Urban Decay Suomeen!

No niin, nyt tästä saa sitten ihan julkisestikin jo hihkua: 
Urban Decay tulee elokuussa myyntiin Suomeen!
Nykyään L’Oréalin omistuksessa olevan kosmetiikkamerkin monista tuotteista on ehtinyt jo tulla suoranaisia kulttituotteita, jotka kuuluvat monien must have -tuotelistoille.
Ensimmäinen ylistyshypetyksen kohteeksi päässyt tuote, josta itse aikoinaan kuulin oli merkin luomivärinpohjustaja, joka sai silmämeikin pysymään hyvänä aamusta iltaan ja joka on yhä suosikkejani. Tuotteen pakkaus on uudistunut vuosien varrella useampaan kertaan ja erilaista lopputulosta tekeviä vaihtoehtoja on lisätty, mutta tuote on pitäny huippuluokan maineensa.
Suurempienkin kansojen tietoisuuteen merkki on kuitenkin noussut Naked-luomiväripaleteillaan, jotka ovat nousseet aivan uuteen hypetysulottuvuuteen.
Pidettyjen ja kehuttujen palettien salaisuus on niiden helpoissa sävymaailmoissa, jotka sopivat monille ja joilla on nopeaa luoda erilaisia meikkejä. Kerrankin paletteja, joista lähes jokainen sävy tulee varmasti käytettyä!
Naked-paletit ovat olleet niin suosittuja, että moni muukin kosmetiikkamerkki on ottanut valikoimiinsa vastaavia kokonaisuuksia.
Urban Decayn idea onkin paitsi toimivissa ja käytännöllisissä tuotteissa myös leikkisissä nimissä ja nuorekkaassa imagossa. Merkkiä on todellakin toivottu Suomeen joten ei ihme, että moni kirkuu innoissaan kuultuaan sen rantautumisesta. 
Koska kaikki täytyy aloittaa jostakin, aloittaa Urban Decay sen tietysti pääkaupunkiseudulta, jossa tunnetusti on suurimmat markkinat. L’Oréal ei vielä ole paljastanut, aukeaako myyntipiste Sokokselle vai Stockalle (muita vaihtoehtoja ei varmasti olekaan), mutta varmaa on kuitenkin, että jos kaikki menee toivotulla tavalla niin elokuun lopulla se on vihdoin täällä. Hip hei, vihdoin! Tiedän, että monia varmasti harmittaa tämä pääkaupunkikeskeisyys, mutta olen varma, että merkki lähtee leviämään laajemmallekin alueelle jos sen suosio vaan todistaa sille olevan kysyntää.

Kuka muu kiljahtelee riemusta ilouutisista kuultuaan?
Kommentit
  1. 2

    Anonyymi sanoo

    pakko myöntää, että mä olen vähän pettynyt tähän uutiseen! itseäni se ei hyödytä, että merkki saapuu pk-seudulle tai edes muihin isompiin kaupunkeihin, mutta kuitenkin samalla se menettää osan sitä juttua, mikä en tehnyt siitä niin spessun. olen kai vähän hipsteri ja snobi mitä tulee meikkeihin, on kivaa tilata netistä ja varsinkin ostaa ulkomailta sellaisia juttuja, joita ei suomesta saa. onhan se nyt ihan eri meininki 😉

  2. 4

    sanoo

    Ooooh 8D Kyllä tuon Nakedin haluaisin. Saakohan sitä sitten tilattua Sokoksen tai Stockan verkkokaupasta jos sinne myyntiin tulee 🙂 Toivottavasti! Vaikka luulen että voipi olla ainakin aluksi koko ajan loppu xD

  3. 5

    sanoo

    Hmm, vähän ristiriitaiset fiilikset. Jos suomen valikoimiin tulee luomivärinappeja, niin niitä olis kyllä kiva päästä swatchailemaan. Toisaalta tuotteiden hinta tulee luultavasti olemaan niin korkea, että mieluummin edelleenkin tilaan netistä. Ehkä pelkään myös, että merkiltä katoaa joku tietty hohto, kun yhtäkkiä "kaikilla" onkin mahdollisuus niitä ostaa. Hölmöä toki ajatella noin, mut minkäs sitä mielikuvilleen voi. 🙂

  4. 6

    sanoo

    No todellakin hyppelen riemusta! Ei herranjumala miten kauan tätä on suomeen odotettu! Vielä kun Benefit saataisi Sokkarille tai Stockmannille niin ei tarttisi lähteä mistään muualta mitään näitä mulle jo normaaliksi muodostuneita merkkejä tilaamaan mistään muualta! 🙂

    hanna
    http://www.hannamariav.com

  5. 8

    sanoo

    No niinpä niin, ja minä kun olen kaukana pääkaupunkiseudusta. Ehdin jo innostua, että pääsen testaamaan, kun en ole uskaltanut tilata ulkomailta. Mutta jospa se vielä kipuaa tänne pohjoiseenkin. 🙂

  6. 9

    Anonyymi sanoo

    Ahhhhhh vihdoin! UD on suosikkibrändini, ihanaa ettei tarvitse enää tilailla netistä vaan voi taapertaa ihan oikeaan kauppaan hypistelemään oikeita tuotteita 😀 Päivän paras uutinen!

  7. 11

    Anonyymi sanoo

    Hämmentävää kyllä, en ole ihan niin innoissani kuin olisin jokin aika sitten ollut. Pelkään pahoin, että hinnoissa mennään korkeammalle kuin USAssa (siellähän merkki on hinnoiteltu selvästi edullisemmaksi kuin varsinainen selektiivinen kosmetiikka) ja että vaikka Suomeen tulisikin vain suppea valikoima, niin samalla ulkomaisia nettikauppoja kielletään enää toimittamasta Suomeen mitään ko. merkiltä.

    Mutta jos kumpikaan pelko ei käy toteen, niin kiva juttu. Esimerkiksi Electric-paletti olisi ihana päästä swatchaamaan ihan livenä.

  8. 12

    Anonyymi sanoo

    Kuulostaa hyvältä. Toivottavasti saa muualtakin kuin pääkaupunkiseudulta!

  9. 14

    sanoo

    Riippuu siitä, mitä Suomen markkinoille tulee. Kuten Elina aiemmin sanoikin. Luomivärinapit ja sen semmoiset kiinnostaa minuakin, mutta pelkään, että hinta on jotain aivan muuta verrattuna esim. Espanjan Sephoran hintoihin…

  10. 16

    Anonyymi sanoo

    Ensin olin super iloinen. Sitten alkoi vituttaa. AINA VAIN HELSINKI. AINA. ei toki vituta:)

  11. 18

    sanoo

    Aivan sama tuleeko Stockalle vai Sokokselle tai vaikka Kicksiin. Täällä peräpohjolassa ei ole mitään noista liikkeistä. Toivottavasti brittiläiset nettikaupat toimittavat jatkossakin Suomeen, niin tuetaan sitten heidän talouttaan. 😀

  12. 19

    sanoo

    ensin olin täpinöissäni kunnes tajusin että oonhan mä jo kauan saanut suomalaiselta firmalta tilattua urban decayta, jt beauty outletista, ja edullisemmin tarjoustuotteitakin. 🙂

  13. 22

    Anonyymi sanoo

    Varmaan tulee kicksiin myyntiin, koska tukholman kicks otti urban decayn myös myyntiin..

  14. 23

    Anonyymi sanoo

    jee, kerrankin asia mistä oon tiennyt jo kauan ennen kuin kerrot siitä 😀

    toivotaan että kumpi tahansa merkin nyt itselleen ottaakaan, olisi sitä kuitenkin myytävänä nettikaupassa 🙂

  15. 24

    sanoo

    Jännä tosiaan nähdä missä hintaluokassa tulee pyörimään. Kiva kuitenkin, että mahdollisesti pääsee luomivärejä hypistelemään ihan livenäkin joskus. Eniten kuitenkin odotan sitä, että hätätapauksessa saa maailman parhaan luomiväripohjustajan ostettua kaupasta jos se sattuu loppumaan kesken tms. 🙂

  16. 25

    sanoo

    Ou wau! Taidanpas tehdä shoppailureissun sitten Helsinkiin 😀 Ainakin toi Naked-paletti kiinnostaisi, kun en ole viitinyt&jaksanut&ehtinyt tilata sitä netistä. Toivottavasti ei hinnat pompsahda ihan tajuttoman korkealle.

  17. 26

    Anonyymi sanoo

    Tilaan noita netistä kuten ennenkin, koska arvatenkin hinnoissa on suomi-lisää.

  18. 29

    Anonyymi sanoo

    Hmm, tietty hohto menee siitä kun saa täältäkin. Tosin nyt olen käyttänyt UD:n meikkivoidetta, ja kiva kun pääsee swatchaileen sitä sävyä ajan kanssa. Luomivärit ovat kyllä tosi laadukkaita.

  19. 30

    sanoo

    Voiko tämä olla syy siihen että ainakaan Beautybay.com ei lähetä Urban Decayta enää Suomeen? 🙁

  20. 31

    Anonyymi sanoo

    Itse huomasin myös, että BEautybay ei enää toimita Suomeen, tosi kökköä!! :/ Itsekin asun niin kaukana pääkaupunkiseudusta, että meni huonompaan suuntaan tämä.. Tuo JT Outlet oli minulle uusi tuttavuus, kiitti vinkistä! 🙂

  21. 33

    sanoo

    Mietin et kaventaiskohan Kicks vähä Make Up Storen valikoimaa ja ottas siihen tilalle UD? Koska tosiaan jos Tukholman Kickseihin on tullut ja jokasessa on isot alet MUSin tuotteissa, sillain yhden hyllyn verran. Nyt niissä taitaa olla 2 hyllyä MUSia niin jos ottavat toisen pois hmmm….

  22. 34

    Anonyymi sanoo

    Kiva, että saadaan Suomeen, mutta nurisen minäkin tuosta pääkaupunkikeskeisyydestä. Jos on lanseerattava niin lanseeratkoon kerralla kaikkialle. Sekin ikävää, että nettikauppojen kanssa tulee sitten ongelmia – mistä on tottunut tilaamaan, kun se reissu sinne stadiin ei oikein houkuta pelkän UD:n takia. Samalla vaivalla lähtee sitten ulkomaille suoraan.
    Mut hyvä, että pääkaupunkiseutu edes pääsee UD:n tuotteita ihastelemaan paikan päälle. Hinta on taatusti korkeampi kuin muualla, valitettavasti. Taidan jatkossakin tilata Sephora Francen kautta, ellei ole ulkomaanreissuja edessä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *