Uusinta hauskaa

Nykyään yhä useampaan kosmetiikkatuotteeseen on keksitty yhdistää elektroniikka. Tärisevät mascarat ovat jo vanha ja tuttu juttu ja esimerkiksi Dior breikkaakin syksyllä läpi uudella idella: moottorisoidulla ja pyörivällä mascaraharjalla (Diorshow 360, hintaa 47 euroa).

L’oreal puolestaan on tuonut jo USA:n markkinoille Lancomelle tärisevän Ôscillation Powerfoundationin, jonka levitystyyny tuputtaa meikin iholle. Tätäkin olemme ihmetelleet blogissani jo lähes vuosi sitten, eli tämäkin on jo vanha juttu.

Olisiko joku keksinyt tuoda värinän johonkin uuteen tuotteeseen? Voi, kyllä!

L’oreal nimittäin keksi tuoda myyntiin silmänympärysvoiteen, jonka päässä on värisevä kuula:

Saanko esitellä: L’oreal Collagen Micro-vibration eye.

Tuote on tarkoitettu nimenomaan nuorille aikuisille, joiden ongelmana eivät niinkään vielä ole rypyt vaan väsyneet, tummat ja turvonneet silmänaluset.

Ideana on, että aukikierretystä tuubista puristetaan ensin silmänympäryksille hoitovoidetta, joka taputellaan ensin kevyesti paikoilleen. Voide on itsessään kuulemma kosteuttavaa, ihoa siloittavaa ja kirkastavaa. Tämän jälkeen 130Hz taajuudella värisevä hierontapään kuula kytketään päälle ja kuulalla hierotaan silmänympäryksiä, jolloin lymfakierron ja sitä kautta nesteiden poistumisen pitäisi vauhdittua. Värisevän kuulan avulla tehdään tuotteen mukana tulevien ohjeiden mukaan akupisteitä painelevaa väsymyksen merkkejä häivyttävää hierontaa sekä silmänympäryksiä siloittavaa hierontaa.

Tuote tulee myyntiin tässä kuussa ja hintaa 15 ml tuubilla tulee olemaan n. 16 euroa. Lue tuotteesta lisää täältä.

Täytyy sanoa, että aika vekkulilta tuote kyllä tuntui kädelle kokeillessa!

Aikooko joku kokeilla tämän tapauksen? Kuka muu innostuu näistä erikoisemmista, keksimällä keksityistä tuotteista?

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Toi silmänympärysvoide kuulostaa kyllä mielenkiintoiselta.
    Tuli tässä myös mieleen, minkä alan insinööri miehesi on? Luulen kuitenkin, että joka tapauksessa teidän tietojenne luovalla yhdistelyllä keksisi vaikka mitä kummallisen cooleja kosmetiikkatuotteita. 😀

  2. 2

    Anonyymi sanoo

    Nuorille aikuisille..! Kerrankin jotain mulle josta innostua, kun värinämascarat ym ei todellakaan oltu tehty superpitkille ja superohuille ripsilleni. Hintakaan ei oo todellakaan paha, sillä silmänympärysvoiteilla nyt yleensä on aina hinta, ja vielä enempi kuin tuo! Nyt bongaileen kaupoista 😉

  3. 4

    sanoo

    Mä en vaan voi sille mitään, että mun mielestä kaikki nämä tämmöiset hömppäpömppä-keksinnöt on harvinaisen suurta humpuukia 😀 Ihan kiva jos tykkää, enkä tuomitse ketään joka innostuu ja/tai haluaa kokeilla, mutta mua useimmat näistä keksinnöistä lähinnä naurattaa eikä todellakaan saa innostumaan osto-aikeissa. Sille Lancômen Ôscillation Powerfoundationille nauroin pitkään silloin, kun siitä kuulin/luin 😀 Hetken mietin, että onko ne ihan tosissaan, mutta kyllä ne vissiin oli. Mikään muu valmistaja ei muuten tee yhtä paljoa tämmöisiä sekopäisiä keksintöjä ku L'Oreal 😀

  4. 5

    sanoo

    Noin ensikuulemalta tuosta silmänympärystäristimestä tulee lähinnä mieleen tyttölelu sisäänrakennetun liukkarin kanssa… :F Ja kyllä, tämä ajatus häiritsee niin paljon, etten usko ko. tuotetta ostavani 😀

  5. 6

    Lulu sanoo

    Oletko kokeillut noita väriseviä ripsareita? Tekeekö ne todella jotakin? 😉

    Sitten toiseen aiheeseen: Olen kokeillut monia (marketti)meikkivoiteita; Lorealit, Rimmelit, Max Factorit ja Lumenet on testattu ja ne ei ihan ole sitä mitä haluan. Äiti lähti laivalle ja sais hyvät alennukset kosmetiikasta, joten haluaisin kokeilla jotakin laadukkaampaa meikkivoidetta. Mulla on kuiva iho, haluaisin peittävän mutta kevyen (ei saisi tukkia ihoa) meikkivoiteen. Kesäisin käytän päivettäviä päivävoiteita enkä meikkivoiteita ollenkaan, mutta olisi mukava saada meikkipussiin laadukas ja kestävä meikkivoide. Oisko sulla vinkkejä? 🙂

  6. 7

    Hazunen sanoo

    Heh kaikkea sitä keksitään 😀

    Mutta juu, olisi kysymys. Mistäköhän ulkomailta saisi suht edullisesti tilattua Bare Mineralsin Fair-sävyn? Feelunique ei ymmärtääkseni enää niitä yksittäisiä purkkeja myy, jostain syystä. 🙁 Osaisitko vinkata jotain muuta putiikkia?

  7. 8

    sanoo

    Fantome: Opiskelee materiaalitekniikkaa. Wannabe-etuliite tulee siitä, että hän tosiaan vasta opiskelee. 🙂

    Anonyymi: 🙂

    kiukkupussi: Vähän houkuttelisi itsekin kokeilla. 🙂

    Terhen: L'orealilla on tosiaan luovuus huipussaan. 🙂

    Maija: Hih. 🙂

    Lulu: Ainoa värisevä, jossa huomasin värinän selkeästi vaikuttavan on IsaDoran VibraLash, jossa värinän jaa todella voimakkaaksikin. Värinä erotteli ripsiä kivasti. 🙂
    Meikkivoiteista mieleeni tuli Guerlainin Parure Aqua, joka on kestävä, muttei tosin mikään nimenomaan superpitkäkestoinen. Oma uusi rakkauteni, sillä tasoittaa hyvin, mutta on niin ihanan ohut ja luonnollinen sekä tuntunsa että jättämänsä jäljen puolesta. 🙂
    Ihon tukkeutuminen riippuu ihan täysin tosin siitä, mille aineosille oma iho on herkkä.

    Hazunen: Ihan normaalisti nuo kyllä ovat vielä Feeluniquessa myynissä. Sitä ainakin suosittelen. 🙂 http://www.feelunique.com/p/Bare-Escentuals-SPF15-Foundation-Lockable-Sifter-8g

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *