Tipaton tammikuu

Tipaton tammikuu vai täälläkin? Epäilette, että allekirjoittanut olisi tisutellut vähän liikaa alkoholia viimeaikoina ja tahtoisi siksi todistella itselleen jotain pitämällä tipattoman tammikuun monien muiden sitä yrittävien tapaan?
Hei haloo, kyllä te minut tunnette ja arvaatte jo väkisinkin, ettei minun tipaton tammikuuni liity millään lailla alkoholiin (juon sitä muutenkin vähemmän kuin mitä kosmetiikkatuotteenikaan sitä edes sisältävät)! Minun tipaton tammikuuni tarkoittaa, etten osta tässä kuussa tippaakaan kosmetiikkaa. En, vaikka se nykyään onkin luvallista.

Viime vuonna olin ostolakossa vapaaehtoisesti. Tämän vuoden aloitan olemalla ostamatta pakon edestä. Nyt vaan on sellainen tilanne, että penniä on venytettävä, eikä mitään kyllä oikeasti tarvitsekaan ostaa. Saatan ehkä tuntea suurta tuskaa, kun Diorin uudet viisikot ilmestyvät, mutta niiden varalle olen varautunut. (Uusia viisikoita tulee ainakin lookin myötä ja koostumuksia ollaan kuulemma uudistamassa!) Jos kiusaus käy ylitsepääsemättömän suureksi, täytynee keksiä jotain. Mutta mihinkään muuhun en kyllä ehdottomastikaan lankea.

Josko nyt ihan oikeasti saisin vihdoin näitä varastoja pienenemään. Kovastihan ne ovat lähtötilanteesta pienentyneet, mutta kuten me kaikki tiedämme, on niitä vielä reilusti jäljellä. Nyt kun ostamiseen muutenkin on jo lupa, tuntuu ostamatta jättäminen onneksi paljon helpommalta. (Mikä siinä on, että kaikki kielletty vaan on niin kivaa?)

Nopea laskutoimitus kertoo, että tuotteita on yhä jäljellä arviolta reilut 700 kappaletta. Uskoisin, että saan jo noistakin tuotteista kyhättyä muutaman postauksen, joten teillä ei siis ole tosiaan pitkään aikaan pelkoa, että minulta loppuisivat jutut kesken! Olen kuitenkin asettanut itselleni tavoitteen, että saisin tämän vuoden aikana tuotemäärän vähenemään alle 400 tuotteen. Saa nähdä, kuinka käy.

Joidenkin tuotteiden loppumista odotan kuitenkin ihan erityisesti.

Odotan esimerkiksi, että saan kaikki puhdistustuotteeni kulumaan loppuun, sillä päätin, että niiden loputtua en ihan heti osta uusia, vaan aloitan suuren mittakaavan kokeilurumban. Koska työskentelen alalla, on minulla mahdollisuus kokeilla vaikka joka päivä jotain uutta tuotetta hankkimatta sitä itselleni. Aion siis ottaa tästä mahdollisuudesta kaiken ilon irti ja testata kertauksen vuoksi kaikki mahdolliset puhdistustuotteet, jotka vain käsiini saan. Ja tottakai raportoin myös teille kokemuksistani!
(Ja onneksi puhdistustuotteistani osa on minulla tällä hetkellä liian peseviä ja osa on jo puolessa välissä.)

Lupaan siis, että meillä on edessä vielä pitkä yhteinen tulevaisuus!

Onko jollain muulla jonkun sortin tipatonta tammikuuta menossa tai onko joku tehnyt muuten vaan jonkun uuden vuoden lupauksen?

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Millainen tuo Ole Henriksenin putsari on ollut pidemmän aikaisessa käytössä? Mulla olisi hakusessa tehokas putsari, joka ei kuivata ihoa, ja tuo vaikutti ensimmäisen arviosi mukaan oikein sopivalta tuotteelta.

  2. 2

    sanoo

    Varsinaisesti en luvannut mitään uudeksi vuodeksi, mutta päätin luopua kahdesta vanhasta kynsilakasta jokaista uutta ostamaani lakkaa kohden, että tulee vähän mietittyä mitä oikeasti ostaa ja että vihdoin saan jemmoista pois ne lakat, joita en ikinä käytä. Helpompi vain luopua muutama kerralla, kuin että keräisi kerralla kaikki turhakkeet laatikoista lojumasta 😀

  3. 3

    Jenni sanoo

    Kysymykseni ei liity mitenkään tähän postaukseen mutta olisin todella kiitollinen jos viitsisit vastata. 🙂 Eli: Ostin vähän aikaa sitten Lumenen Lift Touch "kokeilupakkauksen" jossa oli elvyttävä kasvovesi ja hoitava puhdistusöljy. Rakastuin palavasti kumpaankin tuotteeseen, etenkin tuohon kasvoveteen. Kysyisinkin nyt että voinko noita tuotteita käyttää (tai onko siitä mitään haittaa) kun kasvovedenkin pakkauksessa lukee "aikuiselle iholle" ja iältäni olen 21 (tänä vuonna 22)? Tuo kasvovesi vaan jättää ihoni niin ihanan tuntuiseksi (kyselin jokin aika sitten sinulta Lancomen kasvovesistä, tilasin sen sinisen mutta jotenkin tuntui kuivattavan ihoani vaikkei sisältänytkään alkoholia :/ ).

  4. 4

    sanoo

    oioi olis niin ihanaa päästä kokeileen kaikkee mitä vaan haluis 😀 taino voihan niitä näytteitä aina käydä kyselemässä… Saako muuten asiakkaat teiän myymälästä helposti näytteitä? 😀 Ja voisitko kertoo kokemuksia tosta Weledan puhdistusmaidosta? Olen sen ajatellut hankkia seuraavaksi, kun kohta loppuu Dr.Hauschkan puhdistusmaito 🙂

  5. 5

    Anonyymi sanoo

    kysyn nyt aineesta nimeltä dimethiconol. eikös se ole silikoni? luin kuitenki sieltä joltain viralliselta inci-sivustolta että se on pehmentävä aine, ja olit kirjottanu yhteen postaukseen että jos siellä näin lukee niin se oikeesti pehmentää. eli siis onko tosta silikonista haittaa?
    tuli melko sekava teksti 😀

  6. 6

    Anonyymi sanoo

    Tipaton tammikuu kosmetiikan osalta on mahtava ajatus! Itsekin voisin ottaa oppia. 🙂

    Halusin oikeastaan kysäistä sitä, että minkä sorttisia ihonhoitotuotteita minun tulisi käyttää, kun en oikeastaan tiedä, että minkälainen ihotyyppi minulla on? Olen siis yrittänyt tutkia netistä kaikkien eri ihotyyppien kuvauksia, mutta en ole ihan varma. Ihoni on T-alueelta helposti rasvoittuva (tunti meikkaamisen jälkeen iho alkaa kiiltää) ja on mustapäitä ja isot ihohuokoset ja epäpuhtauksia, mutta siltikin T-alueella on kuivia kohtia, jotka tulevat pahasti esiin meikatessa? Ihoni punoittaa myös usein poskista. Olen aikalailla pulassa, toivottavasti en aiheuta liikaa vaivaa!! Arvelin vain, että saattaisit osata auttaa. 🙂

  7. 7

    sanoo

    En ole tehnyt varsinaisia lupauksia, koska tiedän, että sitten vain harmittaa kun mikään ei toteudukaan. Tein kuitenkin päätökset etttä yrittäisin (kuten sadat muutkin suomalaiset) elää hieman terveellisemmin. Tarkkailen sokerin syöntiä ja yritän liikkua monipuolisemmin 🙂

  8. 8

    sanoo

  9. 9

    Anonyymi sanoo

    Moikka!
    Ensin kiitokset mahtavsti blogista!
    Muistelisin että sinulla on haussa hyvä jalkarasva. Itse käytän CCS:n jalkavoidetta. Sitä myydään apteekeissa ja sen on jalkahoitajien suosittelemaa.Hinnaltaan se on tietysti hieman tyyriimpää(En tarkalleen muista mitä se maksoi ja en nyt tässä lähde valehtelemaan). Itse pidän siitä koska se on todella riittoisaa ja pitää hyvin jalat pehmeinä. Kannattaa ihmeessä kokeilla!

  10. 10

    Anonyymi sanoo

    Olen luvannut liikkua enemmän tänä vuonna ja huolehtia kunnosta enemmän.

    Juuri hetki sitten huomasin ennen kuin surfaamaan tulin, että pyörittelin kasvovoiteen sijaan piparminttujalkavoidetta nassuun. Kaikkea sitä sattuukin.

  11. 11

    amelié sanoo

    Mitään varsinaisia uuden vuoden lupauksia ei tule tehtyä, mutta jatkan jo viime vuoden alussa alotettuja projekteja. Tarkotus on vielä saada painoa vähän alaspäin, tavoitteesta puuttuu enää pari kiloa ja tarkotus on pitää sen jälkeen liikunta osana omaa elämää.
    Toinen tavoite on myös järkeistää rahankäyttöä, päästä eroon liiasta kulutuksesta ja keskittyä tavaran hankkimisen sijaan muihin(lue tärkeempiin) asioihin. Siinä sivussa pitäis saada rahaa säästöön asuntoo varten. Tää jäi viime vuonna toteuttamatta, kun "piti" lohduttautua shoppailulla vaikeessa elämäntilanteessa. Onneks asiat on helpottamassa, joten ei voi ainakaan käyttää sitä tekosyynä!

  12. 12

    sanoo

    Voisin jonkun shoppailulakon pistää, mutta kun muka aina tarvin just jotain alessa olevaa tai muuta höpöä. Pitäs kai vaan pysyä erossa nettikaupoista ja ebaysta se kuukausi… Mutta kun sitten kaikki blogit houkuttelee ostamaan xD Ei oo helppoa 😀 Ku vähentäis ees kohtuuteen…

  13. 13

    Sofia sanoo

    Ootko muuten koskaan kokeillut tota Loreal Paris Telescopic Carbon Black-ripsaria? Aattelin vaan et se on ainakin mun lemppari :), siinäkin on muuten oma tekniikka sitä laittaessa. Ja sillä saa tosi pitkät ja hyvin erotellut ripset ja monet kaveritkin on kehunut.Ootko kokeillut? :))

  14. 14

    sanoo

    Heidi: Ehdin käyttää sitä parisen kuukautta (ei tuntunut yhtään kuivattavalta), mutta nyt Roa-kuurin ajaksi jätin suosiolla tauolle. 🙂

    S: Loistava päätös. 🙂

    Jenni: Sopii aikuiselle iholle JA/TAI kuivalle ja erittäin kuivalle iholle iästä riippumatta. Voit siis huoletta käyttää, itse ainakin kovasti tykkään tuosta putsarista. 🙂

    Sanni: Varmasti miltä tahansa kosmetiikkaosastolta saa näytteitä kun kertoo, mistä haluaa näytteen. Itse annan mielelläni näytteitä, jos asiakkaalla on joku tietty tuote, josta hän toivoo näytettä tai muuten vaan asiakas etsii esimerkiksi hyvää kosteusvoidetta yms. (Kaikesta ei toki ole valmista näytettä, mutta sitten laitetaan purkkiin.) Minulta ja harvasta paikasta yleensäkään ei varmasti saa näytteitä, jos tulee vaan ja kysyy, että "Saako teiltä näytteitä? Ei mitään väliä mistä, mä vaan haluun jotain." Näitäkin kysyjiä nimittäin on ihan liikaa. 🙂

    Anonyymi: Dimethiconol on silikoni, jonka funktiona on pehmittää ja EUR-lexin mukaan jopa kosteuttaa (nämä on siis todistettu aineen ominaisuuksiksi). Riippuu ihan tuotteesta, halutusta vaikutuksesta ja aineen määrästä koetko aineen hyödylliseksi vai turhaksi. 🙂

    Anonyymi: Onko ihosi muualta rasvoittuva kuin t-alueelta? Jos on, on kyseessä pintakuiva rasvainen iho ja jos ei, on kyseessä pintakuiva sekaiho. Herkkyys taas voi olla minkä ihotyypin tahansa ominaisuus. Kuvauksesti perusteella veikkaisin siis, että sinulla on pintakuiva sekaiho. 🙂
    Ihosi kaipaa siis huolellista puhdisusta, mutta ei liian tujuja aineita. Ihosi kaipaa myös kosteutusta, mutta ei liian rasvaisia tuotteita. Esimerkiksi Erisanin Hoitava puhdistusgeeli on loistava puhdistaja, sillä se puhdistaa hyvin, mutta ei kuivata. Kosteusvoiteen kannattaa olla mielummin emulsio kuin voide ja yöksi voit laittaa esimerkiksi kuivemmille alueille paikallisesti jotain täyteläisempää. 🙂

    Laura: Totta kyllä, että toteutumattomat lupaukset ärsyttävät sitten. 🙂

    Veera: MavaDry ehdottomasti! 🙂

    Anonyymi: Kiitos CCS-vinkistä! Tuota on joku ennenkin vinkannut, joten kyllä se varmasti on kokeiltava! 🙂

    Anonyymi: Hah, kai sentään virkisti ja viilensi? 🙂

    amelié: "Projekti" kuulostaa niin paljon paremmalta kuin "lupaus". 🙂

    norppa: Peiton alle ja neljän seinän sisälle ilman nettiä taitaa olla ainoa takuuvarma tapa onnistua. 😉

    Sofia: Olen kokeillut ja pidentää ja erottelee tosiaan lupauksensa mukaisesti. Omat hentoiset ripseni vaan kaipaavat nimenomaan tuuheutta. 🙂

  15. 15

    Anonyymi sanoo

    Hmmm… tänne ei enää yhtään tippaa herkkuja! (paitsi tämä Toblerone joka on vasta puoliksi syöty)

    Osaisitkos antaa vinkkiä tällaiseen:
    Mulla on todella tummat/punertavat silmän aluset ja kulmaluulla (ohuen?) ihon läpi kuultelee hölmön näköisesti verisuoni. Ennen olen peitellyt nämä Make Up Storen Cover All-Blue:lla.
    Nyttemmin olen yhden blogin (=tämän tietenkin!) innoittamana hankkinut Bare Minerals starter Kitin, Bisquen sekä Well Rested for Eyes:n. Käytän sitä Fairy Light-foundationia starter paketista.
    Näillä en saa mielestäni tarpeeksi peittävää lopputulosta silmien ympärille.
    Laitan eka Fairy Lightia kabukilla muutamia kerroksia koko naamaan ja silmien ympärille. Sitten sillä pienemmällä, peittävällä sudilla vielä Fairy Lightia, Bisqueta ja Well Restsediä päälle silmien ympäristöön. Ja lopuksi sillä toisella isommalla sudilla Mineral Veilia koko nassulle.
    Lopputulos on aika ok ja luonnollinen tietenkin, mutta jotenkin haluisin vielä tehokkaamman peittävyyden ja ehkä jos sen sais vähemmällä vaivalla/nopeemmin?
    Onko joku aine mikä tämän ratkaisee vaiko kenties toisen tyyppinen suti/pensseli?

    T: Vastauksesta kiitollinen Buhiko

  16. 16

    tete sanoo

    Heippa GG! Olisin tosi kiitollinen jos jaksaisit auttaa minua, vaikka tää menee täysin ohi postauksen (ja koko blogin) aiheesta. Eli osaisitko suositella jotain kosmetologin hoitoa tms. jolla saisi häivytettyä finnien jättämiä arpia? Kyseessä ei ole varsinaisia aknearpia vaan yksittäisiä "reikiä" joita on jäänyt näppylöistä (joita olen rutistellut:/). Arvet eivät ole kovin syviä ja eivät eroa normaalista ihon väristä, mutta häiritsevät minua ja muistelisin joskus kuulleeni jostain kuorinnasta joka voisi auttaa? No mutta kiitos kovasti jos jaksat vastailla ja kiitos myös mahtavasta blogista, olen täysin koukussa! 🙂 Ja onnea tipattomalle.. 😉

  17. 17

    tete sanoo

    Ai niin ja jäi sanomatta, että arpia on siis kasvoissa, lähinnä otsassa ja nenän "sivuilla".

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *