Testistä SkinRoller: mikroneulausta kotona!

*Sis. mainoslinkin

Lankean tooodella helposti kaikki mahdollisiin kosmetiikkahömpötyksiin. Olen luonteeltani kosmetiikkautelias ja perustelen tuotteiden hankinnan itselleni ilman pienimpiäkään omantunnon tuskia käyttämällä työtäni ja blogiani täydellisenä perusteluna. Täytyyhän minun tietää ja olla selvillä näistä jutuista.

Yksi viimeisimmistä hömpötyksistäni on ollut itseasiassa myös yksi parhaista. Ostin nimittäin eleveniltä kotikäyttöisen SkinRoller-mikroneulauslaitteen*!

SkinRoller Dermaroller

Olen lukenut viimeaikoina paljon kotona tehtävästä ihon mikroneulauksesta. Olin kyllä kuullut siitä ennenkin, mutta tutustuin siihen todenteolla vasta kun erään kauneusaiheisen lemppariverkkolehteni toimittaja nosti yhä uudelleen ja uudelleen esiin, millaisen muutoksen mikroneulaus oli hänen iholleen tehnyt.

SkinRoller Dermaroller

Lyhyesti ja suorastaan pelottavan yksinkertaisesti kerrottuna mikroneulauksessa on kyse siitä, että iholle rullaillaan mikrokokoisilla neuloilla päällystetyllä rullalla tuhansia pienenpieniä reikiä, joiden avulla hoitotuotteiden tehoaineet saadaan imeytymään iholle paremmin. Rullailu tehostaa lisäksi ihon mikroverenkiertoa ja kollageenin tuotantoa, minkä vuoksi rullailulla voidaan saada apua ihon ikääntymisen merkeille, erilaisille arville ja jopa selluliittiin ja hiustenlähtöön.

SkinRoller Dermoroller

Rullia on saatavilla eripituisilla piikeillä ja niitä käytetäänkin eri tarkoituksiin piikkien pituudesta riippuen. Piikkien pituuden kanssa kannattaa olla maltillinen, sillä pidempien piikkien valitseminen ei todellakaan tehosta hoitotulosta vaan voi jopa olla haitaksi kotikäytössä.

  • Lyhyimmät 0,2 mm piikit sopivat lähes päivittäiseen käyttöön (n. 3-4 kertaa viikossa) ja niiden päätarkoituksena on nimenomaan tehostaa seerumeiden aktiiviaineiden imeytymistä kasvojen iholla. Ne eivät vaikuta juonteisiin tai arpiin.
  • 0,5 mm piikit on tarkoitettu myös etupäässä kasvoille, mutta niitä suositellaan yleensä käytettävän noin kerran kuussa. Piikit sopivat nimenomaan juonteiden ja arpien hoitoon sekä ikääntymisen merkkien ennaltaehkäisyyn. Tämä on suosituin rulla.
  • 0,75 mm piikit sopivat myös kasvoille, mutta ne ovat tarkoitettu jo syvempien juonteiden ja aknearpien hoitoon sekä napakoittamaan ihoa.
  • 1 mm piikit sopivat myös syvien aknearpien hoitoon, mutta ne alkavat olla jo oikeastaan paremmin vartalon ihon raskausarpien ja muiden arpien sekä selluliitin hoitoitoon sopivia.
  • 1,5 – 2 mm piikit eivät missään nimessä sovi enää kasvoille vaan ne ovat nimenomaan vartalon ihon arpien ja selluliitin hoitoon. Amatöörin käsissä niillä voidaan jopa aiheuttaa kasvojen iholle päin vastoin vaurioita. Vartalonkin iholla niillä on syytä olla varovainen.

SkinRoller Dermaroller

Koska piikit lävistävät ihon pintaa on äärimmäisen tärkeää, että ihoa rullatessa huolehditaan hyvästä hygieniasta. Laitetta saa käyttää vain puhtaalla iholla, se tulee aina säilyttää omassa kotelossaan suojassa ja se täytyy desinfioida ennen sen käyttöä. Se on myös aina henkilökohtainen eikä sitä saa missään tapauksessa jakaa kenenkään kanssa. Ei myöskään ole sama, mistä laitteensa ostaa, sillä huonoa laatua olevan laitteen tylpillä piikeillä iholle voidaan tehdä pahaa hallaa. Kannattaa myös muistaa, ettei rulla ole ikuinen ja sen piikit tylsistyvät. Yhden rullan elinikä onkin siis noin 10-15 rullailukerran verran.

SkinRoller Dermaroller

Olen lukenut rullailusta tarpeeksi tietääkseni myös, että toisten mielestä kotikäyttöisistä rullista ei ole mitään hyötyä ja toiset taas ovat kehuneet niiden tehneen iholle aivan valtavia muutoksia. Tämä olikin siis jälleen niitä juttuja, joita täytyi vaan itse kokeilla nähdäkseen, oliko sillä omalle iholle vaikutusta.

SkinRoller Dermaroller

Myönnän, että eka kerta jännitti kovasti, sillä tottakai sitä väkisinkin miettii, että sattuuko se – aionhan minä herran jestas pistellä ihoni täyteen pieniä reikiä!

Verkko oli täynnä erilaisia ohjeita laitteen käytöstä, joissa kaikissa oli yksi yhteinen tekijä ja toinen hieman eroava tekijä. Kaikki ne kehottivat, että kasvojen iho tulisi käsitellä osioissa: yksi poski, otsa ja leuka kaikki omina alueinaan. Kaikissa niissä myös kehoitettiin, että sama ihoalue tulisi käsitellä ensin horisontaalisin vedoin, sitten pystysuorin vedoin ja lopuksi vielä vinoin vedoin.

Mikä kuitenkin näytti joka puolella hieman eroavan oli se, kuinka monta kertaa yksi ihoalue kuuluu yhdellä liikesuunnalla käsitellessä aina rullata. Kasvojen ihoa käsitellessä ohjeet vaihtelivat kahden ja kymmenen väliltä, mikä oli jo varsin suuri vaihtelu. Oman laitteeni mukana tuli ohje kymmenestä toistosta, mutta minusta se kuulosti ensimmäisellä käyttökerralla varsinkin melko paljolta, joten tyydyin viiteen.

SkinRoller Dermaroller

Rulla ei sattunut iholla yhtään. Oikeastaan se tuntui samalta kuin tarranauhan kovemmalla puolella painelu: tunsin sen, mutta se ei aiheuttanut minkäänlaista kipua. Minulla ei ole erityisen matalaa kipukynnystä, mutta ylähuuleni iho on kuitenkin niin herkkä, etten voi edes nyppiä siltä ihokarvoja kirkumatta, joten jätin sen kokonaan käsitelemättä todettuani rullaamisen tuntuvan sillä suorastaan aivan perkeleelliseltä.

Moni kehui hommaa nopeaksi, mutta olin itse ehkä sitten ensikertalaisena vaan niin tarkka, että sain siihen kyllä menemään ihan hyvin aikaa. Iho punoitti käsittelyn jälkeen hieman, mutta ei mitenkään erityisesti. Olin levittänyt sille seerumia ja onnen rullailua ja laitoin kasvoille rullailun jälkeen korealaisen retinolikangasnaamion.

SkinRoller Dermaroller

Moni kehui rullailun tuovan iholle näkyviä tuloksia jo sen jälkeisenä aamuna ja niin se todellakin teki. Kuten muutkin olivat sanoneet, oli iho aivan poikkeuksellisen heleä ja tasaisen sävyinen ja näytti hyvältä. Paloin suorastaan halusta rullailla sitä lisää, kun vaikutus kerran oli heti näin positiivinen, mutta maltoin mieleni. Liiallinen rullailu ei ehdottomastikaan ole iholle hyvästä ja on tärkeää malttaa antaa ihon korjautua rullailun jäljiltä tarpeeksi kauan. Itse saan siis (innolla) odotella seuraavaa rullailukertaa vielä muutamia viikkoja.

Oma rullani on ostettu eleveniltä ja kyseessä on SkinRoller-merkin rulla*. Rullalla on hintaa 35,60 euroa ja tällä hetkellä ainakin vaikuttaa, että se on joka pennin arvoinen. Saatavilla on 0,5 – 2 mm pituisilla piikeillä varustettuja rullia, mutta vastaava laite on myynnissä myös suositulla Swiss Clinicillä, jolla puolestaan on 0,2-0,5 mm pituisilla piikeillä varustettuja rullia. Tällä laitteella on hintaa 41,70 euroa.

Jännityksellä odotan, mitä useampi käyttökerta iholleni tekee!

SkinRoller Dermaroller

Oletteko te kokeilleet kotikäyttöisiä mikroneulauslaitteita?


Lue myös nämä postaukseni:

Swiss Clinic Skin Roller KokemuksiaParas tuote mustapäille

Akademikliniken kokemuksia

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Huii. Tuo kuullostaa suorastaan pelottavalta 😀 Jään kuitenkin mielenkiinnolla seuraamaan sinun kokemuksiasi pidemmällä aikavälillä, eihän sitä tiedä jos vaikka lopulta itsekin innostun kokeilemaan 😀

    • 1.1

      Virve sanoo

      Kun rullaa käyttää oikein, niin ei ole pelottavaa. Tähän mennessä ainakin vaikuttaa oikein lupaavalta! 🙂

  2. 2

    Alisa sanoo

    Ai että, instagramissa ja ebayssa mikroneulaus tulee toistuvasti vastaan ja jos aiemmin epäröin, uskaltaisinko oman rullan ostaa, niin enää en epäile! Voi juku, kiitos ihan parhaasta blogista! Sun takia mulla on mennyt ihan hitokseen rahaa 😀

    • 2.1

      Virve sanoo

      Haha, kiitos ja anteeksi! 😉

      Muista kuitenkin olla tarkkana sen kanssa, mistä rullan hankit, jotta sen neulat ovat varmasti terävät ja laadukkaat. Ja jos päädyt kokeilemaan, niin tule ihmeessä kertomaan kokemuksia, kuulisin niitä mielelläni! 🙂

    • 3.1

      Virve sanoo

      Toki, riippuu vaan sävystä ja laadusta, että miltä lopputulos näyttää ja tuntuu. 🙂

  3. 4

    H sanoo

    Kiinnostavaa! Tiedätkö, voiko hieman näppyläistä ja punoitukseen taipuvaa ihoa rullailla? (Pahimmat näppylät alkavat olla takanapäin (kiitos elämäntapamuutosten), mutta sellaista pientä, valoavasten näkyvää on vielä ja jokunen satunnainen isompi.) Aknen jäljiltä poskiin on jäänyt arpia, joille mielelläni jotakin yrittäisin tehdä, mutta en haluaisi vahingossa pahentaa nykyistä tilannetta :S

    • 4.1

      Virve sanoo

      Tämä on todella ihosta riippuvaa ja varsinkin epäpuhtaalla iholla on ihan erityisen tärkeää huolehtia rullan puhtaudesta. Rulla on suosittu nimenomaan aknearpien hoitoon, mutta jos iholla on aknea ja ihotulehduksia yhä, voi olla parasta, ettei sitä lähde rullailemaan itse. Jos kyseessä on kuitenkin enää pieni näppyisyys niin uskon, että siinä tapauksessa voi rullailla kunhan välttää niiden isompien näppyjen ihoa.

  4. 5

    T sanoo

    Sori tyhmä kysymys, mutta jos tällä saa aktivoitua hiustenkasvua, niin mites nuo kasvojen karvat…? Ois tosi kiinnostava tuote ihon ja juonteiden kannalta, mutta karvankasvuni ei tarttis yhtään stimulointia… :’D

    • 5.1

      Virve sanoo

      Haha, ERITTÄIN hyvä kysymys… 😀 En tiedä, kuinka tehokas apua tämä oikeasti on karvankasvun aktivointiin, mutta ihon korjaukseen on moni ainakin saanut hyviä vaikutuksia enkä ole kuullut, että ihokarvat olisivat alkaneet puskea runsaampina, joten uskon, että voi turvallisin mielin käyttää. 🙂

  5. 6

    sanoo

    On tullut rullailtua ja kyllähän tämä homma toimii! Itselläni vaikuttanut positiivisesti arpiin ja otsan uurteet on selkeästi hälventynyt 🙂 Kipuherkäthän voi muuten käyttää puudutevoidetta 😉

  6. 7

    Maiju S. sanoo

    Milloin tähän Skin Roller -juttuun on tulossa jatkoa? Innolla odotan sitä. Ellei minulta ole mennyt jatkopostaus ohi silmien?

  7. 8

    Jiinetta sanoo

    Luin toisesta blogista, ettei yli 0,2mm neuloilla olevia rullia suositella kotikäyttöön? Mietin siis vain,että onko sit ristiriitaisia tietoja 🙂

    • 8.1

      Virve sanoo

      Yleisesti kotikäyttöön suositellaan vain 0.2 mm neuloja, sillä ne on tarkoitettu tuotteiden imeytykseen ja voi käyttää useammin. 0.5 mm neulat menevät jo syvemmälle eikä niitä siksi suositella päivittäiseen käyttöön ja on totta, että niillä voi sen vuoksi onnistua tekemään kotona pahimmillaan hallaa iholleen. 0.5 mm neuloista onkin siksi hieman molempaa infoa saatavilla. En itse koe, että oma 0.5 mm laitteeni menisi iholla niin syvälle, että en suosittelisi sen kotikäyttöä. Ihoni punoittaa sen jäljiltä kevyesti, mutta ei sen kummempaa.

  8. 9

    Jenni sanoo

    Hei!
    Tiedätkö onko Elevenille tulossa lisää neulakokoja? Nyt sieltä löytyy vain niitä isoja: 1,5 mm ja 2 mm.

    • 9.1

      Virve sanoo

      En ole varma, koska saamme varastoon SkinRollerilta täydennystä, mutta Swiss Clinicin tollerit ovat olleet kaikkein suosituimpia ja niistä löytyy paremmin kokoja. Löydät ne täältä. 🙂

  9. 10

    Jenni sanoo

    Hei!
    Kiitos tiedosta. Swiss Cliniciä myytte Elevenillä ihanan edullisesti!

  10. 11

    Ida sanoo

    Hmm. Swiss clinikin sivuilla sanotaan, että 0.2 mm neula sopii hyvin pienentämään ihohuokosia, mutta sinun sanojesi mukaan se vain parantavat tuotteiden imeytymistä, ei aiheuta ihoa korjaavaa tai uudistavaa reaktiota. Saako ko. rullalla siis vaikutusta lainkaan ihohuokosiin?

    P.s. tykkään blogistasi ihan hirmusesti

    • 11.1

      Tuula sanoo

      Kiitos taas blogista. Olen käynyt kerran Tallinnassa Sinine Salongissa ja minulle tehtiin BDR rejuvenation star treatment -hoito. Olin ensin varannut ajan toiseen hoitoon, jossa iholle olisi tehty mikrohionta, mutta hoitaja sanoi, että minulla on couperosaa ja olen liian vanha ? ettei se käy minulle, mutta siis tuo BDR-hoito sopisi. Suostuin siihen, hoitaja sanoi, että hän ei käytä mitään kovin pitkiä neuloja, en tiedä siis pituutta. Hoito ei koskenut juuri lainkaan, ja hoidon jälkeen tuli naamiot ja kevyt meikki. Muutaman päivän päästä minusta iho oli paremman näköinen. Ottaisin hoidon uudelleenkin, mutta nyt se ei ole enää tarjouksessa, aika kallista. Olisikohan kotihoito yhtä tai lähes yhtä tehokas? Minkä mittaiset piikit sinulla on käytössä? Jostain luin, olisikohan se ollut Environ, että rullaus on paras hoitokeino pitää iho nuorekkaana ellei halua kirurgista hoitoa ja sitähän minä en halua. Myös radiofrekvenssihoito kiinnostaa.
      Laitoin suosikkeihin sen AHA- ja BHA-happojutun, siinä onkin lukemista. Korres kuulostaa hyvältä, katsoin heti Sokoksen verkkokaupasta, mutta on loppu.

      Terkkuja

  11. 12

    Hemmo sanoo

    Kiitos nyt joudun kärsimään jatkuvasti. Vaimo rullaileee minua jatkuvasti. ETERNAL PAIN

  12. 13

    Linda Willman sanoo

    Kiitos bloggauksesta. Mua jänskättää seerumit..käytän Estelle&Thildiä.. Voiko neulauksen kanssa käyttää mitä vaan seerumia, vai vain esim jotain ’desinfioivaa’-/erikoisseerumia (hih..) ?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *