Vetäisinkö suosiolla läskiksi?

Syksyllä kuuminta muotia ovat paksut silmärajaukset.

Natural Code kulkee trendien perässä ja julkaisee kausituotteina Chubby eyelinerin kolmessa eri sävyssä ja tässä postauksessa tutustutaan sen mustaan versioon.

Suomalaisittain tämä rajaustussi on selkeästi läskilaineri.

Tussi on ihan oikeasti kuin oikea kunnon tussi niin kokonsa kuin ulkonäkönsäkin puolesta.

Tällä tussilla saa myös ohuehkoa jälkeä, mutta ideana on vetäistä kerran ja kunnolla sitten samantien.

Tussin kärki on minusta sopivan napakka ja tussi tekeekin varsin siistiä jälkeä.

Tämä pysyi luomillani hyvin ja toisin kuin monien nestemäisten tussimaisten tuotteiden kanssa, ei tämän kanssa ole vielä ainakaan tullut eteen sitä tussin yht’äkkistä ja arvaamatonta loppumista.

Oikein mainio rajaustussi, jos tykkää siitä, että väriä tulee kerralla kunnolla ja rajaus saa olla paksumpi.

Tämä tussi vaikuttaa todella riittoisalta eikä tavaraa ole kertaakaan tarvinnut ravistella tussista ulos väkisin. Tarkkaa hintaa en tussille tiedä, mutta eivätpä Natural Coden tuotteet yleensä maltaita maksa.

Lopuksi vielä pieni yleishyödyllinen vinkki nestemäisiin rajauksiin liittyen.

Näyttätävätkö eyelinerilla tehdyt rajaukset silmissäsi aina jotenkin turhan kovilta ja tuntuuko, ettet vaan saa niistä siistejä?

Näyttääkö rajaus jotenkin liian piirretyltä ja terävältä? Tahtoisitko nestemäisen rajauksen tuomaa intensiivistä tummuutta, muttet vaan saa eyelinerillasi piirrettyä tasaista jälkeä?

Kokeile tehdä rajaus luomillesi ensin eyelinerilla ja vetää sen päälle pehmennystä ja tasoitusta kynällä. Intensiivisyys pysyy, mutta kynä tasoittaa ja korjaa mahdolliset virheet ja epätasaisuudet ja raja pysyy silti yhä tarkkana, mutta anteeksiantavaisempana.

Kuinka teillä sujuu nestemäisellä tuotteella rajaaminen?

PS. Myös IsaDora julkaisee syyskuussa syyslookissaan vastaavanlaisen rajauskynän, Bold Tip Eyelinerin, jonka muotoillulla kärkiosalla voidaan tehdä joko ohutta tai paksua jälkeä.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Aikas kiinnostavalta vaikuttaa tuo kynä, ja etenkin tuosta IsaDora-uutisesta innostuin 🙂 Sitä täytynee kokeilla.

    Itse olen aina käyttänyt nestemäistä eyelineriä rajauksien tekoon (n. 13-vuotiaasta asti… älä kysy, miltä se silloin näytti), sillä mielestäni muuten ei vaan saa tarpeeksi intensiivistä jälkeä. Ja itse pidän siitä eyelinerin piirretystä jäljestä 🙂 Nyt kun katsoo vanhoja kuvia, joissa olen käyttänyt eyelineriä, ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, mutta hei, harjoitus tekee mestarin!

  2. 2

    Ulpu sanoo

    Nykyään ei tuu oikein käytettytä muuta kuin kynärajausta. Tussia mulla ei oo tainnut olla koskaan, Lumenen liner oli joskus pitkään käytössä, mutta senkin laitoin siveltimellä. Jotenkin tussilla on hankala saada tarpeeksi ohutta rajausta (riippuu toki tussista ja harjoittelun määrästä). Voisikin pitkästä aikaa seuraavaan kunnon meikkiin laittaa kunnon rajauksen, nyt ei kylläkään ole kuin Ben Nyen nappiväri, jonka laitan siveltimellä. Ehkäpä kyn ostamassa uuden rajauksen… 🙂

  3. 3

    Anonyymi sanoo

    Onko tämä jo julkaistu ? Tällä viikolla olen nimittäin menossa shoppailemaan ja rajaustussi ollut hakusessa 🙂

  4. 4

    Anonyymi sanoo

    Heippa V!
    Olen erittäin kiitollinen antamistasi superhyvistä neuvoista, varsinkin kun olet jaksanut täällä kommenttiboxissakin help us out:)

    Mietiskelin tässä että oletko tutkaillut ELF:n (www.eyeslipsface.co.uk)
    tuotteita… Olen tilannut meikkejä ELF:tä mutta pohdiskelin vaan kaupan mineraalimeikkien INCI sisältöjä, sillä hinnathan ovat hyvin alhaisia, eli ovatkohan ne ns. mistään kotoisin sisällöltään?

    P.S. missä määrin mielestäsi mm. Bare Mineralsin pohjien sisältämä bismutti voi vaikuttaa epäpuhtaaseen ihoon,should I avoid it? ELF mineraalipohja kai vaan sisältä bismuttia jonkinlaisena "saattaa sisältää" aineena…

    Kiitoksia!

    Rey-Rey

  5. 5

    Anonyymi sanoo

    oisit voinut näyttää millaista jälkeä tää tekee silmäluomella, siitä olisi saanut paremmin kuvaa kuinka paksua jälkeä tulee :

  6. 6

    Anonyymi sanoo

    Huonosti sujuu rajaamiin, en osaa yhtää : DD
    Ja sitteku mun liikkuvat luomet, taine on niin alhaalla taisiis ne on pienet, niiku teen rajauksen, näyttää et koko luomi ois vedetty mustaks vaikkei oikeesti joo : SS

  7. 7

    LemonJuice sanoo

    Minä en koskaan ole onnistunut tekemään hyviä rajauksia kynällä. Ja hupaisa piirre tarinassa on, että nestemäisen rajauksen ostaminen olikin sitten yllättävän hankalaa.

    Kun menin ekan kerran ostamaan jotain, millä tekisin rajauksen, niin myyjä myi minulle kynän, koska se on aloittelijalle helpompi. No, siitä ei tullut yhtikäs mitään. Minulle jäi aina näkyviin ihoa rajauksen ja ripsien väliin ja rajauksesta tuli jotenkin suttuinen, vaikka yritin piirtää pätkissä ja töpötellä ja vaikka mitä.

    No, kun seuraavan kerran menin ostamaan jotain rajaukseen sopivaa, niin se myyjä oli sitä mieltä, että minulle oli myyty vääränlainen kynä ja hän myi minulle toisenlaisen.

    Kun sitten vihdoin sain ostettua itselleni ensimmäisen nestemäisen rajauksen, niin totesin, että se oli minulle huomattavasti helpompi kuin kynä. Rajaus menee ripsen tyveen ja saan tehtyä sillä ohuen ohutta tai paksumpaa/levenevää rajausta jne.

    Vuosien aikana olen todennut, että osaan käyttää nestemäistä rajausta tai siveltimellä levitettävää geelimäistä rajausta, mutta kynät ovat minulle edelleen mysteeri – siitä huolimatta, että muutama kynä on toiveikkaana tullut ostettua. Nyt ne ovat kumilenkillä nipussa odottamassa jotakin – en tiedä mitä.

  8. 8

    Anonyymi sanoo

    Olenko nähnyt unta vai kirjoititko sinä Virve tuossa keväällä natural coden julkaisevan huuli/kiltopunia? Olen yrittänyt etsiä sitä postausta, mutta en vaan löydä..:(
    -Emma

  9. 9

    sanoo

    Itse henkilökohtaisesti rajaan aina pelkästään nestemäisellä linerillä, parhaaksi olen todennut Rimmelin sivellinpäisen rajauksen. Parasta siinä on se, että sillä saa ihanasti ohuenohuen rajauksen, mutta tarvittaessa myös paksun.

  10. 10

    Anonyymi sanoo

    Aikaisemmin käytin tämän tapaisia tuotteita, mutta nyt käytän mieluummin Joe Blascon kakku-eyelineria.
    Elli76

  11. 11

    sanoo

    Heei taas ^^

    Minä kun kyselin sitä MavaDryn kestoa sinulla niin miten se oli? Kun silloinko olit jossain reissussa vai miten se oli? 😀 Niin kun ajattelin ostaa sitä sitten seuraavalla kerralla kun käyn kaupungissa… Minulla sitä tulee käytettyä noin kerran viikossa että mitä luulet kuinka kauan se kestää 🙂

  12. 12

    sanoo

    Laitan itse aina kapealla siveltimellä tummaa luomiväriä nestemäisen rajauksen päälle, niin rajaus ei näytä liian kovalta. Mitä luulet, pysyykö kyseinen tuote helposti vuotavissa silmissä, vai sottaako se? Vuotaviin silmiin on vaikea löytää nestemäistä rajausta, kun vedenkestävätkin muuttuvat kuivaksi kököksi ja rapisevat pois ja vesiliukoiset sotkevat.

  13. 13

    sanoo

    Haha, voi että repesin tuolle "läskilainerille"! 😀 Mutta joo, olen tällä hetkellä etsimässä jotain toimivaa rajausratkaisua ja arvon kynien ja nestemäisten ja tussimaisten ja herra ties minkä kaikkien eyelinereiden välillä, mutta toistaiseksi en ole uskaltanut tehdä päätöstä suuntaan jos toiseenkaan (sehän ON hyvin vaativa päätös…)

    Tähän mennessä olen käyttänyt kynä+luomiväri rajauksena-komboa, jonka olen todennut oikeasti pysyvän koko päivän (mitä kynä tai luomivärillä yksinään vedetty rajaus eivät todellakaan tee), etenkin koska sekin tuntuu antavan anteeksi pienet epätarkkuudet ja lipsahdukset. 🙂 Tällä hetkellä olen kallistumassa tussimaiseen rajauskynäratkaisuun, ja Natural Coden yksilö olisi ainakin siinä mielessä hyvä ehdokas, ettei se aja konkurssiin vaikka sattuisikin osoittautumaan hutiostokseksi.

  14. 14

    Jenna sanoo

    Tahtoo!
    Tää mun NC:n pikkutussi ei oo oikein toiminut ):
    Siitä loppuu toi väri ja sitä joutuu ravistelemaan ja heiluttamaan että saa sieltä jotain.. D:

  15. 16

    Anonyymi sanoo

    Vaikuttaapa hyvältä! Jos sitä vaikka kävisi tollasen sitten hankkimassa. Mä tykkäisin kauheasti tehdä itelle rajauksia tusseilla ja eyelinereilla mutten vielä ole kovin hyvä siinä, kädet tärisee liikaa :/

  16. 17

    Anonyymi sanoo

    kattelin tota just kaupoissa enkä ollut varma siitä ostosta 🙂 taidan hakea tollaisen tässä lähiaikoina. muuten, voiko meikkivoidesiveltimen pestä pelkällä vedellä vai tarvitseeko siihen erillisen 'pesuaineen'?

  17. 19

    Anonyymi sanoo

    Hauskalta näyttää toi natural coden tussi, mutta uskon että jälki olisi liian paksua mun makuun (:

    Mutta oli mul iha oikeeta asiaaki 😀 Haluisin vinkkejä silmämeikin (siis erityisesti luomivärien käytössä) tekoon, koska haluaisin käyttää luomivärejä ja saada vaihtelua. Omistan kyllä jotain (suht huonoja)paletteja, enkä yleensä saa hyvää jälkeä (lähinnä turpaan saaneen näköiseltä näytän). Ongelma on myös se etten osaa. Tai ehkä nimenomaan se…

    Osaatko suositella jotain halpaa palettia, millä sais luonnollisen meikin. Olen aika vaalea,mutten kuitenkaan ihan valkoinen (: en kyllä tiedä osaatko sanoa tähän mitään 😀 olis kiva saada myös postaus asiasta, en oo ainakaa löytäny (:

  18. 20

    Heitu sanoo

    Hei nyt tarvis apua! Pystyisitkö suosittelemaan jotain aurinkosuojakertoimellista päivävoidetta normaalille/kuivalle iholle? Tällä hetkellä käytössä Lumenen Pure Radiance Day Cream SPF 15, jossa merkintä aurink"kaikille ihotyypeille", mutta kyllä mun iho tarvis jotain vähän enemmän kosteuttavaa.. Aurinkoisemmille päiville on sitten toi Eucerinin SPF50 voide, mutta sitä en viitsi joka päivä kasvoilleni laittaa, sen verran jättää rasvaisen pinnan..

    Osaatko muuten sanoa, että mistä oli kysymys, kun kävin Kicksissä kokeilemassa bare mineralsia, mutta se ei sopinut sitten yhtään! Mielestäni myyjä tosin laittoi sitä aivan liikaa, ja pyörittelyt jäi aika vähäiseksi.. Ihoa kiristi monta tuntia ja meikkipohja jäi rypyille silmänalusiin. Illalla kasvoja pestessä oikein kirveli! Harmittaa niin paljon, sävy kun oli juuri oikea ja tykkäisin tosta mineraalipohjan ideasta. Kai sitä vois uskaltautua kokeilemaan uudestaan joku päivä..

  19. 21

    Anonyymi sanoo

    Mä laitan aina ensin Grimasin harmaalla tai mustalla mattaluomivärillä rajaukset ja siihen päälle sitten mustat, hyvin ohuet tussaukset Oriflamen Stylolla ihan ripsien tyveen. Teen siis hiukan nurinkurisesti tuon järjestyksen, mutta itse tykkään enempi näin 🙂 Pieni kovuus katseessa säilyy, muttei hypi ihan silmille sentään.

  20. 22

    Anonyymi sanoo

    Vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta tuotteelta sillä pidän voimakkaista rajauksista, mutta tussimaiset linerit eivät jostain syystä ole koskaan minulla toimineet. :/ Tällä hetkellä käytän Lumenen Blueberryä, mutta senkin levitän rajaussiveltimellä, sillä Blueberrynkin tussimainen sivellin aiheuttaa ongelmia siistin viivan tekemisessä.

    Asiasta kuudenteen, saanko toivoa postausta? 😀 En ole huomannut että olisit tehnyt postausta saunatuotteista tai yleensä ottaen saunan vaikutuksista ihoon yms. Onko sauna yleensäkään iholle hyväksi? Voiko saunoa liikaa? Pitäisikö iho ja hiukset suojata saunan kuumuudelta? Ymmärrän tietysti jos et ole kova saunoja tai sinulla ei ole mahdollisuutta testata esimerkiksi saunatuotteita, mutta uskoisin että yleiselle saunapostaukselle olisi kysyntää. 🙂

    – Sofia

  21. 23

    sanoo

    Mä kuulun LemonJuicen kanssa samaan kastiin, kynillä en saa mitään aikaseksi,nestemäinen tai geelirajaus on taas ihan helppo nakki:D

  22. 24

    sanoo

    tahma: Harjoitus tosiaan tekee mestarin. 🙂

    Ulpu: 🙂

    Anonyymi: Saattaa jo löytyä monesta paikasta. 🙂

    Rey-Rey: Olen tutkinut, mutten ole tarkasti perehtynyt noihin. Ihan hyviltähän nuo mineraalipohjat vaikuttavat, mutta hankala tosiaan sanoa, kun ei ole yhtään kokeillut. 🙂
    Bismutti vaikuttaa joidenkin ihoon ja joidenkin taas ei, eli riippuu täysin ihosta. Tiedän näppylöihin taipuvaisia, joilla ei vaikuta ollenkaan ja niitä, joilla kuulemma vaikuttaa, paha siis sanoa. Bismuttia voi olla vaikkapa lähes jokaisessa tuotteen sävyssä reilustikin, vaikka se olisikin vain May Contain -listalla. :/

    Anonyymi: Olisin voinut tehdä paljon muutakin, mikäli aikaa vaan olisi enemmän. 🙂

    Anonyymi: :/

    LemonJuice: Toisille tosiaan vaan sopivat käteen (ja silmään) toisenlaiset koostumukset toisia paremmin. 🙂

    Emma: Juu,kirjoitin, mutta poistin sen pyynnöstä hetkeksi, sillä asia oli vielä silloin hys hys -luontoinen. 🙂

  23. 25

    sanoo

    disair: Sivellinpäisiä saisi olla enemmänkin myynnissä. :/

    Elli76: 🙂

    Wez: Kerran viikossa käytettynä kestää luultavasti siihen saakka, kunnes paksuuntuu pulloonsa ja muuttuu purkaksi. Noin pari kolme kuukautta varmankin, siis. 🙂

    Maikko: Todella paha sanoa, sillä omilla silmilläni en ole saanut tuota kokeiltua… en kuitenkaan usko, että pysyy superhyvin. :/

    Leenu: Hyvä kombo, sillä kynä tekee intensiivisyyden ja puuterimainen tuote kiinnittää sen. 🙂

    Jenna: :/

    Anonyymi: Tähän hätään en muista nimeä, mutta tästä on tulossa pian juttua. 🙂

    Anonyymi: L'orealin neljän luomivärin paletti Beige taupe? 🙂

    Heitu: Cliniquen Superdefencessä on spf 25 ja kolmea eri täyteläisyyttä, eli kuivallekin iholle löytyy omansa.
    Myyjällä ei ehkä ollut tekniikka täysin hallussa, mutta tuo kuivuus on usein aluksi ihan normaalia ja yleensä iholta menee pari viikkoa "tottua" tuohon, jonka jälkeen kuivuus helpottaa. Samoin kävi itselläni, eli ekalla viikolla oli kuiva ja kiristävä iho, mutta sen jälkeen alkoi helpottaa ja jopa roa-kuurin aikana tuo oli lopulta se ainoa toimiva tuote. 🙂

    Anonyymi: Noinkin tosiaan toimii hyvin. 🙂

    Sofia: Kiitos ehdotuksesta, laitan korvan taakse! 🙂

    Basu: 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *