Voi, voi tuota Dovea…

Moni on varmasti törmännyt Doven uuden Visible Effects Body Lotionin mainoksiin, jotka kuulostavat todella lupaavilta.

Itse pakkaus lupaa tuotteesta näin:

”Patentoidu Multi-Layer Complex –yhdistelmän sisältämä läpimurtokoostumus hoitaa ihon uloimman osan kaikkia kerroksia* -ulottuen aina kauniin ihon lähteelle asti.”

Mainoksista on saanut jopa sellaisen kuvan, että voide oikeasti kosteuttaisi ihoa jotenkin poikkeuksellisen syvältä. Valitettavasti joudun kuitenkin paljastamaan teille, että vaikka voide kyllä tekekin juuri sen, mitä se lupaa, saa se lupauksensa kuulostamaan vähän turhan erityiseltä.

Jotta hommasta saisi kiinni, täytyy ihon rakenne ymmärtää yksinkertaisella tasolla.

Ihohan koostuu kolmesta kerroksesta: epidermiksestä, dermiksestä ja ihonalaisesta kudoksesta.

Epidermis on se, johon kosmetiikalla ja hoitotuotteilla saadaan vaikuttaa. Dermis, eli verinahka on se, josta iho saa ravintonsa ja jossa mm. verisuonet näin ollen asustavat. Sinne ei siis saa mennä häiriköimään.

Itse epidermiksessä on useita eri kerroksia, joista ihosolut nousevat kerroksesta toiseen aluksi pulleina ja ravinteita täynnä olevina, mutta pikkuhiljaa kuolleiksi, litteiksi ja tyhjiinimetyiksi muuttuneina.

Näin ollen koko epidermistä voisikin ajatella juuri niinä ”ihon uloimman osan kaikkina kerroksina”, jotka Dove mainostaa voiteensa kosteuttavan. Voidehan mainostaa ”ulottuvansa aina kauniin ihon lähteille asti” ja mikäs muukaan se paikka voisi olla kuin tyvisolukerros (stratum basale), josta solut saavat alkunsa. Loogista olisi, että voide ulottuisi sinne ja kosteuttaisi ja säännöllisesti käytettynä hoitaisi ihosoluja koko niiden matkan (keskimäärin muuten n. 28 päivää) ihon pinnalle asti. Juuri sellaisen mielikuvan tämä tuote luo, jos termit eivät ole hallussa.

Voiteen juju paljastetaan kuitenkin sen pakkauksessa. Kerrataan:

”Patentoidu Multi-Layer Complex –yhdistelmän sisältämä läpimurtokoostumus hoitaa ihon uloimman osan kaikkia kerroksia* -ulottuen aina kauniin ihon lähteelle asti”

Huomatkaa tähti (*). Pakkauksessa nimittäin lukee alempana näin:
”*stratum corneum”

Suomeksihan tämä siis tarkoittaa, että Dove ei itseasiassa ole puhunutkaan kosteuttavansa mitään muuta kuin tuota ihon päällimmäisen kerroksen päällimmäistä kerrosta (eli stratum corneumia). Ihmismieli on vaan kuvitellut sen oikeasti puhuvan epidermiksen monista kerroksista!

Tuo pieni tähditetty osa antaa anteeksi kaikki lupaukset ja toimii laiopillisena porsaanreikänä tuotteelle. Harmi vaan, ettei tavallinen kuluttaja todellakaan ymmärrä tätä jekutusta.

Dove siis päätti itse, että stratum corneumin eli sarveiskerroksen kerroksia (joita yleensä jo itsessään pidetään yhtenä epidermiksen kerroksena) voisikin nyt kutsua useaksi eri kerrokseksi. Ja no, pitäähän se tavallaan paikkansa, sillä sarveiskerros kyllä koostuu n. 15-20 kerroksessa olevista soluista.

Voide siis tosiaan tekee sen, mitä se lupaa. Jutun juju onkin vain siinä, ettei se itseasiassa lupaa mitään erikoista, mihin eivät muutkin voiteet kykenisi.

Siihen en ota kantaa, ovatko he kehittäneet jonkun ihmeyhdistelmän -purkissa kolmanneksi printattuun Dihydroxypropyltrimonium chloride kun on Unileverin oma yhdistelmä, jonka he kertovat kosteuttavan tehokkaasti, mutta josta en (vielä ainakaan) löytänyt mitään ulkopuolista faktaa. Muuten voiteen sisältö näyttää varsin tyypilliseltä vartalovoiteen sisällöltä pehmittävine aineineen.

Voide kuitenkin kosteuttaa ja pehmittää ihoa mukavasti ja jättää ihon pinnalle mukavan (silikonien avittaman) sileyden. Tarkempaa kommenttia tulossa pullon tyhjennyttyä.

Doven mukavat Aidon kauneuden puolesta -kampanjat ovat jotenkin vedonneet minuun, mutta tämä tuote mainoslauseineen sai jotenkin aikaan pienen ärsytyksen sarjaa kohtaan. Sori, Dove, mutta pisteesi ropisivat nyt ja pahasti.

Ps. Olenkohan jotenkin myöhässä, kun huomasin vasta nyt Unileverin ostaneen Tigin? Oletteko te olleet tästä tietoisia?

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Katsoin itse täysin samaa.. Sen lisäksi se "sileämpi iho"-mainos, jossa ne ihokuvat on blurrattu järkyttävästi, on aivan hirveä.

    "Luonnollista kauneutta" joopajoo.. Eipä niihinkään mainoksiin oteta kuin "sopivasti tavallisia" 😀

  2. 2

    sanoo

    Ihan käsittämättömiin asioihin kiinnitätkin huomiota ! Mutta kiitos tästä, tuossahan se "ihmevoide" peilipöydällä seisoo…: D

  3. 3

    sanoo

    jotenkin ihana postaus, itsekkin olen aikanani opiskellut kauneudenhoito alaa, niin noihin osaa kiinnittää huomiota, mutta oletan että esim. Äitini ei edes ajattelsis tuollaista asiaa, ja tuskin edes osaisi olettaa että mainostus harhauttaa jotenkin, eli tässäkin tapauksessa Tieto lisää tuskaa… 😀

  4. 4

    sanoo

    Samankaltaisille mainoksille tulee vähän väliä naureskeltua.
    Itsekin olen koulutukseltani kosmetologi-maskeeraja ja vaikka en alan hommia teekään niin kyllä sitä jotain aina koulutuksesta mieleen on jäänyt 🙂
    Ja äitiä valistettua ettei jää mainosten uhriksi 😉

  5. 5

    Anonyymi sanoo

    Pitää kertoa että tykkään tosi tosi paljon sun blogista! En tiedä oonko vain sitten niin no life että odotan joka päivä sun postausta… 😀

    -Emmi

  6. 8

    sanoo

    Hienoa, että tuot näitä tosiseikkoja esille!
    Kosmetiikkabloggareiden joukossa on niitäkin, jotka antavat virheellistä tietoa samaan tapaan, kuin tuotteiden mainostajatkin. Minua se harmittaa, koska monet lukijat saattavat uskoa asioihin vielä tehokkaammin, koska bloggaaja kertoo saman, kuin mainos.

    "Tiedon/totuuden" kertomisessa on kuitenkin tietty vastuu ja jos faktatietoa ei ole, niin kannattaisi kertoa vain se, miltä tuote tuntui käytössä jne.

    Jatka samalla rohkealla linjallasi!

  7. 9

    sanoo

    Joo-o, aika jäätävää. 😀 Just tällästä sanahelinää (oli se sitten totta tai ei..), jolla yritetään saadda kuluttajat koukkuun. 🙁 Itse en tuotteesta alunperinkään innostunut tylsän purkin takia. Hyvät valintaperusteet siis. 😀

  8. 11

    Anonyymi sanoo

    Hei Virve ja kiitos koukuttavasti blogistasi!

    Minä ainakin saan sinulta valtavasti inspiraatiota huolehtia itsestäni paremmin ja jaksan kiinnittää enemmän huomiota ulkonäkööni.

    Yhdessä asiassa kuitenkin huomaan lintsaavani jatkuvasti – nimittäin vartalovoiteet! Osaisitko siis suositella vaikkapa mahdollisimman hyvää ja kosteuttavaa suihkusaippuaa "normaali-ihoiselle"? Ihoni ei erityisemmin kuivu, hilseile tai oireile muutenkaan, mutta tietysti hyvä kosteutus tekee koko kropan ihosta ihanan pehmeän 🙂

    terveisin Chloi

  9. 13

    lusheihin hurahtanut sanoo

    Tekee hyvää huomata, että nuorikin ihminen voi olla tosissaan jonkun asian kanssa, kuten sinä ammattisi ja harrastuksesi kanssa. Usein tuntuu, että nuoret aikuiset on niin hälläväliä-meiningillä liikkeellä, etteivät he jaksa vaivautua minkään asian eteen. Kiitos sinulle siis, ettet ole löyhäpäinen vätys, vaan reipas ja skarppi, tiedonhaluinen ja hyvin kirjoittava, fiksu totuuden etsijä.

    Kosmetikka koskettaa melkein jokaista naista jossain muodossa, joten et todellakaan ole turhalla asialla, kun auot incien saloja ja mainoskielen vedätyksiä. Nämä ovat tärkeitä asioita, vaikka äkkipäiten näyttävätkin pinnallisilta. Tietoa ei voi koskaan olla liikaa. Sinusta voi hyvinkin tulla Suomen oma Paula B. Sellaista ilman muuta tarvittaisiin.

  10. 14

    Anonyymi sanoo

    Tosiaankin, kiva kun tuot näitä tosiasioita esille. Kysyisin kuitenkin tällaista mieltäni askarruttavaa kysymystä, liittyen juuri tällaiseen paljasteluun tuotteista ja niiden oikeasta vaikutuksesta.

    En siis tiedä työpaikastasi sen tarkemmin kuin sen, että olet kosmetiikkamyyjä. Tietysti silloin työpaikkasi täytyy olla kosmetiikkakauppa tms. Näin ollen en yhtään tiedä mitä tuotteita ja mitä merkkejä kyseinen kauppa myy.

    JOS kyseinen kauppa sattuisi myymään tätä Doven rasvaa, mitä sanoisit asiakkaalle, joka tulisi innoissaan kauppaan ostamaan sitä 'supervoidetta'? Jos Hän pyytäisi sinua kertomaan tuotteesta lisää, kertoisitko tuotteesta totuuden, vai antaisitko asiakkaan säilyttää luulonsa tästä supervoiteesta ?

    Ja tämähän on vain kuvitelmaa, en tiedä myydäänkö teillä Dovea, mutta kysäisin nyt kuitenkin 🙂

  11. 15

    Anonyymi sanoo

    Mitäköhän tuo unileverin tigin ostaminen tulee käytännössä tarkoittamaan… Jotenkin pelottaa kaikki "tigi on kohta marketti kamaa" jutut. 😀 Oikeastaan aika jännä, kun ei sillä sinänsä ole mitään väliä jos tuotteet pysyvät samanlaisena, mutta takaraivossa on joku ajatus siitä, että ei sitä saa kuka tahansa ostaa ruokakaupasta :'D. Tässä on vähän samaa, kuin siinä etten halua ostaa sunsilkkiä tai fructista (kirjoitetaanko se muuten noin ?) , vaikka löytyisikin hyviä tuotteita niiltä sarjoilta. eli pullolla ja imagolla on nähtävästi minulle väliä vaikka olen varsin tietoinen sisällöistä ja niitä ahkerasti tavailen ennen ostopäätöksiä.

  12. 16

    sanoo

    Foxie: Blääh. :/

    meri: Pitäähän ne lupaukset tarkistaa. 🙂

    Ruu: Kosmetiikassa tieto tosiaankin usein lisää tuskaa. :/

    Zalla: Minäkin yritän aina äitiäni valistaa, mutta hän on aika helposti mainosten vietävissä… 🙂

    Emmi: ….vai olenko minä niin no life, kun naputtelen niitä ihan joka päivä. 🙂
    Listaan edelleen kaikki loppuneet tuotteeni tuohon samaan vihkoseen ja sen perusteella lasken niiden määrän aina. 🙂

    Anna: Kivaa, ehkä me saamme kohta Sun Silkia Tigin pullossa! 🙂

    Tiina: 🙂

    JLCHARLOTT4: Saa nähdä, millaiseksi tämä pidemmässä käytössä osoittautuu. 🙂

    Sanni: Ihana Dove ja Unilever. 😉

    Chloi: Nyt täytyy itseasiassa sanoa, ettei mieleeni tähän hätään tule yhtäkään. Osaisiko joku lukija heittää jonkun?

    redhift: Samaa porukkaa Dove kun nämä muutkin merkit, siis. :/

    lusheihin hurahtanut: Kiitos. 🙂

    Anonyymi: Hyvä kysymys! Riippuu ihan tilanteesta ja siitä, kysyykö asiakas minulta mitään. Jos asiakas vain kertoo tahtovansa sitä paljon mainostettua voidetta nyt heti, niin en minä voi alkaa hänelle sitä analysoimaan, minun tehtäväni on viimekädessä kuitenkin lisätä myyntiä. Jos hän korostaisi kovasti, kuinka syvälle se kuulemma vaikuttaa, niin saattaisin ohimennen vaan todeta, että voide tosiaan kosteuttaa ihon pinnan hyvin ja iho kyllä tuntuu hyvin pehmeältä (kuten se tosiaan tekeekin). Jos asiakas sitten kysyisi minulta suoraan, onko voide niin erinomaista, niin kertoisin kyllä suoraan, mistä voiteessa on kyse ja jos asiakas yhä haluaisi oikein ravitsevaa ja kosteuttavaa voidetta kuivalle iholleen, veisin ehkä jonkun toisen tuotteen luokse tai vähintään kertoisin kaikkien muidenkin tekevän saman. En siis valehtelisi, mutta jos minulta ei mitään kysytä, en voi alkaa paasaamaan. 🙂

    Anonyymi: Unilever on tainnut ostaa Tigin jo yli vuosi sitten ja muutoksiahan tässä on kokoajan sarjalla menossa. Saa nähdä, mihin suuntaan lopulta mennään. 🙂

  13. 17

    sanoo

    Dove: busted!! 😀 Kiitos valistavasta postauksesta, jotain tämän tapaista kusetusta Doven suunnalta vähän epäilinkin vaikkei minulla ole ihosta mitään lukiobilsaa kummempaa tietoa. Dove nimittäin ei juuri huutele tuosta porsaanreikäkohdasta (mainoksissa, itse tuotteeseen en suostu koskemaan edes pitkällä tikulla 😉 ) vaan antaa oikeasti tällaisen normikuluttajan ymmärtää että tuotteessa on jotain mullistavaa. Tässä olikin sitten yksi hyvä syy lisää Dove-boikotilleni…

    Tuli mieleen tuosta yhden anonyymin "Tigistä tulee markettikamaa" -kommentista: Tigi on ulkomailla oikeasti markettihintainen markettituote, Suomessa sille on vain ovelasti saatu lisättyä numeroita hintalappuun ja luotua jokin uskomaton hyperbrändimaine. Itse lähes toivon, että Tigistä tulisi markettikamaa jotta niitä tuotteita voisi ostaa nettiä näppärämmin niiden oikeilla hinnoilla!

  14. 18

    sanoo

    Lucy S.: Hieman onneksi hinnat halpenivat, mutta saisivat tosiaan mennä sillä USA:n tasolle meilläkin. Toki pienet rahtikustannukset tulevat päälle, mutta jotain kohtuutta. :/

  15. 19

    Anonyymi sanoo

    Minä jotenkin olen aina suhtautunut kaikkiin kosmetiikan lupauksiin hyvin skeptisesti ja joskus tulee naurettua vedet silmissä joidenkin tuotteen osasten nimien tai "vakuuttavien" taustarinoiden parissa. Etenkin erilaiset "olemme avanneet luonnon aarrearkun ja poimineet sieltä kaikkein hienointa teknologiaa pulloon pistettäväksi" ovat olleet ihan mahtavaa viihdettä 😀 Asiaan tietysti vaikuttaa se, kun tuntee ihmisen biologian hyvin ja tietää, miten keho (sekä tuo iho) toimii.

    Viimeisimpänä törmäsin laihdutusvalmisteeseen, joka lupasi poistaa "laihtumista estävän liman paksusuolesta". Hämmennykseni/repeämiseni oli suuri, sillä paksusuolessahan lähinnä tehdään elimistön tarvitsemia vitamiineja ja imeytetään ne sekä ylimääräinen vesi takaisin elimistöön. Mitä halvatun limaa sinne muka kertyy ja miten se vaikuttaisi yhtään mitenkään kenenkään painoon? Olihan se tietysti tosi vakuuttavan kuuloinen juttu tieteellisine tohtoreineen ja kaikkineen, mutta oli vaikea uskoa, että meneekö joku oikeasti tuollaisiin mainoksiin?

    Itse luen myös naistenlehdistä ja muualta tuotemainoksia ja miltei kaikissa on joku pienellä tähdellä merkitty huomautus. Parhaita ovat ne, joissa on luvattu tuotteen tekevän sitä tai tätä ja otos on sitten präntätty pienellä jonnekin sivun nurkkaan olevan 12 naista. Tieteen puolella ei menisi ikinä tuollainen läpi, mutta kosmetiikassa näköjään riittää. Parhaimpia olivat joskus Cosmossa olleet mainokset, joissa oli pieni tähti präntätty lupauslistan keskelle, mutta koko mainoksesta ei löytynyt sitä huomautusta, mihin se tähti liittyy 😀

    Mutta kaipa ihmiset sitten uskovat näitä juttuja, koska niitä sitkeästi painetaan milloin mihinkin.

  16. 20

    sanoo

    Anonyymi: Kun hyvin esittelee, niin kyllä siihen vaan saadaan ihmiset uskomaan.
    Olikin muuten hauska, kun lääkepuolellakin hommat menisivät näin hepposasti läpi.
    "E-plleri ehkäisi raskauksilta 90% tapauksissa*" *Itsearvio, 20 naista.
    😉

  17. 21

    tarie sanoo

    mitä mieltä olet selluliittivoiteista? esim clarinsin total body lift "ehkäisee rasvojen varastoitumista rasvakudokseen, tehostaa rasvojen hajoamista, aktivoi aineenvaihduntaa ja parantaa ihon pinnan kuntoa." lähes kaikissa selluliittivoiteissahan sanotaan voiteen vaikuttavan rasvakudokseen, mikä on täysin mahdotonta! tuotteenhan täytyisi silloin mennä epidermiksen ja dermiksenkin läpi subcutikseen. miksi tällaista edes keksitään? miten selittäisit asian asiakkaalle? miten saan tuotteen myytyä, jonka lupaukset eivät pidä paikkaansa?

  18. 22

    sanoo

    Mä rakastan sua.

    En sinänsä tiedä kovinkaan yksityiskohtaisesti kosmetiikasta, kemikaaleista ja ihmisen anatomiasta, mutta riittävästi, ja olen myös kuullut puolueettomilta asiantuntijalähteiltä riittävästi yleispätevää kritiikkiä koko touhusta, että pidän noin lähtökohtaisesti kaikkea kosmetiikkaa vähän kusetuksena. 😀 Että niinkun mut pitää aina vakuuttaa ihan oikeasti, ei vain mainoslauseilla (joita en koskaan usko, vaan mietin aina millä eri tavoilla tämä on nyt ihan silkkaa skeidaa taas x)) eli lähinnä jonkun oikeasti asiantuntevan ja KRIITTISEN ihmisen perusteluilla 😛 Nyt siis olen kyllä todella iloinen tästä blogista! ^^

  19. 23

    sanoo

    Tarie: Itse en niihin usko. Joidenkin kiinteyttävien tuotteiden huomaa kyllä vaikuttavan nestekieroon niin, että pissattaa enemmän, mutta selluliittituotteisiin en usko.
    Asiakkaille sanon, että tuotteen käyttä saa ihon pinnan tuntumaan sileämmältä. Tämä ei ole vale ollenkaan, sillä tuote nimenomaan tekee sen. Sileämmältä iho ei kyllä pysyvästi ainakaan näytä.
    Meillä kiinnitettiin koulussa huomiota juuri tähän, mitä voi sanoa valehtelematta ja siksi olen yrittänyt keskittyä nimenomaan puhumaan siitä, miltä iho _tuntuu_ jonkun tuotteen laiton jälkeen. Monesti asiakas voi ymmärtää sen niin, että iho myös näyttää joltakin, mutta minä yritän puhua tällaisissa tuotteissa vain tunnusta.
    Ja jos asiakas kysyy minulta suoraan, että lähteekö voiteella selluliitti, niin kyllä minä sanon ihan rehellisesti, että ei lähde. 🙂

    Maria: Minusta olisi ihanaa, jos ihmiset kiinnittäisivät enemmän huomiota tuotteiden sisältöihin, jolloin meitä ei enää edes yritettäisi johtaa niin paljon harhaan. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *