Viimeiset hetket ennen kuolemaa

Viimeiset Lontoon päivät olivat minulle ehdottomasti vaikeimpia (jopa vaikeampia, kuin ne ensimmäiset, jos joku ne vielä muistaa..).
Saattaa kuulostaa liioittelulta, mutta minulla oli ihan sellainen olo kuin odottaisin kuolemaa. Halusin tehdä ja nähdä kaiken vielä viimeisen kerran, mutta silti viimeisten kertojen toteuttaminen tuntui niin lohduttomalta ja kamalalta ajatukselta, että se jopa ahdisti. 
Minulla oli niin monesta paikasta niin hyvät muistot, etten halunnut pilata niitä käymällä parkumassa noissa paikoissa vielä viimeistä kertaa!
Halusin kyllä nähdä kaikki Lontoon ihanat paikat vielä kerran. 
Halusin ottaa kaikesta kuvia.
 Halusin nähdä rakkaan Tower Bridgeni vielä kerran. Ja vielä kerran. Ja kurkistaa sitä vielä kerran. Ja lopulta todeta, etten vaan voi enää katsoa sitä enää kertaakaan alkamatta itkeä.
 Ja siinä se silti oli, kotimatkani varrella ja laittoi minut aina itkemään!
Viimeisen kerran näin sillan paikallisen kaverini kanssa. Minulla oli hyvä fiilis, olin viettänyt juuri mukavan illan Lontoossa ja sillalla seistessämme kaverini toivotti minulle kaikkea hyvää elämälleni uskoen, että palaan varmasti vielä takaisin. 
 
Tuon jälkeen minulla meni normaalisti alle kymmenessä minuutissa taittuvaan kotimatkaan tunti, sillä en vaan voinut lakata katsomasta siltaa ja ihastelematta tuota upeaa asuinaluetta, jolla olin saanut viimeisen vuoden asua. 
Tuntui, että sydämeni pakahtui samaan aikaan sekä onnesta että jo valmiiksi ikävästä! 
 
Tuon jälkeen en enää viimeisinä päivinäni kyennyt kulkemaan tuota reittiä, jolta sillan näkisin tai käymään kurkkaamassa sitä enää kertaakaan kotini viereiseltä näköalapaikalta. Tuntui, etten vaan enää kestänyt.
Kävin viimeisenä viikonloppuna myös kunnolla ruokakaupassa ja ostin sellaista ruokaa, millaista haluaisin nimenomaan viimeisellä ateriallani syödä. Kuulostaa jo ihan pöljältä ja sitä se varmasti olikin, mutta halusin nauttia Lontoosta ja sen ruokatarjonnasta vielä kerran kunnolla!
Söin hyvin. Siivosin asunnon. Pakkasin tavarani loppuun. Istuin vain ja odotin, sillä minusta vaan tuntui, että odotan kuolemantuomion täytäntöönpanoa. 
 
Aina kun poistuin kotoa hoitamaan jonkun juoksevan asian, teki mieleni vaan parkua ja tuntui, että pilasin joka kerta itseltäni johonkin paikkaan liittyvän ihanan muiston ja mielikuvan käymällä parkumassa paikalla. 
Lopulta en enää edes halunnut poistua asunnolta mikä oli hyvin typerää, sillä olisin ihan hyvin voinut käydä ottamassa ilon irti viimeisistä hetkistäni Lontoossa. 
Lontoossa viettämäni vuosi on ollu tähänastisen elämäni paras vuosi. Tein paljon, näin paljon ja koin paljon niin Lontoossa kuin sen ulkopuolellakin. Sain myös paljon ja sain viettää sen minulle rakkaiden ihmisten kanssa. Vaikka jäänkin muistelemaan tuota vuotta haikeudella uskon, että tulevasta vuodesta tulee vieläkin parempi. 
 
Olen tehnyt tämän kesän aikana niin suuria ja rohkeita päätöksiä ja menen niin varmana niiden perässä, että tulevasta vuodesta on vaan pakko tulla edellistäkin parempi! Ja loppujen lopuksi sehän on suurelta osin kiinni vain minusta itsestäni, miten elämääni lähden elämään.
London, thank you for always being there for me! 
(Ja kiitos myös sille yhdelle ihanalle ja tärkeälle ihmiselle, joka oli siellä aina minua varten. En ehkä sanonut sitä tarpeeksi usein ja selvästi, mutta arvostin kaikkea eteeni tekemääsi todella paljon. <3 ) 

PS. Kiitos kaikille teille ihanille eilisen postausta kommentoineille ja kauniita sanoja sanoneille! Olette ihania! 

Kommentit
  1. 2

    Marjo sanoo

    Edellinen postaus pisti mut kyllä niin pillittämään eikä tämäkään postaus tilannetta helpottanut… Näin se maailma todella toimii aina, jostain on luovuttava että voi saada uutta. Pätee niin kosmetiikan ja muun materiaalin kanssa kuin ihan isossa elämän laajuisessa mittakaavassa 🙂 Luopumisen hetki on aina rankka, mutta sen myötä pystyy saavuttamaan ehkä vielä jotain parempaa 🙂 Ja onneksi aina voi palata tosiaankin niihin onnellisiin muistoihin, ja jossain vaiheessa se ei enää tee niin kipeää <3

  2. 4

    sanoo

    Oivoih 🙁 Voin vain kuvitella fiiliksesi, sillä mä olen ihan Lontoo-friikki ja rakastan sitä kaupunkia (tänä kesänä kävin kahdesti), enkä voi juuri suurempaa onnenpotkua ihmisen kohdalle kuvitella kuin että se pääsee sinne asumaan.
    Sulla on ollut ihana vuosi, harva saa kokea tuota kaikkea. Se on kuin aarteen omistaisi.
    Voimia ja tsemppiä! Kuka tietää, mitä ihanaa seuraavan mutkan takana sinua odottaakaan?

  3. 6

    sanoo

    Mä taisin kommentoida edelliseenkin postaukseen, mutta pakko vielä sanoa…tämäntyyppinen aitous ja rohkeus kertoa suoraan elämänsä vaikeista hetkistä ja rohkeista päätöksistä on ihan kertakaikkiaan ihailtavaa ja upeaa. Fanitan. Oot upea nainen.

  4. 7

    sanoo

    Joku taisi edellisessä postauksessa kommentoidakin jotain tämän tyylistä, mutta sanotaan vielä: on kiva, että kirjoitat välillä muustakin kuin kosmetiikasta! 🙂

  5. 8

    Anonyymi sanoo

    Sydäntä särkeviä postauksia nämä pois-Lontoosta-aiheiset. Koita pärjäillä <3

  6. 9

    sanoo

    Melkein oon itkenyt näitä herkempiä postauksia lukiessani, oon seurannut blogiasi melkein ostolakkosi ensimmäisistä päivistäsi asti ja tuntuu kuin itsellekin tulisi haikea ja surullinen olo ihan vain myötätunnosta. Tsemppiä ja jaksamista, uusi elämä ja kujeet odottavat! <3

  7. 11

    Anonyymi sanoo

    On aivan silminnähtävää että olet ollut viimeisen vuoden/ pitemmän ajanjakson onnellinen (muistan sinut/henkilöhahmosi jo vuosien takaa toisaalla kosmetiikkablogissa). Tästä on ollut puhetta toisaalla mutta myös blogisi kautta se konkretisoituu että onnellisuus tekee kauniiksi (ei kosmetiikka vaikka kukapa niistä ei pitäisi) 🙂 Samankaltaisia henkilökohtaisia kokemuksia omallakin kohdalla, katsoessa vanhempia kuvia ja nykyistä, onnellista peilikuvaa. Toisinaan voidaan siis sanoa että on onni vanheta, ja usein vieläpä paremman näköiseksi 😉 Lisäksi siirryn minäkin uuteen kaupunkiin ihan näinä päivinä joten kiva sattuma lukea kokemuksistasi.
    En seuraa jatkuvasti joten kiinnostaisi tietää jatkatko tästedes kaukosuhteessa vai miten toimii jatkossa suhteen ylläpito? Itse muutan juurikin suhdesyistä toiseen kaupunkiin. Nautiskele uusista asioista!

  8. 12

    Minni sanoo

    Minulla on ollut ihan samanlaiset tuntemukset pari vuotta sitten, kaupunki vain oli eri. Se on ihan kauheaa, kun toisaalta haluaisi nauttia niistä viimeisistä hetkistä, mutta ei osaa, kun se luopumisen suru on päällimmäisenä. On niin kamalan haikeaa tehdä kaikkea viimeistä kertaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *