Ylivertainen niskatakun kesyttäjä

Paitsi että kerroin juuri ostaneeni kaksi hiuslakkaa ja jätettävän hoitoaineen, ovat hiukseni kaivanneet viimeaikoina hieman muutakin ostettavaa.
Hankin niille nimittäin vapaitteni alussa Suomesta tuotteen, jonka otin käyttöön ensimmäistä kertaa hyvän ystäväni suosituksesta noin 13 vuotta sitten ja johon olen sen jälkeen aina toistuvasti palannut siinä vaiheessa, kun kutreillani on ollut hiemankin enemmän pituutta.
Kyseessä on Bonacuren Repair Rescue Sealed Ends -latvasuoja, jonka ylivertaisuudesta olen blogissani joskus aikoja sitten jo maininnut.
Tämä edeltäjineen on ollut minulla se tuote, joka auttaa pitämään hiukseni sileinä ja jota ilman niskaani kertyy aina takkupallo, jonka selvittämisen jälkeen se on sinne taas tunnin kuluttua hiipinyt takaisin. Tämä tuote kuitenkin pelastaa niskahiukseni aina ja lopettaa takkupallojen  synnyn(ja sitä kautta niskahiusten katkeilunkin).
Tuotetta käytetään hiustenpesun jälkeen kosteaan tukkaan pienen, noin herneen kokoisen nokareen verran ja sen virallinen tehtävä on (silikonikerroksellaan) suojata hiusten latvoja ja estää niiden haaroittumista, sekä samalla siloittaa jo kärsimystä osakseen saaneita hiuslatvoja.
Nykyinen myynnissä oleva versio sisältää myös mm. keratiinia, joka paikkaa hiusten vaurioita.
Itse keskityn laittamaan tätä paitsi hiuslatvoihin myös hiusten niskaosaan, jossa tämä siloittaa tukkaa ja tosiaan estää niiden takkupallojen muodostumista. Omassa tukassani ero on konkreettinen ja todella selkeä, minkä vuoksi palaan tähän aina.
Toisin kuin läpikuultavat lähes puhtaasti pelkkää silikonia olevat kaiffarinsa, ei tämä jätä tukkaa kovin helpolla lähmäiseksi tai raskaan tuntuiseksi, mikä on ainakin omassa käytössäni todella suuri etu!
Tuote on kampaamotuote ja sen voi ostaa omakseen arviolta
hintaan 15,20 euroa.
Onko Bonacuren latvasuoja teille tuttu tuote? Kenen muun luottotuotteisiin tämä lukeutuu?
Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Multa löytyy, ja se onkin ollut ihan suosikki tuotteita hiussaralla. Ainoo että tuoksu/haju on vähän tunkkainen. Muuten ihan mahtava tuote. 🙂

  2. 2

    sanoo

    Heh, onpa hassua! Tämä on ollut minulla luottotuotteena jo vuosia, enkä uskalla tästä tuotteesta vaihtaakaan mihinkään. Juuri tänään mietin läntätessäni putelin viimeisiä jämiä tukkapehkooni, että pitäisi tulla täältä sinun blogistasi kysymään, että onko olemassa muita vastaavia ja vielä paremman lopputuloksen aikaansaavia tuotteita. 😀 Ei sillä, että Bonacuressa mitään vikaa olisi, mutta vaihtelukin virkistäisi!

    Täältä Jyväskylästä tätä tuotetta saa jopa yhdestä Prismastakin, joka myy kampaamotuotteita. Helppo napata kauppareissulla mukaan. 🙂

  3. 3

    sanoo

    Mun pitkälle, paksulle, laineikkaan luonnonkiharalle tukalle toi on ihan ykköstuote, sillä ku nää on pitkät ja paksut, nää tuppaa takkuuntuu tosi helposti, ja oon todennu ton sarjan tuotteet tosi hyviks ja riittosiks mun jokatoinen päiväiseen pesuun ja takkutukkaan. Mulla kans luottotuote ehottomasti! 🙂

  4. 5

    sanoo

    Apua, mullakin tulee niskaan aina takkupalloja. Täytyypä hetimmiten käydä ostamassa tätä, jospa auttaisi minullekin 🙂

  5. 6

    Anonyymi sanoo

    Mun lemppari hiustuote! Tykkäsin kyllä enemmän edellisestä koostumuksesta, sille tapahtui tossa muutama vuosi sitten jotain. Mutta ihan ehdoton jätettävä hoitoaine, hiukset ovat ihanan pehmeät käytön jälkeen <3 ja mun luonnontaipuisa tukka ei mene ihan niin helposti takkuun kun tätä käyttää.

  6. 8

    sanoo

    Mun luottotuote tuo on myös ollut "aina", varmaan yhtä kauan kuin sulla… Välillä on käytössä joitain muita tuotteita, mutta kyllä noita usein ostan aleista. 🙂

  7. 9

    sanoo

    Mulla on tosi hepposen ohuet hiukset ja latvat tosi haaroittuneet. Kampaamomyyjä iski tän käteen joku puolisen vuotta taaksepäin ja kyllä, tää on aivan loistava! Ei takkuunnu latvat kun tätä pistää! Normaalisti suihkun jälkeen harjatessa jumii niin latvoihin kiinni mutta tätä laitettuani harja sujahtaa latvojenkin läpi tuosta vain! Mahti tuote!

  8. 11

    Miniananas sanoo

    Meilla käytetään tuota koulussa (olen siis parturi-kampaajaksi opiskelemassa) ja se on kyllä aivan tajuttoman hyvä aine! On aina helpottavaa, jos sitä sattuu saamaan vähän omaankin päähän 😀

  9. 12

    Anonyymi sanoo

    Muuten aivan loistavaa kamaa, mutta tekee finnejä hartioille ja niskaan. 🙁

    –M–

  10. 14

    sanoo

    Ei nyt ihan latvasuojaan liity, mutta onko sulla kokemusta näistä netin hampaiden valkaisupaketeista? Aika paljon on tarjontaa, mutta olisi kiva tietää mitkä noista todella tepsii.. Tilasin kokeiluksi hampaidenvalkaisukotona.fi -sivustolta setin, sieltä löytyi laaja kirjo muitakin settejä: http://www.hampaidenvalkaisukotona.fi/tuotteet/. Toivottavasti tehoaa, ensi kuussa on tärkeät juhlat..

  11. 16

    sanoo

    Äitini kouluttautui parturi-kampaajaksi kun olin esikouluiässä, ja Bonacuren tuotteita on ollut meillä käytössä muistaakseni koko ajan siitä lähtien 🙂 Latvasuojakin on siis tuttua tavaraa, tuota on tullut käytettyä tosi paljon, kun hiuksetkin ovat olleet yleensä pitkät. Pitäisikin käydä hakemassa äidiltä uusi purkki tänne opiskelijakämpän peilikaappiin, tuo tekee niin hyvää myös poikakaverin pitkille, kuiville kiharoille.

    Latvasuojastahan on myös se värjättyjen hiusten versio, eroaakohan se kuinka tästä korjaavasta vai ovatko käytännössä vain sama tuote eri paketissa? 🙂

  12. 18

    sanoo

    Olen käyttänyt tätä vuosia, varmaankin siitä asti kun tuli markkinoille =)Monia "latvahoitoja" on kokeiltu, mutta omille ohuille hiuksille ei sovi mikään muu kuin tämä.

  13. 20

    sanoo

    Bonacuren tuotteet olivat vielä 90-luvulla todella hyviä, nyt ne uudistuneet jutut pelkkää silikonia … HYvä kuulla, että tämä latvasuoja on poikkeus.
    Kuinka tuo eroaa siitä taannoin ostamastasi Sebastian Potion 9:stä, eikö sekin silota latvoja?

  14. 21

    sanoo

    Kaapista löytyy, mutta jostain syystä on jäänyt vähän vähemmälle käytölle, koska tulee laitettua jo paria silottavaa/selvittävää/suojaavaa tuotetta muutenkin pesun jälkeen. Täytyy korjata asia. 🙂 Voisitko muuten tehdä postausta, miten hoidat/muotoilet hiuksia pesun jälkeen? Riippuu tietenkin siitä, miten hiukset laitat, mutta kuitenkin. 🙂 Itse laskeskelin yks päivä, että aika montaa tököttiä tuli tukkaan laitettua. 😀 Suihkutettava jätettävä hoitoaine, suoristava/hoitava muotoiluvoide ja hiusöljy latvoihin. Sillä kertaa taisin vielä laittaa tuuheuttavaa suihketta tyveen ja KMS:n hiusten kuivumista nopeuttavaa suihketta. Huh, melkoinen lista tosiaan.

  15. 22

    S sanoo

    Eiköhän tällä ole jo ihan kulttituotteen maine! On löytynyt minunkin kylpyhuoneen hyllyltä jo iät ja ajat!

  16. 23

    sanoo

    Suosikki myös täällä. Eksynyt kaappiin varmaankin juuri silloin 13 vuotta sitten (tai no varastin sitä ehkä silloin äidin tuubista?). Ja edelleen lemppari. Pitäisi vaan muistaa käyttää useammin…

  17. 24

    Anonyymi sanoo

    Hehheh minulla on tätä hyllyssäni ollut vuosia, mutten ole kertaakaan tuhlannut tavaraa omaan kuontalooni 😉 Tämä on nimittäin ihmeainetta myös turkkikoiran takuille! Jos on takku jäänyt koiran turkkiin ennen pesua, voi olla varma että pesun jälkeen se on indestructible, paitsi kun laittaa tätä ainetta siihen ja sitten aukomaan! 😀

  18. 27

    Anonyymi sanoo

    Todella tuttu tuote. Hankin tämän melkein poikeuksetta sokoksen 3+1 päiviltä varastoon jo ennen kuin entinen loppuu. Nyt kuitenkin olen hankkinut vastaavan, Bonacuren Smooth Shine leave in treatmen:tin. Oletko Virve kokeillut sitä? koostumus on ehkä hiukan kevyempi, maitomaisempi kuin latvasuojassa. verrattuna latva suojaan sitä kuluu hieman enemmän.
    Kiitos ihanasta blogistasi. olen totaalisen koukussa. Itsekin tunnustaudun samanlaiseksi kosmetiikka-narkkariksi jolle tuottaa suuria vaikeuksia olla hankkimatta uusia kivoja juttuja. 🙂 Kiitos myös Lontoon vinkeistä.
    Terveisin Marjo
    (mulla ei ole nimimerkkiä, vielä :))

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *