Tunnettu, mutta ei niin tuttu apuväline: komedorauta

*Sis. mainoslinkin

On varmasti käynyt jo varsin selväksi, että minä rakastan erilaisia kauneudenhoitoon liittyviä apuvälineitä. Paitsi että sydämeni sykkii niille joskus jopa varsin oudon kuuloisille, mutta silti niin käteville välineille, ovat monet ihan perusvälineetkin osa lähes jokapäiväistä ihonhoitoani.

Tänään esittelyssä olisi yksi lempparini, joka on oikein käytettynä aivan ylivertainen, mutta jolla voi väärin käytettynä saada aikaan iholla pahaakin tuhoa.

Mustapäärauta

Kyseessä on komedorauta.

Minulla on ollut yli kymmenen vuoden ajan kosmetologikouluaikainen komedorautani, jonka kuppimaista pro-mallia on ollut jopa hieman hankalaa pitää puhtaana ilman kunnon puhdistuslaitteita. En ole siksi käyttänyt rautaa liiemmin, mutta herättyäni kesän korvilla huomaamaan nenälleni ilmestyneet ihomadot päätin aktivoitua myös komedoraudan suhteen.

Mustapäärauta

Ostinkin Tokion reissultani alle eurolla tavaraa myyvästä sadan jenin puodista itselleni kaiken muun lisäksi myös uuden komedoraudan. Tässä perusmallissa on kaksi lenkkiä, joiden avulla ihomatoja ja epäpuhtauksia on helppoa painella pois ihohuokosista ja jotka on helppo puhdistaa raudan käytön jälkeen.

Komerodauta on minusta aivan mielettömän kätevä apuväline nenän ja miksei myös muidenkin kasvojen alueiden syväpuhdistukseen, mutta jos sen ottaa käyttöön täytyy luvata, että noudattaa paria pientä sääntöä. Muuten sillä voi nimittäin saada iholleen aikaan jopa pysyviä arpia.

Mustapäärauta

Varsinkaan amatöörin käsissä ja kotikäytössä komedorauta ei missään tapauksessa ole väline, jolla saa alkaa puristelemaan iholta epäpuhtauksia väkisin ja aivan holtittomasti. Ei, ei ja ei. Raudalla saa painella irti hellästi niitä helposti ulos tulevia tapauksia, mutta sillä ei saa ryhtyä väkisin survomaan epäpuhtauksia ulos huokosista.

Rautaa ei myöskään saa käyttää iholle ilman, että ihoa on valmisteltu siihen mitenkään. Käytä itse rautaa aina heti suihkuhetken jälkeen ja varsinkin tiettyjen puhdistustuotteiden jälkeen kun tiedän, että ihohuokoseni päästävät liiallisen talin ulos jo nenää ihan vaan sormin hieman lyttäämälläkin. Mustapäärauta onkin siis vain apuväline, ei pakotuskeino saada ihohuokosista tukkeumia ulos.

Paras tapa käyttää rautaa on painaa hellästi sen ulkosyrjällä epäpuhtauden reunalta, jolloin epäpuhtaus kohoaa ihohuokosesta yleensä vaivatta ulos. Mustapäitä ei siis tarvitse tuotteen lenkkimäisestä ulkonäöstä huolimatta yrittää väkisin lassota sisäänsä.

Mustapäärauta

Ihohuokosten puhdistelun jälkeen kasvot kannattaa aina pyyhkiä puhtaaksi kasvovedellä (tässä vaiheessa sen pieni alkoholipitoisuus voi olla jopa suotavaa) ja komedorauta on tärkeää pestä huolella. Parasta on, jos raudan pyyhkii desinfiointiaineella ja varmistaa, että sitä säilyttää hygieenisessä paikassa eikä se vaan pyöri irtonaisena laatikon pohjalla.

Omaa rautaani varmasti laadukkaampi ja tukevampi versio löytyy esimerkiksi Tweezermanilta*, joka on tunnettu kauneudenhoidon apuvälineistään. Hieman edullisempi versio raudasta puolestaan löytyy The Body Shopilta.

Itse käytän rautaani lähes joka ilta suihkun jälkeen vähintään jonkun pienen ja yksinäisen mustapään nappaamiseksi!

Mustapäärauta

Onko teillä käytössä komedorauta?


Lue myös nämä postaukseni:

Jorgobe peel off mask Mustapäälaastarit kotona Mustapäälaastarit Biore

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Tämä on kyllä yksi niistä apuvälineistä, joihin olisi toivonut tehneensä tuttavuutta jo vuosikymmeniä sitten. Olen kärsinyt iho-ongelmista teini-ikäisestä asti ja vasta nyt hiljattain olen ostanut mustapääraudan avukseni! Jos joskus saan tyttölapsen, pidän huolen, ettei hän koskaan puristele mustapäitä käsin, niin kuin minä tein 😉

    Tämä pieni vekotin oli yksi arjen apuvälineistä, joista kirjoitin blogissani muutama päivä sitten: https: //inoutbeautyblog.wordpress.com/2016/09/13/arjen-pikku-apulaiset/

    Blogi on vasta aloitettu, mutta olisi aika hauska ajatus, että minustakin tulisi joskus samanlainen konkari kuin te vuosikausia bloganneet kollegat. Wish me luck 😉

    • 1.1

      Virve sanoo

      Hauskaa, että mustapäärauta oli juuri eksynyt listallesi. Todellakin loistava arjen pikku apulainen! 🙂

      Onnea ja menestystä bloggailuun, hyvältä näyttää! <3

  2. 2

    Helinä sanoo

    Näillä ei saa säännöllisessä käytössä ikävä kyllä aikaa muuta kuin pysyvästi suurentuneet ihohuokoset. 🙁 tukee kyllä nätisti kosmetiikan myyntiä, kun ihohuokoset kaipaa jatkuvaa hoitoa ja fiksausta tän kaverin kanssa.

    • 2.1

      Virve sanoo

      Tarkentaisitko vielä tätä kommenttiasi? 🙂 Yleensä ihohuokosia venyttää nimenomaan niihin jumittunut tali, eli tottakai pitkään hautuneen mustapään puristaminen ulos voi saada huokosen laajentumaan, mutta vika ei silloin ole mustapääraudassa vaan siinä, että mustapää on saanut muhia huokosessa pitkään. Kun pieniä mustapäitä vapauttaa ihohuokosista ennen kuin ne tulevat pahimmassa tapauksessa isommiksi ja enemmän huokosia venyttäviksi ehkäisee päin vastoin ihohuokosten laajenemista. Eli toki olet oikeassa siinä, että kun huokosen tyhjentää mustapäästä, voi jäljelle jäädä laajentunut ihohuokonen, mutta käyttäisin tätä nimenomaan pienten mustapäiden kanssa suurempien tukkeumien ja tulehdusten ehkäisyssä. 🙂

      • 2.1.1

        Mallamoija sanoo

        Edellinen kommentoija on todennäköisesti sitä tyyppiä joka uskoo myös että huulirasvat on tehty aiheuttamaan riippuvuutta ja että rokotteet ovat lääketeollisuuden juoni. 😀

  3. 3

    angervo sanoo

    Mä ostin tuon Body Shopin version, mutta en millään osaa käyttää sitä vaikka olen katsonut vaikka mitä neuvovideoita Youtubesta :/ Käyttäminen on kivuliasta ja tehotonta, vaikka ihon miten valmistelisi. Ja harjoittelu pelottaa, sillä en todellakaan halua tehdä tuhoa iholleni! No, toivottavasti pian olisi varaa käydä useammin kosmetologilla 😀

    • 3.1

      Virve sanoo

      En usko, että vika on käyttäjässä. Voi vaan olla, että epäpuhtaudet vain ovat sen verran tiukassa etteivät ne noin vain irtoa ja jos homma on vähänkin kivuliasta kannattaa se jättää väliin, koska silloin ei varmasti synny kuin huonoa jälkeä. Ja hei, onpahan syy sitten ainakin istahtaa hemmoteltavaksi kosmetologin penkkiin aina välillä! 😉

  4. 4

    NGal sanoo

    Kiitos tästä ’lassoraudan’ käytön opastuksesta! 🙂 Kaapissa on se TBS:n versio, mutta en ole juuri sitä viime vuosien aikana tarvinnut… Uskallan kyllä tarttua siihen, jos tarvetta ilmenee, ja yrittää oikeaoppista käyttöä..

  5. 5

    Apua sanoo

    Hei Virve,

    Olisiko sinun mahdollista tehdä joskus postausta koskien todella herkästi rasvoittuvaa ihoa? Itselläni iho alkaa kiillellä jo tunti meikkaamisen jälkeen. Kasvoni ovat muuten puhtaat pois lukien muutamaa näppyä silloin tällöin ja nenäalueen mustapäitä jotka ovat syvällä ihon alla. Uskon, että tämä rasvoittuminen on yleinen ongelma muillakin ja aihe kiinnostaa.

    Tai jos ei postaus onnistu, niin osaatko auttaa minne tai kenen puoleen kääntyisin jotta löydän itselleni sopivat tuotteet? Kosmetologi, ihotautilääkäri tms.? En tiedä johtuuko tuo ihon rasvaisuus vain täysin vääristä tuotteista vai onko tämä vain mun ihotyyppi tälläinen.

  6. 7

    HooCee sanoo

    Komerodauta… :’D Nyt en pysty lukemaan sanaa oikein, kun se tuossa yhdessä paikassa on em. tavalla. Hullulla on halvat huvit.. 😀

    Minulla on Tweezermanin rauta ja lisäksi jokin halppiskaupan malli, jossa on toisessa päässä lenkki ja toisessa päässä terävä piikki. Onneksi teini-ikäisellä minulla ei ollut noista apuvälineistä kumpaakaan, kun olin aivan neuroottinen finnien ja mustapäiden puristelija.

  7. 9

    Tine sanoo

    En ole hankkinut rautaa, kun en ole ikinä tajunnut miten sitä käytetään. Enkä kyllä tajunnut nytkään…miksi siinä sitten on lenkki, jos käytetään vain lenkin ulkosyrjää? Eikö silloin voisi käyttää mitä tahansa välinettä lusikanvarresta omaan kynteen? Ja, jos rautaa kerran käytetään sellaisiin epäpuhtauksiin jotka tulisivat ulos ”sormin hieman lyttäämäällä”, miksi niitä ei voi puhtain sormin lytätä?

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *