Valmiina tulevaan

Minulla on takanani tähänastisen elämäni onnellisin syksy. Suurena tekijänä sen onnellisuudessa on vaihto-opiskeluaikani Lontoossa, mutta taustalla on myös eräs toinen tekijä, josta te ette vielä suuremmin tiedä, mutta jonka tahtoisin kanssanne jakaa. Tämä tekijä menee vahvasti yksityiselämän puolelle, mutta koska sen vaikutus tulee olemaan elämässäni ja sitä kautta lopulta varmasti blogissanikin huomattava, haluan jakaa sen kanssanne.
Kerroin teille syksyllä, että englannin kieleni vahvistumisen taustalla oleva tekijä on melko puhtaasti rakkaus. Löysin kesällä ihmisen, jonka kanssa joka ikinen palapelin palanen on loksahtanut paikoilleen ja jonka kanssa olemme kuin toisillemme luodut, niin ällön satukirjamaiselta kuin se kuulostaakin. Mutta näin se vain on. Sen vain tuntee, kun se osuu kohdalle oikeasti ja nyt se osui, sanokaa skeptikot mitä vaan.
Syksy toi välimatkoineen mukanaan haastetta, mutta se ei meitä haitannut. Kun tietää, että toinen on se oikea, jonka kanssa tahtoo lopun elämäänsä viettää, niin yksi pieni syksy on niin lyhyt ajanjakso, ettei sillä ole mitään väliä. Minä olin Lontoossa ja nyt paljastan teille poikaystäväni olevan Ruotsista.
Nyt tuo syksy on kuitenkin ohi ja minä olen palannut Suomeen ja asun opiskelija-asunnossani. Kouluani on jäljellä vielä pari vuotta, mutta melko vähän siitä loppujen lopuksi vaatii aina fyysistä istumista koulun penkillä. Suomesta on helppoa ja edullista matkustaa Ruotsiin ja hei, minähän olen töissä ruotsinlaivalla!
Ja niin, jos parisuhteeni kieli on tähän asti ollut englanti syvällisten keskustelujen mahdollisuuden vuoksi päätin, ettei se olisi sitä enää. Olen saanut syksyn aikana huomata, että jos tahdon jotain ja päätän oppivani jonkun asian, menen vaikka läpi harmaan kiven. Nyt päätin, että lopetan nössöilyni ruotsin kanssa ja opettelen sen kunnolla. Ihan sama, vaikka se vaatiikin aluksi sitä, että asetun tarhaikäiseltä lapselta kuulostavan henkilön kenkiin. Puhuinhan minä sitä töissäkin, kyllä minä vielä sen ihan oikeastikin oppisin.
  
Tulevaisuudessa tulette siis varmasti Lontoo-fiilistelyn sijaan kuulemaan jonkun verran enemmän Tukholma-fiilistelyä, sillä minulla on melkoisesti suunnitelmia tuon kaupungin varalle. Ensimmäisestä ja siitä ehkä suurimmasta kuulette parin viikon päästä…
Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Hahaa mietin jo kesällä/syksyllä kun mainitsit viettäväsi viikon Tukholmassa, että onkohan tässä nyt joku miekkonen taustalla ja niinhän se oli.

  2. 2

    Anonyymi sanoo

    Tuntuu aina, että ihmiset pariutuvat kauhean nopeasti. Aloin seurustella vasta kolmikymppisenä ja tuntuu vaikealta lopettaa suhdetta, kun kesti niin kauan löytää eka.

    • 2.1

      sanoo

      Minusta taas tuntuu, että liian moni jää vain paikoilleen suhteeseen, jossa ei varsinaisesti ole mitään vikaa, mutta joka ei tee täysin onnelliseksikaan enää. Siitä ei uskalleta lähteä, koska pelätään, että entäs jos ei löydäkään mitään parempaa. Mutta miten sitä ikinä löytäisikään, jos ei laita omaa onneaan etusijalle ja uskalla katsoa, mitä elämällä voi olla tarjota. 🙂

    • 2.2

      Anonyymi sanoo

      Olen aivan täysin samaa mieltä kanssasi Virve! Itse junnasin plääh-suhteessa tarpeettoman kauan, ja kun lopulta uskalsin lähteä, niin oli se paras päätös elämässäni. Viime vuonna löysin ihmisen kenen kanssa, lainatakseni sinua, kaikki palaset loksahtivat paikoilleen. Sen vaan tietää kun on kohdannut sen oikean 🙂 Tuli oikein hyvä mieli kun luin tämän postauksesi. Toivotan sinulle ja teille kaikkea hyvää jatkoon 🙂

    • 2.3

      sanoo

      Ihana kuulla! Niin se vaan on, että kun vaan löytää rohkeuden lähteä etsimään jotain parempaa eikä tyydy "ontääihnkivaan" loputtomiin niin mitä uskomattomimpia ihmisiä voi tulla vastaan kun vaan uskaltaa antaa niille mahdollisuuden. Kaikkea hyvää myös teille! 🙂

    • 2.4

      Anonyymi sanoo

      Ääh, olen viimeaikoina miettinyt, olenko itsekin tuollaisessa plääh-suhteessa 🙁 Nyt pitäisi vain kerätä rohkeutta ja itsekkyyttä tehdä asialle jotain.. Ehkä munkin kohdalle vielä tulee tollainen palaset loksahtaa -suhde? 😉

      Mutta siis onnea Tukholmaan! Se on ihana kaupunki asua, viihdyt ehdottomasti.

    • 2.5

      Anonyymi sanoo

      Mutta jos on erakko, ei tapaa missään uusia ihmisiä. Normaalien ihmisten on tietenkin vaikea ymmärtää, ihan luonnollista. 🙂

  3. 5

    Anonyymi sanoo

    Ihanaa !! <3 Itsekin haluaisin opetella kunnolla puhumaan ruotsia, olisipa mullakin tommonen motivaattori! 😀

    • 5.1

      sanoo

      Täytyy myöntään, että tämä motivoi huomattavasti enemmän kun laivalla vietetyt työvuodet ovat tehneet… 😛

  4. 7

    Anonyymi sanoo

    mulle on jotenkin hyvin mielenkiintoista miten herkästi sä vaikutat liikahtelevan ympäri euroopan miesten perässä 😀 ei sillä, että siinä olisi jotain vikaa ja jos se elämäntilanteen puolesta onnistuu niin miksi ei. itse olen muuttanut vain opintojen perässä ja on vaikea nähdä että osaisin itseäni vain parisuhteen perässä repiä maasta, saati paikakunnasta toiseen. mutta olemme erilaisia jokainen, mikä sopii toiselle ei sovi toiselle.

    hauskaa joulua 🙂

    • 7.1

      sanoo

      Haha, se että on kerran aiemmin muuttanut unelmiensa kaupunkiin Lontooseen tilaisuuden tullen ei nyt vielä tee "miesten perässä ympäri Eurooppaa liikahtelevaa" suoranaisesti! 😀
      Olen itse sellainen luonne, että nautin tehdä ja kokea asioita ja Suomi on minulle rakas paikka, jonne on aina ihana palata, mutta minulla ei ole koskaan ollut mitään erityistä intoa asua täällä lopun elämääni. Kun oikea ihminen tulee kohdalle en minä mieti, että voi ei, nyt joudun poistumaan pienestä ympyrästäni vaan ajattelen, mitä kaikkea sen myötä voinkaan nähdä ja kokea. En varsinaisesti näe, että mitä eroa on muuttaa opintojen tai parisuhteen vuoksi paikasta toiseen? Molemmat avaavat uusia mahdollisuuksia, auttavat pysymään onnellisina ja molemmista saa paljon takaisin. Miksi parisuhteen vuoksi muuttaminen on kyseenalaisempaa kuin opintojen? 🙂

    • 7.2

      sanoo

      Pakko kommentoida tähän, sillä tässä on toinen bloggari, joka on pomppinut pitkin maailmaa niin miesten, kuin töidenkin takia. Kuten ap sanoi, miksipä ei, ja nykyään se on yhä yleisempää.

      Minulle taas Suomi on paikka, jossa olen joutunut elämään työni takia. Syrjäinen maailmankolkka, jossa ihmiset ovat siinä mielessä maailmankansalaisia, että kielitaito ja koulutustaso ovat yleensä ottaen hyvät. Kaikki valmiudet maailmalle ovat olemassa, mutta mindset ei vastaa sitä.

      Ihan hyvä kun liikkuvuus on parantunut ja integroituminen Eurooppaan (ja muualle) on parempaa kuin menneisyydessä.

    • 7.3

      sanoo

      Suomi on tosiaan ihana maa, mutta kyllä aina kannattaa ottaa ilo irti jos elämä mahdollistaa maailmankuvan laajentamisen. 🙂

    • 7.4

      sanoo

      Sanoisin paremminkin, että maailmakuvan kutistamiseen. Paljon matkustaneet/ulkomailla eläneet ymmärtävät, mitä tarkoitan 🙂

  5. 8

    Anonyymi sanoo

    hhmmm olen aika monesti itseasiassa mietiskellyt itsekseni,että kun suomalainen ja ruotsalainen lyövät hynttyyt yhteen,miksi se on aina suomalainen jonka täytyy alkaa opettelemaan ja puhumaan ruotsia.oikeastaan ikinä ruotsalainen ei rupea motivoituneena opettelemaan ja käyttämään suomea 😀 mistä siinä on kyse,oletteko puoliskosi kanssa kenties käyneet moista keskustelua ?? 😀 enkä tarkoita mitenkään pahalla tätä,lähinnä innostuneena pilke silmäkulmassa kun kerrankin voipi ääneen kysellä .. ;D

    • 8.1

      sanoo

      Tuo on hyvä kysymys! Ehkä siinä on se, että ruotsin oppiminen hyödyttää suomalaista enemmän, sillä ruotsia voi tarvita niin Suomessa kuin Suomea suuremmassa Ruotsissakin sekä sen oppiminen auttaa jopa Norjassakin, mutta Suomea ei tarvita kovin monessa paikassa. Toki tästä on paljon puhuttu ja esimerkiksi meidän tapauksessamme toiselle osapuolelle olisi enemmän kuin ok pitää kieli vaikka ihan kokonaan englantinakin, mutta koska itselläni ei ole sen syvempää kiintymystä Suomessa asumiseen koen, että minun on aivan välttämätöntä oppia ruotsi, jotta pärjään siellä joutumatta aina turvautumaan toisen apuun tiukoissa tilanteissa. 🙂

    • 8.2

      sanoo

      En ole Virve, mutta vastaan silti, että voisin kuvitella syynä olevan se fakta, että nykyään lähes jokaisella suomalaisella on sitä ruotsin kielen opiskelua pohjalla kuitenkin vähintään 3 vuotta. Helpompaa lähteä parantamaan huonoa kielitaitoa, kun opetella (hyvinkin vaikeasti opeteltavaksi todettu) suomen kieli kokonaan alusta. Ehkä voi myös miettiä, että mikseivät molemmat voisi opetella toistensa äidinkieltä edes vähän. Ja riippuen siitä, kumpaan maahan (jos kumpaankaan tietenkin) pariskunta päättää asettua, tulee mielestäni vieraskielisen opetella maassa puhuttua kieltä.

      Kannustan Virve sinua "vaatimaan" tätä toista puoliskoa opettelemaan myös suomea, onhan se nyt siistiä kehuskella kavereille osaavansa tämmöistä ihmekieltä 😉 😀

    • 8.3

      sanoo

      Kiitos hyvästä kommentista. Tottakai toinenkin osapuoli tahtoo oppia suomea, sillä olisihan se aika ikävää ja ulkopuolisenkin olon tekevää, kun jonain päivänä äidillä ja lapsilla olisi ihan oma salakielensä, jota isi ei ymmärrä yhtään. Kyllä minut on jo monesti yllätetty suomeksi olevilla viesteillä ja random-sanoilla. 😉

    • 8.4

      Anonyymi sanoo

      Hmm, olen seurannut blogiasi pitkään, mutta en jokaista kommenttiasi tai välttämättä edes ihan kaikkia postauksia ole lukenut. Voi siis olla että minulta on jotain mennyt ohi aiemmin. Mutta, nähdäkseni tämä oli tähän asti huomattavasti varmin "jonain päivänä lapsia"-kommenttisi. <3 😀 Mikä sinänsä voisi olla mitä mainioin juttu, noin niin kuin lukijankin näkökulmasta, minua ainakin kiinnostaisi kaltaisesi motivoituneen tietopankin testailut ja seikkailut esim. lasten pesuaineiden ja rasvojen maailmassa… 😉

      No, kuitenkin, kiitos kun raotat meille hieman myös yksityiselmääsi, mielestäni se tuo kuitenkin oman kivan säväyksensä blogiisi. (Aiemmin wannabe-insinööriin liittyviä kommenttejasi oli toosi kiva lukea – anteeksi kun kaivelen menneitä! 😀 ) Ja jälleen kerran iso hatunnosto sinulle päättäväisyydestäsi ja lycka till med svenskan, hyvähyvähyvä!! Ja tietty kaikkea hyvää siihen yksityiselmään muutenkin, ällöä miten ihanaa voikin toisilla olla!! <3 ;')

    • 8.5

      sanoo

      No siis tämä taitaa nyt olla ensimmäinen kerta elämässäni ihan ylipäätänsäkin kun tiedän, että tahdon jonkun kanssa lapsia ja se että sanon sen ääneen… hui! Ehkä sitä siitä tiesi, että nyt on ihan oikeasti tosi kyseessä kun jopa minä "apuatäälläonlapsiaviekäämutpois"-ihminen mietin asioita siltäkannalta, että mitäs sitten tulevaisuudessa KUN meillä niitä on… Tästä aiheesta on lähipiirikin ollut shokissa jo pidemmän aikaa. 😉

      Eikä se menneiden kaivelu niin haittaa, Wannabe-Insinöörinkin kanssa ollaan edelleen oikein hyvissä väleissä. Sitä tuntuu itsensä onnekkaaksi kun on saanut elämässään tavata niin monia ihania ihmisiä ja rohkeaksi, kun on kuitenkin päättänyt, ettei juuri niiden ihanien ihmisten kanssa oleminen silti välttämättä ole sitä, mitä elämältä toivoo ja että jossakin voi olla jotain vieläkin ihanampaa. 🙂

  6. 9

    Anonyymi sanoo

    Olethan kuitenkin varovainen lapsihaaveiden kuuluttamisen kanssa. On henkisesti raskasta, jos kaikki ei menekään nappiin. Ongelmat lasten saannissa on yleisiä. Tuska ja epätietoisuus on usein helpompaa, jos kaikki tutut ja tuntemattomat ei seuraa mahan seutua silmä kovana. Uskon ja toivon, että kaikki menee ihanasti, mutta täti tahtoo varoittaa 🙂 onnea uusiin käänteisiin!

    • 9.1

      sanoo

      Joo no ei tässä ole vielä lapsia siunaantumassa useampaan vuoteen. Ensin tahdomme kyllä molemmat nauttia ihan vaan toisistamme ilman huomion jakamista. Mietitään sitten uudelleen joidenkin vuosien päästä. 😉

    • 9.2

      Anonyymi sanoo

      Hmm, jännittävää tämäkin. Monelle lapsettomuus on varmaan kova paikka, ja on yleinen oletus, että jos joskus haluaisi lapsia eikä niitä alakaan kuulumaan, sen on oltava ehdottoman musertavaa. Ei se muuten kaikille ole. Itse halusin joskus, ei kuulunut, ja olen kyllä sittemmin muuttanut mieltänikin asian suhteen. Joten lienee ihan hyvä, ettei käynyt heti flaksi! 🙂 Halusin vaan toiselle anonyymille sanoa, että lapsettomuuskin on aivan normaalia, eikä siinä ole mitään, minkä takia täytyisi ainakaan ulkomaailman takia paineita ottaa. 🙂

    • 9.3

      sanoo

      Itsekin kokisin sen melko normaaliksi asiaksi ja olisi kamalaa, jos omista toiveista täytyisi sitten niiden ollessa ajankohtaisia olla hiljaa ihan vaan siksi, että täytyisi huolehtia, että mitäs jos ei voisikaan saada omia lapsia. Eikai se maailmaa kaada, jos joutuu myöntämään maailmalle, että tilanne olisi sellainen?

  7. 10

    Anonyymi sanoo

    Täällä yksi lukija jonka kotikieli vaihtunut Suomesta Ruotsiin rakkauden vuoksi. Onneksi oli koulussa pakkoruotsi!

  8. 13

    Anonyymi sanoo

    Hiiih! Ihanaa<3 Ymmärrän että toisilla rakkaus syvenee hiljalleen. Mutta omalla kohdallani "nuijalla päähän" on enemmän osuva ilmaus siitä hetkestä kun tapasin mun toisen puolen:) Siitä seurasi monen vuoden iloinen aivosumu. Ollaan oltu nyt seitsemän vuotta naimisissa. Elämä on tietysti tasoittunut alun "en tarvii ruokaa saati unta"- maniasta. Mutta en ole tähän päivään mennessä tavannut yhtä (minulle) täydellistä miestä. Eikö oo hassua..? -HanSu-

  9. 15

    sanoo

    Voi että :3

    Täällä yksi, joka kuvitteli, että "kukaan ei halua olla minun kanssa ikinä, koskaan" ja sitten PUM! Olin Tieto- ja viestintätekniikan alalla ja luokkaan käveli yksi poika, joka kiinnitti huomion. Ei ollut meidän luokalla, vaan tuli suorittamaan rästiin jääneitä opintoja. Monien mutkien ja vuoden odottelun jälkeen (en kuullut sinä aikana siitä mitään), Halloweeninä parvekkeelle lenteli kiviä ja siitä se sitten lähti 😀

    • 15.1

      sanoo

      Aww, minusta on aivan ihanaa kuulla ihmisten rakkaustarinoita ja juttuja siitä, kuinka homma on lähtenyt käyntiin. Tekisikin mieli jopa oikeastaan tehdä aiheesta postaus voidakseni kysyä niitä teiltä! 🙂

      Onnea teille! <3

  10. 18

    sanoo

    Hihii, kyl mä tän vähän luin riveiltä jo kesällä. Nyt jännäillään, arvelenko oikein tuon seuraavan paljastuksen sisällön. 😉 Onnea vielä!

    • 18.1

      sanoo

      No tähän väliin ainakin huudan jo, että vauvoja ei ainakaan ole vielä tulossa! 😀

      Ja kiitos! 🙂

  11. 21

    Anonyymi sanoo

    Pitkästä aikaa palasin lukemaan blogiasi ja huomasin tämän iloisen asian 🙂 Itse tapasin reilu 1,5 vuotta sitten oman ruotsalaiseni ja nyt takana useampia lentoja välillä Suomi-Ruotsi, melkein vuoden verran ollaan puhuttu vain ruotsia ja parin kuukauden kuluttua edessä onkin muutto Ruotsiin! Joten lämpimät onnittelut ja tsemppiä ruotsin opiskeluun, parhaiten oppii kun lopettaa liian ajattelemisen ja vain puhuu! 🙂 – Sari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *