä aika karseassa kunnossa… Tää pelastaa! Shampoota en oo kokeillut, Matrixin hopeashampoo on arkikäytössä.

  3. 3

    Anonyymi sanoo

    Ihan uteliaisuudesta; miksi lopetat jokaikisen postauksen kysymykseen? Onko se tahaton juttu vaiko jostain "näin saat lisää lukijoita ja suosiota jne" -ohjeesta opeteltu asia?

    Jotenkin tuntuu, että sulle tulee kommentteja kyllä, ilman että pitää väkisin vääntää kysymys aiheesta. Se vaikuttaa vähän teennäiseltä kun lukee kaikki etusivun postaukset ja kaikki päättyvät samoin "niin, miten on muuten.."

    Blogisi on mainio, kerrankin keksin jotain kritisoitavaa 😉

  4. 4

    sanoo

    KittyCatCat: Kokeilin myös nuo Curlismit ja nämä ovat vielä hieman niitä siloittavampia. 🙂

    Emma: Ihan kivalta tavaralta tosiaan vaikutti. 🙂

    Anonyymi: En ole koskaan ajatellut sitä pahana asiana. Jotenkin minusta vaan on normaalia kysyä myös lukijoiden mielipiteitä, kantoja, kokemuksia ja tottumuksia. Ihan niin kuin normaalissa, kohteliaassa keskustelussakin tahdotaan tietää toisen kanta. Olisihan se vähän tylsää, jos vain minun kokemukseni ja näkemykseni olisivat täällä edustettuina, kun lukijoilta kuitenkin tulee niin hyviä kannanottoja ja kommentteja tuotteista ja asioista. Valitettavan usein suomalainen ei nimittäin sano mitään jos ei suoraan kysytä. 🙂

  5. 5

    Prada sanoo

    Tähän tuoteperheeseenhän kuuluu vielä Repairism-tehohoito, joka itselläni on käytössä. Itse olen pitänyt tehohoidosta siltä osin, että se todella tekee hiuksista sileät ja hoidetun oloiset. Mutta koska itselläni on hyvin ohuet ja liukkaat hiukset muutenkin, välillä tämä tuote tekee hiuksista aivan liian liukkaat ja lätsäyttää ne pitkin päätä. Inci-lista on tosi pitkä 🙂

    Minulla on myös Cutrinin ismi-tuotteista syväpuhdistava Pureism-shampoo. Hiukset tuntuvat käsittelyn jälkeen puhtailta kyllä, mutta tuote kuivattaa mielestäni aivan hirveästi päänahkaa ja saa sen kutiamaan! Tästä syystä en usein kyseistä tuotetta käytäkään.

  6. 6

    Anonyymi sanoo

    Pradan kokemuksesta poiketen minulla Pureism -syväpuhdistava shampoo jättää päänahan ihanan puhtaaksi ja raikkaaksi. Itse kun omistan helposti rasvoittuvan päänahan, ja ei puhettakaan, että hiusten pesun voisi joku päivä jättää väliin. Seuraavaksi ajattelin kuitenkin ostaa syväpuhdistavan ihan marketista, Virve kun kertoi, ettei tässä asiassa shampoissa ole niin suuria eroja 🙂

  7. 7

    Ulpu sanoo

    Voisi sopia tälle karhealle kuontalolle nämä.

    Ootko muuten käytellyt jo saamiasi Sensain tuotteita? Arvioita on varmaan tulossa jossain vaiheessa? :)Kiinnostaisi niitä kokeilla itsekin, mutta on vielä mietinnässä, lähinnä hintavuuden takia. Sensaistin lukeminen ei kylläkään helpota asiaa. 😉

  8. 8

    Anonyymi sanoo

    Juuri jossain mainittiin, että mitä vaahtoamattomampaa shampoota, sen parempi pesuteho. En kyllä yhtään muista missä tuollainen lausahdus luki 🙂

  9. 9

    Anonyymi sanoo

    Heips! Tiedät paljon kosmetiikasta ja sen aineosista, niin onko sun haaveissa kenties joskus kehitellä oma tuote, tai jopa tuotesarja? Liittyisikö se ihonhoitoon vai hiustenhoitoon? Millainen siitä tulisi jos saisit vapaat kädet suunnitella ja keitellä ihan mitä haluaisit?

    Utelee Heini-vakkari

  10. 10

    Anonyymi sanoo

    Hei! Olen monta kertaa blogiasi lukiessa miettinyt, että saatko paljon sponsorointia blogisi ansiosta, siis esim. ilmaista kosmetiikkaa? :>

  11. 11

    Anonyymi sanoo

    Itse olen kokeillut Cutrinin sarjasta sekä syväpuhdistavaa että tuuheuttavaa shampoota.

    Syväpuhditavasta on tullut vakiotuote, tuuheuttava taas ei tainnut olla uuden ostamisen arvoinen. Cutrinin muotoilutuotteet on varsinkin lähellä sydäntä. 🙂

    Minusta on loitavaa että päätät postaukset aina kysymykseen, minusta lukijana on myös mukava katsella muiden mielipiteitä käsittelemästäsi asiasta.

    -Jonna

  12. 12

    Anonyymi sanoo

    Toissapäivänä käytin loppuun tuon samaisen hoitoaineen jämät. Minusta se oli kaikin puolin keskinkertainen (hinta, inci ja toimivuus yleensä :D)Olikos tuossa shampoossa silikonia? Muistelisin, että olisin jättänyt sen takia ostamatta… Sarjan tehiksessä taisi olla ainakin aika reilusti. Repairism-sarjan latvasuojan aijon ottaa kokeiluun, kun saan edelliset kulutettua alta pois 🙂

  13. 13

    Anonyymi sanoo

    silikonihan on vaan hyvä, siloittaa takkutukkaa. turhaan sitä pelätään niin kauheesti 🙂

  14. 14

    sanoo

    Mää oon sillontällön poikaystävän luona käyttänyt Cutrinin Colorismiä tai Curlismiä.

    Värjätty tukka kyllä on, mutta sen lisäksi niin piikkisuora, tuuhea ja sellainen semi-karhea, että minkäänlainen muotoilu on aivan mahdotonta. Curlism kuitenkin tuntui tuovan edes jonkinlaista taipuisuutta ja _hallittavuutta_ tähän suoraan tukkaan, niinkuin sen tarkoitus varmaan on kiharaankin pehkoon. Colorism on perushyvä shampoo-hoitoainekombo, parempi kuin markettimerkkien vastaavat. Molemmat jättivät hiukset myös erittäin puhtaan tuntuisiksi ja sileiksi.

    Semmoista kysyisin, kun en ikinä poikaystävän äidiltä muista, että mitähän nuo Cutrinin hiusmömmöt mahtavat kustantaa ja mistä niitä voi hankkia :)?

  15. 15

    Anonyymi sanoo

    Minuakin kiinnostaisi tietää paljon nämä maksavat suunnilleen? Onko näitä tällä hetkellä missään alennuksessa?

  16. 16

    Anonyymi sanoo

    Otin ulkomailla ripsipidennykset (ei mikään kovin hyvä idea näemmä) ja nyt niiden lähdettyä suurin osa ripsistäni on irronnut. Ripsirajassa on isoja ripsettömiä kohtia ja vain siellä täällä kasvaa hentoja aika huonokuntoisia ripsiä.

    Hoidin pidennyksiä oikein mutta joku meni ilmeisesti pieleen 🙁

    Palautuvatkohan ripset ikinä? 🙁 Minulla oli luonnostaan aika pitkät ja tuuheat ripset. Kaduttaa että ikinä menin sen pidennyksen ottamaan. Miksi miksi miksi…

    Olen ihan paniikissa että palautuvatko nämä edes ajan kanssa? 🙁

  17. 17

    sanoo

    Prada: Huomenna olenkin itseasiassa suunnitellut testaavani juuri tuon tehohoidon. 🙂

    Anonyymi: Syväpuhdistava kuin syväpuhdistava tosiaan. Ideana on aina sama, eli mahdollisimman vahvat tensidit. 🙂

    Ulpu: En ole vielä ehtinyt. :/

    Anonyymi: Ei ole ihan suoraan verrannollista, mutta usein toki menee näin. 🙂

    Heini-vakkari: Voih, oma ihonhoitolinja olisi aivan mahtava. Ylellisen näköinen, muttei hinnalla pilattu ja realistiset lupaukset. 🙂

    Anonyymi: Otan melko vähän vastaan tuotteita blogini kautta, lähes kaikki saamani tuotteet ovat tulleet töiden kautta.

    Jonna: Näin minäkin olen asian järkeillyt. 🙂

    Anonyymi: Shampoosta löytyy ripaus silikonia. Itse en ole vielä oikein tuohon latvasuojaan lämennyt, mutta täytyy kokeilla vielä pari kertaa. 🙂

    Anonyymi: Juurikin näin. 🙂

    Wilhood: Cutrin on kampaamosarja ja kampaamoiden lisäksi sitä löytyy esim. Stockalta ja Sokokselta heidän kampaamoidensa yhteydestä. Kympin korvilla taitaa olla pullon hinta, jos oikein muistan.'

    Anonyymi: Kympin paikkeilla pullo muistaakseni.

    Anonyymi: Älä huoli, kyllä ne palautuvat. Muutamia kuukausia siinä toki menee, mutta kyllä ne sieltä palaavat. 🙂

  18. 18

    Anonyymi sanoo

    Hei!

    Cutrinia kannattaa suosia hyvän hinta-laatusuhteen, mutta myös sen kotimaisuuden takia 🙂 Cutrinhan on Lumenen valmistama! Ainakin itse koen sen plussaksi 🙂

    -Stella

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *