Unohtunut suosikki

En voi uskoa, että olen unohtanut esitellä teille silmämeikkikynän, joka on pyörinyt meikkipusseissa mukanani jo kohta vuoden ja ollut koko tuon ajan se kaikkein aktiivisimmin käyttämäni kynä! Apua, asiaan on saatava heti muutos!
Laveralta saamani Soft Eyeliner on ollut aiemmin mainitsemieni Clarinsin silmämeikkikynien rinnalla ylivoimaisia suosikkituotteitani silmieni rajaukseen.
Rakastan sitä, kuinka kynä pehmeytensä ansiosta liukuu luomilleni vaivatta. Se on ihanan pehmeä ja vahamainen ja myös pysyy luomillani loistavasti. Jälki näyttää kauniin pehmeältä paitsi käytössäni olleen, kausisävynä tulleen  Golden Brown -sävyn itsensä vaikutuksesta, myös kynän pehmeyden vuoksi. Jälki on kuitenkin samaan aikaan myös intensiivistä, mikä onkin melko hassu yhtälö. Kynän pehmeä vahamaisuus tekeekin jäljestä juuri sitä intensiivistä, mutta pehmeää.
Tämä kynä on ollut arkimeikissä ylivoimainen suosikkini jo viimevuoden lopulta saakka ja päätynytkin luomilleni aina silloin, kun en ole tehnyt niille smokympaa meikkiä vaan mennyt normaalilla arkilookillani.
Nyt kynä alkaa tosiaan vedellä viimeisiään ja ensikuussa sen taitaakin olla aika siirtyä laiduntamaan muualle, mutta jään kaiholla kaipaamaan ja muistelemaan yhteisiä, onnellisia hetkiämme.
Laveran kynien kanssa sydäntäni lämmittää paitsi niiden laatu, myös hinta. Kynät maksavat 11,90 euroa, joten sydämeni pysyy lämpimänä ja näille sykkivänä vielä hintalapun nähtyänikin.
Laveran tuotteiden jälleenmyyjät löydät täältä ja tuotteista voi ostaa netistä mm. Hyvinvoinnin Tavaratalon sivustolta.
Oletteko te kokeilleet Laveran silmämeikkikyniä?
Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Hmm, pitäisiköhän testata. Kylmenin kummasti Laveran rajaustuotteille nestemäisen eyelinerin ilmetessä täydeksi sudeksi. Eihän sitä pidä ihmistäkään tuomita sukulaisten perusteella, joten….

  2. 2

    Kristiina sanoo

    Minulla on Laveran kulmakynä. Se on todelle mieluinen! Muita silmämeikkituotteita ei juuri nyt ole, mutta LAveran poskipuna on myös käytössä. Ilahduin, kun siinä oli hyvä peilirasia, luomumeikkituotteissa ei aina ole!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *