Tupla (vai kuitti?)

Lumene uudisti jonkun aikaa sitten puhdistustuotteensa ja siinä samalla naamionsa ja kuorintansakin. Tämän tempauksen seurauksena minulle tuli töistä käteen sarjan uusi Radiant Touch -linjan Kirkastava naamio & mikrokuorinta, joka on kaikille ihotyypeille sopiva tuplatuote.

Tuotetta voi käyttää joko pelkkänä naamiona tai kuorintana tai sitten kaikkein tehokkaimmin niiden yhdistelmänä.

Optimaalisimmillaan tuotetta käytetään niin, että se levitetään kasvojen ja kaulan iholle ja sen annetaan vaikuttaa naamiona kolmisen minuuttia, jonka jälkeen sitä pyöritellään kasvoilla kostutetuilla sormenpäillä kuorinnan tapaan. Lopuksi tuote huuhdotaan vedellä kasvoilta.

Minusta tässä on aikalailla täydellinen sisältö. Tämä siis sekä kuorii, puhdistaa että kosteuttaa. Siis kaikkea samaan aikaan! Tässä on paitsi kosteutta hyvin sitovia aineita ja ihoa pehmittäviä aineita, myös iholta rasvaisuutta imevää savea. Savea ei kuitenkaan ole liikaa suhteessa kosteuttaviin aineisiin, eli tämä ei jätä ihoa kiristäväksi tai kuivan tuntuiseksi.

Iho jäi tämän jäljiltä kuorituksi ja pehmeäksi sekä puhtaan tuntuiseksi eikä tosiaan ollenkaan kiristäväksi. Tykkäsin siis tuotteesta kovasti!

Tykkään myös itse ajatuksesta, että suurinta osaa Lumenen kosmetiikkatuotteista (varsinkin ihonhoitopuolella) voi jo alkaa sanoa lähestulkoon luonnonkosmetiikaksi. Lumene ei tee asiasta suurta numeroa eikä yritäkään olla täysin luonnonmukainen, sillä tuotteiden säilyvyys ja muut pienet asiat vaativat helposti hieman kemiallisiakin raaka-aineita, mutta silti esimerkiksi tämänkin tuotteen sisällöstä yli 95% on luonnonmukaisista raaka-aineista.

Oletteko te kokeilleet tätä tai muita Lumenen uudistuneita puhdistustuotteita jo?

Kommentit
  1. 1

    Anonyymi sanoo

    Luonnosta peräisin olevia vai luonnonmukaisesti viljeltyjä? Ei toi INCI nimittäin luomuun viittaa.

  2. 2

    sanoo

    Mulla on tällä hetkellä käytössä tuo Lumenen kuorinta/naamio-yhdistelmä. Pelkkänä kuorintana käytettäessä, rakeet on mielestäni hieman liian kovia herkälle iholleni. Mutta jos antaa vaikuttaa ensin vähän aikaa naamiona, niin rakeetkin ehtivät hieman pehmetä ja ovat paljon hellävaraisempia iholle. Lopputuloksesta tykkän kyllä!

  3. 4

    sanoo

    Mulle tulee väistämättä mieleen Elisabeth Ardenin Clear The Way Mask, jonka luulin olevan naamio, mutta ihmettelin rakeisuutta. Se olikin tuollainen tuon tyyppinen tuote. Hämmensi, kun odotin saavani naamion enkä kuorintaa…

    Mut joo, piti kommentoida että pois pestävät naamiot on juuri parhautta, peel offit tuhoaa hermot kun yrittää nyhtää pienistä ihokarvoista otsalla ja poskilla irti…

  4. 5

    sanoo

    Kävin viime lauantaina lumenen tehtaanmyymälässä ja olinkin jo kassalla tämän kyseisen ihmetuubin kanssa. Kassaneiti kuitenkin kerroi tämän sisältävän rakeita mikä ei tällä hetkellä sovi lainkaan herkistyneelle iholleni. Harmittaa isosti…

  5. 6

    sanoo

    Uudistuksen huono puoli oli Lift Touch -puhdistusöljyn loppuminen. Tilalle tullut Hydratind Touch puhdistusvoide ei ole ollenkaan niin puhdistava ja kosteuttava :/ Mutta tämä naamio/kuorinta pääsi kyllä heti ostoslistalleni! Onko sulla vinkkejä miltä merkiltä löytäisin hyvän puhdistusöljyn kasvoille?

  6. 7

    Anonyymi sanoo

    Lumenen tehtaanmyymälässä Espoon Kauklahdessa on elokuun loppuun asti Elopäivät, eli myyvät II-laatua halvalla. Voi sieltä paljon muitakin löytöjä tehä. Ehkä meenkin jo huomenna metsästää löytyykö sieltä tämä yksilö etiketti vähän vinossa. 🙂

    -M-

    PS. En edes tarttis kuorintaa enkä naamiota…. Huoh.

  7. 8

    Mirja sanoo

    Tästä on tullu myös mun suuri rakkaus! Jo toinen tuubi menossa, ja tekis mieli käyttää tätä jatkuvasti. Ihana koostumus ja toimii todella hyvin kun hyödyntää molemmat ominaisuudet, kuten sanoitkin. Pelkkänä kuorintana en pidä tästä.

  8. 11

    Päivi sanoo

    Voi ei taas ihanan kuuloinen tuote 😀 Yhteishyvän testissä tätä tuotetta muuten kuvattiin hiukan jugurttimaiseksi kun tuoksusta puhutaan. Miten on, tuoksuuko siinä jugurtti..?

  9. 14

    Anonyymi sanoo

    Tykkään! Ostin lomareissulla marketista ja tuote on kyllä ihanan helppo ja toimiva:)

  10. 15

    Kinuski sanoo

    Kokeilin kaverilla ja vaikutti todella hyvältä. Paikka on varattuna myös mun kylppärissä, kun edelliset kuorinnat vähän hupenevat. Niitä kuitenkin tällä hetkellä ainakin 4 kpl. 😉

  11. 16

    sanoo

    Osaatko sanoa kuinka monta prosenttia tuossa on vettä? Jääkö prosenttiakaan niitä luonnollisia aineksia? Ei oo syytäkään mainostaa, ellei sitten satu tuottamaan pääasiassa pullovettä 😛

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *