Vedin uudet pohjat

Tänään jutellaan superhyvistä luomivärinpohjustajista.

Olen aiemmin aina hehkuttanut Urban Decayn Eye Shadow Primer Potionia maailman parhaana luomivärinpohjustajana. Mikään muu kokeilemani luomivärinpohjustaja ei ollut toiminut silmissäni yhtä hyvin ja pitänyt meikkiä paikoillaan yhtä moitteettomana aamusta iltaan. Ilman primeria silmämeikki pysyy luomellani arviolta viidestä kymmeneen minuuttia ja huonolla primerilla parista tunnista viiteen tuntiin. Urban Decayn primerilla silmämeikki pysyy luomillani vaikka 24 h putkeen.

Nyt löysin kuitenkin Urban Decayn primerille kilpailijan, joka taitaa käytännöllisyytensä vuoksi ohittaa entisen suosikkini. Tämä pohjustaja on nimittäin pakattu huomattavasti Urban Decayn primeria näppärämmin:

Kyseessä on Too Facedin Shadow Insurance.

Tuubista on helppoa saada pohjustajaa ulos ja käyttökin on hygienistä. Urban Decayn primerin ongelmana kun on ollut, ettei applikaattorin avulla käytettävästä pakkauksesta saa läheskään kaikkea pohjustajaa ulos.

Yksi näppärä keino on ottaa annostelija pois, mutta applikaattori itsessään alkaa tuntumaan jo hieman epähygieniseltä jatkuvassa käytössä, onhan tässä kyseessä kuitenkin silmäluomelle menevä tuote.

Uudemmissa versioissa Urban Decayn primerin applikaattori on viistottu, mutta tämä taas on aiheuttanut sen, että pohjustajaa tursuaa helpommin pakkauksesta ulos jo hieman liikaakin.

Shadow Insurance on käytössä yhtä luotettava kaveri kuin Urban Decayn primeri. Luomiväri nappaa tähän kiinni moitteettomasti ja pysyy luomilla läpi päivän. Tuotteiden koostumuksetkin ovat melko samanlaiset käytännössä ja käytössä.

Urban Decay Eye Shadow Primer Potion.

Too Faced Shadow Insurance (joka näyttää kuvassa hieman öljyisemmältä, kuin mitä se tosiasiassa on).

Oikeastaan on makuasia, kummasta tykkää enemmän. Joidenkin olen kuullut sanovan, että Shodow Insurance olisi heidän kuiville luomilleen toimivampi, mutta itse en huomannut eroa.

Kun Urban Decayn primerini kuluu loppuun, käytän varmasti jatkossa Shadow Insurancea juurikin sen pakkauksen vuoksi.

Shadow Insurancen kaverina minulla tulee kuitenkin jatkossakin olemaan eräs toinen Urban Decayn primeri -nimittäin primerin Sin-versio!

Sin on niin runsaspigmenttinen, että sitä voisi halutessaan käyttää vaikka yksinäänkin luomivärinä.

Nettitilailua arkailevan Suomesta saatava vaihtoehto tälle on Cliniquen Quick Eyes Cream Shadow sävyssä Sprakling Nude.

Sin-version ideana on, että se saa mistä tahansa sen päälle laitettavasta luomiväristä aikaan shimmerisemmän. Tällä saa siis ihanasti uusia vivahteita vanhoihin, jo ennestään jemmoista löytyviin luomivärisävyihin.

Itse olen Diorin Iridescent-luomivärien kova fani, joten Sin sai heti paikan meikkipussistani huomattuani sen kykenevän muuttamaan mattaisempiakin luomivärejäni iridescent-tyyppisen jäljen tekeviksi.

Sinissä on tosiaan se viistottu applikaattori, jonka kerroin kaikissa uudemmissa Urban Decayn Primereissa olevan.

Uskon, että jatkossa meikkipakistani tulevat aina löytymään sekä Urban Decayn Sin että Too Facedin Shadow Insurance.

Oman Shadow Insurancen tai Urban Decayn alkuperäisen tai shimmerisen Sin-primerin saat tilattua mm. Look Fantasticista.

Käytättekö te primeria luomivärin alla? Mistä merkeistä teillä löytyy kokemuksia ja mikä on suosikkinne?

(Ja kun joku kuitenkin kysyy, niin primeri siis laitetaan puhtaalle luomelle yksinään ilman meikkivoidetta tai puuteria. Jotkut primerit kehottavat puuteroimaan kevyesti niiden päältä pysyvyyden lisäämiseksi, mutta nämä kolme mainitsemaani käytetään ihan yksinään luomilla.)

Kommentit
  1. 1

    kraula sanoo

    Mulla on arkikäytössä Lumenen pohjustaja, ja UDPP Sin niihin tilanteisiin kun kaipaan jämerämpää tavaraa. Lumene sopii arkiaamuun, koska on helpompi levittää – Sinin kanssa menee välillä hermot, koska jos sitä sohaisee vähän ohi niin se shampanjan sävyhän kyllä sitten näkyy. Olen ollut kumpaankin oikein tyytyväinen, Lumene toistaa värit hailakampina kuin UDPPS, mutta arkena (töissä/koulussa) se ei haittaa. Pysyvyys on molemmissa loistava.

    Normi-UDPP on vielä testaamatta, varmaan lähiaikoina hankin senkin kun on muutakin tilattavaa nettikaupoista.. 😉

  2. 2

    sanoo

    UDPP on ollut luottopohjustaja jo ties kuinka pitkään, Sin-version jättämä shampanjasävy epäilyttää (eli kuten joku jo sanoikin niin sudippa vähän liikaa/yli niin johan se näkyy luomivärin jäädessa alemmas :D) mutta tuo TF:n pohjustaja kuulostaa oikein hyvältä eli kiitos vinkistä!

    Lumenen pohjustajaa olen kokeillut, mutta ihan kamala. Toisti värit todella huonosti, töhnä oli tosi paksua ja tunkkaisen värinen ja muutenkaan en tykännyt. Lähinnä tuo sävyjen huono toisto. Ei tullut ihan hutiostos kun huomasin sen sopivan paaljon paremmin huulien pohjustustuotteeksi :).

  3. 3

    sanoo

    Yleensä en käytä primeriä ollenkaan, mutta silloin kun haluan enemmän kestävyyttä käytän jonkin sortin luomivärikynää. Sellaisia isoja, pehmeitä kyniä, joita mm. Goshilta löytyy. Tuo Too Facedin pohjustaja kiinnostaisi kyllä! 🙂

  4. 4

    Anonyymi sanoo

    Millä hinnalla yleensä tuota Too Facedin Shadow Insurancea pitäisi saada tilattua? ettei liikaa maksaisi 🙂

  5. 6

    sanoo

    Mulla taas Too Facedin primeri ei toimi läheskään yhtä hyvin kuin UDPP, johtuen rasvaisista luomistani. Ei ole siis UDPP:n voittanutta meikin kestossa.

  6. 7

    sanoo

    Minäkin oon käyttänyt tuota Lumenen pohjustajaa, joka on tuntunut tosi hyvältä ja toimivalta. Ainoa miinus siitä, että sen väri on asteen liian tumma silloin kun olen talvella kalpeimmillami :p Muita pohjustajia en olekaan testannut vielä.

  7. 8

    Anonyymi sanoo

    Tilasin juuri pari päivää sitten tuon UD:n primer potionin. Ennemmin en ole pohjustajaa käyttänyt ja kieltämättä luomiväri on silti pysynyt ihan hyvin. Mutta uusia tarpeita syntyy kuin itsestään 🙂 Tuo sin-versio näyttää kyllä niin ihanalta että on kai hankittava.

    Sanna
    tuubeistatuubaa.blospot.com

  8. 9

    Pintunen sanoo

    Luomivärin pohjustajista en tiedä mitään, mutta nää sun otsikot – parhautta! Naurua aamuun! Kiitos!

  9. 10

    Anonyymi sanoo

    Vihdoinkin UD muuttaa Primer Potion pakkauksen tuubiksi.Tästä oli juttua jossain blogissa 🙂

  10. 11

    Marsu sanoo

    Mikä olisi paras (mattapinta plussaa) primeri mineraalimeikkien alle koko kasvoille?

  11. 12

    sanoo

    Ostin Englannista Urban Decayn luomiväripaletin jonka mukana tuli minikokoinen Primer potion. Rakkaussuhde on syvä ja rypytön! Lumenen vastaavaa tuotetta olen kokeillut mutta se oli ihan sontaa tähän verrattuna. Hygienia-aspektia olen itsekin miettinyt, mutta kun mitään ongelmia ei ole ollut ja tuote toimii niin hyvin niin en kyllä ihan pian ole valmis vaihtamaan.

  12. 13

    sanoo

    Juu,onhan UDPP omaa luokkaansa,mutta epäkäytännöllinen kyllä. Kun teurastin sen putkilon ja siirsin mömmöt purkkiin,se alkoi kuivumaan todella nopeasti ja näin ollen sen hinkkaaminen luomelle ei ollut ihan mielyttävimmästä päästä.

    Kävin Sokoksella kädelle testailemassa erilaisia primereitä,Sensailla taisi olla parhaimman tuntuinen ja upean shimmerinen jo itsessään mutta päädyin sitten testaamaan Malu Wilziä enkä ole pettynyt. Koostumus on kevyt mutta uskomattoman hyvin on pitänyt värit paikoillaan.Hintaa reilut 7€.

    Tuota Too facedia voisi kyllä kokeilla ja luultavasti jossain välissä taas tuo UDPP löytää tiensä meikkipussiini 😀

  13. 14

    Terhi sanoo

    Näitä suosittelemiasi merkkejä en ole koittanut. Käytössä tällä hetkellä Clarins, joka ajaa asiansa, mutta erityisen ihastunut en ole, sekä uutena hankintana Elizabeth Ardenin Advanced Eye-fix Primer, josta tykkään kovasti. Pitävä ja tekee kivan silkkisen matan pinnan. EA on muutenkin yksi suosikki merkkejäni, tuntuu laatu olevan kohdallaan.

  14. 15

    Anonyymi sanoo

    Hmmm myydäänkö tuota missä nettikaupoissa? ( siniä ) Siis ei ebay yms. vaan jotkut mitkä on euroopassa?

  15. 17

    Anonyymi sanoo

    Ennen en käyttänyt mitään pohjustustuotetta mutta täältä luettuani tilasin oitis UDPP:n enkä ymmärrä miten olen voinut aikaisemmin elää ilman sitä :D. Loistotuote ja näillä helteilläkin on luomiväri pysynyt juuri kohdallaan ja oikean värisenä. Joskus laitan vain pelkkää pohjustajaa ja ripsaria, koska pohjustaja tasoittaa luomen väriä ja tekee pinnan mattaiseksi. Näyttää siis siistiltä ja luonnolliselta.

    Itsellä ei ole ongelmia tuotteen pursuamisen kanssa, tosin yritänkin aina ottaa tuotetta varovasti ja mahdollisimman vähän, koska se on niin riittoisaa. Pysyy putkilokin siistinä kun ei tarvitse tunkea tavaraa takaisin.
    Yksi miinus purtilossa kyllä on. Se violetti päällys lähtee irti pieninä hileinä! En enää uskalla tarttua etusormi – peukalo – otteella putkiloon, koska kuitenkin törkin sormillani naamaanikin ja sitten sitä hilettä on joka paikassa. Nyt putkilon violetissa pinnassa on valkoisia laikkuja kohdissa, mistä päällys on kulunut pois. Sinulla nuo putkilot näyttävät kuitenkin ihan siisteiltä, oletko huomannut tuollaista ilmiötä?

  16. 18

    sanoo

    Täällä käytössä TF:n Shadow Insurance, toiminut vallan moitteettomasti. UDPP:ia en ole kokeillut laisinkaan, ja Lumenen pohjustaja on kaamea mielestäni. En tykkää yhtään. Mutta täälläkin olen käyttänyt toisinaan huulimeikin pohjustajana, ja toiminut niin ihan oookoosti. 😀

  17. 19

    sanoo

    käytän melkein aina pohjustajaa luomivärin kanssa 🙂 mulla on toi UDPP ja semmonen goshin puikko, joka pitää värit kans tosi hyvin. se on sellanen hopeakylmämikälievähänglitter jutsku että se muuttaa kans sävyjä vähän joten on kiva että on kans udpp joka ei muuta ollenkaa 🙂

  18. 20

    sanoo

    Tämä postaus tuli kuin tilauksesta, kiitos! Oma UDPP vetelee viimeisiään ja olen pohtinut sille seuraajaa. Vaihteen vuoksi taidan nyt kokeilla tuota TFSI:a. Ja hankintalistalle saattaa päätyä myös tuo UDPP:n Sin-versio…

  19. 21

    Ulpu sanoo

    Lumene on pelittänyt käytössä ihan ok, mut raskaille/rasvoittuville luomilleni olisi UDPP varmasti tosi hyvä. Purkin epäkäytännöllisyyden takia voisi kyllä hankkia tuon Shadow Insurancen, mut olisikohan se sit ongelmaluomille riittävä…

  20. 22

    nanna sanoo

    tuo sin täytyy varmaankin seuraavaksi kokeilla, hyvältä näyttää :)! ja kiva, jos UDPP:kin on tulossa tuubiin, tuo applikaattoriversio on kyllä kieltämättä todella kökkö käyttää :|.

  21. 24

    Anonyymi sanoo

    hei anteeks, tulee vähä tämmöne offtopic-tyylinen viesti, mutta osaatko suositella mulle mitään ihonhoitotuotetta (rasva/voide/puhdistustuote) kun mulla on semmonen sekaiho, ja otsan alueella on paljon semmosia ihonvärisiä näppylöitä ja välillä finnejäkin. sitten tietysti nenässä mustapäitä ja leuassa jotain. mutta eniten minua harmittaa tuo otsa 🙁 olen 17-vuotias ja mulla on ollu toi otsa tommonen nyt jotain vuoden. kosmetologille ei oikein ole varaa eikä ihotautilääkärille.

  22. 25

    Anonyymi sanoo

    Lumenen pohjustaja on ollut käytössä varmaan vuoden päivät, ja oon tuotteeseen kaikin puolin tyytyväinen. Purtilokin on varmaan ihan ok, mutta minä pursotan sieltä täytenä aivan liikaa tavaraa, ja tyhjänä ei tahdo saada mitään pihalle… 😉 voih.

  23. 26

    Peppi sanoo

    Kiitti postauksesta, on pitänytkin kysellä mitä tykkäät TF:n versiosta. Rasvaluomisena en voi käyttää silmämeikkiä ilman pohjustajaa. Vuosia käytin Lumenea, toimii ihan ok, mutta UDPP:lla saa pitävämmän tuloksen. Tuo Too Faced on kiinnostanut juurikin pakkauksensa takia, mutta jos UDPP menee tuubiin niin en vaihda! Olen nyt välillä laittanut ohuelti myös pikkuisen alaluomelle, ei kai haittaa? Toiveena siis että alarajaus pysyis paremmin.

  24. 27

    Elli sanoo

    Art decon luomen pohjustaja on ihan mielettömän hyvä, ainut kokeilemani millä luomiväri on pysynyt yli vuorokauden (kyllä yli vuorokauden, tuli vähän juhlittuun!).
    Miinusta tulee vain purkista minkä kanssa joudut säätää joka aamu spaattelin kanssa koska sormien jatkuva koskettelu olisi epähygienistä ja kovettaisi tuotteen.
    Omani olen hankkinu kosmetologien messuilta n. vuosi sitten ja vielläkin on tuotetta jäljellä vaikka olen käyttänyt joka ikinen kerta kun meikkaan eli lähes kaikki arkipäivät + la = )

  25. 28

    Anonyymi sanoo

    no mulla on tällä hetkellä kolme primeriä

    TOO FACED ihanan helppo ja kiva ja normaalissa toiminnassa kestää tarpeeksi kauan. Tukalammassa paikassa helposti rasvoittuvilta luomiltani alkaa rajaukset kaksinkertaistua.

    UDPP ah kestää ja kestää ja kestää<3 miinusta on tietysti tuo pullon muoto ja toinen ärsyttävyys: jos tekee ensin meikkipohjan niin silmiä pohjustaessa jää UDPP:n ja meikin päällekkäisiin kohtiin tosi rumat rajat joita ei saa pois muuten kun aloittamalla kokonaan alusta. Kolmas miinus on, että sitä ei voi myöhemmin siistiä, jos tökkää wp-ripsaria pohjustuksen päälle pitää taas aloittaa aivan alusta. Jos putsaa vähän pumpulipuikolla jää kamala raja pohjustetun ja pohjustamattoman luomen välille…

    SENSAI tää on mulla arkikäytössä, niin ihana levittää ja tuntuu vähän kosteuttavalta. Antaa hieman shimmeriä ja joskus käytän tätä pelkästään. Tämä on näistä kolmesta ehdottomasti riittoisin. -maria-

  26. 29

    Anonyymi sanoo

    Nyt kun silmä-aiheessa ollaan niin osaisitko kertoa mikä olisi hyvä silmänympärysvoide nuorelle? Ainoa ongelma on tummuus. Pirkkaa kokeilin ja sillä ei ollut mitään vaikutusta 🙁 Mutta tuote saa kyllä olla vähän hintavampikin kunhan poistaisi tummuutta.

  27. 30

    Anonyymi sanoo

    Hei ihana Virve! 🙂 En tiedä oletko vastannut jo aiemmin tähän kysymykseen, mutta mikä olisi paras silmämeikin pohjustaja, jota ei tarvitsisi netistä tilata? Tarvin sen nimittäin aika pian.. Lumenen pohjustaja tällä hetkellä käytössä, mutta sillä ei pysy luomiväri hyvänä koko päivää 🙁
    -Ann

  28. 31

    Anonyymi sanoo

    Kysymykseni sopisi paremmin edelliseen postaukseen, mutta enpä eilen ehtinyt kirjoitella tänne. Mutta siis, onko vahingollista värjätä kulmakarvoja noin reilun viikon välein? Vahingoittuvatko ne samanlailla kuin hiukset ja onko sillä jotain vaikutusta käytännössä?
    Kulmakarvani "alut" ovat melko harvat ja väri tuntuu lähtevän niistä tosi helposti pois, kun taas muussa osassa väri pysyy pitkään ja hyvin. Näyttää hassulta, kun loput on tummemmat kuin alut. Kesällä en haluaisi näiden helteiden ja hikoilun takia kulmakynää käyttää, kun se sulaa melko nopeaa pois.

  29. 32

    Janina sanoo

    Haluaisin tilata tuon UDPP'n, mutta jotenkin sen purtilo on saanut minut aina jättämään tilauksen tekemättä. Innostuinkin uudesta purtilosta, mutta siinä uudessa purtilossa lukee, että Complexion Primer, Brightening… Eli tuo on siis todennäköisesti kasvoille tarkoitettu pohjustaja, joka kirkastaa ihon sävyä, varmaan samalla tavalla kuin Lumenen vastaava. Ellei sitten tuo ollut vain havainnollistamassa sitä, minkälaiseen purtiloon tämä myös tulee tämä luomivärin pohjustaja.

    Itse käytän joka kerta luomivärin kanssa pohjustajaa. Minulla on nyt Lumene, johon olen ollut suht koht tyytyväinen, mutta haluaisin kokeilla jotain muuta. Tuo UDPP taitaisi olla minun rasvaisille luomilleni oikein hyvä, himotuttaisi hirmuisesti. 🙂

  30. 33

    Anonyymi sanoo

    säkö oot laival töissä? jos, nii millä laival? itse oon menossa vähän ajan pääst laivalle nii ois kiva tietää et jos oot vaik samal laival nii voisin bongaa sut sielt 😉

  31. 34

    Epe sanoo

    Niin mukava aihe, että pakko laittaa oma luomivärinpohjustuselämänkerta. 😀

    Aluksi käytin normaalien ihmisten (=ei meikkifriikkien :D) tapaan meikkivoidetta. Jossain vaiheessa käytin L'Orealin True Matchia, joka asettui luomivakoon sekunnissa. Sitten olinkin yli vuoden päivät onnellinen MAC Paintsin omistaja. Ero värien toistuvuudessa oli huima, pysyvyydestä puhumattakaan. Reilun vuoden jälkeen aine alkoi olla niin lopussa ja niin kuivaa, että kokeiluun lähti TFSI.

    Kyllähän se pelittää, mutta jotenkin värien tarttuvuus ei ollut ehkä ihan samaa luokkaa kuin Paintsin kanssa. TFSIssä massa tulee joskus ulos todella vetisenä ja joskus taas kiinteämpänä, ja tavallaan pidin enemmän tahmeammasta Paintsistä. Luomivakorantuja ei tälläkään tarvitse pelätä, mutta jotenkin värit tuntuvat hailakoituvan ja suttaantuvan iltaa kohti. Asiaan toki saattaa vaikuttaa se, että luomivärit eivät suinkaan aina ole mitenkään laadulla pilattuja… (Minulla on pieni ostolakko-projekti luomivärien suhteen, yritän käytellä pois huonompia halpiksia ja sitten korvata niitä paremmilla. 😀 Luomivärien loppuunkuluttaminen on vaan aika tuskastuttavaa puuhaa.)

    UDPP on minulla odottamassa TFSIn loppumista, ja olen tosiaan kuullut että se olisi se tehokkaampi kaveri rasvaisemmille luomille. Minusta tuo nykyinen pakkaus on niin suloinen, että melkein harmittaa tuo muutos… Mutta vain melkein. 😉

    Värillisinä pohjustajina (varsinaisen pohjustuksen päällä, siis) olen vähän kokeillut muutamia NYXin Jumbo Eye Pencil -kyniä. Milk toimii ihan kivasti, mutta esim. violetin levittäminen tasaisesti on yhtä tuskaa. Ja luomivakoon luiskahtamisen vaara on aina olemassa, kynät ovat sen verran rasvaisia. Paras ja oudoin pohjustusvinkki on ollut Just blushing -blogista – huulikiilto. Kyllä vain, töpöttelen luomille hieman Labellon väritöntä kiiltoa, ja hennompi/heikkopigmenttisempi värikin toistuu todella intensiivisesti. Tosin häivyttelyn kanssa sopii olla tarkkana, siksi laitankin huulikiiltoa säästeliäästi ja vain liikkuville luomille. Ja herkkäihoisempien on ehkä parempi jättää tämä väliin…

    Sin kuulostaa loistavalta. Olen joskus harkinnut MAC Paint Potin hankkimista sävyssä Bare Study, kauniin vaalea ja "shimmerinen". Toimisi varmasti hyvin lazy makeup day -tuotteena, vähän vaan valoa luomille. Saa nähdä, kumpi tulee hankittua, vaiko molemmat. 🙂

    Tästä tuli pitkä tarina, mutta minkäs teet, kun on kysymys näin tärkeistä asioista! 😀

  32. 35

    sanoo

    Mulla normimeikki pysyy yleensä tarpeeksi hyvänä koko päivän ilman primereita.
    Siitä huolimatta vannon UDPP:n nimeen. Jos käytän värikkäämpiä luomivärejä, joihin haluan värillisen pohjustuotteen (joka on sitten yleensä joku voidemainen juttu), niin UDPP pitää kaiken oikealla paikallaan ja haalistumatta.
    Lisäksi kiinnittelen glitterit luomille usein eräänlaisella huulikiillolla, joka nyt ainakin kuulostaa luistelemaan lähtevältä materiaalilta, mutta toimii tähään tarkoitukseen kaikista hyvin :), ja jälleen UDPP pitää glittermaton paikoillaan luomella eikä se hiihtele luomivakoon tai vaon kohdalta karkuun.

    Ja asian vierestä.. Urban Decayn uusi NAKED-paletti. Lääh lääh slurp :P''''' tahtoo tahtoo
    😉

  33. 36

    Anonyymi sanoo

    Too Facedia ja Urban Decayta saa tilattua myös Beautybaysta, tässä hinnat: Too Faced Shadow Insurance 13,60 e (tuplapakkaus 26 e) ja UDPP 13,40 e (tästä saatavailla molemmista versioista myös tuplapakkaus 25 euron hintaan).

    Lookfantasticin kalliit postarit ärsyttää sen verran etten viitsi sieltä mitään enää nykyään tilata, mutta Beautybay on kiva nettikauppa.

  34. 37

    omppu sanoo

    Mikä mahtaisi olla rasvaisille roikkuluomille paras pohjustaja, jota saisi Suomesta kaupoista? Luomivärin/rajausten pysyminen on minulle ikuinen ongelma, ne leviävät pahimmillaan jo viidessä minuutissa. Ostin melko hintavan Estee Lauderin pohjustajan ja petyin pahan kerran. En haluaisi tehdä enää lisää kalliita kokeiluja. 🙁

  35. 38

    Helinä sanoo

    Tämä on ehkä vähän turha vastaus, mutta saadaanpa joukkoon tällainenkin: en käytä pohjustajaa, sillä en käytä tai omista luomivärejä. =) En omista myöskään kulmakyniä, silmämeikkikyniä, puutereita tai meikkivoiteita.

    Yritin joskus teininä (nyt ikää 30v) harjoitella silmämeikkiä ja omistin yhden Body Shopin ruskean luomivärin. Lisäksi yritin harjoitella rajauksia äidin kynillä, mutta niistä luovuin lähes heti, sillä totesin näyttäväni täysin pelleltä. Luomiväriäni käyttelin vuoden pari, kunnes tajusin, ettei sekään olennaisesti tehnyt ulkonäölleni mitään erityistä. Aikuisiällä ei ole kiinnostanut koskaan yrittää uudelleen harjoittelua. Olen todennut, että näytän paremmalta ilman meikkiä tai vain ripsarilla ja huulimeikillä varustettuna, jos oikein haluan repäistä. 😉

    Onneksi minulla on tummat kulmat luonnostaan ja valitsen värikkäitä rillinkehyksiä, jotka "meikkaavat" minua tarpeeksi eli tuovat särmää ilmeeseen ilman meikkejäkin. Olen sen verran pienikokoinen ja ikäistäni paljon nuoremman näköinen, että jos meikkaisin enemmän, näyttäisin teiniltä, joka on leikkinyt äidin meikeillä…

  36. 39

    sanoo

    kraula: Siniä saa tosiaan sutia tarkalla kädellä. 🙂

    Panda: Nykyinen Lumenen primerihan on muuten nimenomaan silmille JA huulille tarkoitettu. 🙂

    JLCHARLOTT4: 🙂

    Anonyymi: Esim. Beauty Bayssa 13,60 euroa.

    Anonyymi: THANK GOD!!!

    Mansikka: Kiitos tästä infosta, itsellänikin rasvoittuvat nopeasti, mutta Too Facedkin on toiminut. 🙂

    brita: 🙂

    Sanna: Uusia yllättäviä tarpeita nimenomaan. 🙂

    Pintunen: 🙂

  37. 40

    sanoo

    Anonyymi: Onneksi! 🙂

    Marsu: Minulla on todella vähän kokemuksia koko kasvojen primereista, eli en osaa heittää mitään superhyvää. Melko samanlaisia on suurin osa kokeilemistani ollut.

    Flicka: Näinpä. 🙂

    Cherry: Ei tosiaan ole kovin tehokas peittämään. :/

    Läpi lasien: Kun annostelijan ottaa pois, saa lähes kaiken helposti ulos ilman putilon aukileikkailua. 🙂

    Terhi: 🙂

    Anonyymi: Esim. Beautybay.com myy.

    Anonyymi: Beautybay.com myy 13.60 eurolla Too facedia, myös Urban Decayta löytyy. 🙂

    Anonyymi: Minulla ei ole koskan lähtenyt. MOnesti nuo pakkauksen maalien irtoilut johtuvat siitä, että jos sormissa on meikkivoidetta yms. putiloa räpläillessä, irroittaa se pintaa. 🙂

    Nekku: 🙂

    r-ii: 🙂

  38. 41

    sanoo

    Poppy: Hyvä, että oli hyödyksi. 🙂

    Ulpu: Odota hetki ja osta uudistuva UDPP. 🙂

    nanna: Kiva juttu tosiaankin tuo uusi pakkaus. 🙂

    Ruu: 🙂

    Anonyymi: Paha sanoa näkemättä. Vakisuosittelutuotteet taitavat sopia tähänkin, eli Erisanin Hoitava puhdistusgeeli puhdistamaan. Kasvovedeksi esim. Lactosanin alkoholiton kasvovesi tai pesevämpänä Pirkan kasvovesi. Voiteesta on hankala sanoa ihoa näkemättä ja enempää kuulematta. Kuivuuko iho yhtään, ovatko näpyt selkeästi finnejä vai voivatko nuo valkoiset olla miliumeja?

    Anonyymi: 🙂

    Peppi: Tuskin mitään haittaa on. 🙂

    Elli: Täytyykin joskus taas Tallinnasta katsella. 🙂

    maria: Kiva kuulla kokemuksia noista! 🙂

    Anonyymi: Jos tummuus on rakenteellisista syistä johtuvaa (eli on aina, vaikka kuinka nukkuisi), ei sille voi voiteilla mitään. Jos taas se on vain väsymyksestä johtuvaa, ovat silmänympärysroll-onit kiva vaihtoehto virkistystä antamaan. 🙂

    Ann: Minulla on valitettavan vähän omakohtaista kokemusta näistä muista, joita ei tarvitse tilata. :/

    Anonyymi: Suositukset värjäyksen tiheydestä perustuvat siihen, mitä iho sietää ja mikä on iholle hyväksi. Esim. hiusvärien suostellut käyttötiheydet kertovat, että värejä on terveyden kannalta turvallista käyttää kuuden viikon välein. Eli kulmille tuskin on hallaa, mutta muuten voi sitten itse miettiä, mikä on keholle hyväksi. 🙂

    Janina: Itsekin aloin tuota tutkimaan, mutta tekstissä lukee näin: "The new packaging will mirror the tube that the Complexion Primer is currently sold in", eli tuo on eri tuotteen pakkaus kuin mitä tulossa on. 🙂

    Anonyymi: En nyt lähde täällä julistamaan, toiset ovat lukeneet täältä jostain, mutta en lähde toistelemaan.

    Epe: Kiitos perusteellisesta kommentista! 🙂

    Annie: Huulikiilto on yllättävän hyvä primeri, vaikka toisin voisi luulla! 🙂

    Anonyymi: 🙂

    omppu: En uskalla heittää mitään varmaa. :/

    Helinä: 🙂

  39. 42

    sanoo

    Poppy: Hyvä, että oli hyödyksi. 🙂

    Ulpu: Odota hetki ja osta uudistuva UDPP. 🙂

    nanna: Kiva juttu tosiaankin tuo uusi pakkaus. 🙂

    Ruu: 🙂

    Anonyymi: Paha sanoa näkemättä. Vakisuosittelutuotteet taitavat sopia tähänkin, eli Erisanin Hoitava puhdistusgeeli puhdistamaan. Kasvovedeksi esim. Lactosanin alkoholiton kasvovesi tai pesevämpänä Pirkan kasvovesi. Voiteesta on hankala sanoa ihoa näkemättä ja enempää kuulematta. Kuivuuko iho yhtään, ovatko näpyt selkeästi finnejä vai voivatko nuo valkoiset olla miliumeja?

    Anonyymi: 🙂

    Peppi: Tuskin mitään haittaa on. 🙂

    Elli: Täytyykin joskus taas Tallinnasta katsella. 🙂

    maria: Kiva kuulla kokemuksia noista! 🙂

  40. 43

    sanoo

    Anonyymi: Jos tummuus on rakenteellisista syistä johtuvaa (eli on aina, vaikka kuinka nukkuisi), ei sille voi voiteilla mitään. Jos taas se on vain väsymyksestä johtuvaa, ovat silmänympärysroll-onit kiva vaihtoehto virkistystä antamaan. 🙂

    Ann: Minulla on valitettavan vähän omakohtaista kokemusta näistä muista, joita ei tarvitse tilata. :/

    Anonyymi: Suositukset värjäyksen tiheydestä perustuvat siihen, mitä iho sietää ja mikä on iholle hyväksi. Esim. hiusvärien suostellut käyttötiheydet kertovat, että värejä on terveyden kannalta turvallista käyttää kuuden viikon välein. Eli kulmille tuskin on hallaa, mutta muuten voi sitten itse miettiä, mikä on keholle hyväksi. 🙂

    Janina: Itsekin aloin tuota tutkimaan, mutta tekstissä lukee näin: "The new packaging will mirror the tube that the Complexion Primer is currently sold in", eli tuo on eri tuotteen pakkaus kuin mitä tulossa on. 🙂

    Anonyymi: En nyt lähde täällä julistamaan, toiset ovat lukeneet täältä jostain, mutta en lähde toistelemaan.

    Epe: Kiitos perusteellisesta kommentista! 🙂

    Annie: Huulikiilto on yllättävän hyvä primeri, vaikka toisin voisi luulla! 🙂

    Anonyymi: 🙂

    omppu: En uskalla heittää mitään varmaa. :/

    Helinä: 🙂

  41. 44

    Anonyymi sanoo

    Menee vähän OT,mutta onko tuo päiväpeitto mitä vasten oot nää kuvaillut?Ihana väri,mistä se on?

  42. 45

    sanoo

    Anonyymi: Päiväpeitto on ostettu Sokokselta alennusmyynnistä toista vuotta sitten, eli tuskin heti tulee vastaan. :/

  43. 46

    sanoo

    Tilasin itselle tuon Too Facedin primerin ja hyvä on! Tuli testattua koko päivä töissä + 33-asteen lämpötilassa hikoillessa, eikä luomiväri liikkunut mihinkään. 🙂

  44. 47

    Elena sanoo

    Heippa,

    En löytänyt yhteystietojasi joten piti nyt tähän kommentoida. Haiseeko sinun Too Faced Shadow Insurance millekään? Ostin omani joulukuussa, toimi aluksi ihan kivasti mutta nyt on täyttä kuraa ja tuote haisee sienille – todella kamalalle siis. Onkohan mennyt pilalle? Harmittaa heittää hukkaan mutta eipä tuo kyllä kovin hyvin toiminut muutenkaan..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *