Työharjoittelussa naistenlehdessä

Minulla on ollut viimeisen reilun kuukauden ajan ilona saada tutustua kosmetiikan maailmaan naistenlehden näkövinkkelistä kurkkien työharjoitteluni ansiosta.

Minulla oli ollut jo varmasti noin viidentoista vuoden ajan haaveena, että minusta tulisi aikuisena kosmetiikkatoimittaja. Sen homman täytyi vaan yksinkertaisesti olla mielestäni aivan mahtavaa, sillä siinä saisi yhdistää kaksi minulle rakkainta asiaa: kosmetiikan ja kirjoittamisen.
Blogin pitäminen on ollut ikänkuin tuon ammatin leikkimistä ja laajentunut parin viimevuoden aikana melko hyvin mielessäni jo melko lähelle sitä. Kommunikoin maahantuojien, valmistajien ja PR-firmojen kanssa, kokeilen ja esittelen tuotteita ja kirjoitan niistä näkemyksiäni. Kuvittelin, että voisin pärjätä printtimediassakin siksi ihan hyvin.
Syy, miksi olin erityisen kiinnostunut menemään työharjoitteluun lehtitaloon oli, että halusin tietää, kuinka toimittajien ja merkkien välinen kommunikointi käytännössä hoituu. Kuka päättää jutut, kuka ne kirjoittaa, kuinka niihin tulevat tuotteet valikoidaan ja kuinka homma ylipäätään toimii. Ajattelin, että vaikka en koskaan lehtialalle päätyisikään tietäisin ainakin, kuinka lehden ihmisiä tarvittaessa kannattaa uutuuksien kanssa lähestyä, mikäli sen sijaan päätyisin kosmetiikka-alalla eri tehtäviin ja joutuisin joskus hoitamaan tuotakin puolta.
Kun aloitin harjoitteluni, olin valmistautunut keittämään kahvia ja järjestelemään kansioita sekä ihan vaan seuraamaan, mitä muut tekisivät. Kirjoitella saisin blogissa muutekin, joten se ei edes niinkään kiinnostanut minua. Nuo suunnitelmat kuitenkin käännettiin toisenlaisiksi jo heti alkuun, kun pääsinkin työstämään sisältöä lehden nettisivuille ja jopa itse lehteen.
Koska lehti, jossa olen harjoittelussa on maailmanlaajuinen ja useissa maissa ilmestyvä, käytetään sen printtiversion ja verkkojuttujen apuna hyvin paljon kansainvälistä materiaalia. Pääsinkin aloittamaan hommani etsimällä sen ulkomaalaisilta sivustoilta nettisivuille julkaisuja, joita voisin kääntää suomeksi. Helppo homma, ajattelin.
Vaan eipä muuten todellakaan ole! Kääntäminen englannista suomeksi ei itsessään ole haastavaa, mutta jos kosmetiikkajutut vain kääntää kuten ne on kirjoitettu, ovat ne hyvin usein aivan älyttömän huonoja lopputulemaltaan. Joku sanontatapa toimii englanniksi todella hyvin, mutta kuulostaa suomeksi aivan surkealta. Joskus jutun idea voi olla mahtava, mutta siinä saatetaan vaikka suositella tuotteita, joita ei meidän markkinoiltamme löydy. Koko jutun idea saattaa kadota täysin eikä sitä vaan voi käyttää. Tällöin teksti voi toimia inspiraationa, mutta lopullisella ”käännöksellä” ei ole enää paljoakaan tekemistä alkuperäisen version kanssa.
Blogin puolella olen tottunut, että saan kirjoitella mitä tahdon, edustanhan vain itseäni. Kun sitten julkaisee lehden toimituksen nimissä sisältöä, täytyykin ymmärtää, ettei edusta enää itseään. Samalla täytyy myös ymmärtää, ettei hommassa voikaan enää jaaritella miten tahtoo, vaan tekstin on oltava ytimekästä ja iskevää. Siinä vaiheessa sitten viimeistään tajuaa, että onkin teknisesti aivan surkea kirjoittaja.
 
Ristiriitainen olo tulee myös siinä vaiheessa kun tietää, että esimerkiksi kiinnostava ja klikkauksia keräävä nettijuttu kertoo vaikkapa kymmenen toimivaa meikkivinkkiä, mutta niitä läpikäydessä ja mielessään suomeksi kääntäessä pyörittelee silmiään miettiessään, että puolet niistä on täyttä sontaa, jota en todellakaan henkilökohtaisesti allekirjoita. En minä kehottaisi ketään neutralisoimaan keltapohjaista ihoa roosapohjaisella meikkivoiteella tai julistaisi, että mineraaliöljyjä tai silikoneja tulisi välttää tai että iholle täytyy antaa meikittömiä päiviä, jotta se hengittää. Mutta entäs sitten kun jutussa lukee noin ja minun tehtäväni on vain kääntää sen sisältö?
Olen kuullut tutuiltani, jotka haaveilevat lehtityöstä, että olisi ihanaa päästä kirjoittamaan ”oikeita juttuja ja oikeista asioista ja kerrankin kertoa totuuksia”, mutta harmi vaan, ettei naistenlehti oikeastaan ole sille se oikea kanava -ainakaan minun mielestäni. Niin hassulta kuin se kuulostaa niin noin se vaan on. Myyvät lehtijutut keskittyvät kivoihin asioihin, esittelevät tuotteita positiivisessa mielessä tai vaikkapa vertaavat niitä keskenään, mutta harva naistenlehti on valmis julkaisemaan ”vakavia” juttuja siitä, että esimerkiksi parabeenivouhotuksen voisi lopettaa tai mikä on vaikkapa eläinkokeiden tilanne nykypäivänä kosmetiikkateollisuudessa. Nuo aiheet ovat kiivasta keskustelua herättäviä eivätkä ollenkaan sellaista kepeän mukavaa luettavaa ja siinä missä bloggaajana minulle on ihan ok jos joku vetää herneen nenään kirjoituksistani ja mielipiteeni esittämisestä ei naistenlehdessä vaan voi mennä samoilla linjoilla. Naistenlehden täytyy miellyttää mahdollisimman monia.
Minä olen siitä periaatteellinen ihminen, että en suostu toimituksen nimimerkinkään alla laittamaan liikkeelle väitteitä, joihin en itse usko vaan kutistan sitten yksinkertaisesti ne kymmenen kohdan listat viiden kohdan listoiksi jos on tarve. Oikeasti taitavien lehtijuttujen kirjoitus on haastavaa ja vaatii koulutusta ja osaamista, jota itselläni ei ole. Samalla se myös tarkoittaa sitä, että yleensä juttuja kirjoittavatkin ne, joilla on journalistista osaamista muttei kosmetiikka-alan koulutusta.
Työharjoittelu on avannut silmiäni saaden minut mm. tarkkailemaan, kuka missäkin lehdessä sen minkäkin jutun on kirjoittanut. Onko jonkun lehden ”kauneustoimittaja” vaikkapa se sama tyyppi, joka on tehnyt kannessa olleen julkkiksen henkilöhaastattelun ja näpytellyt vieläpä lehden parisuhde-ekstrankin? Tämä voisi antaa vihiä siitä, että hän on kadehdittavan taitava sananiekka, mutta ettei hänellä välttämättä ole sitä oikeaa asiantuntemusta tai ymmärrystä siitä, kuinka iho toimii tai mikä on kosmetiikan keinoin edes mahdollista. Ja toisaalta tarvitseeko sitä edes olla tuossa tapauksessa?
Toisaalta myös nimittäin alan rautainen ammattilainen voi olla aivan äärettömän huono tuottamaan artikkeleita. Ihmettelin vuosia sitten, kuinka eräs blogia pitävä kosmetiikka-alan ihminen tuotti lehtiin pyydettäessä laadukkaita juttuja nimellään, mutta hänen nettijuttunsa eivät millään yltäneet samalle tasolle. Nyt olen oppinut, kuinka paljon tekstejä oikoluetaan ja muokataan ja että huonompikin kirjoittaja voi vaikuttaa lehdessä hyvältä -aivan kuin huonomman artistinkin äänitykset saadaan studiossa kuulostamaan paremmilta.
Työharjoitteluni on ollut valtavan silmiä avaava kokemus, mutta oikeastaan eri tavalla kuin kuvittelin. Nyt annan huomattavasti enemmän kunnioitusta niille, jotka oikeasti tuottavat noita tekstejä ymmärtäen, että sujuvan lehtijutun kirjoittamisessa vaaditaan paljon muutakin kuin tietoa kosmetiikka-alasta. Mielessäni olen alkanut hyväksyä, että naistenlehdet ovat hyvä kanava uutuustuotteille ja yleiselle fiilistelylle ja ilmiöiden ja vaikkapa palveluiden esittelylle, mutta että ne ”vakavammat”, mielipiteitäkin jakavat jutut sopivat usein paremmin nettiin oman nimen alla kirjoitettuna, itse itseään edustaen tehtyinä. 
Olen nauttinut työharjoittelukokemuksestani suunnattomasti ja saanut siitä aivan valtavasti irti oppien ymmärtämään asioita, joita en ollut ennen oikeastaan tajunnut lehtien puolella ajatellakaan. Kertoilen teille toiste lisää, kuinka esimerkiksi ensimmäiset lehteen painetuiksi asti päässeet tekstini oikeasti syntyivät eli omien kokemuksieni kautta tarinoita juuri niistä asioista, joita itse lähdin selvittämään.

Mitä mieltä te olette tässä vaiheessa: Tarvitseeko naistenlehden kosmetiikkatoimittajalla olla kauneusalan koulutusta vai riittääkö pelkkä kiinnostus ja se, että on taitava sanoissaan?

Kuvituksessa käytetty 15 vuoden takaisia naistenlehtiä ja niiden mainoksia. Aaww!
Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Parastahan varmaan olis, että olis sekä että -koulutus 😀 ! Mutta kyllähän se kirjoittamisen taito on tärkeintä. Toimittajan työtä on haastatella niitä asiantuntijoita. Olen kyllä hieman eri mieltä tuosta, etteikö naistenlehdessä voisi olla mitään vakavampaa asiaa, kyllä voi ja onkin! Ja kyllä nekin jutut myyvät. 😉

    • 1.1

      sanoo

      Riippuu tietysti, millaiset jutut ajattelee vakavemmiksi. Itse tarkoitan siis juuri noita pinnalla olevia mielipidejuttuja. Toisaalta en ehkä ole lukenut naistenlehtiä niin paljon viimeaikoina, että olisin voinut niitä nähdäkään. 🙂
      Mutta toki siis on kunnollisia artikkeleita, joissa pohditaan alan asioita syvällisemmin, mutta ne ovat nykyään minusta harvemmassa juuri siksi, että ovat aina melko riskejä kirjoittaakin. 🙂

  2. 2

    Anonyymi sanoo

    Ihania nuo mainoskuvat! Itseltäni löytyi aikanaan tuo Lumenen Metallic Shine -kynä juuri tuossa sävyssä. Tulipa nostalginen fiilis 🙂

    • 2.2

      sanoo

      ööö… kehtaankohan tunnustaa, että multa löytyy edelleen valkoinen ja metallinharmaa kynä :D.
      sitä en ehkä tunnusta, että sitä harmaata _käytin_ juuri viime kuussa… eh.

    • 2.4

      sanoo

      Katsoin ensin että mitäääh, onko Metallic Shine tehnyt paluun! 😀 Täältäkin löytyi pinkki, beige ja valkoinen. Valkoisen taisin käyttää jopa loppuun aikoinaan.

  3. 3

    sanoo

    Mä en yleensä kiinnitä huomiota juttujen kirjoittajiin, mutta Anna-lehdessä oli muutama vuosi sitten vielä töissä kauneustoimittaja, joka teki yhden todella ihanan tuoksujutun henkilökohtaisesta näkökulmasta, jonka jälkeen aloin fanittaa häntä ja toivoin palautteessa uusia tuoksujuttuja (ja toiveeni toteutettiin! tiedän tämän siitä, kun juttuun haastateltiin erästä tuttua, joka kertoi että toiveeni oli vaikuttanut jutun syntyyn). Harmi, ettei ko toimittajan juttuja enää ole näkynyt Anna-lehdessä.

  4. 4

    Anonyymi sanoo

    Elämän perustotuus: Naistenlehtien kosmetiikkajutut ovat täyttä soopaa:D Eeeei, en vain millään keksi oikeutusta jakaa esim. hölynpöly ihonhoitovinkkejä totena. Mutta mielenkiintoista kuulla taustaa miksi näin ja mitä olet nähnyt töissä:) Tämä juttu sai entistä enemmän arvostamaan kauneusblogeja ja niiden pitäjiä. Täältä saatavat vinkit ei ole mitään yleismaailmallisia totuuksia, vaan yksilön mielipiteitä ja huomioita. Esimerkiksi suomalainen iho on kovin poikkeuksellinen maailman valtaväestöön verrattuna. Sitten vielä yksilökohtainen vaihtelu. Se mikä toimii muualla, ei välttämättä toimi täällä. Se mikä toimii vaikka omalle siskolleni, ei välttämättä toimi minulle. Sanon puhelinmyyjille yleensä ihan rehellisesti että saan parempaa tietoa blogeista… Että kiitos Virve ja muut ihanat bloggaajat! Jos jotain voisi toivoa, niin että suomeen tulisi enemmän myös kauneus vloggaajia:) Se vasta havainnollistaakin miten tuotteet toimii janiineespäin! Mutta tietenkin toisille kirjoittaminen on se" thing" ja toisille esiintyminen:) Keep rolling! <3

    • 4.1

      sanoo

      Kiitos hyvästä kommentista! 🙂

      Haluaisin tähän väliin tuoda myös esiin sen kannan, että harva kosmetiikkabloggaaja on kuitenkaan yhtään sen enempää alan ammattilainen tai milläänlailla kosmetiikka-alan koulutusta saanut kuin toimittajakaan on, eli toimittaja voi olla samalla lailla yhtä innostunut ja kiinnostunut alastaan kui bloggaajakin on. Lopputuleman erona on usein vaan se, että toisella on käytössään rajallinen merkkimäärä ja toinen voi puhua suoraan minä-muodossa. Molemmat voivat siis olla yhtä aidosti omien kokemuksiensa kautta innostuneita uutuuksista, mutta lehtien sivut eivät vaan tuo henkilöä samallalailla esiin ja jotenkin se bloggaajan kommentti mielletään kaverillisemmasta lähteestä tulleeksi. 🙂

    • 4.2

      Anonyymi sanoo

      Tämä ammattilaisuus on yksi syy sille, miksi itse luen vaan muutamaa kosmetiikkablogia. Se on hyvä tuoda esiin, mutta toki ympäristönä blogi ja naistenlehti on eri leveleillä. Blogista riippuen fiilis voi olla vähän sellainen "nojoo"-tyyppinen ja ottaa sen esitetyn asian sen henkilön omana mietteenä, mut kyllä mulle ainakin aikoinaan naistenlehtien artikkelit on lähennelly jumalan sanaa. 😉 Se, että juttu on painettu lehteen, tuo sille uskottavuutta – jota se ei sun esimerkkien perusteella aina ansaitsis.

      Oma mielipide siihen toimittajan vapauteen ja kunnon artikkelien tekemiseen on se, että niitä on nykyään lähinnä Hesarin Kuukausiliitteessä. Siellä saa kirjoittaa pitkiä, tutkivia artikkeleita, ja kritisöidä asioita. Muutoin toimittajien työ tuntuu olevan sillisalaatin pyörittämistä ja tiedotustoimistojen juttujen referoimista ja muiden lehtien uutisiin viittaamista, valitettavasti. Varmasti harmittaa myös monta journalistiksi haluavaa!

  5. 5

    Anonyymi sanoo

    Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta. Tässä ehkä tiivistetysti syy siihen, miksi kauneudenhoitovinkit juurikin blogeista luettuna kiinnostaa enemmän ja aidommilta kuin lehtiartikkelit. Tosin blogeissakin on eroja ja lähdekritiikki on tärkeä muistaa. Erään blogiportaalin yhteistyökamppanjat vaan tuntuvat niin teennäisiltä, varsinkin kun lukee monelta bloggaajalla mainospostausta samasta aiheesta. Eikä missään näy yhtään kritiikin sanaa!
    Kiitos Virve sinulle tästä blogista. Respect!

    • 5.1

      sanoo

      Lähdekritiikki on tosiaan hyvä muistaa ja kuten tuossa ylläkin kommentissa totesin, ei kosmetiikkabloggaaja ole välttämättä yhtään sen enempää tietoinen vaikkapa niistä ihon toiminnoista kuin toimittajakaan -joskus jopa vähemmän, sillä työkseen asioista kirjottava oppii ja opiskelee usein lisää väkisinkin. 🙂

  6. 6

    sanoo

    Heitin pari viikkoa sitten läjän vanhoja lehtiä pois, mitä ei enää tule luettua. Selasin kylläkin kaikki lehdet läpi ja oli hauska tutkia mainoksia tuotteista, joita oli vielä noin kymmenen vuotta sitten, mutta jota ei enää valmisteta. Nuista sun kuvista tuli mieleen, että ois ehkä pitäny säästää niitä joitain mainoksia ja vaikka muistella niitä vanhoja tuotteita omassa blogissa. Mulla tais olla tuo Lumenen ripsari aikoinaan 🙂

  7. 8

    sanoo

    Mulla on pyörinyt päässä postausidea vanhoista kosmetiikkamainoksista, ne ovat meinaan niin mahtavia! Muistan nuo Lumenen hiustuotteet, ne olivat muistaakseni ihan päteviä? 🙂

  8. 10

    sanoo

    Hyvähän se olisi, että toimittajalla olisi myös kauneusalalta tietoa, juuri siksi ettei paineta mitään kökköä (esim. parabeenien haukkuminen tai allergisoimaton hiusväri). Tai että edes konsultoisivat kosmetiikan kemiaa osaavilta ihmisiltä, että voiko tämä lähdemateriaalin väite olla faktaa. Mielenkiintoinen postaus, jälleen!

    • 10.1

      sanoo

      Monilla tosiaan sitten työnmyötä lisääntyy tietotaito, mutta helposti olen itsekin sortunut uskomaan monia juttuja, jotka maahantuojat ja valmistajat yms. luotettaviksi joskus ajattelemani lähteet ovat minulle sanoneet. Yhteistyö asiantuntijoiden kanssa onkin siis todella tärkeää. 🙂

  9. 11

    Anonyymi sanoo

    Oon kanssa sitä mieltä että olisi hyvä jos kauneustoimittajat tietäisivät edes vähän mistä ovat kirjottamassa. Tieteen ja tekniikanalalla ainakin usein toimittajillakin on jotain aiheeseen liittyvää koulutusta, miksei sitten kosmetiikan suhteen? Muuten sitä helposti vaan luottaa siihen mitä esim. kosmetiikkajättien mainos/tiedotuskamassa sanotaan. Mun mielestä naistenlehdissä aliarvioidaan lukijaa ihan kympillä. Mä uskon että ihan sellaselle oikealle tiedolle esim. antioksidanteista, säilöntäaineista tai mistä vaan voisi olla kysyntää! Jos ostan lehden ja maksan siitä niin haluaisin sieltä oikeaa tietoa, enkä toimittajan kirjottamia mainoksia (näitähän oli joku kaivellut jokin aika sitten, ylellä muistaakseni että esim. Loreal suurimpana mainostajana vaikuttaa myös lehtien sisältöön…).

  10. 12

    sanoo

    Ihania nostalgiakuvia… Muistan hämärästi Lumenen Kindai-sarjan (mikähän siinä oli kohdeyleisö ja idea…)..

    Laadukkaita ihonhoitoartikkeleita ehkä näkee hiukan 'vakavammissa' naistenlehdissä, esim. Kauneus & Terveys… Olen joskus jopa lukenut ihon kuntoon ja hyvinvointiin aidosti syventyneitä juttuja, mutta en todellakaan odota niitä Annan, Glorian, MeNaiset ym. tapaisissa julkaisuissa. (en lue naistenlehtiä itse asiassa lainkaan, kun ovat niin kuolettavan tylsiä muutenkin…)

  11. 13

    sanoo

    Muuten, jo 15 vuotta sitten oli ihan OK tuotteita… Diorin muinainen kosteuttava kasvovesi oli ihana <3 samoin Lancomen jotkin todella silikonipitoiset voiteet – Impactive muistaakseni on sen lakkautetun ruusuntuoksuisen nimi, jota etsin kissojen ja koirien kanssa vielä eBaysta… Toimi!

  12. 14

    sanoo

    Mä taas oon sitä mieltä, että blogeissa ei yleensä ole niin asianmukaista tietoa, koska netti ja vapaa sana, mutta kirjoitustaito on joillakin sutjakkaampaa ja parempaa kuin lehdissä. Lehdissä tuntuu aina kaikissa olevan sama teksti, oli lehti mikä tahansa sanomalehdestä muotilehteen tai sisustuslehteen, mutta sitten kuvat ja asianmukaisuus tuntuu olevan parempaa (faktat ei nyt aina mee tasan kummassakaan…). Tai sitten saattaa johtua vaan siitä, että luen lehtiä harvoin, kun taas blogeja päivittäin 😀

  13. 15

    sanoo

    On muuten jännä, miten nuo markkahinnat muistuttavat hintaeroista aivan toisin kuin eurot… Nykyvaluutta on hiukan sokaissut kuluttajan, niin Lumenen ja Diorin välinen ero ei tunnu enää yhtä suurelta. Viimeisen kuvan Herbinan suihkugeeli vs. Lancomen… hätkäyttää enemmän kuin jokin 2 € vs. 10 €.
    (edelliseen viestiini tuli harmittava virhe… piti olla ilman muuta Lancome!)

  14. 16

    sanoo

    Kuulostaa aika erikoiselta tuo että sinut on harjoittelussa laitettu kääntämään juttuja englannista suomeen. Olet varmasti hyvä englannissa ja suomessa, mutta kääntäminen nyt on näin kielitiedettä opiskelevan (en tosin englantia) näkökulmasta vähän monimutkaisempi juttu. Sitähän voi opiskella yliopistossakin ainakin meillä vuoden opintojen verran. Tosin huomaahan tuon monista lehtijutuista nykyään että niitä eivät käännä ammattilaiset vaan käännökset ovat monesti tosi kömpelöitä. Tämä vähän vahvisti näkemystäni – oletetaan että kuka vain osaa kääntää lehteen vaadittavalla tavalla! Ymmärrän tietenkin että noin ei varmaan ole joka paikassa. 🙂 Minusta on tärkeää että kauneustoimittajalla on tietoa sekä itse asiasta että kirjoittamisesta. Onhan se jo huomattu ettei oikolukukaan aina voi tehdä ihmeitä. 🙂 Usein blogeissa sisältö on enemmän kohdillaan ja rehellisempää, mutta sitten kirjoitustaito ei välttämättä ole niin hyvää. Mutta blogeja myös päivitetään useammin ja nopeammin, uskoisin että esimerkiksi aikakausilehdissä toimittajilla on kuitenkin deadlinet usein viikkojen päässä.

    • 16.1

      sanoo

      Olet oikeassa – valitettavasti niitä kökkökäännöksiä näkee ammattilaistenkin tekeminä (esim. kirjat – inhoan monia suomennoksia siksi, että kääntäjä ei ilmiselvästi ole sanatarkasta käännöksestään huolimatta onnistunut vangitsemaan tekstin sisältöä eli jujua)… Käännöstieteen oppiarvo ei ole siis tae mistään. Ja huokaus, don't get me started on the TV translations…Näin sanoo free lance-käännöksiä ja tulkkauksia tehnyt 😉

    • 16.2

      Anonyymi sanoo

      Moro, pakko kommentoida vanhaan juttuun, että itse en ihmettele lainkaan, että harjoittelija laitetaan kääntämään: kääntäjien ammattitaidon arvostus on nollassa. Työpaikkailmoituksissa esim. assaritason töissä työtehtäviksi listataan usein juurikin mm. käännöstehtävät.

      Luulen tämän johtuvan osaksi siitä, että kääntämistyön sisältöä ei useinkaan ymmärretä. Kirjoittipa Virvekin, että "Kääntäminen englannista suomeksi ei itsessään ole haastavaa, mutta jos kosmetiikkajutut vain kääntää kuten ne on kirjoitettu, ovat ne hyvin usein aivan älyttömän huonoja lopputulemaltaan. Joku sanontatapa toimii englanniksi todella hyvin, mutta kuulostaa suomeksi aivan surkealta." Kun teksti "oikeasti" käännetään kunnolla, kuuluu prosessiin jo oletuksena se, että tekstiä ei "vain käännetä kuten se on kirjoitettu" vaan ne tottakai käännetään niin, että teksti on lopputuloksena hyvää suomen kieltä. Valitettavasti usein unohtuu se, että vaikka osaat kieltä, et välttämättä ole hyvä kääntäjä 🙂

  15. 17

    sanoo

    Nuo kuvat! Tätä nostalgian määrää! Olin ihan unohtanut esimerkiksi Lumenen Kindain. Ne oli parhaita tuotteita! Ja mitäköhän on tapahtunut Helena Rubinsteinille? Sitä harvemmin missään enää bongaa. Mummuni käytti aina Rubinsteinin maskaraa. Oi voi! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *