Yksi kutakin, kiitos!

Vanulaput, nuo ikuiset murheenkryynit.

Ne ovat tuntuvat aina olevan loppumaisillaan eikä niitä koskaan muista ostaa. Sitten kun vihdoin muistat ostaa, huomaatkin olevasi väärässä kaupassa eikä sieltä saakaan juuri niitä X-tran/Rainbown/Pirkan/Euroshopperin lappuja, jotka olit todennut hyviksi ja halvoiksi. Vai oliko se sittenkin niin, että juuri ne laput olivat niitä huonoimpia, jotka kirosit alinpaan helvettiin ja päätit, ettet enää koskaan osta niitä, vaikka kuinka olisivat halpoja? Vai mitenkä päin se nyt menikään? Ja kummassa ketjussa niitä Euroshoppereita nyt sitten myytiinkään?

Olet jo ihan sekaisin ja päätät vaan napata jälleen niitä halvimpia, sillä muistelet niiden luultavasti olleen ihan hyviä. Nappaat niitä varmuuden vuoksi mukaan kolme pakettia, ettei heti tarvitsisi olla ostamassa lisää. Niitähän kuitenkin kuluu! Illalla kotona kiroat sitten huomatessasi, että ostit juuri niitä vääriä lappuja, jotka ovat superohuita ja lörppäjä ja joista pöllyää vanua silmiin ja korviin. Ja sama rumba toistuu taas, kun nämä laput loppuvat ja uusia pitäisi hankkia…

Onko jollain muulla samaa ongelmaa? Minulla on nimittäin tuo sama ongelma vanulappuja ostaessani aina! En koskaan muista, mitkä olivat hyviä ja sen kerran kun muistaisin, olen väärässä kaupassa ja ostankin sitten paljon huonompia.

Tämän alituisen pähkäilyn vuoksi päätin tehdä näin:

Ostin yhden pussin kaikkia vanulappuja, mihin nyt vaan törmäsinkään. Päätin helpottaa minun ja meidän kaikkien elämää tekemällä vanulappuvertailun. Nyt kartoitetaan oikein perusteellisesti, mikä missäkin lapuissa on hyvää ja mikä huonoa ja mitkä laput ovat loppujen lopuksi halvimpia. Täältä olisi aina helppo luntata, kun tulevaisuudessa pähkäilisi vanulappujen ostoa.

Tässä se siis tulee, Suuri Vanulappuvertailu 2010!

En laita vanulappuja suoraan paremmuusjärjestykseen ja esittelen ne kappalehinnan mukaan halvimmasta kalleimpaan (lappujen yhteydessä on mainittu myös ostopaikka, sillä hinnat voivat vaihdella ketjuittain). Vertailtavia on niin paljon ja suurin osa on melko identtistä tavaraa, joten tyydyn vain nostamaan esille kunkin lapun mahdolliset hyvät ja huonot ominaisuudet sekä ihan vaan kommentoimaan kaikkia muutamalla sanalla.

Kaikissa vanulappupakkauksissa on mahdollisuus avata pussi sen yläosasta ja sulkea se myös sieltä naruilla. Kaikissa pakkauksissa on myös mahdollista avata pussi sen alaosasta ja roikottaa pussia sen naruista esimerkiksi koukussa ja omat käyttökokeiluni perustuvat näin päin käyttämiseen.

Kun puhun lapun puolittamisesta, tarkoitan sen puoliksi repimistä lapun ollessa kuiva.

Pinnallisena ihmisenä jätän ekologisuuskysymyksen ja luomujutut nyt täysin huomiotta ja keskityn pelkästään siihen, millainen itse vanulappu on käytössä.

Lidl Isere vanulaput 120 kpl 1,19 euroa (0,00991667 €/kpl)


+Tikatut reunat pitävän nöyhdän lapun sisällä.
+Sopivan jämäkkä, mutta pehmeä.
+Kuvioitu puoli sopii hyvin lakanpoistoon, toinen puoli meikin poistoon.
+Helppoja puolittaa ja avata tikkauksesta huolimatta.
+-Ohuehkoja tiiviiksi pressatun koostumuksensa ansiosta (mutta eivät kuitenkaan häiritsevän ohuita).

K-kauppa Euroshoper vanulaput 120 kpl 1,20 euroa (0,01 €/kpl)

+Hyvä jämäkkä peruslappu.
+Toimii hyvin sekä lakanpoistoon että meikinpoistoon.
+Pinta on siisti.
+Puolittuu ja avautuu helposti (siistein puolittuja kokeilemistani).
+Lappu on mukavan paksuhko.
-Pölläyttää monien muiden lailla hieman nöyhtää sisältään pussista ulos vetäessä, mutta ei häiritsevästi.

S-market X-tra vanulaput 100 kpl 1,22 (0,0122 €/kpl)

+Ei pahemmin irtonoyhtää.
+Helppo puolittaa ja avata.
+Hyviä sekä meikinpoistoon että lakanpoistoon.
+Lähes identtisiä muiden ”peruslappujen” kanssa (Plus+, Cotoneve, Body Talk), mutta nämä ovat jotenkin pressatumpia ja hitusen vähemmän nöyhtääviä.
-Hieman rimpuloita jo EuroShopperiin verrattaessa.
-Lappujen koostumus ei ole tasaisen hienojakoista puuvillaa ja lappuan kokeilemalla tuntee hieman rosoisuutta (ei mitään kovaa tai häiritsevää).

K-kauppa Pirkka vanulaput 80 kpl 1,15 euroa (0,014375 €/kpl)


+Melko ohueksi painettuja, jolloin ”suljetut” (ei silti tikatut) reunat eivät pääse levittämään haituvia lappujen sisältä.
+Mukavan jämäkkä lappu.
+Kuvioitu puoli poistaa hyvin kynsilakan, sileämpi silmämeikin.
+Parhaimmillaan kynsilakanpoistossa.
+Helppo puolittaa ja avata.

Tokmanni Plus+ vanulaput 80 kpl 1,19 euroa (0,014875 €/kpl)

+Siisti pinta.
+Tulevat vaivatta ehjinä ulos pussista.
+Helposti puolitettavia ja avattavia.
+Identtisiä Cotoneven ja lähes identtisiä Body Talkin lappujen kanssa, mutta edullisempia ja nämä ovat ihan hitusen verran pehmeämpiä (ei selkeää eroa).
+-Juuri tällaiset mieltäisin sellaisiksi peruslapuiksi, joita kuka tahansa valmistaa.
-Melko ohuita ja lörppöjä.
-Koostumus hieman höttöinen, minkä huomaa lappua puolittaessa.

Tokmanni Cotoneve vanulaput 80 kpl 1,29 euroa (0,016125 €/kpl)

+Identtisiä ylläolevien Plus+ lappujen kanssa sekä lähes identtisiä Seppälän Body Talk -vanulappujen kanssa. Samat kommentit pätevät.
-Koostumuksen huomaa lappua puolittaessa hitusen muita vastaavia höttöisemmäksi.

S-market Rainbow vanulaput 80 kpl 1,39 euoa (0,017375 €/kpl)


+Nämä ovat aivan täysin prikulleen identtisiä Kicksin vanulappujen kanssa, joten näihin pätevät samat kommentit (alempana) hintakommenttia lukuunottamatta.
+Sileämpi puoli silmämeikinpoistoon, kuvioitu ja jämäkämpi kynsilakanpoistoon.
-Lapusta on hankala tietää, mihin suntaan sitä voi lähteä puolittamaan (vanulaputhan puolittuvat parhaiten pitkittäiden säikeiden mukaan puolittaessa ja niitä ei tässä näe).
-Sisältä tulee puolittaessa melko paljon pientä höttöä.

Tokmanni Topz vanulaput 80 kpl 1,69 euroa (0,021125 €/kpl)


+Toisen puolen kuvionti tekee lapusta jämäkän ja vähänöyhtäisen ja on siksi erinomaisen lakanpoistoon.
+Toinen puoli on pehmeä ja silempi ja sopii hyvin meikinpoistoon.
+Hyvät puolittaa ja avata.

K-kauppa Pirkka Reilun kaupan puuvilla vanulaput 65 kpl 1,45 euroa (0,02230769 €/kpl)


+Hyviä, siistejä peruslappuja.
+Sopivan jämäköitä.
+Mukavan pehmeitä.
+Ei pahemmin irtonukkaa.
+Hyviä puolittaa ja avata.

Tokmanni Ainu Vanulaput 70 kpl 1,59 euroa (0,02271429 €/kpl)

+Pehmeitä ja herkälle iholle sopivia.
+Siisti pinta.
+Mukavan jämäköitä.
+Hyviä puolittaa ja avata.
+-Erityisesti meikinpoistoon sopivia.
+-Peruslappuja, jotka vain pieni pehmeys ero erottaa muista peruslapuista (Plus+, Cotoneve, Body Talk).

S-market Rainbow Luomupuuvilla vanulaput 60 kpl 1,45 euroa (0,02416667 €/kpl)


+Hyvin pehmeitä (eivät kuitenkaan Bocotonin lappuja pehmeämpiä).
+Melko jämäköitä
+Vain pientä nöyhtää saattaa lennelä lapun reunoilta.
+Kuvioitu puoli on hyvä lakanpoistoon, toinen puoli meikin poistoon.
-Pussin alapäähän merkitty katkoviiva oli niin huomaamaton, että luulin pussin aluksi aukeavan vain yläpäästä.

Seppälä Body Talk vanulaput 80 kpl 1,95 euroa (0,024375 €/kpl)


+-Lähes identtisiä halvempien Cotoneven ja Plus+ vanulappujen kanssa, ainoana erona toisen puolen erottuvammat viirut lapun pinnalla. Lappu ei silti ole merkittävästi jämäkämpi yms.

Kicks vanulaput 80 kpl 2,20 euroa (0,0275 €/kpl)


+ Lapun reuna on tikattu, joten nöyhtää ei tosiaan kovin helposti pääse tulemaan.
+ Sopivan jämäkkä ja kestävä lakanpoistoon sekä silmämeikinpoistoon, erityisesti kynsilakan poistoon.
+ Laput toimivat hyvin kokonaisina, mutta ne voi helposti myös puolittaa tai avata.
+ Tulevat siististi ulos pussista.
– Lähes kolmen sentin kappalehinta pistää jo miettimään käyttötahtia.
– Hankala nähdä, mihin suuntaan puolittaa.
– Lapun sisältä lentää puolittaessa irtohöttöä muita lappuja enemmän.
– Halvemmat Rainbown vanulaput ovat näiden kanssa täysin identtisiä tikkauksineen ja kuviointeineen.

S-market Bocoton Reilun kaupan vanulaput 60 kpl 1,90 euroa (0,03166667 €/kpl)


+Mukavan paksuja
+Siisti pinta, joka sopii niin lakan kuin meikinkin poistoon.
+-Olivat vähän liiankin pehmeitä, toisaalta loistavia todella herkän ihon puhdistukseen.
-Näistä irtosi lentävää höttöä lappujen sisältä (lappujen sivuista) ja samaa höttöä tuli helposti ilmaan myös lappua puolittaessa.
-Meinasivat lappujen sisällön höttöisyden vuoksi usein aueta puoliksi jo pussista ulos napatessa.

(Törmäsin myös The Body Shopin vanulappuihin, mutta 4,90 euroa vanulapuista oli jo liikaa minulle, olivat ne sitten kuinka ekologisia tahansa.)

Tiedättekö, kuinka naurettavalta näytin pöytäni ääressä vanulappuja hypistellessäni vertaillessani? Jos suinkin vain olisin viitsinyt tehdä sen wannabe-insinöörin paikalla ollessa, olisin kyllä pyytänyt häntä ottamaan teille siitä kuvan. Valitettavasti tämä lappuvertailu taidetaan kuitenkin jättää meidän väliseksi salaisuudeksemme, sillä wantsu tuskin ymmärtää, miksi ihmeessä minun oli ostettava 14 pakettia vanulappuja kotiimme…

(Ja en siis pelkästään hypistellyt lappuja, kaikki on myös koeajettu niin lakanpoistossa kuin meikinkin poistossa.)

Itse olen yleensä seilannut Euroshopperin ja X-tran vanulappujen välillä ja yllätyin kovasti huomatessani, kuinka suuri osa vanulapuista oli minulle täysin uusia tuttavuuksia.

Omiksi ehdottomiksi testisuosikeiksini nousivat yllättäen testin halvimmat Lidlissä myytävä Iseren vanulaput. Halpoja lappuja suosivana tykkäsin myös Pirkan tavallisista vanulapuista, EuroShopperin vanulapuista sekä Rainbown tavallisista vanulapuista.

Heikkolaatuisimmat laput olivat mielestäni X-tran laput, mutta olen silti itse käyttänyt niitä ihan tyytyväisenä.

Massaan hukkuivat Plus+ vanulaput, Cotoneve vanulaput sekä Body Talkit.

Suht hyviksi, mutta turhan hintaviksi osoittautuivat käytössäni Topzin vanutyynyt, Pirkan reilun kaupan puuvillasta tehdyt vanulaput, Rainbown luomupuuvillavanulaput sekä Bocotonin reilun kaupan vanulaput.

Kicksin lappujen puolesta liputin etukäteen kovasti, mutta kun huomasin Rainbown vanulapujen olevan identtisiä ja halvempia, päätin suosia mielummin niitä.

Mitä vanulappuja te suositte? Millainen ylipäätänsäkään on teidän mielestänne hyvä vanulappu? Mitkä vanulaput ovat olleet täysi floppi? (Ja kai joku muukin pohtii näitä vanulappuasioita?)

(Vanulappujen puolittamiseen liittyen vielä tämä postaus vinkiksi.)

PS. Muistattehan, ettei wc-pönttö ole kaikkiruokainen, eli käytettyjen vanulappujen paikka on pöntön sijaan roskis!

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Itse liputan noiden Rainbown vanutyynyjen puolesta, ne eivät nukkaa ja ovattäydellisiä lakanpoistossa. Ennen niitä käytin aina Euroshopperin lappuja, mutta ne ovat mielestäni ihan kuraa ainakin Rainbown lappuihin verrattuna. Onhan niitä tullut monia erilaisia kokeiltua, mutta kyllä ne Rainbowt vievät voiton.

    Tämän postauksen perusteella mieleni tekisi kokeilla Pirkan normaaleja vanulappuja ja noita Lidlin myös 🙂 Oli muuten oikein hyödyllinen postaus, kiitokset tästä !

  2. 2

    Anonyymi sanoo

    Noita Lidlin lappuja olen itse käyttänyt, tulee muutenkin käytyä kyseisessä kaupassa hintojen takia ja siksi nuo tarttuvat usein matkaan. Kiva tietää että pärjäävät myös tällaisessa testissä näinkin hyvin :'D

  3. 3

    Anonyymi sanoo

    Ihan uusi stalkeri täällä terve! Olen roikkunut muutaman kallisarvoisen vapaapäivän koneella ja lukenut tätä blogia. Pakotin jopa mieheni lukemaan muutaman postauksen… Kiitokset ajankulusta 🙂 Ja hei, kysymys: Mitä mieltä olet Mary Kayn ihonhoitotuotteista? Oletko tutustunut?

    Minullapa on IKEAsta löytynyt vanulapputeline 🙂 Se on aika kaunis, paljon ihanampi, kuin joku naulassa roikkuva pussinrötkö. Telineessä on juuri niitä halpoja EuroShoppereita, pitäisiköhän tästä siirtyä hiukan elitistisempään seuraan…?

    Eevi

  4. 4

    Anonyymi sanoo

    Siis ei herranen aika 😀 just tänään pääsin aattelemasta, että millonkohan kirjotat vanulapuista ostaessani ekan pussini ikinä siirryttyäni käyttämään erilaista meikinpoistoainetta! Kiitos kun jaksat vastaavia vertailuja tehdä, helpotti seuraavaa ostoskertaa huomattavasti!

  5. 5

    sanoo

    Täytyy ihan rehellisesti sanoa, etten ole koskaan ajatellut asiaa…! Paketti paketin jälkeen tulee käyetttyä halvinta X-traa tyytyväisenä kun en ole edes ajatellut että muissa lapuissa saattaisi olla ihan konkreettinen ero.
    Kuitenkin aivan loistava postaus ja arvostan kyllä ihan mielettömästi sitä miten paljon olet valmis uhraamaan yhteisen hyvän ja tieteen vuoksi 😉

  6. 6

    aurinko sanoo

    Hei, wau, kiitos! Tämä oli ihan mieletön postaus sekä tietoinformaationsa että, no, sinun pöpiytesi puolesta. Kaikkeen sinä ryhdytkin ja 14 lappupötkölläsi meidät hutiostoksiltasi säästät!

    Yhdyn lopputulokseesi, itse käytän noita Lidlin lappuja ja olen kokenut ne mielettömän hyviksi koska pysyvät koossa ja on kaksi erilaista puolta!

    Aiemmin mulla oli noita X-troja ja ei koskaan enää! Mulle kävi lähes poikkeuksetta niin, että laput halkesivat paketista otettaessa puoliksi. Joko minulle tuli paketista puolitoista lappua tai bravuurina kaksi puolikasta eri lapuista. Ei kiitos.

    Nyt voin jättää noin kymmenen tavislappumerkkiä kokeilematta. Sinä olet tartuttanut minuun kokeiluvimman ja seuraavaksi kokeilen siis noita luomulappuja 🙂

  7. 7

    Jenni sanoo

    Pirkkaa käytän, ne olen todennut hyviksi. Myös Topzia ostin joskus Sokokselta kun taisi olla tarjouksessa (mahdollisesti 3+1-päivillä). Rainbown lapuissa on esteettisin pakkaus ja vaikka kuinka haluaisin tykätä niistä niin ei. Niistä lähtee nöyhtää kun pyyhkii kasvoja vaikkapa kasvovedellä. :/

    Mutta mielettömän hyvä postaus jälleen kerran! 🙂 Ja ei et ole ainoa, minäkin olen pohtinut vanulappu-asioita. 😀

  8. 9

    Anonyymi sanoo

    Kiitokset tästä vertailusta! Vanulappujen valinta ei tosiaankaan ole niin helppoa kuin luulisi. Itsekin olen todennut nuo Lidlin laput parhaiksi; Rainbow'n peruslapuista en sen sijaan pitänyt ollenkaan. Pakkaus on kyllä sievä, mutta minun naamaani niistä irtosi ärsyttävän paljon nukkaa. Ehkä vika on käyttäjässä… 😉

  9. 10

    sanoo

    Taas ihana postaus, hyvä saada tietoa näistäkin! Itsellä nyt käytössä nuo X-tran kun piti kiireessä vain jotain napata mukaan. Parempiakin olen käyttänyt!

  10. 11

    Jenni sanoo

    Itse kiroan omistamiani vanulappuja, joka ikinen kerta kun käytän niitä. Ovat muistaakseni eurohopperin (en ole varma kun säilytän niitä lasipurkissa) ja aivan vihoviimeistä kamaa. Ne halkeavat paksuussuunnassa usein jo purkista otettaessa mutta viimeistään silloin kun yrität poistaa meikkiä tai kynslakkaa ja sitten sitä iki-ihanaa nöyhtää on joka paikassa.

    Ensi kerralla voisin ostaa jotain noista tikatuista, joissa on kuviointi toisella puolella. Olen jotenkin aina ajatellut, että kaikki vanulaput ovat samanlaisia, enkä ole koskaan nähnyt tuommoisia kuvioituja tai tikattuja. Erittäin hyödyllinen postaus siis 🙂 Pitää varmaan laittaa jääkaapin oveen joitain noista sopivan edullisista ja tarpeet täyttävistä ja toivoa, että edes jokin niistä löytyy lähikaupasta.

  11. 12

    Anonyymi sanoo

    omia lemppareitani ovat rainbow-laput, tällä hetkellä kotona on Xtraa kun nuo sattuivat olemaan loppu. seuraavaksi täytyy varmaankin kokeilla jotain luomua 🙂

    /nanna

  12. 13

    Anonyymi sanoo

    Olet kyllä ihan mahtava!

    Itse käytän sinnikkäästi noita Bocotonin reilun kaupan vanulappuja, vaikka ne eivät mitään huippuja (laatunsa tai hintansa puolesta) olekaan. Mutta pitäähän sitä reilua kauppaa tukea – vaikka sitten väkisin! 🙂

  13. 14

    sanoo

    Pirkan vanulaput olen todennut parhaimmaksi ja edullisimmaksi :).

    En muuten ole koskaan ymmärtänyt pumpulien tarkoitusta kun on olemassa kuitenkin vanulaput ja topspuikot. Mihin niitä pumpuleita edes tarvii? Ärsyttäviäkin ovat :D.

  14. 15

    Anonyymi sanoo

    Oikeesti hyvä juttu! Itse pähkäilin juuri saman ongelman kanssa, nimittäin mulla on tällä hetkellä "Bomullsrondeller" lappuja, vain tämä lukee pakettissa ja ovat aivan surkeita: näitä ei voi kunnolla puolittaa (mitä minä myös aina harrastan) ja muutenkin tuntuvat helposti nukkaantuvan. Enkä edes muista mistä olen näitä ostanut, varmaan Ruotsin puolelta nimestä päätellen. Aiemmat laput ovat olleet paljon parempia! Kyllä se niin on, että kyllä lapulla on väliä! 😉

  15. 16

    sanoo

    Kaikkea sä keksitkin! xD

    Itse oon todennut Rainbown laput parhaimmaksi, tykkään tikatuista reunoista ja muissa lapuissa en oo moisia ennen tätä merkkiä nähnyt. Lidlin lappuja voisi joskus kans testata.

    Enpä ole muuten koskaan tullut ajatelleeksi, että vanulapun puolet on erilaiset riippuen siitä, mihin niitä käyttää.. Mutta totta tosiaan, tänään kun hinkkasin vanulapulla kynsilakkoja pois, ne lähti jotenkin tavallista paremmin sillä kuvioidulla puolella.. 🙂

  16. 17

    sanoo

    Todella mielenkiintoinen lappupostaus, koska olen itsein miettinyt että onko niissä eroja. Olen ottanut silti aina sen halvimman (eli xtran). Ei niissä sinänsä mitään vikaa ole (varsinkin kun olen sen verran pöpi että leikkaan ne saksilla osiin jolloin ei pöllyä :DD), mutta välillä niitä tulee sieltä pussista puolikkaina. Ensi kerralla pitää kyllä koittaa muistaa käydä lildissä. Näyttää niin kivoilta 🙂

    No, mut ei sulta ainakaan vanulaput IHAN heti pääse loppuun :DD

  17. 18

    sanoo

    Ihana postaus!

    Itse olen löytänyt täydellisen combon: Reilun kaupan laput naamalle ja Rainbow't kynsille.

    Reiluja lappuja (Pirkka tai se toinen) ostan siksi, että haluan ostaa edes jotain vähän eettisemmin 😀 Vanulapuista on hyvä aloittaa. Lisäksi tykkään kumpienkin paksuudesta ja pehmeydestä.

    Rainbow't taas ovat ehdottomia kynsilakan poistossa tikatun reunansa ansiosta. Inhoan sitä kun esim. noissa reiluissa lapuissa ne kerrokset irtoaa toisistaan kun lakkaa hinkkaa irti.

  18. 19

    sanoo

    Aivan ihana postaus! Mä ainakin olen kiroillut erilaisten lappujen kanssa jo kauan, kun aina ne nöyhtää ym. En tajua miten olen voinut ohittaa nuo Lidlin laput, vaikka muuten aina suosin kyseistä kauppaa mahdollisuuksien mukaan, mutta en ole huomannut että myyvät lappujakin. Kiitos tästä. Tulen aina ostoajankohdan lähestyessä sitten lunttaamaan täältä mitä pitikään ostaa;)

  19. 20

    Anonyymi sanoo

    Meillä on pidemmän aikaa jo käytetty noita lidlin lappuja ja todettu parhaiksi. Tikatut reunat (saa auki kuitenkin) ja tuo toinen puoli kuviollinen yms. tekee niistä parhaita. Suosittelen myös kaikille, eivätkä muuten taida olla ihan kalleimmasta päästä 😀

    -Lozku

  20. 21

    Anonyymi sanoo

    Hei sitten vielä seuraava toive löytyisi. VANUPUIKOT! Miten niitä onkaan erilaisia… Vihaan sellaisia joissa vanu ei ole kunnolla kiinni ja sitten kun niitä käyttää huomaa että se on kuin itse kiinnitetty vanupallo tikun päässä. Lisäksi hakusessa olisi niitä meikin poistoon tarkoitettuja erikoisvanupuikkoja, mistä niitä vielä saa topsilla ainakin joskus ollut mutta ei kuulemma ole enää löytynyt… Onko sinulla tietoa?

    -Lozku

  21. 22

    Anonyymi sanoo

    en jaksa lukea eikä aihe kiinnosta, mutta ihailen sinun tarmoa testata tällaista 😀

  22. 24

    Nann4 sanoo

    Mulla on käytössä noita extroja ollut jo pitkään.. laiskuuttani ostan s-marketista lappuni ja oon siis valinnut xtran ja rainbown välillä. rainbowsta mua häiritsee se ku niistä irtoaa mielestäni tosi paljon nöyhtää. xtrassa on hinta ja laatu kohdillaan.
    hyvä että joku viittii testata näinkin "vähänpätöistä" asiaa kun vanulaput 😀 ehkä sitä vois kokeilla muitakin kun tota ainaista extraa seuraavaksi.. (tosin siihen saattaa mennä hetki.. meinaan useempi pötkö tuolla kaapissa, ihan vaan sen varalle että jos loppuu kesken) 😀

  23. 25

    Anonyymi sanoo

    Käytän yleensä aina noita Bodytalkin lappuja, koska Seppälässä on niistä ja vanupuikoista aina tajous 2kpl 2,50e. Kuitenkin nyt kun luin tän sun suuren vanupostauksen nii päätin että seuraavaksi ostan noita lidlin lappuja kokeiluun 🙂

  24. 26

    Anonyymi sanoo

    ^Noista Bodytalkeista vielä se että ne on kyllä hienoimmassa pakkauksessa 😀

  25. 27

    Kaisa sanoo

    Lidlin Iseree -vanulaput olen todennut parhaiksi, melkein arvasin lukematta että voittavat myös tämän testin. 🙂

  26. 28

    sanoo

    Reilu Kauppa kunniaan! En ole viime syyskuun jälkeen ostanut mitään muuta kuin reilun kaupan vanulappuja oli ne sitten Pirkan tai Bocotonin. Viimeksi vanulappuja ostaessani meinasin ostaa Rainbown luomuversioita, mutta päädyin kuitenkin Bocotoniin, koska ne olivat samanhintaisia. Rainbown luomulaput näyttivät kuitenkin sen verran kiinnostavilta että kokeilen niitä seuraavaksi. Bocotonin vika, että lappu halkeaa jo kahtia pussista otettaessa, on itse asiassa ominaisuus, koska näin säästyy myöhemmältä repimiseltä 🙂 Minulla Bocotonit halkeavat aina niin että toinen puoli jää ohuemmaksi. Ohuemman puolen taitan kahtia ja käytän silmämeikin poistoon.

  27. 30

    Anonyymi sanoo

    Itse suosin mahdollisimman ohuita vanulappuja. Tällä hetkellä on käytössä First Price -vanulaput, jotka muistuttavat muistaakseni aika tavalla Xtra-lappuja. Käytän lappuja pääasiassa vain kasvoveden kanssa, ja siinä selviää pienimmällä hävikillä ohuen vanulapun kanssa. Aina kun jaksan, avaan lapun vielä puoliksi, jolloin kasvovettä kuluu entistäkin vähemmän, mutta näiden ohuiden lappujen kanssa ei ole paha, vaikkei sitä viitsisi tehdäkään.

    Jotkut kaupat myyvät myös "kestovanulappuja". Olen ajatellut kokeilla niitä sitten, kunhan muutan taas paikkaan, jonne mahtuu oma pesukone. Jostain syystä en halua pestä naamalappujani samassa koneessa naapurin miehen likaisten kalsarien kanssa…

  28. 31

    Anonyymi sanoo

    Sä oot kyllä paras!

    Mitä luulet, kuinka kauan tuo läjä riittää? Itse en ikinä osta vain yhtä vanulappupussia kerralla, kun se kuitenkin jossain vaiheessa loppuu, ja ei se extrapussi kaapissa vie tilaa.

  29. 32

    Laura N. sanoo

    Ihan uskomatonta!! 😀 Juuri eilen käytin viimeisen vanulappuni ja tänään pitäisi käydä ostamassa niitä lisää… Juutun aina siihen hyllyn eteen ja yritan laskeskella hintoja ja mietin juurikin, että mikä se nyt olikaan kun ei ollut hyvä! Haha! Muistan käyttäneeni noita Rainbown lappuja, tykkäsin kun reunat oli tikattu niin ne pysyivät hyvin kasassa. Taidanpa kipaista ruokiksella ostamaan niitä! Kiitos ihanasta postauksesta! 🙂

    p.s. Kyselin aikasemmin Lushin liikeestä Virossa, enkä valitettavasti ehdi käydä siellä. Mutta onnekseni pääsen kuitenkin Espoon Lushiin ostoksille ja nyt jo vähän pelottaa se tuleva summa, joka siihen kassakoneeseen ilmestyy kun ostoslistani vain paisuu ja paisuu! 😀

  30. 33

    Anonyymi sanoo

    Olet kyllä ihana 🙂 Tuli hyvä mieli kun luin tätä heti aamusta, kyllä sulla riittää viitseliäisyyttä tällaisiinkin asioihin 🙂

    Itse käytän usein Euroshopperia tai Pirkkaa. Rainbowta myös, mut ne ovat mielestäni vähän "pöllyäviä". Mut se on kyllä totta, että huono vanulappu pilaa kyllä koko meikinpoiston. Käyttääköhän kukaan muuten enää peruspumpulia meikinpoistoon??

  31. 34

    Funizza sanoo

    Minä olen myöskin suosinut jo todella pitkään Lidlin vanulappuja. Sieltä löytyy tasan tietyt tuotteet mitä tulee harvemmin ostettua, mutta silloin kun siellä käyn niin niitä ostetaan ja PALJON 🙂 Itse hoidan puolittelun yms jo vanut ostaessa joten ei tarvitse kiireessä aamuisin niitä enää puolitella. Säilytän ne siististi rasiassa peilikaapissa.

  32. 35

    sanoo

    Hyvä postaus. Minäkin aina pähkäilen kaupassa, että olivatkos ne euroshopperit niitä hyviä, vai ne rainbowt. Viimeksi ostin euroshoppereita ja ne osoittautuivat niiksi huonoiksi. Se on harvinaista herkkua, jos saan putkilosta napattua yhden kokonaisen lapun. Vihaan sitä nöyhtää, mikä jää ripsiin silmämeikkiä poistaessa. Lidlin lappuja olen käyttänyt joskus ja ne ovat mieletäni hyviä. Lidlissä tulee vain käytyä niin harvoin, eikä pelkkien vanulappujen takia aina viitsi vaivautua…

  33. 36

    Anonyymi sanoo

    Mulla on ollu jo pidemmän aikaa käytössä nuo Lidlin laput ! Muuten vaan kerran ostin, kun olin mukana Lidlissä ja no sen jälkeen olen aina hakenut niitä sieltä. 😀

    -suz

  34. 37

    Anonyymi sanoo

    OKei, nyt täytyy kyllä sanoa että tässä oli ehkä maailman tuhrin testi. Siis oikeasti, mitä hememtin väliä jollain vanulapun koostumuksella on! nyt en kyllä jaksanut lukea testausta loppuun enkä lue, aivan sama mikä oli paras koska yleensä elämää eivät häiritse tälläiset minimaaliset pikkuseikat. Ihailtavaa miten jollain on niin paljon vapaa-aikaa että uhraa sen vanulappupostauksen kirjoittamiseen. Ei terve….

  35. 39

    sanoo

    Mä oon tykänny tosi tosi paljon noista Ainu-lapuista, mutta tuntuu tyhmältä ostaa "vain" 70kpl kerralla. Pitää varmaan suunnata Lidliin joku päivä. Ja hei tää oli ihan mahtava postaus! Hyvä vanulappu ei hajoa vaikka uittelisi pidemmän aikaa kuumassa vedessä (kolmekasin poistaminen) eikä jätä vanua naamalle (niiiiiin ärsyttävää kosteusvoidetta levittäessä), eikä "murene" kynsilakkaa poistaessa. Ja jos vielä onnistuu häivyttämään pois liian aurinkopuuterin sotkematta koko meikkiä niin TRÈS BIEN

  36. 40

    Anonyymi sanoo

    Myös Dermosililla on vanulappuja. Hintaa en tiedä, koska saan niitä silloin tällöin ilmaiseksi, mutta epäilen, että vähän kalliimpia ovat.
    Ainakin minun makuuni ne ovat jo liiankin jämäköitä ja tiiviitä. Imevät pahukset ihan hirveän määrän kasvovettä itseensä. ; )

  37. 42

    Anonyymi sanoo

    tästä ei löytynytkään itse käyttämiäni First price-vanulappuja 🙁

  38. 43

    sanoo

    Aww tää oli tosi herttainen postaus! Rakastan sun omistuneisuutta. 😀

    Mä käytän vaan aina jotain halvimpia, mitä käteen sattuu osumaan. 😀 En huomaa niissä mitään eroja, haha!

  39. 44

    sanoo

    Olen kokeillut Bocotonin Reilun kaupan vanulappuja ja totesin että niistä tulee tosi helposti vain puolikas ulos paketista kiskoessa. Tällä hetkellä mulla on Dermoshopista tilattuja luonnonmukaisia vanulappuja (60 kpl/1,50 e). Olen kyllä tykännyt niistä. Kiitos vinkistä, että Rainbowllakin on luomupuuvillaisia vanulappuja. Niitä taidan ostaa seuraavaksi. Ei ole tullut mieleen puolittaa vanulappuja, mutta pitääpä kokeilla sitäkin. 🙂

  40. 45

    sanoo

    Vau, kiitokset tästä! Itse olen käyttänyt lähinnä X-tran lappuja, vaikken niistä erityisemmin perustakaan (ovat vain lähikaupassa niitä halvimpia), mutta nyt voisinkin alkaa hamstraamaan vanulappuni Lidlistä, kerta ne ovat vielä halvempia (ja varmasti parempia kuin kämäiset X-trat)! Mahtavaa kun jaksoit tehdä tällaisen postauksen, tämä auttoi suuresti! 😀

  41. 46

    sanoo

    Panda: Pumpulia tarvitaan pehmustamaan koiran haavoittunutta polkuanturaa (haavataitoksen ja sideharson väliin, jotta tassulla voisi kävellä), kun jalkaa kiedotaan siteeseen. 😀 Ja pumpulin päällä voi kasvattaa auringonkukan- ja herneenversoja! Paljon siistimpää kuin multa.. Muusta käytöstä en sitten tiedä. 😉

    Mutta mahtava postaus! Olin miettinyt lappuvertailua, onneksi sitä ei tarvitse tehdä. 😀 Yksi mieluisa (tosin hankalasti saatava) tuttavuus on ollut Dermosilin Luomuvanulaput (1,5€ per 60kpl). Tälläiselle kierrätysneuroottiselle ihastuttaa maissitärkkelyksestä valmistettu pakkaus, jonka voi heittää biojätteisiin! Onko marketeista saatavissa luomulapuissa sama juttu? En ole koskaan tutkinut.

  42. 47

    sanoo

    Mua jäi houkuttamaan noi rainbow'n vanulaput! Tosi hauska postaus, varsinkin kun kuvittelen, että olet oikeasti testannut nuo kaikkia:D ihanaa!

  43. 48

    Anonyymi sanoo

    Lidlin laput on todettu myös täällä parhaimmiksi! 🙂 Kaikki kauppojen halpislaput on kokeiltu, joista vähiten tykkäsin X-trasta ja Pirkasta (nukkasivat ja hajosivat liian helposti).

    Suvi

  44. 49

    sanoo

    Tämä oli tosi hyvä postaus ja hyvään saumaan, kun olisi hankittava uusia vanulappuja! Tosi ihanaa, että joku viitsii tehdä vertailun näinkin perinteisestä, mutta silti tärkeästä aiheesta. ;D Itse olen hamstrannut noita Euroshopperin lappuja halpuutensa takia. :]

  45. 50

    Anonyymi sanoo

    Ässäpostaus! 😀
    Itse olen käyttänyt Lidlin lappuja niin kauan kuin niitä on ollut tarjolla , parhaita ovat.

  46. 51

    Anonyymi sanoo

    Heh, tuo erään toisen Anonyymin kommentti!

    "OKei, nyt täytyy kyllä sanoa että tässä oli ehkä maailman tuhrin testi. — Ihailtavaa miten jollain on niin paljon vapaa-aikaa että uhraa sen vanulappupostauksen kirjoittamiseen. Ei terve…."

    Omasta mielestäni postaus oli sekä hyödyllinen että kaikessa absurdiudessaan erittäin hauska, ja samaa mieltä tuntuu olevan suurin osa kommentoijista. Mitä muuta voi blogipostaukselta toivoa, kun kerran iso osa lukijoistakin on innoissaan? Aika kaukana turhasta blogipäivityksestä siis. 😀 Ja mitä tulee vapaa-ajan käyttämiseen, muotoilisin tuon toisiksi viimeisen virkkeen ennemmin niin, että "Ihailtavaa, miten joku on valmis uhraamaan rajallista vapaa-aikaansa erilaisten blogipostausten kirjoittamiseen, hauskuuttaakseen ja hyödyttääkseen myös muita." Jos vähän avaa sitä kauluspaidan ylintä nappia ja hengittää syvään, saattaa huomata, ettei tässä ole yksinomaan kyse vanulapuista, vaan siinä ohessa myös mitä mukavimmasta viihteestä ja ihmisten välisestä kanssakäymisestä. 🙂

    -ostolakkofani

  47. 52

    Tiunamiuna sanoo

    Ehdottomasti Lidlin vanulappuja! Ovat hyviä kasvoveden kanssa ja lakanpoistossa, meikin poistosta en tiedä. Samoin Lidlin topsypuikot ovat huikeita hintalaatusuhteeltaan. Ne eivät nukkaannu lainkaan ja toimivat moitteettomasti nestemäisen silmämeikin poistoaineen kanssa jolla korjailen ripsivärisuttujani päivittäin. Vanulappuja kuten myös topsyja säilytän tietenkin omissa ihanissa rasioissaan. Olen niin paljon hyötynyt blogisi tiedoista, että mieluusti jopa maksaisin sulle näistä vinkeistä, olisikohan se laillista =) Kiitos!

  48. 53

    Sessi sanoo

    Mun lempilaput ovat sellaisia isoja, joita myydään esim. veljekset keskisellä. Sopivat täydellisesti konadointiin, eikä niitä kulu niin paljon kuin pienempiä. Voi kun merkin muistaisi…

  49. 54

    Anonyymi sanoo

    Mä tykkään eniten euroshoppereista 🙂 On kamalaa, jos ne loppuu ja onkin sellaisessa kaupassa, mistä niitä ei saa ja joutuu ostamaan jotain muita… 😀

  50. 55

    Epe sanoo

    Samaa mieltä ostolakkofanin kanssa. Pilkettä silmäkulmaan vähän, minä ainakin olin haistavinani tässä postauksessa pienen häivähdyksen itseironiaa. Eri ihmiset voivat saada hupia niin monista eri asioista.
    Sanottakoon joka tapauksessa, että tämä postaus kyllä vei sun meikkifriikkiyden uudelle tasolle! Voi jo todella puhua asialle vihkitymisestä. 😀 Itse käytän vanulappuja vain meikinpuhdistukseen, ja olen leikkinyt ekologista ja käytellyt Bocotanin lappuja. Ei niitä nyt niin paljon kuitenkaan kulu että vararikko uhkaisi… Täytynee ehkä kokeilla noita Rainbown luomupuuvillalappusia, ovat tosissaan olleet aika höttöisiä nuo Bocotanit. Myös Rainbown normaalit laput näyttävät jotenkin houkuttelevilta… 😀
    (Joku toivoi tuolla vanupuikkovertailua. Itse voin ainakin sanoa olleeni tyytyväinen Rainbown puikkoihin.)

  51. 56

    sanoo

    Mulla on käytössä body shopin vanulappuja, hinnasta huolimatta. Mulla menee niin vähän noita vanulappuja, että en koe tuskaa niiden hinnasta. Tykkään niistä kaikin puolin, tosin tuntuu että ihoni on herkentenyt ja välillä laput tuntuvat hieman karheilta…Ajattelin kyllä noiden loputtua kokeilla noita peruskaupasta saatavia "ekologisempia" vanulappuja.

  52. 58

    Kodira sanoo

    Kyllä, olen miettinut vanulappujen koostumusta 😀

    Iseree laput ovat ehdottomasti olleet parhaita tähän asti. Body Talkit loppuivat juuri; niistä jäi kasvoille aina sitä höttöä joten en oikein tykännyt. Seuraavaksi testaan Pirkan laput.

    Muistan muuten joskus ostaneeni Kärkkäiseltä vanulappupaketin (merkkiä en tietenkään muista, joku vähän oudompi) jotka olivat melkein Isereen vertaisia… Kiitos hauskasta ja hyödyllisestä postauksesta! 🙂

  53. 59

    sanoo

    ssuperkata: Kiva, että oli hyödyksi. 🙂

    Jennibel: Tämä tosiaan havainnollisti erot. 🙂

    Anonyymi: No sattuipas. 🙂

    Eevi: Mary Kay on jäänyt minulle valitettavasti aivan vieraaksi sarjaksi. :/
    Ja jos ei nyt elitistisempään seuraan niin aina voi köyhäillä vielä lisää ja kokeilla Lidlejä. 😉

    Anonyymi: Yllättivät minut täysin. 🙂

    aurinko: Kiva kuulla, että tästä oli hyötyä muillekin. 🙂
    Ja kyllä samasta kaupasta lähtivät aina ne saman kaupan laput kerralla mukaan ja sulloin ne sitten siihen vanulappupusseja jo valmiiksi pullistelevaan pussiini. Mahtoivat muut ihmetellä. 😉

    Jenni: Kiva, että joku muukin. 😉

    Anonyymi: Tuotteetkin voivat vaikuttaa, eli sanomani ei tietenkään ole mikään absoluuttinen totuus. 🙂

    Hannukkaz: 🙂

    Jenni: Hömppää, mutta hyödyllistä sellaista. 🙂

    nanna: 🙂

    Anonyymi: Toki. 🙂

    Panda: Meikinpoistossa en itsekään pumpulia niin osaa arvostaa, mutta muissa yhteyksissä kyllä. 🙂

    Anonyymi: On niillä tosiaan väliä. 🙂

    HooCee: Tämän hoksasin itsekin vasta varsin myöhään. 😉

    tintti: Juu, eiköhän näitä vielä ensivuonnakin käytellä. 😉

    Pääsky: Hyvä tosiaan olla kaikkiin tarkoituksiin omansa. 🙂

  54. 60

    sanoo

    shiny: 🙂

    Lozku: Loistavia tosiaan ovat.
    Vanupuikoista minulla ei oikein juttua riitä, sillä niitä ei meillä kulu kuin ahkä paketti vuodessa korvien putsailuun. :/
    Muotoiltuja löytyy ainakin Kickseistä. 🙂

    Anonyymi: Kyllä sitä tarmoa riittää jos aihe kiinnostaa ja päivittäin koskettaa. 😉

    Anonyymi: ^ 🙂

    Nann4: Ihana huomata, kuinka näinkin vähäpätöinen asia tosiaan kiinnostaa ihmisiä oikeasti. 🙂

    Anonyymi: Itsekin ostin tosiaan kaksi pussia tuosta tarjouksesta ja mietin, ovatkohan aina "tarjouksessa" tuollaisena yhdistelmänä. 🙂
    Pakkaus on kyllä kiva ja moderni. 🙂

    Kaisa: 🙂

    Perliitti: Tutkimuksieni mukaan vanulapuissa on yleensä kolme kerrosta, eli toinen puoli jää tosiaan usein kolme kerrosta ja nöyhtää välissä, eli lappuja on hankala saada halki tasaisesti. (Kaikkea minäkin tutkin…) 🙂

    Petra: 🙂

    Anonyymi: Mistä First Price -lappuja saa?

    Anonyymi: Pari vuotta…? 😉

    Laura N.: Ihanaa, että tämä oli heti hyödyksi. 🙂
    Mukavaa Lush-shoppailua, toivottavasti saat kaikkea kivaa. 🙂

    Anonyymi: Minuakin kiinnostaisi tietää, käyttääkö kukaan peruspumpulia meikinpoistoon? 🙂

    Funizza: Itsekin ennen leikkasin laput valmiiksi puoliksi, mutta nykyään revin kun kostutan ne muutenkin ensin. 🙂

    fantti30: Minäkin käyn Lidlissä todella harvoin, joten en ole koskaan noita siksi tullut mukaani napanneeksikaan. 🙂

    suz: 🙂

  55. 61

    sanoo

    Anonyymi: Minua aihe sentään kiinnosti (kuten lukijoitanikin) ja kirjoitin siitä siksi, mutta jos koko asia ei edes kiinnosta sinua, niin miksi edes vaivaudut kommentoimaan…? Minä ainakin käytän aikani yleishyödyllisellä tavalla, mikäli sitä sattuu olemaan liikaa. 😉
    Ehkä tämä ei ollut se oikea blogi sinulle, sillä täällä näyttää lähinnä viihtyvän ihmisiä, joita vanulappujen koostumus kiinnostaa.

    MouMou: Jes! 🙂

    Flicka: Tosiaan "vain" 70 lapun pussi tuntuu jotenkin todella pieneltä. 🙂

    hennah: 🙂

    Anonyymi: Mielenkiintoista, että voi olla noinkin päin. 🙂

    Anonyymi: Mistä noita First Price -lappuja saa? 🙂

    Tiia: 🙂

    Annika: Liitin postauksen loppuun linkin lapun puolittamisesta silmämeikinpoistossa.

    Leenu: Kiva kuulla! 🙂

    kiukkupussi: Bocoton oikein mainitsee erikseen pussin olevan maantuva. Myös Rainbown luomipuuvillaisten pakkauksen mainitaan maantuvan. 🙂

    Reetta: 🙂

    Suvi: Kiva kuulla teidänki kommenttejanne. 🙂

    Anonyymi: Hyviä kyllä ovat. 🙂

    Sonne: Pieni, mutta tärkeä asia. 🙂

  56. 62

    sanoo

    Tiunamiuna: Kiva kuulla vanupuikoistakin kommenttia, kun nekin jotain kiinnostivat. 🙂

    ostolakkofani: Kiitos. 🙂
    Minusta on liikuttavaa, kuinka tosissaan ihmiset jaksavat nämä jutut tosiaan välillä ottaa. 😉

    Sessi: Noita onkin nykyään harvemmassa. Kickseissä taitaa ainakin olla noita "Bomullsovalereita". Ovat kyllä loistavia myös silloin, kun meikkiä ottaa pois oikeasti koko kasvoilta eikä vaan silmistä. 🙂

    Anonyymi: 🙂

    Epe: Kiitos. 😉

    Laura: Jos tosiaan kuluu vähemmän, niin samahan se hinta sitten on. Itse voisin ostaa mitä vaan pumpulipuikkoja, sillä niitä ei pahemmin kulu. 🙂

    Anonyymi: http://ostolakossa.blogspot.com/2010/05/oljya-oogaan.html 🙂

    Kodira: Lohdullista tietää, että tämä kiinnostaa muitakin. 😉

  57. 63

    Taru sanoo

    vitsi tää oli aivan ihana postaus! : D Harvemmassa blogissa saa lukee vanulappu vertailuja ja mun mielestä tää oli ihan huippua 😀

    itekkin käytän tosiaan noita Rainbow'n ;>

  58. 64

    sanoo

    Nyt täytyy kyllä laskea kymmeneen, ennenkuin vastaan seuraavaan…:

    Anonyymi kirjoitti…

    OKei, nyt täytyy kyllä sanoa että tässä oli ehkä maailman tuhrin testi. Siis oikeasti, mitä hememtin väliä jollain vanulapun koostumuksella on! nyt en kyllä jaksanut lukea testausta loppuun enkä lue, aivan sama mikä oli paras koska yleensä elämää eivät häiritse tälläiset minimaaliset pikkuseikat. Ihailtavaa miten jollain on niin paljon vapaa-aikaa että uhraa sen vanulappupostauksen kirjoittamiseen. Ei terve….

    Harvoin löytyy ihmisiä, jotka silkasta ilosta ja informaation jakamisesta toisille tekevät sen ilman, että saisivat vastinetta. Kyse siis lienee Virven ihanasta luonteesta ja kaikilla sellaista vain ei ole. Viestistäsi kumpuaa ajatus, että vaikka hän kirjoittaisi mistä tahansa, niin se on turhaa maailman suurten ongelmien rinnalla. Niin onkin, mutta niille pohdinnoille on ihan omat fooruminsa ja tämän blogin voi rauhassa jättää väliin.

    Sitten itse asiaan: vanulappuongelma on tuttu täälläkin ja nyt olen löytänyt sen sopivimman, eli Ainun laput. Piti säilyttää tyhjä pussi, että muistaisi ensi kerralla, mikä merkki se taas olikaan…
    Go girl Virve, olet päivittäinen iloni! ♥

  59. 65

    Anonyymi sanoo

    First Price on Tuko Logisticsin halpistavaramerkki, joten sitä myydään Lähikauppa Oy:n kaupoissa eli Siwoissa, Valtsuissa ja Euromarketeissa, ja taitaapa Tuko toimittaa tavaran myös Stockmanneille?

  60. 66

    Anonyymi sanoo

    Voisitko Virve vastata tuon edellisen postauksen (Oh my lord!) viimeisiin kommentteihin myös? 🙂 Ajattelin, että jos et ole niitä huomannut. Kiitos mahtavasta blogista! =)

  61. 67

    sanoo

    Taru: Harvempaa blogia kirjoittaa täysin kajahtanut. 😉

    Tiina: Kiitos ihanasta kommentistasi. 🙂

    Anonyymi: Ok, kiitos infosta. Käytän noita kauppoja vähemmän, joten ilmankos ei ole tullut törmättyä. 🙂

    Anonyymi: Kiitos muistutuksesta, meinasi unohtua. 🙂

  62. 68

    sanoo

    voisitko sä joskus tehä postauksen kynsilakan poistamisesta? Kyllä mä ne lakat pois saan aina tietysti, mutta kauheen työn ja tuskan takana tuntuu olevan.vanulappujakin kuluu vaikka kuinka monta. Vanulaput menee rullalle kun meikä koittaa väen vängällä lakkoja hioa pois. Ja poistoainettakin tuntuu lutraantuvan. mitä mä teen väärin ? 😀

  63. 69

    Anonyymi sanoo

    Aivan huippukirjoitus! Sopivalla huumorilla, mutta kuitenkin asiaa. 😀 Kiitos! Itse en ainakaan ole tajunnut että noissa on noinkin suuria hintaeroja vaikka laput olisivat käytännössä samat. Tai ainahan sen tiedostaa, että samoja asioita voi saada eri paketista, mutta mistä sen voisi aina tietää missä paketissa ne on, nyt tiedän. 🙂

  64. 70

    Jane sanoo

    Eikä?! Hihi. Repesin ääneen nauramaan kun huomasin, mistä aiheesta päivän postaus oli tehty. Jotenkin niin ihana aihe ja ihan mahtavaa, että jaksat nähdä vaivaa näiden kirjoitusten (ja aiheiden keksimisen) eteen!

    En vielä ehtinyt ja jaksanut lukea postauksen testiosuutta (tarviin just nyt enempi ruokaa), mutta ihan varmasti palaan tähän vielä. On nimittäin itselle erittäin tuttu ongelma, että joutuu miettimään mikä se olikaa se hyvä merkki ja mitä ei ainakaan kannata toiste ostaa, jos tahtoo käyttää vanulappuja esim. kynsilakan poistamiseen.

  65. 71

    Anonyymi sanoo

    Tiedätkö miten saisi vaalennettua raskausarpia? Auttaisikohan sinkkipasta 🙂

  66. 72

    Anonyymi sanoo

    Kuten monesti,Lidlin halvat tuotteet ovat taas hyviä (parhaita) 🙂
    Huippu postaus!Lisäöä vertailuja!

  67. 73

    Emppu sanoo

    Kirosin heti ensimmäisiä sanoja lukiessani: unohdin siis ostaa kauppareissulla vanulappuja! 😀 Sinänsä onni onnettomuudessa -nyt voi kokeilla jonkun muun merkin vanulappuja.. jos vaan seuraavalla reissulla taas muistasi niitä ylipäätänsä ostaa! 😉 Loistopostaus taas kerran -suurkiitos! 🙂

  68. 74

    am sanoo

    Täällä yksi joka käyttää tavallista pumpulia vanulappuja sijaan! 🙂 Kokeilin joskus vanulappuja, mutta palasin takaisin pumpulinkäyttäjäksi. Tykkään enemmän pumpulin tunnusta: siitä saa kivoja pallomaisia vanutuppoja, jotka tuntuvat pehmeältä ja kivalta iholla. Tupon kokoa voi myös säädellä itse tarpeen mukaan 🙂

  69. 75

    sanoo

    Kerrassaan loistava postaus! 🙂 Aina välillä tulee ostettua joku surkeampi vanulappupötkö eikä sitä merkkiä kuitenkaan muista enää seuraavalla kerralla, jospa jatkossa vanuostoksille lähtiessä muistaisi vilkaista tämän kirjoituksen.

    Viimeksi tosin nappasin koriin Pirkan reilun kaupan laput ja ne ovat kyllä osoittautuneet loistaviksi, ehkä siinä onkin mun tulevaisuuden vanulappujumitus?

  70. 76

    sanoo

    Älä Virve osta First pricea, ne oli ainakin mun käytössä ihan kamalan huonoja! Oli valmiiksi hajonneet jo pussissa… Tai sitten mulle on sattunu joku maanantaikappale…

  71. 77

    sanoo

    Hih, ihana postaus 🙂 Mun suosikkeja on kans nuo Lidlin, mutta ostelen vähän mitä sattuu. Uusimpana nyt on Rainbowin reilun kaupan vanulaput. Konad-hommissa käytän aina jotain halppista kynsilakkaa ja vanulappuja, joita ajattelin jostain halpakaupasta haalia.

  72. 78

    Anonyymi sanoo

    Mä en ikinä ole tajunnut tota lappujen puolittamista, ei pahalla. 😀 En ainakaan itse tule todellakaan toimeen yhdellä lapulla meikinpoistossa, menee varmaan vähintäänkin 5 pelkkään silmämeikin poistoon. 😀

  73. 79

    Maija sanoo

    Hei jes, tää olikin hyvä juttu. :> Mulle käy kans aina niin, etten ikinä kaupassa muista, mikä nyt olikaan se huono merkki, jota ei kannata ostaa. Ainakin yhden merkin lappujen puoliskot irtoo aina toisistaan, kun niitä ottaa pussista. Ihan mahdottoman raivostuttavaa. ;| Oisko se sit ollu toi Xtra mikä niin teki, hitto ku en muista… Ainakin joku oli kommentoinut niiden tekevän tollalailla. Älytöntä, että noinkin simppeli tuote voi olla ihan susi! 😀

    Ihan asiaan liittymätön kysymys: tiiätkö, mitä tarkoittaa ulkomaisissa hajuvesiä myyvissä nettikaupoissa sana "refill"? Tarkotetaanko sillä, että myytävän pullon voi myöhemmin täyttää uudelleen, vai että se myytävä tuote on joku täyttöpakkaus, joka on tarkoitus laittaa jo aiemmin tyhjentyneeseen pulloon? Jos jälkimmäinen, niin onko siinä pakkauksessa silti joku suihkutusjuttu, jolla sitä voi käyttää vaikkei omistaiskaan tyhjää pulloa?

    Mää haluisin tilata yhden hajuveden (Les Belles de Riccin sininen pullo, aaaah <3), jota ei Suomesta enää saa, mutta kaikissa löytämissäni nettikaupoissa on vaan tota tyhmää refill-versiota myynnissä. :<

  74. 80

    Anonyymi sanoo

    Täälläkin yksi pumpulin käyttäjä ilmoittautuu. Tosin lähi-Valintatalosta sattui olemaan vanulaput lopussa, joten sen takia ostin pumpulipussin. Taisivat edelliset laput olla First Price, ei hyviä ei. En koskaan saanut ehjää lappua ulos vaan jotain puolikkaita tai puolitoista lappuja tai jotain ihan epämääräistä… 🙁
    Tämän hauskan ja mielenkiintoisen tuotetestauksen luettuani suuntaan vanulappuostoksille seuraavaksi Lidliin. 🙂

  75. 81

    sanoo

    -anni-: Pidän toiveen mielessä! 🙂

    Anonyymi: Aina oppii uutta. 🙂

    Jane: 🙂

    Anonyymi: Punaisia arpia vaalentaa todennäköisesti sinkkipasta, mutta aika tarkkana saa olla aineen laittelun kanssa, ettei vaalenna ympäröivää ihoa ja joutuu kyllä pitämään todella kauan iholla. :/

    Anonyymi: Vertailisin vaikka mitä mielelläni, mutta budjetti tulee vastaan. 😉

    Emppu: 🙂

    am: Tottumiskysymys ilmeisesti siis. 🙂

    Jose: 🙂

    Flicka: Kiitos varoituksesta. Eipä tosin ole uusille lapuille hetkeen tarvettakaan, vaikka kiva olisikin ollut saada nuokin vertailuun. 🙂

    norppa: 🙂

    Anonyymi: Riippunee meikin määrästä, poistoaineesta ja tekniikasta. 🙂

    Anonyymi:Lidliä voin kyllä suositella lämpimästi lappujenhankintapaikaksi. 🙂

    Maija: Refill on refilli eli siis täyttöpakkaus ja refillable puolestaan tarkoittaa, että tuote on uudelleentäytettävä, eli täyttö on mahdollista ostaa.
    Piti ihan tutkia tuon mainitsemasi tuoksun tilannetta ja näyttäisi tosiaan siltä, että tuo refilli toimii ihan yksinäänkin, eli itse "pakkaus" on vain tuo ylimääräinen hökötys tuon refillipullon ympärillä. 🙂

  76. 82

    Mia sanoo

    Voisitkohan vielä valjastaa Wantsusi testamaan vanulappujasi? Ainakin minun poikakaverini on kamalan tarkka vanulapuista (juu,kasvovettä käyttää oikein sujuvasti), sillä jostain lapuista jää höttöä parransänkeen. Minulle ei ole vielä selvinnyt, mikä miehiseltä kannalta on hyvä merkki, joten siinä olisi vielä tutkimisen aihetta!

  77. 83

    sanoo

    Mistä sää sen päättelit, että toi refill-pullo toimis yksinäänkin? Tai mistä sivuilta sä sen bongasit?

    Oon skeptinen. 😛

  78. 85

    sanoo

    Mia: Mielelläni yrittäisin, mutta tuskin lähtee mukaan. 😛

    Maija: Noissa refilleissä näyttäisi olevan spraypullon letku sisällä enkä keksi mitään järkevää selitystä, miksi näissä olisi sprayletku, muttei suihkuttelumahdollisuutta. Jos noista kuitenkin puuttuu esim. pumppu (mitä en usko puuttuvan) niin uskoisin, että noista voi täyttää Travalon sprayhin (http://www.feelunique.com/brands/travalo)
    http://www.cheap-perfume.co.uk/online_store/les-belles-de-ricci-eau-de-toilette-refill-spray.cfm

    badbomben: 🙂

  79. 86

    sanoo

    Maija: Nyt vasta hoksasin, että vain 30 ml pullo on tuollainen samea ja 50 ml on ilmeisesti kirkkaampi (???), eli en sitten tiedä, miten tuo filleri asettuu kirkkaassa pullossa. Mutta silti tosiaan uskoisin, että toimii yksinäänkin. 🙂

  80. 87

    Cerp sanoo

    Tähän kommenttitulvaan on munkin yhdyttävä… Oot varmasti maailman ainut ihminen, joka ajattelee tehdä näinkin yleishyödyllisen postauksen! Mua nauratti kovasti ku luin tätä, ja tää kaikki siis positiivisessa mielessä 😀

  81. 88

    sanoo

    Ach! Niinpä näyttääkin olevan letku mukana. Niissä nettiputiikeissa, mitä itse oon katsellut, on kuvituksena ollut se tavallinen sininen pullo, joten niiden kuvista ei voinut päätellä oikein mitään. 🙂

    Ei sen sameuden tai kirkkauden tai pullon ulkonäönkään niin väliä, pääasia että saan sen tuoksun. 😀 Kiitos tosi paljon vaivannäöstä avusta, pistänkin heti tilauksen menemään!

  82. 89

    Nebu sanoo

    Miel on noit Lidlin vanulappui, ja on toiminu hyvin ainakii kynslakan poistos 8 )) Yks lappu riitti yhen käden kaikkien kynsien putsauksee. Hyvii siis ! Jaku noi reunat on tikatut nii ei lennä mtn höttöö sielt sisält : DD Ja muutenkii tarpeeks ohuit ja jömäköit et ei sellasii lössöi : ))

  83. 90

    Niina sanoo

    Tiesin, että lapuissa on eroja, mutta en ole jaksanut kunnolla vertailla niitä. Aiemmin otin, mitä käteen osui, kun huonompikin ajoi asiansa.

    Nyt käytän Dermosilin luonnonmukaisia vanulappuja, joita on paketissa hintaansa (1,50 eur) nähden aika vähän (60 kpl), mutta puolittamallahan määrän saa tuplattua. Ovat varsinkin kynsilakan poistossa todella hyviä!

    Naamalle en lappuja tarvitse kuin kasvovedellä pyyhkimisen verran, eikä mua haittaa, vaikkei vähän "geelimäinen" kasvovesi Dermosilin lappuihin imeydykään kuin vain hieromalla. Johonkin höttöisempään lappuun sekin varmaan humahtaisi itsestään, mutta en jaksa pelleillä monien eri lappujen kanssa 😀

    Hyvä tietää, että viereisestä Lidlistä löydän hyviä vanulappuja, jos akuutti tarve iskee päälle.

  84. 91

    Eeva sanoo

    Sen verran piti tulla ekoilemaan, että voisitko lisätä postaukseen vielä huomautuksen vanulappujen hävittämisestä? Monet heittävät laput vessänpönttöön, jonne ne eivät kuulu ollenkaan. Laputhan ovat puuvillaa, joka aiheuttaa turhaa työtä viemäriverkostossa. Vanulaput roskikseen siis!

    Kiitos kivasta blogista!

  85. 92

    Virve-fanittaja sanoo

    Mun ykkössuosikkejani on ollut jo vuosia Kicksin isot, ovaalinmuotoiset, kuvioprässätyt ja reunatikatut vanulaput. Ihan parhaita! Ostan myös saman merkin pieniä, mutta isoista tykkään suunnattomasti!

    Ennen Kicksin Suomeen tuloa ostin niitä läjittäin Ruotsista. Hinta on sen vuoksi yhdentekevä, että käytän niitä ehkä yhden päivässä jos sitäkään. En meikkaa päivittäin.

    Tämän postauksesi myötä hipsin Lidliin ostamaan vanulappuja sekä jonkun suosittelemia Lidlin vanupuikkoja. Parhaat vanupuikot oli ennen Johnson&Johnsonin litteässä laatikossa olleet, mutta niitä ei enää myydä. Myös nenäliinat, vessapaperit ja talouspaperit on Lidlissä parhaat, eli se puoli on siinä putiikissa hallinnassa.

    Ja suuri kiitos, aivan ihanan keventävä ja suloinen postaus! Olet vaan niin supertyyppi ja kekseliäs! Jatka samaan malliin, me tykätään!

  86. 93

    sanoo

    Posting in a epic thread:

    Yleensä olen aika elitistinen vanulappujen ja topsien kanssa. Kalliimpi vaan tuntuu toimivan varmemmin. Avomies teki viimeksi vanulappuostokset ja toi Rainbowta. Olisin kyllä halunnut tykätä, ja tykkasinkin rakenteesta (lappujen halkeaminen on big no-no), mutta ne laput tuntuivat vaan niin karheilta mun naamalla. Sen pussin jälkeen Pirkka-vanulaputkin tuntui juhlalta (muuta ei ollut kaupassa valittavana).
    Sama juttu vanupuikkojen kanssa. Halvoista tuntuu vanu lähtevän irti ja tikku ei mene vanun päähän asti. Ja kun kulutus on aika pientä, voi siihen hintaakin panostaa hyvällä omallatunnolla, kun tietää saavansa kunnollista tavaraa. Rainbowssa ei ole muuta moitittavaa kuin, että varsi on aivan liian löysää kamaa mun korvienkaiveluun.

  87. 94

    sanoo

    KIITOS tästä! Mies ei ymmärrä, miksi vanulappuja pitää aina hakea tietystä kaupasta, pitäisiköhän näyttää sille tämä postaus 😛 Vain naiset voivat ymmärtää tällaisen asian merkityksen 🙂

    Itse suosin meikinpoistossa ei-tikattuja, pehmeitä, täysin sileitä lappuja, kuten Siwan First Price -lappuja. Puolitan ne aina paksuussuunnassa meikinpoiston yhteydessä ja tällöin tikkaus yleensä vain hankaloittaa toimitusta. Usein tikatut laput ovat myös liian kovia/jämäköitä ja sisältävät kuviointia molemmin puolin eikä silmänympärysihoa ole kiva hinkkailla sellaisilla. Ne myös syövät meikinpoistoainetta/kynsilakanpoistoainetta paljon enenmmän. Toisaalta tikatut laput ovat paljon parempia sitten kynsilakanpoistossa, johon tuollaiset sileät ja ei-tikatut ovat itse asiassa aika huonoja, kun lapun puoliskot irtoavat toisistaan helposti kynsilakanpoiston yhteydessä.

  88. 95

    sanoo

    Lidlin Isere-vanulaput ovat täälläkin olleet vakikäytössä jo muutaman vuoden, ovat kerrassaan erinomaisia ja kaiken lisäksi vielä edullisia. 🙂

  89. 96

    sanoo

    olen jotenkin tuudittautunut noiden pirkan reilun kaupan lappujen ekologisen statuksen pehmeyteen, etten ole uskaltanut ajatellakaan muuta.

    mutta ehkä tämän jälkeen !

  90. 97

    Anonyymi sanoo

    Todellakin vanulappujen koostumuksella on väliä! Minusta mikään ei ole raivostuttavampaa kuin sellaiset vanulaput, jotka eivät edes pakkauksestaan tule hajoamatta ulos. Vähän kaikkia ajoittain kokeilen mutta palaan aina takaisin Lidlin Iseree-lappuihin. Niissä on kirkkaasti paras hinta-laatusuhde.

  91. 99

    sanoo

    Cerp: Toisia vain jaksaa kiinnostaa tällainen. 😉

    Maija: Tule sitten kertomaan pullon saatuasi, onnistuuko käyttö 🙂

    Nebu: 🙂

    Niina: 🙂

    Eeva: Lisään, hyvä huomio! 🙂

    Virve-fanittaja: Kiitos. 🙂

    Pauliina: Kiva kuulla raporttia vanupuikoista, sillä niistä minulta ei itseltäni irtoa pahemmin kommentteja. 🙂

    JenniJ: Ehdoton naisten juttu. 🙂

    Beauty Babe: 🙂

    jemina: 🙂

    Anonyymi: Isereet olivat kyllä hyviä. 🙂

    OutsaPop: Kiitos vinkistä! Itse olen suosinut ja hehkuttanut Sensain puhdistusliinaa, joka myös on hyvä valinta: http://ostolakossa.blogspot.com/2009/12/paiva-312-vitsit-mika-ratti.html

  92. 100

    Anonyymi sanoo

    Hei!

    Kynsilakan poistoon mielestäni parasta on trasseli!

    Iso pussi trasselia maksaa aikalailla saman verran kuin putkilo vanulappuja, on riittoisaa eikä jätä vanunukkaa kynsiin.

    Suosittelen siis tätä autonrassajien tarviketta kauneudenhoitoonkin.. 😉

    iippu

  93. 101

    sanoo

    Kiitos tästä, postauksesta, vaikka siitä onkin jo aikaa. Meillä on ollut semmosia joskus kauan sitten ostettuja vanulappuja, jonka pinta on hyvin epämiellyttävä. Tänään pitäisi käydä ostamassa uusia, niin hyvään aikaan löysin tämän. (Luin jo eilen illalla)

  94. 102

    Anon sanoo

    Varmasti on vanhentunutta tietoakin, tuolta puuttuu vielä siwan first price vanulaput, h&m, gina tricotin ja lindexin vanulaput. Seppälä ei myy vanulappuja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *