Visiitti Lumenen Labraan

Kuten viime viikolla kerroin, sain tosiaan kolmen muun bloggaajan kanssa aivan uskomattoman mahtavan ja etuoikeutetun tilaisuuden päästä vierailemaan Lumenen tehtaille ja varsinkin kuulemaan Lumenen tuotekehityspäällikkö Josefin Backmania. Arvatkaa vaain, kuinka haltioissani olin!
Pumppasimme naisesta visiitin aikana niin paljon tietoa irti, etten edes muista tähän hätään mitä kaikkea kysymäämmekään! (Ja koska olin niin täpinöissäni, en edes tajunnut tehdä muistiinpanoja itselleni.)
Olin visiitistä aivan erityisen innoissani, sillä minulla on aina ollut hyvä suhde Lumenen tuotteisiin ja vaikken ihan kaikkien meikkituotteitten kanssa olekaan aina päässyt sinuiksi, on Lumene ollut jo pitkään se brändi, jonka ihonhoitotuotteet valitsisin, jos minun olisi pitäydyttävä vain yhdessä merkissä.
Pääsimme kiertelemään pitkin laboratorion puolta, jossa näimme tuotteiden kehittelyn vaiheita. Näimme esimerkiksi jääkaapit ja lämpökaapit, joissa tuotteita testataan kehittelyvaiheessa. Tuotetta säilytetään kuulemma sen kehittelyvaiheessa muistaakseni n. 40 asteen lämpötilassa 3kk ja tarkkaillaan, vaikuttaako tämä tuotteen koostumukseen haitallisesti.
Näimme myös hajustekaapin, joka oli viileä huone täynnä erilaisia pieniä tuoksupulloja ja mystisiä merkintöjä ”hyvistä miehistä” ja ”huonoista miehistä” ja ”hyvistä karkeista” ja muusta kaikesta meitä hymyilyttäneestä.
Kaikkein eniten nautin itse kuitenkin mahdollisuudesta päästä kyselemään asiansa osaavalta kemistiltä kaikkea minua mietityttänyttä.
Pääsimme mm. kysymään antioksidanttien vaikutuksesta, eli onko niissä perää vai saavatko ne vain tuotteen itsessän säilymään paremmin. Ja kyllä niillä kuulemma oli vaikutusta myös iholle eivätkä ne kaikki haihdu tuotteesta heti sen avaamisen jälkeen.
Sanni esitti myös mielenkiintoisen kysymyksen koskien tuotteiden tehoaineiden pitoisuuksia. Miksi Lumenella joku tehoaine oli vasta sijalla kahdeksan jollakin luonnonkosmetiikkamerkillä saman aineen ollessa sijalla kolme? Vastaus tuli nopeasti: koska tehokkaampiakin aineita on ja Lumene käyttää tehoaineita niinä pitoisuuksina, joina niiden valmistaja niitä suosittelee käytettävän optimaalisen hyödyn saamiseksi.
Minua kiinnosti kuulla, voiko EU:n alueella oikeasti olla käytössä ihon pigmenttimuutoksiin vaikuttavia aineita ja kuulemma voi ja Lumenen uudessa Bright Now Visible Repair Tone Correction -seerumista tuollaista ainetta löytyykin. Olin hieman hämmentynyt, sillä en uskonut moiseen. Selvennykseksi sain, että aineella voidaan hajoittaa pigmenttikertymiä ihon pinnalla, jolloin ne vaalenevat, mutta koska aine ei tietenkään voi vaikuttaa kauhean syvälle, muodostuu niitä jatkossakin. Kun pigmenttimuutoksia siis saa aineella vaalenemaan, tulee sen käyttöä jatkaa yhä edelleen eikä pelkkä aurinkovoiteen käyttö ehkäise niiden uudelleenmuodostumista. Loogista. Itse olisin vaan todennut, etteivät aineet saa mennä niin syvälle ja jos joku muka vaalentaisi, niin pelkkä aurinkotuote riittäisi ehkäisemään uudelleenmuodostusta. Kyseinen uutuusseerumi onkin päätynyt käyttööni.
Kuulimme, että uuden tuotteen kehittely voi viedä aikaa parikin vuotta, mutta tiukan paikan tullen tapahtua jopa kolmessakin kuukaudessa.
Ja ei, se ei valitettavasti ole kemisti, joka keksii, mitä lähdetään tekemään, vaan ideat tulevat markkinointitiimiltä joka on tutkinut, mille olisi kysyntää ja mikä on nyt trendikästä. Sen tiedon pohjalta kemisti voi sitten aloittaa leikkinsä.
Kysyimme Josefinilta, mikä on hänen työssään antoisinta ja kuten varmasti moni muukin vastaisi, olivat ne tietysti ne onnistumiset. Yhtenä esimerkkinä hän mainitsi Lumenen uuden Bright Now Visible Repair Day Cream SPF 15 -voiteen tuotekehittelyn. Koska suojakertoimelliset voiteet tuntuvat lähes poikkeuksetta hieman paksummilta suoja-aineidensa vuoksi, halusi hän kerrankin formuloida jotain ohuemman tuntuista ja tällä kertaa onnistuikin siinä varsin loistavasti: ”Veikkaan, että jos kokeilet voidetta tietämättä sen olevan suojakertoimellinen päivävoide, et koostumuksen perusteella tajua asiaa.” (Kokeilussa on ja tykkään todellakin!)
Eräs mielenkiintoinen saamani oppi koski muuten aurinkosuojatuotteiden testausta. Olin nimittäin itse aina luullut, että suojakertoimien testaamiseen ja mittaamiseen on kehitetty joku koneellinen järjestelmä, mutta näin ei kuulemma ole, vaan tuotteiden suojakertoimet testataan ihan ihmistesteinä testilaboratorioissa. Näissä puolueettomisa labroissa vapaaehtoisten (muistaakseni selän) iholle levitetän pienille alueille testattavia voiteita ja ne altistetaan uv-säteilylle mitaten sitten ihon reaktioita silmänmääräisesti. Tottakai nämä testausta tekevät henkilöt ovat silmineen kouliintuneita ja osaavat työnsä, mutta koska suojakertoimien tehokkuuden mittaamiseen ei ole olemassa elektronista mittauslaitetta, saa esimerkiksi USA:ssa suojakertoimensa testauttamalla sille yleensä korkeamman luokituksen kuin  EU:ssa ja firmat käyttävät tätä takaporttia usein hyväksi. Siksi esimerkiksi kasvovoiteiden SPF 15 on turvallinen merkintä, joka varmasti ainakin pitää paikkansa.

Eli vaikka monilla merkeillä onkin ohuen ohut SPF 50 voide ei se takaa, että voide ihan oikeasti olisi SPF 50 myös EU:ssa tehtyjen testien mukaan. Kuinka mielenkiintoista!
Koko laboratorion puoli oli täynnä mielenkiintoista nähtävää, mutta koska tuolle puolelle ei ymmärrettävästi saanut tietenkään ottaa omaa kameraa mukaan, päätyi kuvitukseen Lumenen toimesta retkestämme taltioituja kuvia.
Opin visiitillä tosiaan ihan suunnattomasti saaden irti myös paljon nippelitietoa yksittäisiä raaka-aineita koskien ja toivottavasti sainkin tähän postaukseen kirjattua ylös edes jotain sellaista, mistä te ette olleet tienneet ennen. 
Kiitos Lumenelle vielä vierailusta!
Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Onko kukaan bloggaaja kysellyt vierailuillaan merkkien eettisistä puolista, ympäristöstä ja eläinkokeista. Kuinka paljon näihin kiinnitetään huomiota ja pyritään välttämään ? Ovatko firmat ylipäänsä halukkaita puhumaan asioista ?

  2. 2

    sanoo

    Näistäkin asioista tietysti juteltiin. 🙂 Eläinkokeettomuus varsinkin on lainsäädännöllisistä syistä itsestäänselvyys nykyään EU:ssa ja sain kuulla hyvän pointinkin siihen, miksei ketään edes hyödytä niiden teettäminen salaa: Eläinkokeet maksavat ja kokeitahan tehdään juuri siksi, että ne toimivat todistusaineistona aineen vaikutuksista niitä tarvittaessa. Jos aine olisi siis testattu eläinkokeilla, ei näitä testituloksia voisi ikinä koskaan milloinkaan käyttää missään ja nehän olisi ostettu aivan turhaan. Oletetaan vaikka, että tuote aiheuttaakin jonkunreaktion monilla ja sitä lähdetään tutkimaan ja halutaan nähdä aineen testitulokset, jolloin käykin ilmi, että merkki onkin tenyt eläinkokeita. Eläinkokeet ovat siis hyösyttömiä kun alkaa miettiä, miksi ne tehdään. 🙂

    • 2.1

      Anonyymi sanoo

      Älä nyt viitsi! Et oikeasti voi olla kosmetiikan suurkuluttajana noin naiivi…

    • 2.2

      Anonyymi sanoo

      Älä itse ole noin pää pyörryksissä kaiken maailman salaliittoteorioista 🙂 Itse toimin opiskelija-assarina syöpätutkimustiimissä, jossa eläinkokeita (hiiriä) käytetään. Kaikki Ensimmäisessä kommentissa on ihan totta, ei eläimiä julmuuden/kiusan/helppouden/huvin vuoksi käytetä. Eläinkokeet ovat valtavan kalliita, tarkasti valvottuja ja lisäksi hitaita (hiiri kasvaa monta kuukautta (ja sekin on nopeimmin kasvavia nisäkkäitä), pelkät solut tuplaantuvat muutamassa millilitrassa kasvatusliuosta vain tunneissa.) nämä ovat asioita jotka vähentävät tuottavuutta ja tehokkuutta, joka on toivottua tuotekehittelyssä. Ja kosmetiikan eläinkokeet on todellakin kielletty EU:n alueella, mikä on todella hieno asia !

  3. 3

    sanoo

    En olisi arvannut, että aurinkovoiteet testataan lähtökohtaisestikin ihmisillä.Jos jaksaisi kiinnittää huomiota, kyllähän niissä tietysti lukisi dermatologiseti testattu. Itse en kyllä ikinä uhraisi omaa selkääni noille tutkimuksille. 😀

  4. 4

    Anonyymi sanoo

    Tuliko puheeksi, miksi Lumenen tuotteissa on usein säilöntäaine phenoxyethanol niin korkealla listassa? Olen vain miettinyt sitä…

  5. 5

    sanoo

    Ihan mielenkiinnosta, pääsitkö nyt myös tiedustelemaan syytä Lumenen ripsivärien massoille? 😀 Olen jo jonkin aikaa pohtinut onko sille oikeasti jokin tietty syy miksi ripsivärien massa jätetään niin ohueksi

  6. 6

    Anonyymi sanoo

    jooooooo….. ihan varmasti jonkun firman työntekijä kertoisikin, jos markkinoinnissa käytettävä "fakta" ei olisikaan totta (eli noi antioksidantit ja niiden vaikutus ihoon) tai että jonkin asian syynä olisi ihan puhtaasti raha (tehoaineet.. aika keksityn oloinen selitys.) vaikka olisi miten asiantunteva henkilö tahansa, en ihan liian vahvasti rupeaisi uskomaan kaikkeen mitä kyseinen henkilö sanoo, että oman puljun tuote näyttäisi paremmalta. kenen leipää syöt sen lauluja laulat pitää vaan paikkansa 😉

  7. 7

    sanoo

    Oli varmasti tosi mielenkiintoista, olisi ollut mahtavaa olla mukana. Mutta asiasta toiseen, osaisitko suositella mitään Suomesta saatavaa oikeasti vaaleaa BB-voidetta tai sävyttävää kosteusvoidettta, tuntuu että kaikki on liian tummia 🙂

    • 7.1

      Anonyymi sanoo

      Oikeasti vaaleita BB voiteita ovat ainakin Goshin, MACin ja YSL:n BB:t. Sävyttäviä kosteusvoiteita en tiedä, tosin Goshin BB voide on aika lailla sellainen, eli ei peitä mitään.

    • 7.2

      Anonyymi sanoo

      Garnier rasvaisen ihon BB on itselleni ihan liian plassu siis vaalea?? normaali BBlight on tummempi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *