Yhteenveto 0011

Jälleen ohitseni kiisi yksi vapaajakso töistä ja kyseessä olikin mitä luultavammin lähitulevaisuuden viimeinen sellainen, jonka vietin kokonaan Suomessa. Kymmenen Itämerellä Helsingin ja Tukholman väliä seilaamani päivän jälkeen lähdemme nimittäin Englantilaistuneen Herrasmieheni kanssa viikoksi sateisen ihanaan Englannin saarivaltioon lomailemaan ja juhlistamaan hänen valmistujaisiaan.

Tällä viimeisellä Suomessa vietetylla vapaajaksolla loppuun kuluivat nämä tuotteet:

Saalis ei ollut kovin mittava, mutta ihan kelvollinen silti.

Hiustuotteiden loppuminen on minulla aina juhlan paikka, joten hihkuin onnesta, kun minulla pitkään aktiiviköytössä ollut Aussien Dual Personality Aussome Volume + Conditioning Mousse henkäisi viimeiset pihahduksensa. Aiemmat kommenttini tuotteesta löytyvät täältä.

Toinenkin hiustuote kului loppuun: blogini kautta saamani kotimaisen Let Me Be -merkin värjätyille hiuksille tarkoitettu shampoo, joka loppumaisillaan olevan hoitoaineen kanssa ansaitsevat kuitenkin oman postauksensa, joka on tulossa lähiaikoina.

Kasvovoiteiden puoleta kulutin loppuun yhden suosikkini, eli Lumenen Arctic Aqua -linjan Syväkosteuttavan yövoiteen. Jaksan aina puhua tämän puolesta, sillä tämä todellakin kosteuttaa ihoa tehokkaasti tuntumatta liian rasvaiselta. Voide on loistava kosteuttaja oikeastaan kaikille ihotyypeille ja sydämeni tulee itkemään verta, mikäli tämä tuote joskus lopetetaan. Yksi aiempi kehupostaus linjan yövoiteesta ja 24H voiteesta löytyy täältä.

Tuttuun tapaan vapaajaksolla kului loppuun myös vartalovoiteita.

Lumenelta saamani uusi Berry Refresh -linjan Kosteuttava Vartaloemulsio osoittautui käytössä oikein mainioksi kosteuttajaksi, sillä vain 4,90 euroa maksava tuubi on pakattu täyteen loistavia, ihoa tehokkaasti kosteuttavia ja pehmittäviä aineosia. Tuotteen tuoksu on tuttu samanvärisestä lakkaa sisältävästä Vitamin C+ -ihonhoitolinjasta ja onkin minun nenääni ihan miellyttävä.

Suosittelen kokeilemaan!

Toinen loppuunkulutettu vartalovoide oli töistä lahjana saatu 50 millin kaunispurkkinen Especially Escada -tuoksun vartalovoide. Käytin voidetta lähinnä käsivarsiini hajuveden korvikkeena ja vaikka itse hajuvesi onkin mieleeni, ei se ehkä kuitenkaan ole oma päivittäinen tuoksuni. Näin vartalovoiteen muodossa tykkäsin tuoksusta kuitenkin kovasti ja pidän erityisesti siitä, kuinka vaatteetkin alkavat tuoksua pehmeästi tuoksulle tällaisen vartalovoiteen käytön jälkeen. Itse tuoksusta voi lukea postauksen täältä.

Koostumukseltaan vartalovoide oli melko peruskosteuttava ja jätti iholle ihanan heleän, muttei kuitenkaan vahvasti kimaltelevan pinnan.

Viimeinen täysikokoinen loppuunkulunut tuote oli papayan tuoksuinen Schollin Party Feet Beauty Cream -jalkavoide. Ostin voiteen Englannista, sillä sen sisältö näytti mukavalta enkä ollut törmännyt tuotteeseen Suomessa.

Jalkavoide onkin lupauksensa mukaisesti tehnyt jaloistani mukavan pehmeät ja kosteutetut, mutta ollut silti nopeasti iholle imeytyvä. Olen pitänyt niin tuotteet koostumuksesta kuin sen tehokkuudestakin, vaikkei tuote taidakaan ihan yltää Schollin Syväkosteuttavan jalkavoiteen tasolle.

Oikein mieluisa tuote joka tapauksessa, jota voisin käyttää lisääkin ja suositella muillekin.

Vartalotuotteiden puolelta käytin pois pyörimästä myös DKNY:n Be Delicious Fresh Blossom -tuoksun matkakokoisen suihkugeelin. Minulla on ollut näitä muutama ja tykkään kovasti tämän tuoksusta varsinkin suihkugeelin muodossa. Itse tuote on hellästi ihoa pesevää, vaalenpunaistan ja kimaltelevaa geeliä enkä yhtään panisi pahitteeksi, jos löytäisin tätä kätköistäni vielä jonkun tuubin.

Viimeinen loppunut tuote oli Sensain Sensai Silk Softening Lotion Moist matkakoossa. Tämä ihoa pehmittävä ja hoitava hoitovesi on enemmän mieleeni kuin Sensain Cellular Performance -linjan Lotion II Moist, sillä tämä tuntuu jotenkin täyteläisemmältä ja hoitavammalta ihollani.

Hoitoveden ideana on siis olla enemmän kuin vain pelkkä kasvovesi, eli se on ikäänkuin kosteusvoiteen alle tuleva kevyt seeruminomainen tuote, joka mm. auttaa päällelaitettavia voiteita imeytymään iholle paremmin. Hoitoveden kanssa myös kosteusvoidetta riittää pienempi määrä.

Pidin tuotteesta, mutta sen normaali hinta (60 € / 125 ml) hirvittää minua hieman.

Loppuunkuluneita tuotteita ei tällä vapaajaksolla tosiaan ollut kovin montaa, mutta onnekseni lähes kaikki olivat kuitenkin täysikokoisia. Onneksi töissä kuitenkin odottaa jälleen mukava loppuaan tekevä tuotearsenaali, joten sinnekin on taas mieluisaa palata!

Kommentit
  1. 2

    sanoo

    Sulla oli kerran puhetta Diorin hajuvesien nimivaihdoksesta, joten kävin laivalla nuuhkuttelemassa niitä uusia nimiä. (olikohan ne vaihtunu jo?) Mun nenälleni on käynyt jotain varmaan, mutta ne tuoksut eivät tuoksuneet samalle 😮 Ne tuoksut olivat jotenkin kitkerempiä, enkä löytänyt sitä kyseistä pulloa (http://www.fragrances.ae/images/large/miss-dior-280x280a.jpg) joka minulla on kotona. Itken sinä päivänä kun pullosta tulee viimeiset suihkaukset!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *