Vasten auringon siltaa

Olen väritön kuin liitulaku, mutta siitä huolimatta blogissani ei nähdä usein itseruskettavia koskevia postauksia. Syy tähän on simppeli ja selkeä: vihaan niiden hajua.

Jos kuitenkin käytän itseruskettavaa, käytän sitä aina yötä vasten, jolloin viimeistään muutamissa tunneissa esiinhiipivä DHA:n tuoksu on vaan minun nenääni jotain niin kuvottavaa, etten vaan voi käsittää, kuinka joku voi elää sen jatkuvasti ympärillä leijaillessa.

Koska en rusketu ja sana päivetyskin on melko vahva ilmiö kuvaamaan iholleni auringonsäteiden vaikutuksesta syntyvää sävyä, turvaudun minäkin yleisen sosiaalisen paineen alla välillä itseruskettaviin. Viimeisin turvariepuni on ollut blogini kautta saatu Lumenen uusi Natural Bronze Itseruskettava Kasvovoide.

Minulle on erityisen tärkeää, ettei itseruskettava voide haise itserusettavalla vielä levittäessä ja sitä tämä tuote ei teekään. Voiteen mieto tuoksu peittää alleen itseruskettavan häivähdykset helposti siksi aikaa, että ehdin rauhassa viimeistelemään iltapesut ja painumaan pehkuihin heräten aamulla kevyen päivettyneenä.

Lumenen kasvoille tarkoitetun itseruskettavan koostumus on miellyttävän kosteuttava ja minun kuiva ihoni on pitänyt tuotteesta paljon. Olen iltaisin tätä käyttäessäni laittanut tuotteen alle seerumin ja näin käytettynä erityisen kuiva ihoni on ollut tähän hyvin tyytyväinen.

Voiteen aikaansaama päivetys on erittäin kevyt ja siksi minulle vaaleaihoisena hyvin mieluinen. Tämän käytön jälkeen en näytä ruskettuneelta vaan vain kevyesti päivettyneeltä, eli siltä, että olen yhä hengissä, mutta aurinko ei myöskään ole päässyt korventamaan minua.

Tummempi ihoiselle tai voimakaampaa päivetystä hakevalle tämä olisi varmasti hieman turha tuote, mutta meille vaaleaihoisille ja kevyempää sävyä hakeville tuote on mitä mainion apu. Pidän tuotteessa erityisesti siitä, että koska sen tuoma sävy on niin kevyt, ei sillä saa kovin helposti aikaan raitoja, rannuja ja pahoja värieroja hiusrajaan tai kulmakarvojenkaan seudulle.

Hintaa riittoisalla tuubilla on noin 10,90 euroa.

Oletteko kokeilleet jo tämän tuotteen?

Mitkä ovat teidän suosikki itseruskettajianne kasvoille? Käytättekö niitä usein?

Kommentit
  1. 1

    Anonyymi sanoo

    ACOn sun kissed on vaan paras! juurikin tälläiselle vaaleaihoiselle, jolla päivetys näkyy vaan pisamoina, tuote on täydellinen <3
    ihana otsikko btw 🙂 mussuni alkoi laulaa heti tota biisiä kun kerroin mikä otsikko on 😀

  2. 2

    sanoo

    Täällä sama ongelma itseruskettavien kanssa; se haju. Mikään ei haise niin yököttävälle. ACO Sun kissed- asteittain päivettävä on myös ihan OK tuoksuinen, mutta kyllä siitäkin jossakin vaiheessa puskee läpi se itseruskettavalle ominainen löyhkä.

    Mutta nyt olen kuullut positiivista asiaa meille kalpeanaamoille; kalpeus on muotia! Tai ainakin tulossa muotiin(jossaki naisten lehdessä luki). HAHA!

  3. 3

    sanoo

    Tilasin juuri beautybay.comista Fake Bake -nimisen itseruskettavan ja olen aika vaikuttunut. Olen tottunut elämään itseruskettavan hajun kanssa, joskin Nivean geelisemmonen meni mullakin yli rajan.
    Fake Bake ei sitten haissutkaan mun nenään ollenkaan itseruskettavalle. Siis ei yhtään. Ollenkaan. Missään vaiheessa. Voisin kuvitella, että siihen itseruskettavan hajuun tottumattomampaan nenään siitä voisi erottaa sen hajun. ?
    Käytin kasvoille ja vartalolle. Tuoksu oli kookoksinen/kesäinen/aurinkoinen. Kuivui salamannopeasti. Sävy oli luonnollinen.
    Oon ehtinyt käyttää vasta kerran, mutta suosittelen.

  4. 4

    Anonyymi sanoo

    Ite käytän säännöllisesti tota Doven kosteusvoidetta, joka samalla päivettää astettain 🙂 Antaa kivan päivetyksen ja samalla kosteuttaa ja on riittosa eikä haise mun mielestä pahalle. Lisäksi kokeilua odottaa joku kicksistä ostettu itseruskettava, jonka merkkiä en nyt äkkiä saa päähäni. Pitää vaan eka kokeilla johkin huomaamattomaan paikkaan, että ei vaan tuu oranssiksi 😀

  5. 5

    Anonyymi sanoo

    Ikinä en ole itseruskettavaa käyttänyt, koska oon muutenkin tosi ruskettunut ja haluaisin sitä paitsi vaaleamman ihon.

  6. 6

    Anonyymi sanoo

    Pystyisitkö ottamaan näihin itseruskettava postauksiin aina ennen jälkeen -kuvat? olisi tosi kiinnostavaa nähdä ihan oikeasti millasen rusketuksen tuote tekee. 🙂

  7. 7

    Anonyymi sanoo

    Olen käyttänyt lukemattomia itseruskettavia ja ylivoimaisesti paras on Clarinsin kasvoille tarkoitettu voide. En nyt osaa ottaa kantaa sen tuoksuun, mutta lopputulos on erittäin lähellä aitoa rusketusta.

  8. 8

    Anonyymi sanoo

    Olisi aina kiva saada tällaisissa postauksissa kuvia siitä, että miltä tuote näyttää iholla 🙂

  9. 9

    Anonyymi sanoo

    Kicksistä saatava self tanning lotion on oma lempparini! Käytän sitä koko vartalolle ja kasvoille myös silloin tällöin. Itse vihaan myöskin sitä itseruskettavien hajua, mutta tuossa tuotteessa se ei jotenkin häiritse. Self tanning lotion tuoksuu mielestäni jopa aika hyvältä ! 😀

  10. 10

    sanoo

    Hmmm tota vois jo harkita. Itse olen kalpea kuin valkoinen lakana, enkä jaksa vaivautua edes yrittämään (oikeaa tai) tekorusketusta, mutta tuollainen kevyesti päivettävä kasvotuote voisi olla kokeilun arvoinen.
    Sitten pitäisi vaan löytää myös kropalle jostain väriä…

  11. 11

    sanoo

    Tuota Lumenen tuotetta tulee käytettyä pari kertaa viikossa. Lopputulos on tosiaan vain kevyehkö päivetys, mikä sopii hyvin minulle 🙂 Saa kasvot näyttämään vähän eloisemmilta!

  12. 12

    Anonyymi sanoo

    Doven Summer Glow'n ostin heinäkuussa ja käytinkin sitä vähän aikaa, kivastihan se päivetti, mutta kyllästyin totaalisesti sen tahmaisuuteen. Voide oli niin tahmainen, että välillä mietin imeytyikö se ikinä ihoon. Ongelman tietenkin ratkaisi vaatteet tai vuodevaatteet, johon voide mielellään tarttui ja näin ylimääräinen tahma katosi iholta, mutta niin… Summer Glown päivetyksessä ei mitään vikaa, eikä tuoksukaan ollut mikään järjetön.

  13. 13

    Anonyymi sanoo

    Dermosilin itseruskettavat sekä vartalolle että kasvoille on olleet ihan huippuja! Väri on sopivan vaalea pohjoismaiselle lakananvalkealle iholle ja ensimmäinen tuote, jonka tuoksussa ei ole mitään mikä muistuttaisi itseruskettavasta. Edullisia ovat myös.

  14. 14

    Anonyymi sanoo

    Kicksin itseruskettava aiheutti minulle allergisen reaktion jonka seurauksena silmäni muurautuivat umpeen, eli en suosittele.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *