Turvallista ja ihanaa

Käytin jonkin aikaa sitten loppuun Lumenen uudistuneen Vitamin C+ -linjan Kirkastavan tehohoidon.

Jos jollakin on kokemuksia Lumenen nykyisestä tai vanhasta kaksifaasisesta Energisoivasta tehohoidosta (ennen Energy Cocktailin nimellä), niin tämä tuote ei ole tunnultaan yhtään niin kuin ne. Harva jo valmiiksi rasvaisuuteen taipuvaisen ihon omistava tahtoisikaan lykätä lisää rasvaa iholleen!

Siinä missä Energisoiva tehohoito on öljyisempi (eikä nykyinen versio enää muuten edes ole niin öljyinen kuin edeltäjänsä ovat aikoinaan olleet), ei tämä ole ollenkaan sellainen. Päiväkäyttöön en tätä ottaisi, sillä ihon pinta jää hieman nahkean tahmaiseksi tämän jäljiltä, mutta yökäytössä tämä pelitti hoitovoiteen alla mainiosti.

Kirkastuksesta ja heleytyksestä on aina varsin hankala sanoa yhtään mitään, mutta ainakin tämä tuntui kosteuttavan ihoa ja sai ihon näyttämään ja tuntumaan hyvältä.

Lisäksi olen käyttänyt viimeaikoina saman linjan Heleyttävää yövoidetta, joka sekin jo vetelee viimeisiään.

Tästä yövoiteesta olen tykännyt todella, todella paljon! Tämä tuntuu mukavan täyteläiseltä ja kosteuttavalta, mutta imeytyy kuitenkin hyvin. Tämä jotenkin vaan tuntuu ja näyttää tekevän iholleni hyvää ja voisinkin käyttää tätä vaikka kuinka monta purkkia!

Tätä voin ehdottomasti suositella, jos tahdot hyvälaatuisen ja kosteuttavan yövoiteen!

Jotenkin minulla on todella lämmin suhde Lumenen tuotteisiin. Olin ennen tämänkin yövoiteen käyttöönottoa juuri tehnyt paljon pieniä kokeiluja useilla minulle uusilla tuotteilla, mutta kun otin tämän kokeilurumban jälkeen ensimmäistä kertaa käyttööni, tuli minulle jotenkin todella turvallinen ja kotoisa olo. Toki tuote oli minulle uusi tuttavuus (aiempaa kertakokeilua purkitetusta näytteestä lukuunottamatta), mutta silti minulle jotenkin vaan tuli sellainen turvallinen tunne tästä (kuten Lumenen ihonhoitotuotteista yleensäkin). Aivan kuin olisin ollut juuri ulkona pelottavassa myrkyssä ja päässyt sitten turvalliseen omaan kotiin, jossa ei tarvitse pelätä mitään ja kaikki on kivaa ja nautinnollista (pyykkäystä, imurointia ja ruuanlaittoa lukuunottamatta tietysti). Tiedättekö, sellainen hyvin luottavainen tunne? Samanlaista fiilistä en voisi ikinä kokea esimerkiksi L’orealin konsernin voiteiden kanssa.

Onko jollakin muulla näin lämmin ja luottavainen suhde Lumenen ihonhoitotuotteisiin?

Ja niin, oletteko muuten huomanneet, kuinka Lumenen tuotteiden luonnosta peräisin olevien raaka-aineiden pitoisuudet ovat viimeaikoina kohonneet? Asiasta on ryhdytty painamaan infoa pahvipakkausten kylkiin ja moni voide onkin yli 90 prosenttisesti peräisin luonnon raaka-aineista ja esimerkiksi Natural-linjan yövoide on 99 prosenttisesti luonnonmukainen! Ohhoh!

Miksikään luonnonkosmetiikkamerkiksihän Lumene ei ole pyrkimässä, mutta minusta on mukavaa, että sarja ottaa yleiset trendit huomioon tässäkin mielessä.

Kommentit
  1. 1

    Anonyymi sanoo

    Heippa!

    Kysymys asian vierestä… Tiedätkö, ovat Diorin uudet viisikot tulossa laivoille myyntiin vai onko laivoilla aina vain perusvalikoima myynnissä?

    Kiitokset kivasta blogista!

  2. 2

    Ulpu sanoo

    Tuon yövoiteen voisi vaikka hankkia, inciä vähän kaipailin. 🙂

    Sä osaat varmaan sanoa millainen hintataso kosmetiikassa on Tukholmassa? Mies on lähdössä Tukholmassa käymään ja ajatelin tuottaa Cliniquen Mild Clarifying Lotionin sieltä. Laivoilta ei ilmeisesti ko. tuotetta löydy?

  3. 3

    sanoo

    Hei, copypastena laitan tämän kysymyksen tännekin:

    Hei, esittäisin juttutoiveeksi sellaista, että millä tuotteilla saisi tehtyä täydellisen pohjan vähemmän täydelliselle iholle?
    En ole löytänyt oikeastaan mistään meikkiblogeista mitään vinkkejä todella epätasaisen esim. akneihon pohjan tekemiseen. En tiedä mitkä tuotteet toisivat hehkeän, ei-pakkelimaisen lopputuloksen, niin että punaisuudet ja jopa epätasaisuus edes jossain määrin peittyisi? toimiiko tällaiseen pohjaan esim. mineraalimeikit?

    Onko antaa mitään vinkkiä tässä asiassa, tai esim. vinkata minut johonkin toiseen blogiin, josta saisin tähän vastauksen?

  4. 4

    Anonyymi sanoo

    tajusin iha vasta itekki miten rakastan lumenen tuotteita! aina oon vähä vähätellen suhtautunu ja ostanu meikit yms mielummi joltain ulkomaalaiselta merkiltä. Sitte mietin mitä merkkejä mun lempituotteet edustaa: Lumenen kynsilakka, turmenaamio, kosteusvoide, meikinputsari.. 😀

  5. 5

    sanoo

    Tuo kirkastava tehohoito on aivan mahtava! Ollut itsellä käytössä jo jonkin aikaa ja vaikka omaan todella rasvaisen ihon, laitan sitä myös aamulla ennen kosteusvoidetta enkä ole huomannut ongelmia. Omaan ihooni tämä imeytyy aivan hetkessä. Voin siis suositella laittamaan aamuisinkin, tästä tulee jotenkin vaan niin ihanan näköinen ja oloinen iho!

    Lumenesta totta tosiaan tulee jotenkin turvallinen olo..

  6. 7

    sanoo

    Itselläni on tällä hetkellä käytössä Lumenen Arctic Aquan käsirasva ja syväkosteuttava kasvovoide (suosituksestasi)ja jo ensimmäinen käyttökerta koukutti. Kasvovoide tuntui todella hyvälle ja se on ollut ainoa jota olen jaksanut aamuin illoin levittää kasvoilleni. Kaikkein parasta ei ole kuitenkaan se miltä se tuntuu, vaan se, että se oikeasti auttaa. Naamassani on ollut murrosiän alusta asti (ainakin) sellaisia valkoisia kovia finnin tapaisia, joiden kosmetologi sanoi johtuvan kuivasta ihosta. Nyt vihdoinkin nuo näppylät ovat alkaneet katoamaan, enkä voisi olla onnellisempi! Minulla on tätä nykyä erittäin luottavainen olo Lumenen tuotteisiin ja myös atooppisen ihon omistava avomieheni on ihastunut tuohon kasvovoiteeseeni.

  7. 8

    Anonyymi sanoo

    Hei! Minä tykkään myös Lumenen kosmetiikasta, ja sen helppo saatavuus onkin yksi niitä asioita joita kotimaastani todella kaipaan. Viime kesänä käytössäni oli myös Lumenen kanervatipat, ja tykkäsin kyllä seerumin tunnusta vaikken ehkä ihan täysin vakuuttunutkaan sen tehosta… Jostain alesta ostin myös aikuisen ihon seerumin jonka annoin äidilleni, on kuulemma tykännyt tuotteesta.

  8. 9

    Anonyymi sanoo

    Ei nyt liity tähän, mutta odotan epätoivoisesti mielipidettäsi Biothermin Nutrisource levres -tuotteen korvaajasta! Oletko jo löytänyt hyvän korvaajan? Oma viimeinen purnukkani vetelee viimeisiään enkä ole löytänyt mitään vastaavaa. Parilta kosmetiikkamyyjältä olen asiaa kysellyt, mutta he eivät ole keksineet vastaavaa tuotetta miltään sarjalta.

  9. 10

    Janina sanoo

    Minun rutikuivalle iholle ja varsinkin tälläiseen välivuodenaikaan tuo kirkastava tehohoito on parhaimmillaan juurikin päivävoiteen alla. Ilman tuota/vastaavaa (Esim. Biothermin jo lopetettua Flash Recharge Radiance Concentratea) ihoni olisi pulassa. Paksumpi päivävoide kiiltelee niin kauhean helposti päivän mittaan, kun taas nykyinen kosteuttava päivävoide ei taas ole tarpeeksi kosteuttava yksinään. Mutta minulla onkin tosi kuiva iho aina näin syksyllä ja keväällä. Mutta ymmärrän, ettei se kaikille imeydy, koska se jää minulla kämmenselkäänkin niin tahmeaksi, että yleensä haluan sen pestä pois. 😀

    P.S. onpa ollut kiva lukea taas näitä postauksia, hirmu "kotoisa" olo, kun kirjottelet taas useammin 🙂 Toisaalta, oli siinä omatkin puolensa siinä, ettet kirjoitellut paljoa, sillä oli paljon helpompi olla ostolakossa itse silloin. Nyt on nimittäin rahapussin nyörit kireällä, eikä olekaan varaa ostaa kaikkea ihanaa, mistä luen täältä hyviä arvosteluja. 😀 Kaiken kaikkiaan on silti hirmu kiva aina huomata, että olet postannut jotain uutta, ne tekee mieli lukea heti!!! 🙂

  10. 11

    sanoo

    Onko varmasti 99 prosenttisesti LUONNONMUKAINEN eli luomu? Eli ei pelkästään luonnollisista raaka-aineista tai muuta vastaavaa vaan luonnonmukaisesti tuotettu? Tuli jotenkin tosi epäileväinen olo, voiko se olla totta vai pieni ajatusvirhe 🙂

  11. 12

    sanoo

    Juurikin samanlainen lämmin suhde on minullakin Lumeneen. Tulee mieleen lapsuus ja äidin siniset Lumenen voidepurkit 🙂

  12. 13

    Janina sanoo

    http://psilovefashion.indiedays.com/2010/06/25/make-up-step-by-step/

    Tuon blogin Lintu on löytänyt vaikealle iholleen vastauksen BareMineralsilta, kuten olen niin monen monen muunkin kuullut löytävän. 🙂 Itse löysin myös tuotteen (virven suosittelemana, of course) ja täytyy myöntää, etten ikinä ole niin paljon kehuja saanut ihostani kuin silloin, kun käytän BM'n pohjaa. 🙂
    (välillä oikein harmittaa, että jemmoissa odottelee 7 normaalia meikkivoidetta, jotka pitäisi käyttää alta pois, kun saan tämän StarterKitin pikkupurkin käytettyä)

  13. 14

    sanoo

    Anonyymi: Taxfree valikoima on aina sama kaikkialla (käsittääkseni) Diorin osalta ja eivät ainakaan näillä näkymin ole mitkään uutuudet tulossa. Extase Pinks ja esim. Incogniton uudistunut versio ovat uusimmat.

    Ulpu: Melko samoissa hinnoissa Suomen kanssa. Minulla on sellainen muistikuva, ettei tuota taida ainakaan Siljan valikoimista löytyä…? Vähän vielä joutuu joidenkin tuotteiden kohdalla miettimään, mitä on myynnissä siellä ja mitä maissa. 🙂

    Karoliina: Primeri ja mineraalipohja, kurkkaa esim. bareMinerals-postaukset. 🙂

    Anonyymi: 🙂

    Blush Overdone: Ok, en ole itse uskaltanut, mutta pitää varmasti kokeilla edes kerran laittaa päivälläkin. 🙂

    Sonia: Kiitos. 🙂

    Jenni: Ihana kuulla! 🙂

    Anonyymi: Ihanana nimitys, kanervatipat. 😉

    Anonyymi: Voih, en ole löytänyt vielä mitään vastaavaa, vaikka etsitty kyllä on. :S

    Janina: Olisi siis vaan rohkeasti pitänyt laittaa päivälläkin. Täytyy kokeilla, kun kerran muutama on jo näin kommentoinut. 🙂

    redshift: Anteeksi, tarkoitin tuolla siis raaka-aineiden olevan luonnonmukaisia, en tietenkään voi tietää niiden valmistusmenetelmistä yms. 🙂

    juille: 🙂

    Janina: Edelleen liputan tuon puolesta. Kiva kuulla muidenkin tykänneen. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *